TOP CHEF

Taioin naisesta tortillan
hiukopalaksi sokeana
morsiammena alttarilla
alastomat selviytyjät
viimeisellä rannalla säätää
sukulat kuntoon
sinussa kokkailevat teeveet
medium plus auringonlasku
vaahdotettu muovimeri
troppiikin tattoo lietenä selässä
globaali sähkökatko hämmentää

Pimeyden saavuttua
surffailen addiktion tyveneen
Yösyön
ahmin itseni
Sinut annan ylen
Lokit vievät tähdet
vuoksivedestä taivaalle
tortillasta ottavat nokkiin
hot chili hottie
Meri söi omansa ohoi
maata ei ole näkyvissä

TIEDON EVALUOINTI

Puutarhan hoito ja kalastus ovat tärkeitä. Mahdollisesti myös purjehdus.

Itsekäs, lähes wrightiläinen ajatus siitä, että elämä itsessään on avaamaton ylivertaisuus, sekä ajatukseen sisäänrakennettu käsitys humanismin ylivertaisuudesta, unohtaen luonnon kokonaisvaltaisuuden, jossa ihmisyys on vain useinkin sairas työkalu luonnonlakien mitätöinnissä, antoi takakautta topicin isän velvollisuuksille.

Aalto-radiosta kuulutettiin juuri kuudesluokkalaisten kahtia jakautuneesta kyvystä etsiä äärettömästä määrästä tietoa oman tietoisuuden rakennuspalikoiksi. Toisilta onnistuu, toisilta ei. Mutta osaako kukaan heistä, edes alkeellisesti, arvioida tietoa irrallisena, tai osana oikeaa kontekstia, kausaalisuutta, sekä ylipäätään oikeellisuutta.

Kuudesluokkalainen on vielä lapsi ja internettiin päästävillä  laitteilla haettu tieto saattaa lisätä tuskaa, tai sitten ei. Mutta ainakin prossesoimaton tiedon jatkuva virta lisää kuormaa. Lava täynnä soraa hyydyttää vauhdin ylämäessä.

Seuraavassa isä-poika saunasessiossa kehoitan poikaani opettelemaan tiedon arviointia. Kyseenalaistamaan. Muokkaamaan hänelle itselleen sopivan evaluointiprosessin. Se ei saa tarkoittaa päättämättömyyttä, vaan monipuolista kyseenalaistamista.

Nyt tuulee, huomenna voi olla tyyntäkin. Silloin voi olla syytä lähteä kalaa. Nappaako kala silloin, onkin sitten kokonaan toinen juttu

KALENTERIVARTAJA

Ei aurinko tänään pimene. Ei pimene ei, vielä 4 miljardiin vuoteen. Ja sitä ennen se ehtii vielä muuttua "punaiseksi jättiläiseksi" ja sitten kutistuu pois. Kotoinen Kuu vain tulee hetkeksi estämään näkyvyyttä. Kevätpurot silti solisevat, pikkupojat vain puuttuvat.

Kevätlintujen laulu hiljenee kello yhdestätoista alkaen. Hetkellinen pimeys valtaa tällä latitudilla, pilvisyydestä huolimatta. Toisaalta ei pilvillä ole juurikaan veronmaksajan kannalta suurtakaan merkitystä, sillä aurinkoa ei saa katsella hyvilläkään hitsarin silmikoilla. Lemillä koululaiset pidetään kuun häiriköinnin ajan sisätiloissa,  etteivät salakatselisi ja vahingoittaisi aistejaan.

Mutta auringon pimennyksen jälkeen se sirkutus sitten voimistuu keväisiin desibeleihin ikään kuin ironisesta kunnioituksesta YK:n "Kansainvälisen onnellisuudenpäivän" juhlakakun murusten vuoksi. Kaikkihan me olemme onnellisia, tai ainakin haluamme olla. Niinpä juhlakakku on syöty. "International day of happiness", se on siis tänään.

Minä en ole kokonaisvaltaisesti onnellinen. On vain joitakin onnen hetkiä. Siinä missä YK on tärkeimmässä tehtävässään, maailmallisen rauhan ylläpidossa epäonnistunut, olen minäkin auringonpimennykseni alla epäonnistunut. Aurinko paistaa, mutta on pimeää. Me molemmat olemme suuria vitsejä. YK ja minä. Hihihihi.

