PELTIPOLIISI EI PAMPUTA

Se tapahtui vuonna 2014. Menetin uskoni poliisiin. Aiemmin olen menettänyt uskoni moneen muuhuun, moneen ihmiseen, institutioon tai yleisesti hyväksyttyyn himphamppuun.

Tuona vuonna jouduin useiden poliisin arroganttien, puolueellisten ja amerikkalaistyyppisten toimien kohteeksi. Myöhemmin sain kaksi erillistä anteeksipyyntöä. Toinen tuli Kaakkois-Suomen apulaispoliisipäälliköltä ja toinen eräältä ylikomisariolta. Molemmat tietenkin ilman dokumentointimahdollisuutta. Hyshys, be happy. Kuljen edelleen niin sanotusti "vapaalla jalalla". Kiinnostuin oikeuslaitoksemme toiminnasta, johon poliisikin kuuluu ja aloitin oman "tutkintani" oikeuslaitoksestamme. Se jatkuu yhä.

Poliisi on nostettu juuri nyt riihenorsille. Vai onko vain varstan pauketta? Tarvittiinko terroriteko?

Poliisi on olennainen osa sisäisen turvallisuutemme järjestelmää. Niin kuin on tuomioistuinlaitoksemme, syyttäjälaitoksemme ja nykyisin yhä enemmän myös Rajavartiolaitos. Ja kaiken perustana ajantasainen, demokraattiseen yhteiskuntajärestelmään perustuva lainsäädäntö.

Viimeisen 11 vuoden aikana valtion talousarvioissa suhteelliset, mutta monissa yksityiskohdissa, kuten poliisien virkoihin kohdistetuissa määrärahoissa myös absoluuttiset leikkaukset ovat jatkuneet.

http://www.esaimaa.fi/m/Online/2017/08/31/Etel%C3%A4-Karjalassa%20ajaa%20toisinaan%20vain%20nelj%C3%A4%20poliisipartiota,%20rikostutkinnat%20venyv%C3%A4t%20ja%20liikennerikkomuksia%20havaitaan%20l%C3%A4hes%20puolet%20aiempaa%20v%C3%A4hemm%C3%A4n%20s%C3%A4%C3%A4st%C3%B6jen%20vuoksi/2017122625886/563

Mielipidekyselyissä on tutkittu suomalaisten luottamusta poliisiin. Se on edelleen korkealla tasolla, mutta "uskokäyrä" sojottaa jo voimakkaasti kaakkoon.

Jo ennen suomalaisia uskonsa suomalaiseen oikeuslaitokseen menetti Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Viimeisen 10 vuoden aikana se on tehnyt 2 valitusta Suomelle oikeusjuttujen kohtuuttomasta kestosta ja antanut erillisten juttujen päätöksissä pyyhkeitä mm. esitutkintojen huonosta laadusta ja niiden venymisestä. Sen sijaan se ei ole puuttunut oikeusprosessien kalleuteen, joka estää jo monien keskituloistenkin lähdön hakemaan oikeutta tuomioistuimesta.

Viime päivät ovat osoittaneet kansalaisille oikeuslaitoksemme heikkoudet, onttouden, korruption ja viime kädessä tehottomuudenkin. On sanottu "järjestelmän toimivan", kun tutkinnassa jatkuvasti on poliisi itse. Se ehkä toimiikin joltain suunnalta katsottuna, mutta on vienyt ja vie valtavasti resursseja normaalista oikeuslaitoksemme työstä.

http://www.esaimaa.fi/m/Online/2017/08/31/Kameroista%20haetaan%20apua%20poliisin%20resurssipulaan%20%E2%80%94%20%E2%80%9DEi%20ole%20korvaamaan%20ihmissilm%C3%A4%C3%A4%E2%80%9D/2017122629753/563

Eilen valtion korkein syyttäjäviranomainen pidätettiin virasta. Eilen 6 valtion korkeinta poliisiviranomaista joutui esitutkintaan virkojensa hoidon mahdollisten laiminlyöntien vuoksi. Yksi heistä on "vankilapostuumisti" Helsingin poliisin huumejaoston ex-päällikkö. Hän istuu pitkiä tuomioita mm. huumerikoksista

Muutama vuosi sitten nähtiin ensimmäiset "kesken tuomiopäivän" käräjäoikeuksien henkilökuntien ulosmarssit. Tuomareineen. Viesti oli selvä: lisääntyvän rikoslainsäädännön ja alenevien tuomioistuimien resurssien vuoksi kansalaisten oikeusturva on alentunut ja yhä alenee.

