perjantai 22. joulukuuta 2017

ALLAKKASEKSIKÄS, SYNKKÄ PÄIVÄ

Ihanan junttimaisesti tähän alkuun sanon, että tämän kepeän tekstin ajatukset eivät ole mitään halonhakkaajan, köyhyyttään kiroilevan talvipyöräilijän, tai minun pakkokeksimällä tähän tehtyjä ajatuksia. Tänään on vuoden pimein päivä ja minä vain pimeässä totean. En luo. En mitään.  Joku tuikku valaisee.

Jumalauta, että minua iletti, kun isäni viljeli sanaa "ihana". Nyt aloitan sillä samalla sanalla kuin antaisin niskalaukauksen itselleni. Tai esitti seurassa juopunutta, kun ei edes itse juonut. Minä en näyttele. Kymmenen vuotta sitten en olisi edes ajatellut, että isäni oli mulkvisti. Mutta oli se sitäkin. Puoliksi mulkvisti ja puoliksi hyvä isä. Vanhempi.

Oli sodan käynyt mies. Sai rautaa sisäänsä. Samat raudat ovat nyt haudassaan. Petti äitiä toisten naisten kanssa. Äitikin petti sitä, vaikka ei äidillä ollut muita miehiä. Mutta petti vaan. Mitätöi isän. Petti. Fiftysixty.

Ei ne koskaan eronneet. Virallisesti. Äiti asui kartanolla niin kauan kuin jaksoi ja sitten muutti palvelutaloon. Isäkin muutti lopulta sinne. Viereiseen huoneeseen. Siinä välissä sillä oli muutama oma asunto kaupungilla. Yhtä minäkin käytin, kun tutustuin tyttöihin tarkemmin isän vällyissä. Kiitos siitä. Ja amen.

Minut isä hommasi kesiksi ulkomaille. Selvitymään. Ei siinä mitään. Se sopi minulle. Tässä kohtaa isä kääntyy ajatuksessa hyväksi isäksi. Vaikka oli agronomi ja maalaispankin johtaja pienessä kunnassa, siis porvari ja napamies, opetti, jos ei nyt suoraan niin kuitenkin, että kommari ja porvari ovat tasa-arvoisia. Ihmisiä. Siis ihmisiä kaikki. Ja isän yksi koirakin, joka oli sen seuraaja, oli melkein ihminen sille. Ja köyhätkin oli ihmisiä. Yksi köyhä olikin isän varmaankin melkein paras kaveri. Onni oli sen nimi. Tasa-arvon korkkasinkin isänmaidosta. Vihreistä ei puhunut mitään, kun niitä ei ollut.

Muutama vuosi sitten minua alkoi sylettämään, että olen yhä enemmän isäni kaltainen, monessa. Enää ei iletä. Mutta että pitääkö tässä vielä elää isäni arki. Nämä lopuun hautaannuttavat vuodet. Tai kuukaudet, päivät. Jatkuvaa dejavuuta. Se kyllä joskus on tuntunut omituiselta.

Sen minun toteamus on se, että joka paikassa on jokunen kusipää. Mulkvisti. Ainakin minulla on ollut. Koulussa, työpaikoissa, harrastuksissa ja asuinyhteisöissäni. Aina joku paskapää. Ja jos ei ole ollut, se on ollut itse. Ja hitto, on pakko sanoa, että myös parisuhteissanikin on ollut ainakin ajoittainen puupää. On sanottava niin, että pääsen päätelmässä eteenpäin.

Minä luulen, että minä olen mulkvisti myös. Olenkin. Monen mielestä. Monilla on muita mulkvisteja nimettynä. Ja niillä monilla taas omansa ja niillä omansa. D. Trumpillakin on tiedossaan kusipäitä.  Hän on itse minun hirmuisen suuri kaukomulkvisti juuri tätä nykyä. Someaika kun tuo esiin naapurinkin paskiaiset. Vaikka White Houseen asti. Ollaan sitten kaikki.

