Tänään minä katson
yli järven
kylälle jossa muutamat kulkevat
pulisevat soidimella nadaa
suut suljettuina
silmät paidannappien alla
Käsiruutuni läpi
näen kauas
pitemmälle kuin korkealta vuorelta
siltä jolta sinä tapasit katsella
itseäsi
Ei nouse pärske veden selän
yli järven näköni taivaisiin
ei yli samponi lyö
sähköä sammuta kyynel veden
ei surumieleni sumua silmiini tuo
Näen valon
Sokea kahvila
ja vielä sokeampi ravintola
syövät itseään
odottavat vain
lisää itseään
Jotain on etelästä luvattu
jotain mikä pitää myöhemmin
antaa ylen
Siinä tämä kaikki ympärillä
tabernaakkelin leikkikentän
Tyhjä on
lapseton
Kirkontorni harhailee
kaiken yllä
katsettani hakkuille pakenee
Pankki on auki
yleensä kiinni
Näen sen olevan kylällä
vaikka onkin lähtenyt pois
masturboi nettissä
puolisot tyyni kaikki auki
Pankki pelkää
joutsenet lentävät pelon syksyyn
Tänään logo oli laitevika
ja virus
Isoimmassa tiilitalossa
siinä joka näkyy huonosti
rinteessä antaakseen järvelle
on toivoa heitetty
Muutamat saavat mennä
menemättä rantaa pitemmälle
jos sitten myöhemmin
kutsutaan taloon
muutamat saavat soppaa tykillä
Neuvonpito sitten koskee kaikkia
muistuttaa eräs Martti
asia arpa ja puhe
ei muu ei teot
Sinä rakkaani
Sinä tietenkin tulet etäämmälle
lähelleni
lähetän tuulet ja veneen
Koulu nauraa puiden takana
niiden muutamien
mitä kylä vielä omistaa
Näinkin kaukaa sinne näen
ummistan vain silmäni
Tuhat muutakin silmää
koulun näkevät
muutamat tujoittavat takaisin
läpi sähköisten ruutujen
ja se on tietenkin outoa
Opettajakin nauraa
En minä sinulle selkääni käännä
järvi
Pakko mikä ei pakko
Kysyn kuitenkin
miten sinä rannan petäjä voit
mihin asti sinä näet
taaksepäin tiellä huomisen
ees sahuri taivaan kunnallinen
Kuulen tuulesi
komppaan
miksaa mieleni rokkenrollin
henkeen elämään yhdyn
Kaksi vanhusta tanssii
vaan ei kerran viimeisen
Iltaravintolan sokean
odotan ihmetekoa älyn optiikan
Vanhukset tanssii
aamuun loppuun elämän
pilkkuun viilaajan yhteiskunnallisen
sunnuntai 26. huhtikuuta 2020
sunnuntai 19. huhtikuuta 2020
TONNEJA TAIVAASTA
Suomen Kuvalehden mukaan Business Finland on viikonloppuun, 19.4. mennessä tehnyt noin 5200 yritysten tukipäätöstä, joilla pyritään tukemaan yrityksiä yli koronaviruspandemian aiheuttaman laman. On hyvä, että noinkin iso määrä tukipäätöksiä on nopeasti pystytty tekemään.
Aivan kuten kansalaisten mielestä hengityssuojaimien kaupassa kiinalaisen yrityksen kanssa, jossa käytettiin epäilyttäviä välikäsiä, joutuivat virkamiehet ja poliittinen johtommekin epäilyttävään valoon, kuten myös tukirahojen myöntämisessä yrityksille, juuri nyt, ovat jälleen joutuneet. Kansalaisten puolelta on noussut epäilyjä virkamiesten taitamattomuudesta ja suoranaisesta tyhmyydestä. Se iso kysymys nyt kuuluu, miten Sanna Marinin hallitus reagoi. Vai reagoiko mitenkään.
Selväksi ainakin on tullut, että poliittinen johtomme tulee vetoamaan kiireeseen tukea yrityksiä nopeasti ja ylilyönnit pyritään näin lakaisemaan pois näkyvistä. Kuitenkin kyse on aivan muusta. Kyse on selvien ohjeiden ja linjauksen puutteesta, tai niiden liiallisesta harkinnanvaraisuudesta.