On lähes eeppisen paradoksaalista, että rahoilla, joka ovat menneet tunnettuun, farssimaiseen Anneli Auerin juttuun ja ylikomissaario Jari Aarnion juttuun, olisi muun muassa Kaakkois-Suomen poliisipiirin henkilöstövaje voitu korjata tuplasti. Ja piikki on edelleen auki.

En ole oikein varma johtopäätöksistäni. Kutittaako muutaman vuosien takaisten kirjoitusteni ähäkutti nyt? Kyllä vähän kutittaa. Harmittaa suomalaisen poliisin amerikkalaistuminen, liipasinherkyyden lisääntyminen, alentuvat ja lapselliset tosi-teevee ohjelmat, ylikalliit oikeudenkäyntiprosessit, huonolaatuiset ja pitkittyvät esitutkinnat. Harmittaa kansalaisten esitutkintapyynnöt, jotka eivät etene esitutkintaan selvissäkään tapauksissa, joissa osapuolena on toinen toistaan suojeleva poliisi. Harmittaa ylipäätään "selkeä tason lasku" läpioikeuslaitoksemme.

Eilen ja tänään, 31.8.2017, hallituksella on budjettiriihi pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa. Oikeuslaitoksellemme se on "Syksykylmäranta". Resurssit pidetään about ennallaan. Sovitulla kehyksellä mennään.


Näillä mennään sitten lähitulevaisuudessa:
Tämän vuoden leikkauksia ei peruta, harkitaan mahdollisuutta poliisimiehelle kantaa asetta käytännössä virka-ajan ulkopuolella ja poliisinörtit pääsevät pian kuuntelemaan kansalaisten puhelimia ja lukemaan viestejä. Tuomioistuinten kuluja edelleen vähennetään tekemällä oikeuskäsittelyt taloudellisesti mahdottomiksi ja enenevässä määrin tulkitsemalla ahtaasti valitusoikeutta. Ja syyttäjät syyttävät toisiaan.

Entä miten käytännössä täällä syrjäseuduilla? Savitaipaleellakin ainoa mahdollisuus päästä poliisin kanssa arjessa tekemisiin on mennä muutamana päivänä viikossa ravintola Sahramiin lounasaikana treffaamaan. Hyvää kotiruokaa. Mutta vasta sitten, kun konstaapeli on siirtynyt jälkiruokasumppiin. Eletään siis siivosti, kohtuudella ja niin kuin peltipoliisit sanovat. Heitä saammekin jatkossa yhä enemmän kuunnella. Sopii minulle. Heille myös kannattaa käydä puhumassa.

YT-NEUVOTTELUT

Onnellinen Oskari Katajisto näkee joka yö unta Helsingin kaupunginteatterista, kertoo Iltalehti tänään. Joku syyllistyy "leikilliseen" valehteluun. Lehti, tai Katajisto. Valehteleminen näyttää olevan hyväksyttyä, varsinkin jos liioitellaan.

Minä en usko, että hän näkee sitä unta joka yö. Uskon, että on nähnyt yhden kerran. Mahdollisesti.

Viime viikolla myös minä näin unen. Se oli voimakas ja vaikutti, kun siitä nyt kirjoitan. Olin yt-neuvotteluissa. Itseni kanssa. Vaikka dialogi oli etukäteen kirjoitettu, niin kuin oikeissakin yt-neuvotteluissa, masennuin. Niin kuin oikeissakin potkuissa kuuluu tehdä. Mutta valehtelin itselleni. Äkkäsin sen herättyäni.

Sanoin itseni irti, mutta en halunnut tulla irtisanotuksi tuotannollisista syistä. Kun kerroin, että robotti korvaa minut, suutuin itselleni. Otin vastaan primitiivireaktion. Vaikka pyysin kuukauden eläkettä.

