AURINGOSTA YLILYÖNTEJÄ.

Vakkani päällä ei ole kantta sanoessani, että vastustan tuulivoimaloita. Olen vastustanut jo vuosia. En vastusta niitä kategorisesti, mutta vastustan tuulivoimalapuistojen tuloa viimeisiin erämaihin, niin meillä kuin muuallakin. Tuulimyllyjen saavuttua erämaihin, ne eivät ole erämaita. Eivät lähellekään.

Nyt olen Luonnon ( luojani ) edessä nöyrtymässä jättimäisten aurinkovoimaloiden edessä. Miksi minä, päivittäin "v--pipertäjäksi" räävitty vanha mies, olen tässäkin muuttumassa?

Niin kuin Hesarin tämän aamuisestakin jutusta ilmenee, ovat aurinkopaneelien tarvitsemat alueet yhä jättimäisempiä. Suomalaiselle heimolle tyypillisesti ollemme suureellisesti jo toteuttamassa tuhansien hehtaarien voimala-alueita, Euroopan suurimpia. Rahakeskeinen ajattelu on löytänyt tässäkin aikaan sopivan, uuden markkinan. Kannatan rakennuskohtaista aurinkosähköä. Sitä on tuettava nyt.

HS 5.7.2023

Ongelmia on syntymässä. Keski-Euroopassa on jo syntynyt. Ensimmäiset isot ongelmat syntyivät tuulimyllyjen ympärille. Energiayhtiöille tuli ja tulee edelleen halvemmaksi jättää käytöstä poistetut myllyt yhteiskunnan kontolle. Sakot ovat minimaalisia ympäristörikkomuksista. Suomessa tilanne on sama. Ennallistamisrahastoa ei käyttöaikana kerätä, vaikka se olisi ratkaisu. Kannattavuuslaskenta yhtiöissä tässä kohtaa on yksinkertaista. Sama muuten koskee kaivosteollisuutta, sotkuja ei kannata siivota. Ensimmäiset ongelmat myös aurinkovoimaloiden jätteiden kanssa on nähty viime vuonna Saksassa.

Tuhansien hehtaarien aurinkovoimaloiden alle jää paljon metsää, mutta myös ravinnontuotantoon soveltuvaa maata. Asia on vakava, sillä on laskettu ja mallinnettu viljelysmaan määrän puoliintuvan vuoteen 2050 mennessä. Kehitys on nopea ja dramaattinen, jopa kohtalokas.

Ei ole myöskään kattavia ja edes suhteellisen tarkkoja arvioita siitä, että missä ajassa aurinkokenttä kuolettaa aiheuttamansa hiilipäästöt erilaisissa luontotyypeissä. Ilmeisesti se on kymmeniä vuosia.

Minulta yhä useammin tingataan sitä kuuluisaa "sinun ratkaisuasi". Minun missioni on osoittaa kärjekkäästikin yhteiskunnan epäkohtia. Näyttää parhaimmillaan "keskaria". Ei ole sellaista velvollisuutta, että jos kansalainen on kriittinen, hänellä tulisi olla ratkaisumallit. Tämä on tappisilmäisten vaatimus, jolla yksinkertaisesti halutaan hiljentää keskustelua. Jätänkin ratkaisujen etsimisen asiantuntijoille.

Sen sijaan mielipiteinäni sanon kannattavani ydinvoiman lisärakentamista tuottamaan ylimenokauden energiaa. Minkä ylimenokauden? Näen tulevaisuuden fuusioydinenergian ja vetytalouden kombinaationa, jossa sähköenergiaa tuotetaan ydinfuusiolla, joka sitten pääosin jatkojalostaa vettä vedyksi. Iso reunaehto, jonka itse näen lähes ylitävän lajimme tulevaisuuden, on ihmislajin aiheuttama maa-planeetan nopea tuhoprosessi. Ilman ydinsotaakin se on vauhdissa kuin entinen likka latotansseissa.

Hesarin juttuun tästä:

www.hs.fi/talous/art-2000009684162.html

KUOLIMO, PAINOTUKSIA.

Kuolimojärvi Etelä-Karjalassa, Mikkelin kaupungin ja Savitaipaleen kunnan alueilla, on Suomen 56. suurin järvi. Sen pinta-ala 75 km2 ja valuma-ala noin 800 km2. Järvi on noin 35 km pitkä ja siitä johtaa kaksi laskujokea Saimaaseen.