Syvenevän laman tilanteessa olisi tietenkin aivan ensimmäiseksi tullut tehdä suuri linjaus: tukea annetaan vain vahvasti taloutta ja kansalaisten toimeentuloon suoraan vaikuttaville yrityksille. Ei siis jääkiekkoseuroille, tai muille urheiluun ja kulttuuriin liittyville yrityksille.
Toisessa vaiheessa tukea myönnettäisiin välillisesti taloutta ja kansalaisten selviytymistä vahvistaviin yrityksiin.
Kolmannessa vaiheessa tulisi kulttuurin kautta työllistäviä yrityksiä tukea.
Viimeiseksi mikäli jaettavaa vielä on jäljellä voitaisiin tukea Huutokauppakeisaria, Levin kyläkauppiasta, tai europarlamentaarikko Petri Sarvamaan ja puolisonsa omistamaa Huono Äiti Oy some-yritystä ja muita vastaavia julkkislähtöisiä yrityksiä. Pidän näiden yritysten tukemista heti kättelyssä kutakin 100.000 eurolla lähes skandaalinomaisena.
Rahanjakaminen on taitolaji. Erityisesti se on sitä, kun virkamiehiltä puuttuu kokemus nopeutetussa byrokratiassa. Ikään kuin synnit olisi annettu anteeksi. Höveli joulumieli juhannuksen kynnyksellä. Mutta niin se vaan on että suomalainen virkanainen, tai -mies ei pääse pakoon stereotypiaansa, ei edes sen varjoa. Sillä sitä ei ole. On vain maksujen ja verojen keräävän virkamiehen kutinsa pitävä stereotypia.
Aivan kuten kansalaisten mielestä hengityssuojaimien kaupassa kiinalaisen yrityksen kanssa, jossa käytettiin epäilyttäviä välikäsiä, joutuivat virkamiehet ja poliittinen johtommekin epäilyttävään valoon, kuten myös tukirahojen myöntämisessä yrityksille, juuri nyt, ovat jälleen joutuneet. Kansalaisten puolelta on noussut epäilyjä virkamiesten taitamattomuudesta ja suoranaisesta tyhmyydestä. Se iso kysymys nyt kuuluu, miten Sanna Marinin hallitus reagoi. Vai reagoiko mitenkään.
Selväksi ainakin on tullut, että poliittinen johtomme tulee vetoamaan kiireeseen tukea yrityksiä nopeasti ja ylilyönnit pyritään näin lakaisemaan pois näkyvistä. Kuitenkin kyse on aivan muusta. Kyse on selvien ohjeiden ja linjauksen puutteesta, tai niiden liiallisesta harkinnanvaraisuudesta.
Syvenevän laman tilanteessa olisi tietenkin aivan ensimmäiseksi tullut tehdä suuri linjaus: tukea annetaan vain vahvasti taloutta ja kansalaisten toimeentuloon suoraan vaikuttaville yrityksille. Ei siis jääkiekkoseuroille, tai muille urheiluun ja kulttuuriin liittyville yrityksille.
Toisessa vaiheessa tukea myönnettäisiin välillisesti taloutta ja kansalaisten selviytymistä vahvistaviin yrityksiin.
Kolmannessa vaiheessa tulisi kulttuurin kautta työllistäviä yrityksiä tukea.
Viimeiseksi mikäli jaettavaa vielä on jäljellä voitaisiin tukea Huutokauppakeisaria, Levin kyläkauppiasta, tai europarlamentaarikko Petri Sarvamaan ja puolisonsa omistamaa Huono Äiti Oy some-yritystä ja muita vastaavia julkkislähtöisiä yrityksiä. Pidän näiden yritysten tukemista heti kättelyssä kutakin 100.000 eurolla lähes skandaalinomaisena.