Koska olemme näkevinämme unia nukkuessamme, ne päättyvät heräämiseen. Ellei äkkikuolema niitä jatka. Ikiunessa. Tosin monet meistä heräävät myös valveillaoloaikanaan. He väittävät heränneensä todellisuuteen. Monet näistä ovat erityisten herätysliikkeiden jäseniä. Pääministerikin.

Hänellä, Oskari Katajistolla ja minulla ei ole paljoakaan yhteistä. Pääministerillä ja Oskari Katajistolla sen sijaan on. Molemmat näyttelevät. Mutta pääministeri tuskin näkee joka yö unia Helsingin kaupunginteatterista. Ja vaikka näkisikin jostain hänelle merkityksellisestä samaa unta joka yö, niin hän tuskin siitä kertoisi. Sillä pääministerin täytyy välttää valehtelua. Oskari Katajiston ja minun ei niin ei tarvitse tehdä. Se on meillä yhteistä, enkä häntä siksi moiti.

Muiden unien tulkkaminen on erityisosaamista. Iltalehden juttu ei kerro näkeekö Oskari Katajisto jokaöistä untaan remontoidusta kaupunginteatterista, vai siellä esitettävästä musikaalista. Vai molemmista. Vai istuuko unessaan vain uudistetussa lämpiössä. Tämä tieto olisi ollut hyödyllinen.

Politiikan tulkitseminen ei vaadi erityisosaamista. Oma tulkinta riittää. Samoin omien unien tulkitseminen on helppoa. Elämä on raiteillaan, jos sitä uneni tiesi.

VANHALLA GLORIALLA EI VOI LENTÄÄ. SE EI KANNA.

Suurin, ammattitaitoisin, täsmällisin ja laadukkain, sellaisena olemme pitäneet Lufthansaa, saksalaista lentoyhtiötä. Sitä se ei enää Euroopan sisäisessä lentoliikenteessä ole.

Hyvin pienen ja kuivan sitruunakakunpalasen takertuessa kitalakeeni kuin öylättileipä, ajattelin Lufthansan tällä varhaisaamiaisella vastaavan kilpailuun. Elintarvikemuoviin tyhjiöpakattu minimalistinen kakunpala maistui muoville, ikään kuin kertoen ajasta jossa lennämme; helppoa ja halpaa. Tai sitten skandinaavinen minimalismi on Pohjolan lennoilla ymmärretty väärin.

Aikataulu Helsingistä Frankfurt am Mainiin piti minuutilleen. Ajattelin Lufthansan pitävän kiinni perinteistään, vaikka tiedäkin Euroopan ilmatilan olevan liian täynnä ja monien viivästyksien johtuvan lentoyhtiöistä riippumattomista syistä, oli lentoyhtiö kuinka hyvä tahansa. Oli siis hyvääkin.

Lufthansan paluulento LH 854 Frankfurt am Mainista oli aikataulutettu lähteväksi klo 21.15 paikallista aikaa. Vaan toisin kävi.

Ensiksi muuttui lähtöportti. Taivaalle ei lähdetty portista A52. Lähdettiin portista A18. Hallin toisesta päästä. Se no problem.

Klo 20.30 ilmoitettiin lennon viivästyvän puolella tunnilla miehistön myöhästymisen vuoksi. Toisin sanoen oli huonosti organisoitu. Lentävästä henkilökunnasta näyttää olevan puutetta "laatuyhtiöilläkin". Lähtö myöhästyi lopulta 50 minuuttia.

Kun boarding vihdoin alkoi uudella portilla, jonot etenivät hitaasti, tai paremminkin jono. Toista porttia saivat käyttää vain satunnaiset matkailijat, jotka sinne mielivaltaisesti napattiin. Logiikkaa en toiminnassa kyennyt näkemään. Ilmeisesti nämä saksalaiset vain tykkäsivät iloiselta puheensorinaltaan ajoittain napata matkustajakarjajonosta jonkun onnea omaavan.

