Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirja-arvostelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirja-arvostelu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. helmikuuta 2019

KAIPAUKSEN KIRJA. Kirja-arvostelu pitkään aikaan jälleen.

En ole milloinkaan syönyt runokirjaa niin vulgaaristi ahnehtien kuin tämän. Se tuoksuu ja haisee tupakalle, viinille, pilluille, rakkaudelle ja jumalille. Ja juutalaisuudelle. Miehelle. Ympärileikatulle juutalaiselle miehelle. Olematta ala-arvoinen. Löytyy myös vasemmistolaisia tuntoja joiden alkuperää en tuoksuilta löytänyt.

Sitä kirjoitettiin 20 vuotta ja minä kadehdin jotain siinä kaikessa, mihin en itse pysty ja jota 235-sivuinen teos on. Enkä luettuani haluakaan. En tässäkään "kirja-arvostelussa" vie teitä kirjallisuustieteelliseen analyysiin tästä teoksesta, enkä siihenkään pystyisi. Pidän lyhyenä. Ja tämä onkin syytä pitää lyhyenä ajatellessani kirjan tekijää.

Kirjan lopussa on Ville-Juhani Sutisen oma arvio kirjasta. Itse en lainkaan moniin hänen käsityksiinsä yhdy. Hän myös suomensi kirjan  vuonna 2007 ja mielestäni suhteellisen hyvin. Alkukielelläkin kun olen lukenut, niin uskallan antaa kehun. Runokirjan nimi on koruttomasti "Kaipauksen kirja, Book of Longing" ), julkaistu vuonna 2006. Teksti ja kuvat Leonard Cohen,



Leonard Cohen syntyi Kanadassa Motrealissa syyskuussa 1934 juutalaiseen kauppiasperheeseen. Kuoli sitten, elettyään 82 vuotta, marraskuussa 2016 Kaliforniassa Yhdysvalloissa lähellä kahta lastaan, jotka teki maailmaan taiteilija Suzanne Elroidin kanssa. Naimisissa ei ollut koskaan. Juuri ennen kuolemaansa hän viihtyi yhdessä laulaja Anjani Thomasin kanssa. Cohenin äiti oli liettualaista rabbisukua. Isä kuoli Leonardin oltua 9 vuotias. Äitiään runoissa monissa itkee. Siksi sukuselvitystä.

Siinä sitten oli nuorella miehellä tutustumista amerikanjuutalaisuuden vielä 50-luvun ahtaastakin yhteisöstä ulos, muun muassa katolilaisuuteen irlantilaisen kotiapulaisen kautta, sekä aikaan sopivasti nuorelle juutalaispojalle muodollisiin yliopisto-opintohin ilman sen kummempia päämääriä. Hän opiskeli 4 vuotta kirjallisuutta, kirjanpitoa ja yritysoikeutta. Mikä aineyhdistelmä! Tärkeämpää kuitenkin oli, että tuolloin Leonard Cohen tutustui syvemmin runouteen ja liittyi useisiinkin kirjoittaviin ryhmiin. Musiikki tuli tuolloin myös osaksi elämää ja hän soitti useita instrumentteja olematta kuitenkaan mitenkään erityislahjakas. Ensimmäinen bändikin "The Buckskin Boys" perustettiin tuolloin. Itse hän on useissa haastatteluissa kysyttäessä tuolta ajalta kuitenkin nimennyt suureksi vaikuttajaksi itselleen espanjalaisen kommunistin ja runoilijan Federico Garcia Lorcan. Jopa niin, että nimesi toisen lapsensa Lorca'ksi. Nuoruudessa aina lähes kolmekymppiseksi kuitenkin kirjallisuus ja kirjoittaminen olivat etusijalla. Musiikki hiipi varkain vallitsevaksi vasta 60-luvulla. Mutta kuten "Kaipauksen kirja" olemassaolollaan kertoo, kirjoittaminen ei loppunut koskaan.
Hän itse sanoo:

VIIVYTYS
"Voin pitää sisälläni paljon - en puhu
ennen kuin vedet tulvivat yli äyräiden
ja murtuvat yli padon."