Rahanjakaminen on taitolaji. Erityisesti se on sitä, kun virkamiehiltä puuttuu kokemus nopeutetussa byrokratiassa. Ikään kuin synnit olisi annettu anteeksi. Höveli joulumieli juhannuksen kynnyksellä. Mutta niin se vaan on että suomalainen virkanainen, tai -mies ei pääse pakoon stereotypiaansa, ei edes sen varjoa. Sillä sitä ei ole. On vain maksujen ja verojen keräävän virkamiehen kutinsa pitävä stereotypia.
torstai 16. huhtikuuta 2020
ETÄTYÖ
Työllisiä oli vuoden 2020 helmikuussa 2 524 000. Tästä joukosta karkeasti 1,5 miljoonaa suomalaista ei voi siirtyä etätöihin, oli korona tai ei.
Siis noin miljoonalla työllisellä olisi teoreettinen mahdollisuus etätyöhön. Vuonna 2017 yksi viidestä tästä miljoonasta teki etätöitä ainakin yhden päivän viikossa. Vuonna 2020 luku on noussut kahteen viidestä.
Eli, noin 100.000 suomalaista tekee etätöitä, yhden vuorokauden, tai enemmän viikossa. Kokoaikasta etätyötä tekee harvempi.
Tuosta joukosta, joka toki kasvaa, pitäisi löytää maallemuuttajat. Tehtävä on vaikea, sillä kaikesta huolimatta etätyön tekijöistä suurin osa on tyytyväisiä nykyiseen asuinpaikkaansa. On omahyväistä kissanhännän nostamista ajatella muuta.
Tehdään pieni harjoitus. Oletus: 25.000 suomalaista tekee juuri nyt kokoaikaista etätyötä. Heistä 20.000 on tyytyväisiä nykyiseen kotiinsa ja asuinpaikkaansa. He eivät edes kuvittele haluavansa muuttaa kodistaan. Ja sitten on jo osa, joka tekee jo nyt maaseudulla etätyötä. Tuossa naapurissa on yksi. Tehnyt jo 15 vuotta.
Jäljelle jää noin 5000 potentiaalista etätyöläistä. Tästä joukosta 3000 muuttaa maaseudulle, kuitenkin lähinnä pääkaupunkiseudun ja isojen kaupunkien kehyskuntiin ja ympäristökuntiin halvempien asuntojen ja maaseutumaisen elinympäristön vuoksi. Muulle Suomelle se tekee noin 2000 etiäistä. Jyvitettynä tasan, se tekee noin 7 etätyöläistä per kunta.
Ja tasan tarkaan ei jako mene kuntien kesken tasan. Lähipalvelut, liikenneyhteydet, lukio, veroäyrin suuruus, laadukkaat lähisote-palvelut ratkaisevat, mutta nykyisin lisäksi yhä enemmän kunnan ympäristöllinen tila.
Muistettava on myös ihmisen sosiaalinen viitekehys. Ihminen kaipaa luonnostaan konkreettista yhdessäoloa työyhteisössä. Ihminen on laumaeläin. Tästä johtuu, että etätyössä ollaan mielellään vain maksimissaan muutamia työpäiviä viikossa ja sitten myös satunnaisesti matkustelun yhteydessä.
Maaseudun pelastajaksi etätyöstä toistaiseksi ei vielä ole. Väärän hevosen veikkaaminen saattaa käydä kalliiksi. Ja on jo monessa kunnassa käynytkin muun muassa velkaisten valokuituhankkeiden myötä.
Siis noin miljoonalla työllisellä olisi teoreettinen mahdollisuus etätyöhön. Vuonna 2017 yksi viidestä tästä miljoonasta teki etätöitä ainakin yhden päivän viikossa. Vuonna 2020 luku on noussut kahteen viidestä.
Eli, noin 100.000 suomalaista tekee etätöitä, yhden vuorokauden, tai enemmän viikossa. Kokoaikasta etätyötä tekee harvempi.
Tuosta joukosta, joka toki kasvaa, pitäisi löytää maallemuuttajat. Tehtävä on vaikea, sillä kaikesta huolimatta etätyön tekijöistä suurin osa on tyytyväisiä nykyiseen asuinpaikkaansa. On omahyväistä kissanhännän nostamista ajatella muuta.