Päästyäni läpi, hyvinkin viimeisessä kolmenneksessa, 8 vuotta erinomaisesti palvellut cabin-max-size, kovakuorinen lentolaukkuni iskettiin kyläsepän tekemään häkkyrään, sapluunaan. Ainakin se sellaiselta näytti. Ei mahtunut raameihin laukku ei. Täsmälleen samanlaisia kuitenkin koneeseen meni kymmeniä ja paljon huomattavasti suurempiakin, pehmeäkylkisiä ja pullottavaksi pakattuja. Niitä ei napattu mitattavaksi. Randomitouhua. Selkäreppuni oli lähes tyhjä. Muutamat likaiset kalsarit muovipussissa, pari pikku laturia, lisäakku ja action-kamera. Käytännössä siis tyhjä. Se kuitenkin "merkattiin" käsimatkatavarakseni.

Huolimatta siitä, että olen aikalailla ilmamatkustanut, en ole aiemmin huomannut isoa tavarakärryä boarding-pisteessä. Nyt sellainen oli ja siihen oli jo ladottu 15 - 25 käsimatkatavaralaukkua. Omani viskattiin kuormaan tulokkaaksi. Kovakouraisemman käsittelyn vuoksi kehoitettiin ottamaan mm. läppärit ym. helposti särkyvät tavarat pois. Läjän sanottiin olevan lähdössä tämän lennon ruumatilaan. Tässä kohtaa Lufthansan kenttävirkailija valehteli tietoisesti. Lisäviivästyksiä ei saanut tulla marmatuksen vuoksi.

Kaikille matkustajille ( kone kulahtanut Airbus 321 oli täynnä ) ilmoitettiin koneen lentoonlähtöylipainon vuoksi joidenkin matkatavaroiden jäävän Frankfurtiin. Ja tulevan perässä sitten joskus kotivainulla. Ilmoitus annettiin hyvin ajoitettuna, kun matkustajat istuivat vyötettyinä paikoillaan. Taitavaa. Harjoiteltua.

Myöhemmin matkalla cabin crew'n vanhin valitteli tapahtunutta ja kertoi matkalaukkuja kerätyn boarding-pisteessä varoiksi lasketun ylipainon vuoksi. Mutta vakuutti saaneensa tiedon juuri ennen lähtöä, että kaikki matkatavarat olivat mukana. Helpotus.

Tätä kirjoittaessani, puolitoista vuorokautta kotiintulon jälkeen, ainoa pikkuinen lentolaukkuni ei ole saapunut. Yhteyttä ei ole otettu, ei pahoiteltu. Tiedän kuitenkin, että lentolaukku on matkalla Savitaipaleelle. Jossain.

Tuloyönä matkatavarahallissa valituksia vastaanottanut Lufthansan edustaja oli täysin hampaaton. Tarjosi survival-"yöpymispussukkaa", joka sisälsi mm. hammasharjan. Vai oliko vain hammastahnaa. Eräälläkin ulkomaalaisella oli t-paita päällä, shortsit jalassa, sekä rahat ja matkustusasiakirjat Saksaan jääneessä lentolaukussa. Käsimatkatavaran kun valheellisesti vakuutettiin menevän ruumaan. Eräällä henkilöllä olivat autonavaimet lentolaukussa, toisella kotiavaimet ja lääkkeet.

Kaiken kaikkiaan matkatavaroihin liittyvä epärehellinen toiminta oli Lufthansan puolelta äärimmäisen vastuuntunnotonta, asiakkaita halveksivaa ja arroganttia. Korvauksia on turha hakea, sen jo virkailija kentällä ilmoitti. Hakea toki saa. Kuitit talteen ja eikun tappelemaan.

Nämä suuret yhtiöt ymmärtävät vain ja ainoastaan rahan päälle. Siksi aloitin kampanjan somessa: "DON'T FLY LUFTHANSA, THEY DON'T CARE THEIR CUSTOMERS".

Lennetään vaikkapa toistaiseksi niukasti kotimaisella Finskillä, yhtiön ylisuurista bonuseläkkeistä huolimatta. Sellainenhan toimarille on myönnetty valtio-omistajan linjauksesta huolimatta. Myöskään omistajaohjauksesta vastaava ministeri J. Sipilä don't care. Tässä kohtaa hän ei välitä sopimuksista, tai ei pysty muista syistä hommaansa hoitamaan. Tämä kuriositeettina suomalaisesta lentoyhtiöstä.