Kollegiaalisuuden sietämättömän ihana emansipaatio. Siitä näin vuoden pimeimpänä hetkenä nautin; olemme kaikki joulunajan idiootteja. Sen koin tänään juuri ennen puolta päivää. Tein ison päätöksen. Enkä ole vielä katunut. Minä. Mulkvisti.

Kehäpäätelmä, petitio principii, googlattuna:

"Kehäpäätelmä on virheellinen päätelmä, jonka pätevyys perustuu oletukseen johtopäätöksen totuudesta. Toisin sanoen kehäpäätelmä on hyväksyttävä vain siinä tapauksessa, että johtopäätös sattuu olemaan tosi. Kehäpäättely ei osoita mitään syitä, miksi kyseistä väitettä olisi pidettävä totena."

Ja tosihan se on, kun maailmaa katselemme. Vai katteletko napaas?

tiistai 19. joulukuuta 2017

SAVITAIPALEEN VALTUUSTO: NÄILLÄ MENNÄÄN JA MUUT MENEVÄT MUILLA

Ajatuksia Etelä-Saimaa lehden 18.12.2017 nettilehdessä julkaisemaan uutiseen. Kommentti kirjoitettu lehden jutun kommentti-osioon.

-------------

Kuntalaisena ihmettelen investointien ja takausten kohdentamista. Pääsääntöisesti investoinnit ovat joko odotusarvoisia, jolloin sijoitetulle pääomalle laskennan jälkeen haetaan tuottoa, tai ne ovat pakollisia infrastruktuurin kestävyyteen liittyviä.
Menestystä ja tulevaisuutta hakevan kunnan on tehtävä molempia. Realistisesti.

Savitaipaleen kunnan taloudellisessa tilanteessa kuitenkin ylisuuret investoinnit mm. valokuituun ja venesataman nykyaikaistamiseen ja suurentamiseen ovat kunnan resursseille toteutukseltaan liian suuria, eikä parhaalla tahdollakaan ole niille sijoituksille tuottoa nähtävissä. Edes pitkällä aikavälillä.

Kunnan vararahastot on käytetty ja veroprosenttia on ensi vuodelle korotettu. Tuo 240.000 euron lisätuotto on kuitenkin vain pisara Kuolimossa. Velkaantuminen jatkuu, yhdessä kunnan omistamien kiinteistöjen homehtumisen kanssa.
Pelkona on myös kunnanviraston siirtyminen, ainakin osittain, väistötiloihin. Terveyskeskuksen lisäksi. "Yllättäviä" kustannuksia on siis mahdollisesti tulossa lisää.

Suomen Kuvalehden 5.1.2017 jutun mukaan Savitaipale kuuluu yhtenä niiden 57 kunnan joukkoon, jolla ei ole tulevaisuutta itsenäisenä kuntana. Kuoleva kunta. Mikäli Savitaipaleen päättäjillä, lähinnä määräenemmistöisellä Keskustapuolueella, on selvä visio siitä, että "nurkat" nyt pannaan kuntoon investoinneilla, jotka myöhemmin, itsenäisyyden menetyksen jälkeen jäisivät muiden toimesta tekemättä, mutta maksettaviksi, ymmärrän toimet. Toinen ja ainoa vaihtoehto on elää tätä päivää ja sopeutua aleneviin väestömääriin ja elinvoiman ehtymiseen.

tiistai 12. joulukuuta 2017

MENIN SITTEN SATUILEMAAN FACESSA


Sinkko Pekalle kommentoin. Satuilen.
( oli ilmeisesti myöhemmin poistanut ketjun Facesta / tottakai on oikeus, vaan ei hyvä )
Oli kirjoituksessaan sitä mieltä, että Etelä-Karjalassa ei kaikki ole kohdallaan, kun ei olla rahan imussa.