Kuolimojärvi on tunnettu karuna ja kirkasvetisenä järvenä. Lähes järven syntymästä alkaen, noin 4000 vuotta sitten, se on joutunut alttiiksi ihmisen toiminnalle, mutta vasta viimeisen 200 vuoden aikana ihmisen toiminta on vaikuttanut siten, että merkittäviä muutoksia on tapahtunut ja järven oma puskurointikyky ylittynyt. Nykyisen sukupolven on sitä ( muutoksia ) vaikea havaita, sillä riittävästi ei tiedetä miltä kirkas ja kalaisa Kuolimo on näyttänyt. Elämme tässä ja nyt. Havainnoimme tässä ja nyt. En kuitenkaan mene tilastoihin, trendiin ja numeroihin. 

Jo vuonna 2010 limnologi Pena Saukkonen, joka järveä oli usean vuosikymmenen työnsä puolesta seurannut, kertoi lehtikirjoituksessa Kuolimolle jotain tapahtuneen. Väriluku, joka kertoo veden tummuusasteesta ja indikoi humuksen määrään, oli huolestuttavasti kasvanut.

Suurimmat syyt Kuolimojärven ekologisen tilan muutokseen juontavat kaikki ihmiseen. Tärkeimmät syyt järven tilan muutokseen ovat ilmaston lämpeneminen, pidentämällä kasvukautta ja siten lisäämällä biomassan määrää, joka suurelta osin vajoaa pohjasedimenttiin kuluttaen happea. Prosessi edellyttää ihmisen lisäämiä ravinnemääriä, erityisesti fosforia ja typpeä.

Toisena keskeisenä vaikutusmekanismina ovat suo- ja metsätalouden vaikutukset. Suo-ojitusten myötä järveen virtaa eloperäistä massaa eri kokoisina partikkeleina. Samoin valuma-alueen avohakkuut "vuotavat" ohuesta kenttäkerroksesta suurimman osan sadannasta järveen, tuoden samoin mukanaan eloperäistä ainesta, mutta myös raskasmetalleja. Juuri nyt hakkuut ovat lisääntymässä ja tulevina vuosikymmeninä niiden kuormitusvaikutus on merkittävä.

Kolmantena vaikutusmekanismina, mutta ei erillisenä muista, ovat yhteiskuntajätteet jätevesien muodossa, mutta myös kiintojäte, erityisesti erilaiset muovit. Vaikka Kuolimon rannoilla ei juurikaan ole teollista toimintaa, on yhteiskuntajätteen vaikutus ravinnekuormituksen osalta kuitenkin merkittävä, erityisesti kasvukauden pidentyessä. Ensimmäiset merkittävät sinibakteerien massakukinnat onkin jo nähty. Vaikka merkittävimmän kuntataajaman jätevedet puhdistetaan, noin 2000 talouden osalta, jää puhdistustulos mikromuovien, hormonien ja lääkejäämien, sekä typen osalta puutteelliseksi, erityisesti puhdistettavan veden jäähtyessä alle +12 asteiseksi. Vaikka typpeä ei ole järvissämme määritelty minimiravinteeksi, toisin kuin Itämeressä, on Kuolimoon valuva typen määrä merkittävä, useita tonneja vuositasolla. Fosfori sen sijaan saadaan suhteellisen hyvin pois saostamalla rautasulfaatilla, mutta fosforin määrää lisäävät maatalouden päästöt valuma-alueella. Pieni osuutensa on myös merkittävällä kesäasutuksella pistekuormittajana.

Yhteenvetona on sanottava, ettei Kuolimojärven huononevaa ekologista tilaa, sen heikkenemisen osalta, ole nähty merkitykselliseksi.  Toisin sanoen merkittäviin tekoihin huonon kehityksen pysäyttämiseksi ei ole ryhdytty. Oikeastaan päinvastoin, ainakin suo- ja metsätalouden vaikutusten osalta. Tämä mm. näkyy viimeisen kahden vuosikymmenen aikana pohjaa peittävän eloperäisen, tumman massan lisääntymisenä kaikkialla, myös rantavesissä.

On selvää, että ainoa keino saastumiskehityksen katkaisemiseksi olisivat julkisen vallan toimet ja lainsäädännön kehittäminen. Nykyisessä rahatalouteen perustuvassa järjestelmässä todellisiin toimiin ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia, etenkin kun vesistöjen ennallistamispyrkimyksille ei osata laittaa vertailevaa hintalappua. Hyvässä kunnossa olevan puhtaan ja kalaisan järven arvo on aina huomattavasti suurempi ja merkityksellisempi tulevaisuudessa koko seutukunnalle kuin nykyisellä toiminnalla saatava rahallinen kokonaishyöty. Tämän sisäistäminen olisi keskeistä, mutta jäänee ymmärtämättä.