04.30

Ote päiväkirjastani

Päiväkirjat julkaistaan yleensä postuumisti. Julkaistaan jos on kirjoitettu, jos on toimitettu ja jos kirjoittaja on ollut merkitty henkilö. Jotkut itseään merkittävinä lajitovereina pitävät,  julkaisevat päiväkirjojaan omakustanteena haudastaankin.
Minä tässä avaan vielä eläessäni yhden merkittävän aamun. Ymmärsin, että kysyvä eksyy tieltään. Nykyisin valehdellaan niin vietävästi.


Heräsin varhaiskevään aamuna 04.30. Epätavallisen varhainen aika oli vain seuraus edellisen illan liian varhaisesta väsymyksen yliotteesta. Ja väsymys univelasta.

Ei ollut mitään syytä olla tekemättä aamiaista. Tein sitten. Runsaassa rasvassa paistetut kananmunat eineslihapullien ympäröiminä katselivat ilman suurempia lupauksia. Ainakaan mistään paremmasta. Sen sijaan iso kupillinen teetä oli jotain siihen suuntaan. En ole makeanhimoinen, mutta runsas teelusikallinen mietoa hunajaa oikeastaan pelasti teen. Ja koko aamiaisenkin. Palasin sänkyyn, mutta olin havahtunut ja hereillä. Tutustuin kuviitteellisen puujalkamiehen, Cormoran Striken elämään Lontoossa. Cormoran, merimetso. Nojoo.
Yö oli häipynyt, vaikka olikin vielä yövaloni takana.

En tiedä miksi edellisenä iltana olin mennyt vuoteeseen alasti. Nuorempana niin tein useinkin, mutta en enää. Olin huomannut, että käydessäni yöllä tarpeillani, sitäkin jo tähän ikään sattuu, lakanaan tuli kusiläiskä. Päätin, että on järkevämpää pestä alushousuja, tai oikeita yöpuvun housuja kuin lakanoita. Totuttelin siis nukkumaan uudella tavalla pukeutuneena. Ei se ollut vaikeaa ja se oli jo kauan sitten. Vaikeaa oli vain tämän aamun kysymys siitä, että mikä oli saanut minut heräämään aamuyön viimeisinä tunteina. Olen ihan varmasti kuitenkin toivottoman aamu-uninen.

Jos uskoo vastanneensa omaan kysymykseensä heti ensimmäisessä kappaleessa ja myöhemmin kuitenkin palaa epätietoisena myöhemmissä kappaleissa, kysymyksen takana täytyy olla enemmän.

Heräsin harmittavan varhain, siitä yksinkertaisesta syystä, että kävin vuoteeseen varhain. Kysymys kysymykseni takana olikin: Mikä minua väsytti? Enkö piitannut seurauksista? Olinko aiemmin rehkinyt kuntosalilla ikääni nähden liikaa ja jos niin oli, niin miksi olin rehkinyt. Vai oliko sittenkin jotain muuta.

Viimeinen kysymys ei jää viimeiseksi. Tunnin kuluttua ihmiset heräävät, tekevät aamutoimensa ja lähtevät jonnekin. Minä menen nukkumaan. Ihokosteisiin lakanoihin. Nyt väsyttää ihan oikeasti. Niinpä. Kysymyksellä on kysymyksensä.

Herättyäni päätän etsiä ensimmäistä kysymystä. Tiedän epäonnistuvani, sillä en tiedä oliko vastaus jo ennen ensimmäistä kysymystä. Vai onko sittenkin niin, että vastauksissa on itsessään kysymykset. Jos niin päätän, saan herättyäni vapaapäivän.

ENNUSTUS

En usko nykyisen kaltaisen globalisaation hyvinvoipaisuuteen. Kritiikitön globalisaatiousko on ollut virhe.

Maailman rahan määrä on noussut käsittämättömän suureksi. Samalla maailman yhteenlaskettu velkamäärä on noussut käsittämättömän suureksi.

Samanaikaisesti omistuksellinen, sosiaalinen, terveydellinen ja koulutuksellinen ihmisten välinen eriarvoisuus on saavuttanut peruuttamattoman tason. Vain syvä kriisi voi muuttaa tilannetta.