Sitten onnistuin viivyttämään tätä kirjaa kelpo hetken
1900-luvun jälkeiseen aikaan

Jos katsoisin, että tässäpä oli se kaikki, mistä runokokoelman teksti syntyi, tekisin karkean virheen. On sanottu, että Leonard Cohenin elämässä  keskeistä olisi ollut hengellinen etsintä nuoruusvuosista asti. Minä en väitettä niele, niin kuin nielin kirjan tekstit. Esimerkiksi on otettu hänen 5 zen-vuottaan vuodesta 1994 alkaen Baldy-vuoren zen-yhteisössä Uudessa Meksikossa omassa mökissään. Hän ei tosin viettänyt siellä kaikkea aikaansa, mutta riittävästi saadakseen zeniläisen nimenkin opettajaltaan. Hänestä tuli Jikan.

Cohenin itsensä mukaan hänen buddhalaisuutensa ei ollut ristiriidassa hänen juutalaisuutensa kanssa, sillä zen-buddhalaisuus ei ota kantaa jumalien olemassaoloon.  Vaan niin kävi, että zenin kuolema ja lähtö vuorelta näkyy värssyissä. Ja ajautuminen jumalalliseen ateismiin. Ajalla oli muitakin vaikutuksia. Ja kaikki näkyvät teksteissä ja myöhemmin kuuluivat. Melankolinen musiikki oli tiedostamaton synteesi.

LEMMENKIPEÄ MUNKKI
Ajelin pääni
pukeuduin kaapuun
nukun mökkipahasen nurkassa
vuorella kahdentuhannen metrin korkeudessa
Täällä on synkää
Ainoa mitä en tarvitse
on kampa

Baldy-vuori 1997





Leonard Cohenin ollessa luostarissa, hänen managerinsa kavalsi miehen koko omaisuuden. Mies ei murtunut, vaan lähti uudelleen kiertueille vastoin aiempia suunnitelmiaan. Tämäkin näkyy runoissa. Samoin kuin rahan mahdollistama elämä matkusteluineen, naisineen ja huumeineen. Leonard Cohen oli ketjupolttaja ja savukkeilla oli oma merkityksensä teksteihinkin kirjoitettuina. Tupakka ja huumeet jäivät 2000-luvulle tultaessa, mutta viini ja viski jäivät. Ja Prozac. Ja naiset.

"Kaipauksen kirja" on minulle enemmän kuin runokirja. Se on tarkin mahdollinen kuva ja kuvaus ihmisestä. Minulle teoksen tekee voimakkaaksi kokemukseksi samaistuminen johonkin. En välitä miettiä mihin. Ihan parasta runoutta syvätä. On kohtalon ivaa, että teos tuli eteeni Savitaipaleella. Monien vuosien jälkeen. Vahva lukusuositus! Must ja Mirr!




sunnuntai 29. lokakuuta 2017

LEO MECHELIN JA HOMO DEUS.

KIRJA-ARVOSTELU TALOUSMETSÄN LEIMATUN KUUSEN ALTA.

Arvostamattomaksi jääneen autonomian ajan valtiopäivämiehen, Leo Mechelin'in poliittinen pamfletti, "Ovatko Suomen oikeudet ristiriidassa Venäjän etujen kanssa?", vuodelta 1890, kertoo mediahyökkäyksen olleen Venäjän taholta autonomista Suomen suur-ruhtinaskuntaa kohtaan voimissaan lähes koko keisarivallan ajan, vuodesta 1809 alkaen.



Edellinen virke on kohtuuttoman pitkä. Ei kohtuuton muuten. Aika sitoo vuosisadat toisiinsa. Poliittisen vaikuttamisenkin. Hetkemme synteesiksi. Leo Mechelin on tässä kontekstin toimijana ja persoonana toissijainen. Mutta googlatkaa! Wikittäkää!


Hyvä Leksa!

Hän näkee Venäjän keisarivallan toimet peilaten suur-ruhtinaskunnan autonomisuutta, sen laillisuutta suhteessa poliittiisiin uhkakuviin. Säätyjen uskollisuudenvala keisarille sitoo Leo Mechelin'in kritiikin dualistiseksi atraimeksi, josta keisarin kärki jää vielä julkisuudessa teroittamatta. Se on vasta tulevien vuosikymmenten keskeinen missio. Leo Mechelin tietää sen, mutta ei ääneen sano. Toki ryypyllä puhutaan. Hän on reaalipolitiikko.

Realismi on toissijaista, sitä ei tunneta, tai idiootit ovat vallassa tänään Suomessa. Ne, jotka tuntevat, ovat jo krematorioiden ruokaa, tai eivät ole vallassa. Klinget summuut. Kyse on kuitenkin samasta: vaikuttamisesta toisen valtion sisäisiin asioihin. Yli metsiin hakattujen rajojen, yli palomuurien. Rahasta, vähemmistöjen asemasta, näennäisestä vallasta ja kauppapolitiikasta. Mutta öööööh, todellinen, globaali valta on jo muualla. Eri tähdellä.