Tehdään pieni harjoitus. Oletus: 25.000 suomalaista tekee juuri nyt kokoaikaista etätyötä. Heistä 20.000 on tyytyväisiä nykyiseen kotiinsa ja asuinpaikkaansa. He eivät edes kuvittele haluavansa muuttaa kodistaan. Ja sitten on jo osa, joka tekee jo nyt maaseudulla etätyötä. Tuossa naapurissa on yksi. Tehnyt jo 15 vuotta.
Jäljelle jää noin 5000 potentiaalista etätyöläistä. Tästä joukosta 3000 muuttaa maaseudulle, kuitenkin lähinnä pääkaupunkiseudun ja isojen kaupunkien kehyskuntiin ja ympäristökuntiin halvempien asuntojen ja maaseutumaisen elinympäristön vuoksi. Muulle Suomelle se tekee noin 2000 etiäistä. Jyvitettynä tasan, se tekee noin 7 etätyöläistä per kunta.
Ja tasan tarkaan ei jako mene kuntien kesken tasan. Lähipalvelut, liikenneyhteydet, lukio, veroäyrin suuruus, laadukkaat lähisote-palvelut ratkaisevat, mutta nykyisin lisäksi yhä enemmän kunnan ympäristöllinen tila.
Muistettava on myös ihmisen sosiaalinen viitekehys. Ihminen kaipaa luonnostaan konkreettista yhdessäoloa työyhteisössä. Ihminen on laumaeläin. Tästä johtuu, että etätyössä ollaan mielellään vain maksimissaan muutamia työpäiviä viikossa ja sitten myös satunnaisesti matkustelun yhteydessä.
Maaseudun pelastajaksi etätyöstä toistaiseksi ei vielä ole. Väärän hevosen veikkaaminen saattaa käydä kalliiksi. Ja on jo monessa kunnassa käynytkin muun muassa velkaisten valokuituhankkeiden myötä.
TAKAISIN ENTISEEN
Aamun uutiset rummuttavat evankeliumia. Taloustieteilijät meillä ja muualla ovat käsittämättömän yksimielisiä ilosanoman sisällöstä: maailman talous, siinä siivellä myös Suomen talous, alkavat loppuvuodesta toipumaan nopeasti entiseen. Mitä tarkoittaa, kun globaali talous nopeasti palaa entiseen? Mitkä ovat seuraukset?
Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana, mutta erityisesti viimeiset kaksikymmentä vuotta ovat osoittaneet, että taloudellisina lainalaisuuksina pidettyjen taloudellisten parametrien muodostamat vaikutusmekanismit ovat lakanneet olemasta, tai niiden vaikutukset ovat heikenneet.
Kun IMF, Kansainvälinen valuuttarahasto, pari päivää takaperin ilmoitti, että tänään jopa 1930-luvun Suuri Lama saattaa näyttää pieneltä, tämän nykyisen rinnalla, se tarkoituksellisesti unohti, vaikka toisenkin suuntaisia puheenvuoroja on ollut ( mm. Noam Chomsky ja ranskalainen Thomas Piketty ), tosin virallisten organisaatioiden ulkopuolelta, että vanhat talouden määrittelyt eivät enää toimi. Tämä ei tietenkään poissulje inhimillistä hätää ja elonkehämme aktiivisen pelastamisen vähenemistä. Niissä siis ei olekaan kyse talouden häiriönä pidetystä tilasta, vaan muutoksen lopputulemasta.
Aikaan pystytettyjä talouden kilometritolppia löytyy tunnetun historiamme aamusta alkaen ja ne kaikki vaikuttavat juuri nyt tällä planeetalla elävien arkeen. Oman aikamme suurin rahapoliittinen muutos, monelta lähes huomaamaton, oli nimittäin kun valtioiden kultakytkös katkaisiin 1971 Richard Nixonin luovuttua dollarin kultasidoksesta lopullisesti.
Länsimainen fiat-velkarahajärjestelmä syntyi käytännössä yhdessä yössä, kun Nixon irroitti dollarin kultakannasta, koska tarvitsi lisää rahaa Vietnamin sotaa varten. Koska dollari oli, ja on edelleen tärkein varantovaluutta, katosi samalla myös muiden valuuttojen kultakanta. Siihen asti kaikki, lähes kaikki valuutat, oli sidottu dollariin Brenton Woods sopimuksella ja siten dollarin kautta sidottu kultaan.
