Omistettu takapihan pienille mettäläisille.
Verhojen raosta näkyy repeilevä taivas. Pilvet uskovat olevansa muuttomatkalla etelään, mutta katoavat jossain, auringon syödessä ne keväiseen nälkäänsä.
En kuitenkaan pilviä mieti, vaan neljättä elämääni. Neljäs saari aikani virrassa. Tänään taas olen löytöretkeilijä tyhjällä kartallani. Aivan kuin hyväuskoiset pilvet purjehtiessaan tuntemattomaan, minä iloitsen tuntemattomasta maasta jalkojeni alla. Ennen iäisyyden loputonta putousta.
Ajan akanvirran kiihtyvä virtaus menneisyyteen vilvoittaa jalkojani, kutsuen mukaansa kuin nuoruuden seireeneiksi naamioituneet elämäni demonit. Nautin ja kärsin tuskaa hetken, lopulta puhdistuen aiemman eletyn ajan huuhdellessa rupuisen takapuoleni. Aikani soluu ohitseni. Olen alasti.
En ole yksin. Samsung huutaa minun olleen liikkumatta yli tunnin. 10.000 / vrk askelta olisi otettava. Hihihihihi. Myönnyn ja lähden tutkimaan tätä viimeistä saarta. Aikani virrassa. Yhtä paljon ja yhtä vähän oppineena kuin repaleiset pilvet matkatessaan kadotukseensa.
P.S.
Aamupäivällä näin uuden saaren ruokakaupassa erään naisen. En ollut nähnyt häntä aiemmin ja kuvittelen hänen asuvan muualla.
Naisen pinkin t-paidan antamassa oikeassa käsivarressa näkyi lohikäärmeen ja matikan risteymän pyrstö. Otus siis näytti sukeltavan jonnekin. Nainen oli myös lävistetty.
Liha-altaan edessä äkkäsin otuksen pelottavan pään. Ymmärsin sen sukeltaneen läpi koko ylävartalon ja nyt tuijottavan jo navan alle edenneenä, ei niinkään kaukaisuuteen, vaan ikäänkuin tietään etsien alaspäin.
Ymmärsin myös, että kuvan esittäminen vaatii, joko pesussa kutistuneen paidan, tai että se on hankittu lohikäärmeen tapaiselle ihan kodiksi. Mielikuvitukseni varaan myös jäi kiertosuunta. Oliko oikaissut liaanin etupuolelta, jota mielikuvitukseni toki toivoi, vai hieroiko selkäpuolen lihaksia.
Kassalle tultaessa nainen oli poissa. Minulle jäi hyvä ja askaroiva mieli. Jatkan löytämäni saaren tutkimista.
