HUIJAUS on vastaanottajan tiedonvajetta.

Ei mennyttä, ei nykyisyyttä, ei tulevaisuutta. Aikaa ei ole.

Vuolessani valkokanervan juuripalasta piipun näköistä aihiota, kirkastui työhuoneeni seinälle auringon valoa. Aihion muodot muuttuivat. Maisema oli uusi, todellisuus muuttumaton.

Luettuani Adam Frank'in kirjan  "About time", käsitykseni ajan konkreettisuudesta nivoutuivat yhteen; sitä ei ole.

Ajan mittaamisen voi jättää omaan arvoonsa, mutta rannekelloa ei kannata hukata. Juutalaisilla on ajanlaskunsa, arabeilla ja iranilaisilla omansa. Kymmenjärjestelmän mukaan lasketaan kymmenen sormea, mutta reliktiksi on jätetty babylonialainen 60-järjestelmä. 60 minuuttia on tunti. Aika ja ajan mittaaminen ovat oikeastaan kaukana toisistaan. Kello toimii sopimuksen varaisesti.

Nykyisyyttä ei ole. On vain ääretön määrä maisemia. Hetken pituus ei ole mitattavissa. Se on äärettömän lyhyt. Se juoksee kuin vesimolekyyli virrassa. Juokseeko aina alkuräjähdykseen asti. Vai onko sekin ollut vain yksi maisema?

Einstein'in mukaan ajalla on neljä ulottuvuutta. Kvanttifyysikan keinoin on jo pystytty todistamaan ajan ulottuvuuksien keskinäisten suhteiden paikkansapitämättömyys. 14.3.2013 kerrottiin vuonna 2012 Cernissä löydetyn uuden hiukkasen, teorian kehittäjän mukaan Higg'sin hiukkanen. Puuttuva, selittävä lenkki. Se selittäisi alkeishiukkasten erilaisiin massoihin kohdistuvan ongelman, mutta samalla avaa uudelleen aikakäsityksen kesämökin huussissa tuumittavaksi.

Mutta toisaalta Ksenofanes (570 - 480 eKr) sanoi, että puhdasta totuutta ei kukaan ole tavannut, eikä tule tapaamaankaan. Se, että aikaa ei ole, näyttää jo antiikin Kreikassa ymmärretyn. Demokritos (460 - 371 eKr) lausahti, että elämä on läpimatka ja maailma näytäntösali. Tullaan sisään, katsotaan ja lähdetään. Hän myös sanoi totutuudesta, että se on niin syvällä, ettemme tiedä siitä mitään.

Uusi käsite "syvältä" ei vielä antiikin ajattelijoiden repertuaariin kuulunut ja halveksunta puettiin joko runon kauniiseen muotoon, tai kohteen eristämiseen. Kieli kehittyy.

Minulle sopii Michael de Montaigne'n  ( 1533 - 1592) käytännön läheinen ajatus: filosofointi on kuoleman ajattelua, mutta sanoi myös, off topic, sokean naisen ja kuuron miehen kesken luulisi syntyvän hyvän avioliiton.

28.1.2014
Arto Bäcklund

MITEN SELÄTTÄÄ PETTYMYS
LYHYT OPPIMÄÄRÄ LAITTOMAN KAADON KAUHISTUKSESTA

Edellinen kirjoitukseni, jossa tein kirja-arvostelun Remeksen uusimmasta, on häipynyt. Poistunut. Kadonnut. Pyynnöistäni huolimatta ei palautettu. En ottanut valitettavasti kopiota.
Syitä voin vain arvella. Oliko liian...??
Pettymys.

Otsikko on wrightiläisen humanismin selityksen sivutisle. Onko se nieltävä?

Vaikka tiedänkin leimakirveen heilahtavan kerettiläisyyteni taimikossa ajatellessani ääneen koko kristilliseen etiikkaan perustuvan ihmiskeskeisen ajatuskudelman, HUMANISMIN, olevan feikki tukirakennelma, jolle länsimainen ja länsimaistuva yhteiskuntarakenteemme perustuu, on se loppupelissä kohtalokas virheoppi. Se jalustaa ihmisen kaiken muun elollisen yläpuolelle ja unohtaa elonkehän kokonaisuuden. Ihanteena pidetty ismi riistää. Sillä vain ihmisen kunnioitus ei riitä. Totuuskin palaa Ekokemillä.

Pettymys nähdään eteenpäin vieväksi voimaksi. Se on tunne, joka on epäonnistumisen seuraus ja aiheuttaa pääosin harkitsemattomia tekoja. Hyviä tai huonoja. Pään hakkaaminen etelä-karjalaiseen mäntyyn on siis humanismin rakenneosa. Vai onko?