Nixonin oli tehtävä tämä päätös pystyäkseen luomaan vakuudetonta keskuspankkirahaa rahoittaakseen Vietnamin, USA:llekin kalliiksi käyneen sodan rahoitusta.
Tuosta hetkestä rahan määritelmä muuttui. Yhtäläisyysmerkki velan ja rahan välille voitiin edelleen laittaa, mutta rahan vastinpari muuttui kullasta ja samalla muusta vakuudellisesta immateriaaliseksi ja velat muuttuivat keskuspankkien tietokoneiden kirjauksiksi.
Valtion velan, siis rahan-luonnilla ei puolestaan ole mitään teoreettista ylärajaa ( velka / BKT-suhde ), sillä kuten liikepankkien luotoista luoma tiliraha, niin myös valtionvelkakin on luotu tyhjästä pelkkinä kirjauksina tietokoneelle. Valtio luo rahaa aina tehdessään alijäämää. Rahaa puolestaan häviää aina, kun lainoja lyhennetään ja veroja maksetaan.
Viimeisimmät, vapaat agentit, fundamentaalitaloushöynöytetyt pelaavat lajille ominaisesti pörsseissä talouksien tunnusmerkkien laskiessa, mutta pörssien noustessa kuin akanvirrat näkemättä totuuksia, suuria kokonaisuuksia ja kausaalisuuksia.
Ymmärrän, että haikailu loputtomaan talouskasvuun, kaikilla talouden osa-alueilla, johtaa elollisen kärsimykseen ja tuhoon nopeutetussa tahdissa. Kun katsoo planeetan ja sen elollisen tunnettua historiaa, näkee kaikkien syklien tihentyneen. Näin myös taloudessa.
Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana, mutta erityisesti viimeiset kaksikymmentä vuotta ovat osoittaneet, että taloudellisina lainalaisuuksina pidettyjen taloudellisten parametrien muodostamat vaikutusmekanismit ovat lakanneet olemasta, tai niiden vaikutukset ovat heikenneet.
Kun IMF, Kansainvälinen valuuttarahasto, pari päivää takaperin ilmoitti, että tänään jopa 1930-luvun Suuri Lama saattaa näyttää pieneltä, tämän nykyisen rinnalla, se tarkoituksellisesti unohti, vaikka toisenkin suuntaisia puheenvuoroja on ollut ( mm. Noam Chomsky ja ranskalainen Thomas Piketty ), tosin virallisten organisaatioiden ulkopuolelta, että vanhat talouden määrittelyt eivät enää toimi. Tämä ei tietenkään poissulje inhimillistä hätää ja elonkehämme aktiivisen pelastamisen vähenemistä. Niissä siis ei olekaan kyse talouden häiriönä pidetystä tilasta, vaan muutoksen lopputulemasta.
Aikaan pystytettyjä talouden kilometritolppia löytyy tunnetun historiamme aamusta alkaen ja ne kaikki vaikuttavat juuri nyt tällä planeetalla elävien arkeen. Oman aikamme suurin rahapoliittinen muutos, monelta lähes huomaamaton, oli nimittäin kun valtioiden kultakytkös katkaisiin 1971 Richard Nixonin luovuttua dollarin kultasidoksesta lopullisesti.
Länsimainen fiat-velkarahajärjestelmä syntyi käytännössä yhdessä yössä, kun Nixon irroitti dollarin kultakannasta, koska tarvitsi lisää rahaa Vietnamin sotaa varten. Koska dollari oli, ja on edelleen tärkein varantovaluutta, katosi samalla myös muiden valuuttojen kultakanta. Siihen asti kaikki, lähes kaikki valuutat, oli sidottu dollariin Brenton Woods sopimuksella ja siten dollarin kautta sidottu kultaan.
Nixonin oli tehtävä tämä päätös pystyäkseen luomaan vakuudetonta keskuspankkirahaa rahoittaakseen Vietnamin, USA:llekin kalliiksi käyneen sodan rahoitusta.