BTW, kotimatkalla tarjoiltiin leipä. Joko lohivoileipä, tai juustovoileipä. Otin juustovoileivän, joka jäi syömättä. Niin kuin jäi syömättä viereisiltä kanssamatkustajiltakin. Leipä oli vetinen ja maistui muoville. Koneen srilankalaisille siivousfirmojen työntekijöille löytyy pienen palkan jatkeeksi selkänojien takaa paljon avaamattomia leipäpakkauksia. Näin tarinoi

saksalainen vierustoverini ja laittoi leivän suoraan selkänojan pussiin. Ehkä Lufthansa on näin tarkoittanutkin. Matkustaja toiminnan kannalta ei olekaan ravintoketjussa topilla. Eikä muutenkaan. Raha on. Topilla.

Sanoi myös "tietävänsä", että massamatkustajia pyritään ohjaaman, sieltä toimeentulevammasta päästä verhon etupuolelle business-puolelle. Voi olla tottakin, kun katselee vuosi vuodelta verhon siirtymistä koneen ahteria kohden.

Lisäys 9.8.

Käsipakaasi kannettiin juuri ovelle.

HAGEN, SAKSA 4.8.2017

Saksa on muuttunut. Niin on muukin maailma. Mutta että Saksa.

Olen Dortmundin eteläpuolella, Hagenin kaupungissa. Epätietoisena. Epätietoisen siitä, että mitä minun tämän päivän Saksasta tulisi ajatella.

Monet kauniit tiet, joita aiemmin olen kulkenut, ovat muuttuneet monikaistaisiksi, lähes moottoritie-kategorian teiksi. Saksa on peittymässä asfaltin alle. Ja uusia on rakennettu ja rakennetaan. On helppoa laskea kuinka kauan menee siihen, kun koko Saksan maapinta-ala on käytännöllisesti katsottuna peitetty asfaltin alle. Siihen menee, nykyvauhdilla, noin 1620 vuotta. Ei siis kovin pitkää aikaa saksalaisten omassakaan historiassa. Tietenkään niin ei tule käymään. Eikä asiasta juurikaan puhuta. Pakkolunastuslaitkin kun on päivitetty. Tapahtuu jotain muuta, joka pyyhkäisee populaation pois nykyisen Saksan alueelta ennen kuin viimeinen myyrä sinetöidään.

Toinen havainto on voimakas monikulttuuristuminen. Siinä ei ollut minulle vähääkään uutista. Tuskin muillekaan. Uutinen on sen sijaan se, että lähes kaikki tapaamani alkuasukkaat päivittelevät kehitystä ja pahoittelevat. Ainakin minulle. Ennen seuraavaa tyytymättömyyden vaihetta.

Saksaan virtaa edelleen uusia ihmisiä jopa kiihtyvällä vauhdilla. Saksalainen näkee muukalaisia  nykyisin pienemmissäkin kylissä. Suuret kaupungit on saksalaisten silmissä toistaiseksi menetetty. He sanovat "toistaiseksi". Kun kysyn mitä se tarkoittaa, he hymyilevät ja nostelevat teatraalisesti olkiaan. Heille myös sopii, että maahan muuttajat ghettoutuvat ja asuvat omilla, mahdollisen rajatuilla alueillaan. Kotiuttaminen on kirosana. Näin ei voi kovinkaan pitkään Saksassa jatkua. Pelkään, että antiteesissä historia toistaa itseään.

Kolmas äkkinäinen huomioni on liikenteen määrän valtavuus ja sen edelleen nopea kasvu. Autoja taas muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen myydään ennätysvauhtia. Tai oikeammin henkilöliisataan. Täällä onkin luotu joustavat ja ilmeisen toimivat autojen yksityisliisausmarkkinat. Se on kuitenkin oikeastaan kaupan vastaisku kansalaisten ylivelkaantumisen ongelmaan. Luottotiedoton kun näet ei autoa voi ostaa. Ja heitä täälläkin yhä enemmän riittää.

