KIITOS IHMISET!

Kiitos ihmiset! 

Olen yllättynyt aktiivisuudestanne. Viestiä on viety. Siitä tämä ei ainakaan jää kiinni. Luonnon puolesta, ei ketään vastaan.

Savitaipaleen Supanahon puistometsien koneelliset, "tehometsänhoidolliset" toimenpidesuunnitelmat ovat herättäneet huomiota. Olen saanut voimakasta kritiikkiä, osin asiatontakin, esittämilleni uusille ajatuksille. Ylivoimaisesti kuitenkin palaute, jo parin vuoden ajan, on ollut myönteistä, uutta ajattelua luovaa.

Olen myös viime päivinä epäillyt sitä mitä lähimetsissä tullaan tekemään. Tiedotteissa on ristiriita.

Kyse on rakennetun alueen ympäristönhoidosta. Luonnonsuojelusta asuntoalueilla. Kaksi toisistaan poikkeavaa näkemystä ovat törmäyskurssilla. Vanha ja väistyvä ja uusi.

Vallitseva käsitys, vanha ja ahdas näkemys on, että lähimetsiä tulee hoitaa tehometsätalouden keinoin ilman, että edes yhteisölle näistä pienistä katujen välisistä nuorista puista tulisi tuloja, tai saati että niiden todellisille luontoarvoille uhrattaisiin ajatustakaan. Ikään kuin ainoa syy on vain pitää lähimetsät vallitsevan metsänhoidollisen näkemyksen mukaan siistinä ja "hygieenisenä". Ainoa arvo hakkuille nähdään, luonnon suhteen, vääristyneissä kauneusarvoissa. 

Erityisesti metsä, joka ei ole talousmetsää, ei saa olla ihmisen vääristyneen luontonäkemyksen tehotoimien kohteena. Tähän vanhakantaiseen toimenpiteiden perusteluun, ikään kuin mahdollistajana, kuuluvat lahopuut. Niiden poistaminen. Kuitenkin juuri ne lähimetsiin tulisi jättää. Keloutumaan, tai maatumaan. Ei mene läpi!

Toinen, nopeasti yleistyvä näkemys on, että rakennetuilla alueilla luontoarvot tulee ottaa korostetutusti huomioon. Itse edustan tätä näkemystä. Ajattelun on nopeasti muututtuva tähän suuntaan. Onneksi muuttuukin.

Rakennetuilla alueilla luonto voi olla monimuotoista, ei rakentamattoman luonnon veroista, mutta kuitenkin. Tässä tapauksessa väite, että luonto itse hoitaa itsensä parhaiten on totta. 

Ihmisen näkökulmasta luonto voi toimia ihmisen eduksi. Ei muun muassa tarvitse rakentaa melu- , pöly- ja näköesteitä, edellyttäen, että luontoarvot otetaan yhä enemmän maanrakennuksessa huomioon luonnon itsensä kannalta, ei ihmisen. Ja tietenkin myös osaltaan omakin lajimme tulevaisuuden suhteen luonnolla on keskeinen merkitys. Tulevaisuus ihmisen käsisissä koostuu pienistä teoista.

Savitaipaleenkin lähimetsien tapauksessa vapaaehtoinen, julistuksellinen suojelupäätös olisi kaikkien etu. Niin ihmisen, muun eliöstön ja kasvienkin. Se saisi positiivista näkyvyyttä ja nuorenpolven hyväksyntää. Toistaiseksi se on vaikeaa, kun kunnan päättäjien ( virkamiehet ja valtuutetut ) suuri enemmistö ei elinympäristöstämme välitä,  ja jos sanookin väittävänsä, ei tiedä miten se tehdään.

Lajiston nopea köyhtyminen on tosiasia. Miksi kehitystä pitää edesauttaa? Katujen väliset metsälöt näyttäisivät ja kuulostaisivat luonnolta, mikäli pyöräkonein luontoa ei tuhottaisi. Edes näillä pienillä rajatuilla alueilla  tulisi pyrkiä menemään luonnon ehdoilla, ei ihmisen. Pieneliöstö, linnut ja monet kasvit palaisivat. "Viidakko" olisi myös ihmiselle mitä parhain virkistäytymispaikka yksipuolistetun ja harvan puuston sijaan.

Tässä tarvitaan uutta ajattelua. Eilen eräs kuntalainen tuomitsi Amazonasin alueen hakkuut soijan- ja lihantuotannon vuoksi, mutta sanoi haluavansa katujen välit leikattaviksi nurmikentiksi muutamilla petäjillä tapitettuna. Juuri kun leikattavista isoista nurmikentistä hiljalleen maailmassa aletaan muiden biologisten organismien vuoksi ja eduksi hiljalleen luopumaan. Jos vaikka saataisiin perhosille kodit takaisin.