Tuosta hetkestä rahan määritelmä muuttui. Yhtäläisyysmerkki velan ja rahan välille voitiin edelleen laittaa, mutta rahan vastinpari muuttui kullasta ja samalla muusta vakuudellisesta immateriaaliseksi ja velat muuttuivat keskuspankkien tietokoneiden kirjauksiksi.
Valtion velan, siis rahan-luonnilla ei puolestaan ole mitään teoreettista ylärajaa ( velka / BKT-suhde ), sillä kuten liikepankkien luotoista luoma tiliraha, niin myös valtionvelkakin on luotu tyhjästä pelkkinä kirjauksina tietokoneelle. Valtio luo rahaa aina tehdessään alijäämää. Rahaa puolestaan häviää aina, kun lainoja lyhennetään ja veroja maksetaan.
Kultakanta rajoitti valtion rahanluontia, kun taas velkarahajärjestelmässä rahaa, tai velkaa, miten vain, voi luoda lähes rajatta, sillä rahan arvo ei ole sidoksissa mihinkään todelliseen assettiin. Nyt 50 v. myöhemmin maailman velkamäärä onkin kovaa vauhtia kasvamassa hallitsemattomasti, johtuen uuden rahan käsittämättömästä määrästä ja joka myös lisääntyy lähes eksponentiaalisesti kiitäen kohti universumin ulkorajaa.
Jokainen, joka edes osan tästä ymmärtää ( tutustukaa miten raha syntyy ), ymmärtää, ettei näin voi jatkua enää kovinkaan pitkään. Valtavat määrät rahaa imuroidaan markkinoilta, lähinnä kuluttajilta, mutta myös ns. ei-valtioautonomisilta yrityksiltä pois, inflaation uhan vuoksi. Virtuaalinen raha muuttuu imuprosessissa varallisuudeksi. Planeetan yhteenlasketusta varallisuudesta jo lähes kaksi kolmasosaa on suoraan, tai väillisesti hyvin harvojen käsissä.
Sivutuotteena velkadeflatorisista maista on tullut uusia vallankäytön kohteita, joilla jo nyt on kansallisissa politiikan käytännöissään selvästi globaalin vallankäytön elementtejä.
Viimeisimmät, vapaat agentit, fundamentaalitaloushöynöytetyt pelaavat lajille ominaisesti pörsseissä talouksien tunnusmerkkien laskiessa, mutta pörssien noustessa kuin akanvirrat näkemättä totuuksia, suuria kokonaisuuksia ja kausaalisuuksia.
Ymmärrän, että haikailu loputtomaan talouskasvuun, kaikilla talouden osa-alueilla, johtaa elollisen kärsimykseen ja tuhoon nopeutetussa tahdissa. Kun katsoo planeetan ja sen elollisen tunnettua historiaa, näkee kaikkien syklien tihentyneen. Näin myös taloudessa.
En ymmärrä talouden hymysuuasiantuntijoita, jotka aamun talousuutisissa kertovat maailmatalouden pääsevän loppuvuodesta voimakkaalle kasvu-uralle. He ovat ihmiskunnan ja kaiken muunkin vihollisia.
maanantai 6. huhtikuuta 2020
KUPLA VUOTAA
Tätä kirjoittaessani maailmanlaajuinen pandemia on tappanut ihmisiä ja kohdellut talouksia väkivaltaisesti jo sata päivää. Tänään elämme aikaa, jolloin ykseydeksi ymmärretty maailmantalous on saavuttamassa yhteenlasketulta arvoltaan sen alimman mahdollisen pisteen, josta se voi toipua entisen kaltaiseksi, velkadeflatoriseksi järjestelmäksi. Se on kuin kolarin ajanut ihminen, joka vuotaa verta sydänpysähdykseen asti, mutta joka aikamme mahdollistamin toimin elvytetään hengittämään aivovamman saaneena. Samoin nyt pyritään, yhä keskittyneemmin, ihmisten sijasta, pelastamaan talous antamalla talouksille virtuaalirahaa elvyttävänä plasmana.