SÄHKÖPOSTINI TOIMITTAJALLE

7.7.2017 kuvasin ( YouTube Arto Bäcklund kanava ) Savitaipaleen kunnan entisen leirikeskuksen kiinteistöjä, niiden rappiota. Kirjoitin asiasta myös tänne jo aiemmin.

18.7. kirjoitin draftin mielipidekirjoituksena paikallislehteen. Sellainen jopa minua kehoitettiin tekemään antaessani juttuvinkkiä. Kuultuani lehden tekevän jutun Pöksänlahdesta, vedin omani pois samana päivänä.

Lehden juttu ( 20.7. ) jäi mielestäni ohueksi. Ei ehkä kaikille, jotka sen lukivat "jaa-uutisena".
Ymmärrän paikallislehden resurssien rajallisuuden ja journalistiset "rajoitukset". 

Onkin uskottavissa, että tarkempi, tutkiva uutisointi ja keskustelu siirtyy yhä enemmän muille alustoille kansalaisten itsensä toimiessa yhä enemmän sisällöntuottajina, täällä tuppukylilläkin. Tässä puristuksessa printtimedian on rankasti, jopa käänteentekevästi meilläkin uudistuttava ja ansaintalogiikka ajateltava uudelleen.

Tässä emailini toimitukselle. Kiitos vielä jutusta. Vähän ohut, mauton ja silleen ... mutta anyway. Hyvä yritys.

Hyvää päivää!

Pöksästä osaltani viimeisen kerran. Kirjoittelen muualla.

Kiitos "jutusta" Pöksään liittyen. 

Rakennukset ja maapohja näyttävät edelleen olevan kunnan omistuksessa. Kunnan omistamien rakennusten hallintasopimusta ei löydy ja Suutarilla ei siitä ole tietoa. Ehkä joku löytäisi. Onko sitten jotenkin salainen. Tai ehdollinen. Erikoista olisikin, hyvin erikoista, jos hallintasopimus olisi annettu yksittäiselle yritykselle kunnan omaisuuteen, eikä voisi edes ilmeisesti olla lainmukainen.

Ja jos sopimus olisikin, ihmeellistä, että kiinteistöjä ei aikanaan tyhjennetty. Se on jo iso laiminlyönti kuntalaisten omaisuudella. Myyty niitä ei ole. Jätetty heitteille. Näiltä osin juttu jäi ohueksi.

Kaiken kaikkiaan ihmeellistä tässä asiassa on paljon. On nyt ainakin totta, että jätettiin hoitamatta, että helpompi sitten arvottomina purkaa. Tämä käy jutusta ilmi. Ja että VisitSavitaipale kertoo sivuillaan kuokan iskevän alueella seuraavan 5 kuukauden aikana. Kusetustahan sekin on. Vai onko tieto?

Arvaukseni on, että kuokka ei iske seuraavan 10 vuoden aikana, kun tänne ei ole taloudellisesti kannattavaa rakentaa. Siksi esim. sauna olisi vielä pelastettavissa kuntalaisille. 

Ei siis tästä enempiä kiireiselle miehelle. Hyvät kesän jatkot.

YT

Arto B

SAVITAIPALEEN SEUTU VUONNA 2030

Pinkka paperia joutaa nyt muualle työpöydältä. Tilastollinen, sekä pystytieteellinen lopputulema  niistä on selvä ja yksinkertainen; Savitaipaleen nykyisen kunnan alueella asuu vuonna 2030 noin 2800 ihmistä, tai vähemmän.

Väestöllinen huoltosuhde, joka kertoo alueen sadan työikäisen määrän suhteen lapsiin ja eläkeläisiin, jatkaa muutostaan. Vanhusväestön määrä kasvaa.

Samanaikaisesti sotien jälkeiset suuret ikäluokat ovat tulossa maallisen vaelluksensa loppumetreille. Kuolleisuus näkyy suhteellisesti erityisesti reuna-alueilla tilastollisesti keskimääräistä enemmän.

Samanaikaisesti syntyvyys on laskenut historiallisen alhaiseksi, alle 1860-luvun nälkävuosien tason. Suomessa syntyy juuri nyt enää noin 50.000 tuhatta lasta vuodessa. Syrjäisiin maaseutukuntiin tapahtuva satunnainen muuttoliike ei riitä korvaamaan väestökatoa.