Julkisuuskohun myötä nyt pyritäänkin tunnistamaan ja vaikuttamaan uuden ajan uhkiin; kybervaikuttamiseen ja kuvitelmien sisäänrakennettuihin matahareihin. Hallituksemme kokoaa joukkojaan, varjojaan. Leo Mechelin'in hengessä. Venäjää vastaan. Avoimesti. Ilman "keisarin" huomioimista.

Kas tässäkin:

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005426871.html?share=639a48cc69f27bc7a321ccc3fbaacf1c

Ja tässä:

Kommentti: Mitä peliä puolustusministeriön turvallisuuskomitea pelaa presidentinvaalien alla? 
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005428307.html?utm_source=kopioi+leikep%C3%B6yd%C3%A4lle&utm_campaign=kopioi+leikep%C3%B6yd%C3%A4lle-share&utm_medium=social&utm_content=android.iltasanomat.fi

Vahva lukusuositus.

--------------

Tämä toinen kirja olisi voinut jäädä kirjoittamatta. Toisin kuin kirjoittajan edellinen, vittumainen yhteenveto, "Sapiens - Ihmisen lyhyt historia".



Yuval Nohah Hararin teos, "Homo Deus. Huomisen lyhyt historia" ( suom. Jaana Iso-Markku 2017 Bazar ) vuodelta 2015 on kansanomaistettu optimistisuuden ylistys. Helppoa luettavaa kuin on chablis juoda. Mitä itsensä brändännyt valtakunnanajattelija Esko Valtaoja lienee ajatellut luettuaan kirjan? Sitä muuten ajattelin jo silloin, kun englanninkielisen painoksen luin. Tämän ostin pojalleni.


Mutta miksi sanon, että kirja olisi hyvinkin voinut jäädä kirjoittamatta. Siksi, siksi että poliitikoilla ei ole keskimäärin aikaa lukea paksuja teoksia, eivätkä kaikki ylipäätään lue yhtään mitään. Lukuunottamatta tuhansia avustajanäkemyksellisiä referaatteja. Jotkut eivät edes lukihäiriöltään osaa lukea. Tässä kiusallisesti ajattelen mm. erään länsimaisuuden linnakkeena pidetyn kilpailuhenkisen kansakunnan päämiestä. Ja globaali rahanlainaajien harvalukuinen eliitti lukee korkeitaan robottien laatimia numerosarjoja ja menu'ita.

Y. N. Harari on jossain haastattelussa sanonut kirjoittaneensa kirjan niille, jotka eivät lue. Okei. Vähän epäilen. Uskon hänen kirjoittaneen tämän selväkielisen antinostradamuksen ( tiedämme Nostradamuksen kätkeneen päänsä menettämisen pelossa ennustuksensa vaikeasti avautuviin, lähes salattuihin teksteihin )  edellisen teoksen tuottojen innoittamana, tekstintuottajaegonsa avaruuden laajentamiseksi ja juutalaisen sukunsa hyväksynnän saamiseksi. Kuolemansa jälkeenkin. Voin olla väärässä, mutta en ole.


Tulevaisuuden puhdas ennustaminen on mahdotonta. Ajatuskulkuja toki tulevaisuuteen voi facebookin, googlen ja muun somenkin muassa läpi tähtiportin viedä, mutta siinä on jo sitten puolet tätä-tässä-ja-nyt.
Siksi olen väitteessäni oikeassa. Hahah.

ERITTÄIN VAHVA LUKUSUOSITUS.

---------------

Koska olen peruskatkera, mutta mukavan höveli ihmisapina, sanon, että nämä kaksi kirjaa liittyvät toisiinsa kuin mämmi kermaan. J. Sipilä sanoisi, että siiiittä vaan.

Onnellisille ajattomille, se typistetty referaatti:
Yritin sanoa, ettei Venäjän ja Suomen välillä mediavaikuttamisessa 200 vuodessa uutta ei ole kuin keinot ja keisarin nonselaaraminen,  ja että lukemisenarvoinen kirja voi olla tarpeeton. 

--------------------

Tässä klassinen kirja-arvio:
http://karjalastakajahtaa.blogspot.fi/2014/10/qiu-xiaolongin-kuolemanjarvi.html?m=1