Jatkaessaan uusien terveiden isäntäsolujen etsimistä, kyetäkseen lisääntymään, korona virus tarvitsee terveitä ihmisiä. Esteenä ovat ihmisten estotoimet. Ongelma vain on se, että samalla lisätään nopeutta saavuttaa TAS, talouksien alin selviytymispiste, takaisin vanhan ponzi-talouden mukaiseen, vakuudettomaan talousjärjestelmään, jota on ylläpidetty modernina lajimme hallintajärjestelmänä. Siksi painopiste elvytyksessä on siirtymässä ihmisistä Rahan vallan elvytykseen.
Talousjärjestelmän heikkoudesta kertoo moni, äkkiseltään erillinen asia, joita päivitellään turuilla ja toreilla. Itseäni ei yllättänyt esimerkiksi Yhdysvaltain työllisyystilanne. Maassa oli tilastollinen täystyöllisyys. Osin jopa ylikin, sillä monet amerikkalaiset joutuivat tekemään useampaakin mikropalkkaista työtä selviytyäkseen. Vain kuukaudessa kuitenkin saavutettiin 7 prosentin massatyöttömyys ja 10 prosentin työttömyyden raja saavutetaan lähi viikkoina.
Indikaatioita järjestelmän aktiivisista virheistä on kymmeniä, mutta merkittävin on virtuaalisten varallisuuksien nopea katoaminen. "Rahaa" on kadonnut viisinkertaisella nopeudella verrattuna pankkijärjestelmän luoman rahan ja keskuspankkien luoman rahan muodostumisessa kansantalouksiin.
Onkin täysin uusi kysymys tarkasteltaessa rahaa ja varallisuuksia, että voimmeko enää puhua yhtäläisyysmerkein rahasta ja velasta, niin kuin taloustieteissä on tehty.
Vaikka alun esimerkkini on järkyttävä, on tilanne koko ihmislajille järkyttävä. Onko muille, sitä emme vielä tiedä. Kasvaako keväinen nurmi verta valuvan uhrin alla paremmin? Syntyykö myös jotain uutta globaalin, loputtomaan kasvuun perustuvan talousjärjestelmän vuodattaessa virtuaalivarantonsa pellolle.
Jatkaessaan uusien terveiden isäntäsolujen etsimistä, kyetäkseen lisääntymään, korona virus tarvitsee terveitä ihmisiä. Esteenä ovat ihmisten estotoimet. Ongelma vain on se, että samalla lisätään nopeutta saavuttaa TAS, talouksien alin selviytymispiste, takaisin vanhan ponzi-talouden mukaiseen, vakuudettomaan talousjärjestelmään, jota on ylläpidetty modernina lajimme hallintajärjestelmänä. Siksi painopiste elvytyksessä on siirtymässä ihmisistä Rahan vallan elvytykseen.
Talousjärjestelmän heikkoudesta kertoo moni, äkkiseltään erillinen asia, joita päivitellään turuilla ja toreilla. Itseäni ei yllättänyt esimerkiksi Yhdysvaltain työllisyystilanne. Maassa oli tilastollinen täystyöllisyys. Osin jopa ylikin, sillä monet amerikkalaiset joutuivat tekemään useampaakin mikropalkkaista työtä selviytyäkseen. Vain kuukaudessa kuitenkin saavutettiin 7 prosentin massatyöttömyys ja 10 prosentin työttömyyden raja saavutetaan lähi viikkoina.
Indikaatioita järjestelmän aktiivisista virheistä on kymmeniä, mutta merkittävin on virtuaalisten varallisuuksien nopea katoaminen. "Rahaa" on kadonnut viisinkertaisella nopeudella verrattuna pankkijärjestelmän luoman rahan ja keskuspankkien luoman rahan muodostumisessa kansantalouksiin.
Onkin täysin uusi kysymys tarkasteltaessa rahaa ja varallisuuksia, että voimmeko enää puhua yhtäläisyysmerkein rahasta ja velasta, niin kuin taloustieteissä on tehty.
Vaikka alun esimerkkini on järkyttävä, on tilanne koko ihmislajille järkyttävä. Onko muille, sitä emme vielä tiedä. Kasvaako keväinen nurmi verta valuvan uhrin alla paremmin? Syntyykö myös jotain uutta globaalin, loputtomaan kasvuun perustuvan talousjärjestelmän vuodattaessa virtuaalivarantonsa pellolle.