Kyllä kaikissa Etelä-Karjalan pajoissa pitäisi alkaa rakentelemaan muutaman kilon painoisia nano-satelliitteja. Vanhoja digikameroita ja Salora-matkaradioita niihin sitten sisään. Niitähän markkinoitiin "taivasyhteyksillä" aikanaan. Joihinkin kalliimpiin Cathill-knife alieneille liikelahjoiksi. Lisäksi Savitaipaleelle, kun on riittävän kaukana kaikesta, voisi yrittää kaapata Intialta (hahah ja oho, oikeesti sieltä ne ammutaan taivaalle ) näiden satelliittien kantorakettitoiminnan. Muistaakseni löytyy erilaista pommiperinnettä muutamalta Savikylän louhokselta. Luulisi onnistuvan täällä, kun kerta sielläkin. Siis Intiassa.
Näin ruokkisimme nälkäisiämme romanialaisella leivällä. Omavaraisuusjuna kun jo ajoi EU-alueelle ja maatalous jatkaa edelleen kutistumistaan kannattamattomana. Niin myös Etelä-Karjalassa.

Lisäksi kaikkien etelä-karjalaisten kuntien tulisi nyt ostaa bitcoin-futuureja. Näyttää kurssi olevan kello yhteen. Eikun velkaa tekemään kuolevalla eurolla. All-in. Tässäkin.
Näin ruokkisimme nälkäisiämme bulgarialaisella leivällä. Spekuloidaan puuroon ulkomaiset jauhot.

Mitäs vielä? Ainiin, nyt olisi ihan survival-hengessä ideaa muuttaa koko Ekarjala kontteihin asumaan ja työskentelemään. Savikylähän tässä on jo Lemin kanssa ladun avaajana. Terkka on jo menossa kontteihin ja kunnantupa seuraavaksi. Alle 5 vuoden sopparit kuulemma ovat täysin kannattamattomia, joten eikun miksei kokonaan? Mutu-tutkimusta poikkitieteellisesti perään. Aiheuttaako näppylää, ahistusta, patologista ödeemaa, yms.

Olkkolaan olisi voinut sijoittaa muutama viikko takaperin tarjotun järviprofessuurin, mutta 2milj.€ pyyntihinta taisi olla liikaa. Potti haluttiin kunnan kassaan mieluummin kuin professuuri kunnan muutaman tonnin maksuosuudella kuukautta kohti. Ei saatu kumpaakaan. Kyläpäällikkö kuuluu professuurista hetkellisesti innostuneen, mutta sehän ei riitä. BTW, 100 krt. hienompi Lauritsalan kartano on ollut pari vuotta myynnissä pyyntihintaan 540.000€ ( Oikotie ). Käykäähän rahaihmiset katsomassa.

Lopuksi voisi sanoa, että kun Pro Kuolimo kertoi Pappilanlahden 850.000 euron ruoppauksen ja 100 uuden venepaikan olevankin ekoteko ja ennallistaminen, niin eikö nyt ruoppausta voisi jatkaa ympäri Kuolimoa. Tulisi sitä julkisuutta. Ennen vararikkoa ja olettettavissa olevaa valtion interventiota. Tai pakkoliitosta Inariin tms. Lex-Kittilää odotellessa oi aikoja, oi käytäntöjä, oi viisauttamme!

No, tämä oli vaan aikuisten satua. Ja luette kuitenkin työaikana. Hyi siitä!

P. S. tekemättäkin mitään tällä vauhdilla saamme Etelä-Karjalasta, metsättömän, eroosiotuulen pieksämän, maailman suurimman lentokentän. Ilmailu edes nousuun. Uusia linjoja kuskaamaan pois ja kauas.
Tai saamme maakunnan kokoisen kaivoksen. Kaakkoisvaaran.

Ja kaiken yllä katselee Kepun poliittinen silmä. Kannatuslukujaan.
Niin ja jokunen kokomusta pers... eikun ahterisilmä. Kepua, tai jotain.

-----------------

Samperi, unohdin sadun listalta rahamiesten kloonaustoiminnan. Siinä ei ole enää teknisesti mitään epäselvää. Mm. itävaltalaisia lipizzan-hevosia jo kloonataan ja on syrjäyttämässä perinteistä jalostustoimintaa. Soroskin kuuluu olevan huonossa hapessa.