Olen pettynyt. Olen aivan saatanan pettynyt itseeni, ja muihin. Olen pettynyt moniin nimeltä kutsumiini. Olen pettynyt tuntemattomiin. Kohdistetettu pettymys on terävä molemmista päistään. Se sattuu myös itseen. Sattuu myös pettymyksen kuviteltuun aiheuttajaan, jos kivi heitetään. Passiivinen pettymys on vaarallisin ja yleensä se on kollektiivinen. Se saattaa sytyttää sotia.

Pettymyksen vähäinenkin ymmärtäminen ja sen kuvitellusta ymmärtämisestä aiheutuvat teot ovat mielenterveyden säilyttämisen edellytys. Pettymyksen kokeminen on tietenkin syvältä. Syvälle on siis päästävä. Tiedostetusti. Koska SE ON syvällä.  Se on raskasta. Voi jopa sairastua.

Kadehdin tunne-elämältään köyhiä. Miksi, se on oma stoorinsa. Elävällä organismilla on luontainen pyrkimys energian säästöön ja olemisen kaikkinaiseen helppouteen. Tunneköyhä toteuttaa yhtälön vaatimuksen parhaiten.

Tunnen pintapuolisesti sijoituspankin, talletuspankin, aikapankin, veripankin ja spermapankin.
Haluaisin perustaa maaseudun elinvoimaisuuden lisäämiseksi pettymyspankin. Asiakkaalla olisi mahdollisuus tallettaa pettymyksensä pettymyspankkiin, libertalististen periaatteiden mukaisesti toki maksua vastaan. Tai ostaa spekulatiivisia pettymysjohdannaisia. Siinähän ei olisi mitään uutta. Jo nyt tehdään omaisuuksia alenevilla pörssikursseilla. Siis pettymyksillä. Pettymykset pankki voi myydä eteenpäin, ympäristölle vaaralliset luottotappiopettymykset myydä Ekokemille positiivisen energian tuotantoon, tai jakaa osuusmaksujen palautuksina ja bonuksina seutukunnan asukkaille. Pankki voi myös ns. talousdemokratia-opin mukaisesti luoda uusia pettymyksiä itse. Keksityt pettymykset ovatkin vaikutuksiltaan yhteiskunnassa vaikuttavimpia.
Sote-uudistus, vanhustenhoitolaki ja nuorisotakuu ovat erinomaisia pettymysvitsejä. Ne takaavat valtakunnalliselle pettymyspankille Basel II mukaisen vakavaraisuusvaatimuksen täyttymisen.

Kollektiivinen kokeminen on tietenkin pienten randomipettymysten kanssa helpompaa. Historiakin tästä jotain kertoo. Vaikka historia ei mitään näytä meille opettaneenkaan. Toki asiakas voi nostaa pettymyksensä myöhemmin omaan käytöönsä, vaikkapa lopullisia ratkaisujaan varten.

Ajatukseni on vakavasti otettava, varsinkin kun tarkastellaan miten immateriaalista kauppaa laajassa kontekstissa maailmalla nyt käydään. Pettymyskauppa antaa euforisen tunteen siinä missä jokin muukin onnistunut kauppa, vaikka normi-hulluus-shoppailu. Win–win tilanteen hurmion kokeminen oikeasta aivolohkosta singoten aina munaskuihin asti antaa hyvän tripin. Onnistumiset parantavat. Onnistumiset loisivat tavallisista taaveista addiktoituneita, onnellisia pettymyspörssimeklareita. Terapioiden, perheneuvonnan, syrjäytymissenttereiden ja muiden yhteiskunnallisten palveluiden tarve vähenisi. Tämäkin on linjassa valtakunnan säästöpolitiikan kanssa, jossa säästökäsite on muuttunut pettymyksiä aiheuttaviksi veronkorotuksiksi.

Lukijani, luuletko, että olen täysjärkinen ja tosissani ehdotukseni kanssa? No en ole! Nyt pety!
Olen perinteinen arvokonservatiivi, isänmaan ystävä, rasisti, viherpipertäjä ja punaniska. Minulle ovat perinteiset pettymyksen käsittelyprosessit kunniassaan. Juodaan viinaa ja sitten taas juodaan viinaa, pureksitaan ja sauhutellaan cannabista, napostellaan muuta kuin pompan nappeja, paetaan postinhakumatkalla pipo silmillä vuorille, sairastutaan täydelliseen puhumattomuuteen ja kuurouteen ja sitten, ehdon täyttyessä, kuollaan pois kansantalouden uudesta on-line tilinpidosta. Kuollaan joko kertaslaagiin, oman käden kautta, tai morapuukotettuna.

Kirjotin tämän, sillä juuri nyt eräs pettymykseni on muuttumassa krooniseksi vitutukseksi. Looginen ajattelykykyni on samentunut. En edes ilmoita sen määrää Twitterissä. Hymiö. Tarvitsen pettymyspankin. Tekisin jättitalletuksen puhtaaksipestyä pettymystä.

Kunnian päivät ovat kadonneet.

Arto Bäcklund
26.1.2014