Sitten se ennustukseni.
Väitän, että 1000 vuorokauden kuluessa maailmaa koittelee historiansa suurin, ihmisen aiheuttama mullistus. Se tulee koittelemaan jokaista maailman asukasta ja valtavasti ihmisiä tulee kuolemaan mm. aliravitsemukseen nykyisen keskitetyn ruoan tuotannon ja jakelun osin romahtaessa. Kaikkein köyhimpiä mullistus tulee "armahtamaan" kuolemalla, meillä ja muualla merkittävällä hyvinvoinnin ja nykyisen kaltaisen elintason romahduksella.

Mullistus alkaa nopeasti Kiinasta, sen pankkijärjestelmän ja varjopankkijärjestelmän pettäessä infraan tehtyjen investointien tullessa maksuun, sekä asuntojen hintakuplan puhjetessa.

Isoihin sotiin mm. Euroopassa en usko. Pieniä riittää nykyiseen malliin, kunnes yleinen selvitymistaistelu ylipäätään nekin hyydyttää.

Maailma tulee ottamaan aikalisän ja kolme askelta taaksepäin. Kaikessa.

Kernaasti olen väärässä.

6.3.2015
Arto Bäcklund

MINÄ SIRIUS MINÄ

Jo kolmas yö
puoliturkkilaisen männyn takaa
tähtitaivaan kukat
Sirius Orionissa
kokonainen kukkaketo

Yksi punainen jättiläinen
kasvaa Ukrainassa

ja on täällä


Minä katselen koira-aidan takaa
yksin ja aita aikaa tähdessäni
ympärillä edessä
kaukana on lähellä
yksin itsessä ei kumpaakaan

Odotan neljättä yötä
Valossa sitä ei näe
Sitten on muuta
Tähtiä
naapurin enkeleitä

Mustat aukot ilakoivat niille

NELJÄS ELÄMÄ

Omistettu takapihan pienille mettäläisille.

Verhojen raosta näkyy repeilevä taivas. Pilvet uskovat olevansa muuttomatkalla etelään, mutta katoavat jossain, auringon syödessä ne keväiseen nälkäänsä.

En kuitenkaan pilviä mieti, vaan neljättä elämääni. Neljäs saari aikani virrassa. Tänään taas olen löytöretkeilijä tyhjällä kartallani. Aivan kuin hyväuskoiset pilvet purjehtiessaan tuntemattomaan, minä iloitsen tuntemattomasta maasta jalkojeni alla. Ennen iäisyyden loputonta putousta.

Ajan akanvirran kiihtyvä virtaus menneisyyteen vilvoittaa jalkojani, kutsuen mukaansa kuin nuoruuden seireeneiksi naamioituneet elämäni demonit. Nautin ja kärsin tuskaa hetken, lopulta puhdistuen aiemman eletyn ajan huuhdellessa rupuisen takapuoleni. Aikani soluu ohitseni. Olen alasti.

En ole yksin. Samsung huutaa minun olleen liikkumatta yli tunnin. 10.000 / vrk askelta olisi otettava. Hihihihihi. Myönnyn ja lähden tutkimaan tätä viimeistä saarta. Aikani virrassa. Yhtä paljon ja yhtä vähän oppineena kuin repaleiset pilvet matkatessaan kadotukseensa.

P.S.
Aamupäivällä näin uuden saaren ruokakaupassa erään naisen. En ollut nähnyt häntä aiemmin ja kuvittelen hänen asuvan muualla.
Naisen pinkin t-paidan antamassa oikeassa käsivarressa näkyi lohikäärmeen ja matikan risteymän pyrstö. Otus siis näytti sukeltavan jonnekin. Nainen oli myös lävistetty.

Liha-altaan edessä äkkäsin otuksen pelottavan pään. Ymmärsin sen sukeltaneen läpi koko ylävartalon ja nyt tuijottavan jo navan alle edenneenä, ei niinkään kaukaisuuteen, vaan ikäänkuin tietään etsien alaspäin.

Ymmärsin myös, että kuvan esittäminen vaatii, joko pesussa kutistuneen paidan, tai että se on hankittu lohikäärmeen tapaiselle ihan kodiksi. Mielikuvitukseni varaan myös jäi kiertosuunta. Oliko oikaissut liaanin etupuolelta, jota mielikuvitukseni toki toivoi, vai hieroiko selkäpuolen lihaksia.

Kassalle tultaessa nainen oli poissa. Minulle jäi hyvä ja askaroiva mieli. Jatkan löytämäni saaren tutkimista.