Tässä Savikylä voisi olla etulinjassa. Täällähän ei ole mitään eettistä otetta rahan ja tulevaisuutemme edessä. "Tule kloonaamaan itsesi Savikylän konttiin. Uudistu ja kirjaimellisesti uudista itsesi, keskellä ei-mitään!" Uudessa Piilaksossa, eikun Savikylän Koeputkilaaksossa.

Sotkamossa on hiihtoputki. Pidettiin hulluna. Onkin. Savitaipaleelle voisi rakentaa kylän ympäri konttausputken Peltoinlahden kylän ympäri. Exit- ja lähtöpisteistä kilpailutus. On todettu terveelliseksi liikuntamuodoksi ja evoluution hyväksi rengiksi. Muiden kädellisten suuntaan takaisin. Pidetään hulluna. Onkin.

Yritän tässä H.C. Andersenin hengessä keksiä uutta. En toki niin julmaa kuin hän. Saduissaan kun henki lähti helposti ( Grimmin sadut ).

Olisiko tässä myös metsänsä hakanneelle ( myös suojelualueelta ) Savitaipaleen seurakunnalle itsensäkloonamisen synenergian paikka. Analogia kun löytyy. Uudelle syntymälle.

Ja kun rahaa näyttää olevan, tolkuttomista investoinneista päätellen, niin ostetaan Suomenniemi Mikkeliltä ja perustetaan sinne suvakeille, alpakoille ja muillekin eteläamerikkalaisille elukoille reservaatti. Rasisteille sitten omansa Savitaipaleen eteläosiin. Tai päinvastoin. Keskivaltakuntaan sitten mamuja. Tulisi tulista elinvoimaa.

lauantai 9. joulukuuta 2017

VIIMEINEN JUMALALLINEN NÄYTELMÄ


Valvonta pettänyt

Presidentti kiitää radalla
      puhuu
            puolustusasianajajanaan
Syrjäytyminen
      rahallinen huoravoima
      puhuu puhujalle
Ilman muuta veljet
      ruusu rinnassa harakirin loppuun

Mopotallin pojat
      nauravat
      vetävät tupakin
tuhat kiloa bitcoineja
      tarakalla ylinopeutta
tyhjällä tiellä
      lopun kulminaatioon
      viranomaismääräykset asfalttina
viimeinen driftaus
      ktottelemattomuuteen
      pääsee mestarin päästö

Määrää pääkaupungit
      galaksin mustasta pisteestä
      yhteisön laskevan auringon takaa
      äänestettynä
            äänestettynä meiksi
Huutaa valtuutettu
uudesta aurinkokunnasta
      päin lyö

Jaksanko loppuun

Jääkarhuja ei aikoihin ole toteltu

Valvonta pettänyt


Nälkään kuoleva ihminen

Ilman asetta jääkarhusuojana
viimeisellä raketilla
      ydinkärjellä
viimeinen hengitys
      raikasta ilmaa
Yksin virtuaalisesti näkemään
      näytelmää
tuhottua maailmaa
      minuasinua
viimeistä tekstiviestiä
viimeistä runoa
viimeistä näytelmää

Jumalat ovat kuolleet

Mopotallin pojat
tankit tyhjiksi

Ei tässä näin pitänyt käydä
ME olen
maailman kunniapuheenjohtaja
kloonattu tyhjyyteen
      uudeksi pimeäksi
Vaalit edessä
ilman äänestäjiä

Valvonta petti

Ehdotan, että suljemme rajat rajat
Rajat kiinni
      presidenteiltä
      puheenjohtajilta

Kuolemaa ei ole
Pimeyden yllä nauraa idiotismi
Hei matkaan reima
      uuteen galaksiin

------------------

To NSA and all other friends of mine:

They fucken say; come on locomotion.
I hear the trees say; Mr. President(S),
stop the locomotion.
Okey, it's too late but let's make some fun.