Väestöllinen huoltosuhde ei kerro juurikaan talouden eri asteista. Talouden alueellisesta volyymista ja elinvoiman määrästä kertoo taloudellinen huoltosuhde. Suhdeluku, joka osoittaa alueen sataa työllistä vastaavan määrän ei-työllisiä, on alueellisen, nykyisenkaltaisen elinvoiman tärkein indikaattori. Sekin on voimakkaassa muutoksessa. Joku sanoisi, että huonompaan suuntaan.

Kehitykselle ei ole yhtä syytä. Suuria kehityslinjoja on esitettävissä, Savitaipaleenkin kohdalla monia.

Yhteiskuntarakenteen muuttuminen urbanisoitumisen tärkeyden korostamisen myötä on yksi ja vallitseva. Se sisältää kymmeniä eri tekijöitä, joita yhdistää modernille elämänmuodolle välttämättömien ja tärkeiksi koettujen peruspalveluiden keskittyminen kasvukeskuksiin taloudellisen intressin tärkeyden korostuksen vuoksi.

Kiihtyvä sosiaali- ja terveyspalveluiden, koulutuspalveluiden, vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksien, sekä erikoiskauppojen ja ravintolapalveluiden lähtö pienistä maaseutukunnista yksinkertaistaa muuttopäätöstä. Tai hankaloittaa maallemuuttopäätöstä.

Merkitseviä kerrannaisvaikutuksia on edellä mainitulle kehitykselle useita. Savitaipale on niistä erinomainen esimerkki. Kunnan väestö on vähentynyt yli 600:lla ihmisellä 13 vuodessa. Määrä on lähtötasoon nähden pienessä aikaikkunassa valtava.

Talouden rautaisten lakien maailmassa negatiivinen väestökehitys jo sinänsä ruokkii aluetta tyhjentävää kierrettä. Itseisarvossa negatiivinen väestökehitys on liikakansoituksen maailmassa outo, suotava trendi. Savitaipaleen kohdalla väestökato on alueellista, ei populaatioon kohdistuvaa, siksi lajin kannalta merkityksetöntä.

Väestökeskittymien tukemista perustellaan lisäksi mm. hiilipäästöjen vähenemisellä ja sitä kautta elämälle soveltuvien elinolosuhteiden hallinnalla. Uusin tutkimus tosin tätä väitettä osin on kumoamassa. Kaupungistuminen onkin saanut poliittisen leiman.

Entä seuraukset? Julkinen liikenne vähenee ja loppuu kannattamattomana ja alue muuttuu "saareksi", loput palvelut lopettavat yksi toisensa jälkeen kannattamattomina, takavuosien maalaiskoulujen lopettamispolitiikka, perusteltuna riittämättömällä väestöpohjalla suhteessa yhteisölle aiheutuviin kuluihin jatkuu samoin perusteluin kuin kyläkoulujen osalta. Ensimmäisenä tulee lopetukseen maaseutulukiot ja sentralisaatiopolitiikan mikropolitiikan muuttuessa maakunnalliseksi, viimeisessä vaiheessa keskuskoulutkin siirtyvät kokonaan maakuntakeskuksiin. Näin tulee tapahtumaan kolmen seuraavan vuosikymmenen aikana. Koulut ovat siellä missä ihmisetkin.

Tärkeä tekijä väestökehityksen ja alueellisen poismuuton osalta on yksittäisten ihmisten ja perheiden talous. Näköpiirissä ei ole edes keskimääräistä alueellista palkkapotin kasvua syrjäseuduilla ja koulunsa päättäville nuorille poismuutto on itsestäänselvyys. Tulevaisuudettomuus on kuin tiiliseinä pilkkopimeässä. Kaikki tietävät sen olevan edessä, vaikka eivät sitä näekään.

Perheitä rasittavat pakollisen auton, tai jopa kahden ylläpito, matkustuskulut työssäkäyntialueille ja omaisuuserien alenevat arvot, erityisesti kiinteistöjen osalta. Näiltä osin nähtävissä oleva tulevaisuus nähdään äärimmäisen synkkänä, mutta lähtöpäätöksentekoa helpottavana.

On selvää, että Savitaipale hallinnollisesti tulee kahden seuraavan vuosikymmenen aikana liittymään suurempaan maakunnalliseen kokonaisuuteen. 1800-luvulla Suomeen saatu alueellinen itsehallinto verotusoikeuksineen tulee silloin siirtymään historiaan. "Kunnallinen yhteisöllisyys" yli omien asioiden tulee katoamaan jo muutamassa sukupolvessa. Mitä tuon tien päässä odottaa, on suuri kysymysmerkki.

Savitaipale alueena ei vuosisatoihin katoa mihinkään. Maailman megatrendit ja mullistukset kansainvaelluksineen toki vaikuttavat Kuolimonkin ranta-alueiden kehitykseen. Kehityshän jatkuu joka tapauksessa johonkin suuntaan. Lähimmän vuosisadan todennäköisin visio kuitenkin on, että seutukunta menettää vakituisesti nykyisin alueella asuvan ihmispopulaationsa ja tilalle tulee muuta; ruohoa, kukkia, muurahaisia ja kanalintuja nyt ainakin.

Ällistyneenä ja huvittuneenakin olen seurannut, edellä kuvailemani perusteella, että Savitaipaleen ja monen muunkin maaseutupitäjän päätöksenteko perustuu täysin "TÄSSÄ JA NYT - MALLIIN". Haikaillaan ( yrityksiä ), toivotaan ja uskotaan. Hyväntahtoista itsehöynäytystä.

Totuuden puhujat eivät ole lojaaleja kotiseudulleen. Missään. Näin ajatellaan virheellisesti. Heidät joko nonselaarataan korvat ummistaen, tai hyväntahtoisesti kylähulluiksi leimaten, samalla antaen henkisen legimiteetin omille "rationaalisille" toimille. Tulevaisuuskeskustelua ei ole.

Näköalattomuus on todellista, ilmeisesti tiedon puuttesta johtuen. Karhuille tehdään palveluksia, tietämättä että niitä tehdään. Yhteisön kollektiivinen typeryys ei olekaan tarkoituksellista.

OLISIKO SIIS JO NYT JÄRKEVÄÄ ADAPTOITUA PÄÄTÖKSENTEOSSA SAVITAIPALEELLA JYRKÄSTI ALENEVAN VÄESTÖMÄÄRÄN TUOMIIN HAASTEISIIN, EIKÄ ELÄÄ HISTORIALLISEN UNELMAN HARHASSA?

Tilanne seutukunnan osalta ei kuitenkaan ole täysin lohduton.
Luonto tulee voimaan paremmin ihmisperäisen kuormituksen vähetessä. Se antaa toivoa järkevämmälle tulevaisuudelle.

SUOMALAISIA METSIÄ EI TULE HAKATA ENEMPÄÄ

Mitä enemmän olen tutustunut suomalaiseen metsäpolitiikkaan, sitä vakuuttuneempi olen poliittisen tahon tietämättömyydestä ja tunteenomaisesta ajatusmallista metsiemme käytössä.

Teollisuuden vastuullisuuden voin sivuuttaa sanomalla, ettei sitä ole. He hakkaisivat viimeisimmänkin mummon omenapuun ahneudessaan, niin kuin ovat muualla maailmassa tehneetkin. Maailman alkuperäisestä metsäpinta-alasta on jäljellä enää 23 prosenttia. Ja kato kiihtyy. Sitä haluttaisiin kiihdyttää Suomessakin.

Lähes kaikki suomalaiset johtavat metsäntutkijat, biologit ja ympäristötutkijat ovat sitä mieltä, että metsiämme hakataan jo nyt liikaa. He myös katsovat, että aukkohakkaamisen periaate on väärä ja tulisi siirtyä jatkuvan kasvatuksen malliin, jossa metsässä kasvaisi eri ikäistä puuta.

Linkki:http://www.hs.fi/paivanlehti/15072017/art-2000005291364.html?share=41cc7d3d16044871d449ad9480608711