Kuolimojärven kalakannat ja kalastusjärjestelyt ovat herättäneet jo vuosikymmeniä intohimoja ja kiivastakin keskustelua. Järjestelyt ovat olleet sekavat, lähes vuosittain vaihtuvat ja eri intressiryhmien näkökulmista sortavat. Tilanteeseen on vaikuttanut erityisesti lähes keskiaikainen osakaskuntajärjestelmä, joka fraktamentoi järven pinta-alan omistuksiin, joilla on perustuslaillinen omaisuuden suoja. Osakaskunnat suojelevat omistajien etua, hyvinkin erilaisin käytännöin ja säännöksin vesialueidensa käytöstä. Viime vuosikymmenenä on kuitenkin näkynyt pyrkimystä suurempiin yhteistyöalueisiin, mutta aiemmat ongelmat, liittyen omistamiseen, ovat edelleen olemassa.

Toinen merkittävä ongelma on seuraus 1960-luvulla yleistyneiden nylon-verkkojen käyttöönotosta. Verkkokalastus vääristi nopeasti, etenkin jos ajattelee järven ikää, kalalajien väliset suhteet. Petokalojen kannat vähenivät ja suomukalan määrä alkoi lisääntymään. Samalla romahtivat saimaannieriän määrät. Kalakantojen välisiin määrällisiin suhteisiin vaikuttavat myös ravinnon määrien muutokset, erityisesti rehevöitymisen myötä, suosien toisia kalalajeja, sammuttaen toisia.

Rauhoitettu saimaannieriä, erittäin uhanalainen relikti, on Kuolimojärvellä oma lukunsa ja yksi asiakokonaisuus, joka aiheuttaa painetta kalastusjärjestelyille, samalla muodostaen jakolinjoja. Kuolimojärvi on eteläisin järvemme ja mitä ilmeisin ainoa järviallas, jossa saimaannieriä lisääntyy. 2000-luvun alussa monet Kuolimon ranta-asukkaat uskoivat nieriän luonnonkannan kadonneen, mutta juuri nyt näyttää siltä, että pieni lisääntyvä populaatio on olemassa. Kantaa on pyritty lisäämään oman geeniperimän istutuksin.

Uusi uhkatekijä nieriälle on voimakkaasti ja mitä ilmeisemmin jo ympäri Isoselän levinnyt täplärapu. Itse olin vielä kesään asti käsityksessä, että rapu ei olisi levinnyt nieriän kuturannoille. Tietoni oli väärä.  Maallikkona uskon, että ammattimaista, maksettua täplärapujen poistopyyntiä tulisi suorittaa ja ravustus tulisi sallia ilman rauhoitusaikoja. Ei myöskään riittävästi tunneta muiden kalalajien istutusten vaikutuksia saimaannieriän kannalle. Niistä olisikin pidättäydyttävä, ainakin luotettavan tutkimustuloksen saamiseen asti.

Syy, miksi tämän kolumnin kirjoitin, on irrallisten ilmiöiden typeryyden analogia. Tarkoitan sitä, että järvi tulisi nähdä isossa kontekstissa, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja eniten vaikuttaa ihmisen toiminta. Tässä yhteydessä ajattelen, että onko vaikkapa järkevää, vai epä-älyllistä, muun muassa jatkaa emokalapyyntiä ja istutustoimintaa muusta suojelutyöstä irrallisena, huolimatta siitä, että sillä saataisiin 50 - 80 vuotta jatkoaikaa nieriälle, jos järven saastumiskehitykselle ei tehdä käytännössä yhtään mitään merkitsevää. Mitkä ovat painotukset? Pidän kehityskulussa kokonaisuudesta irrallisia nykytoimia epä-älyllisinä. Tiedän, etteivät kaikki samansuuntaisesti ajattele, eikä siinä mitään. Maailma on erilaisten käsityksien valtakunta ja ainoan totuuden julistajat oman paradigmansa ylipappeja. 

Vuonna 2007 julkisesti sanoin, että jos saisin päättää, rauhoittaisin koko järven. Käsitys ei ole muuttunut. Lisäksi sallisin vain sähkömoottori- ja cleantec-perämoottorit ja julistaisin järven muovittomaksi muun muassa stryrox-poijuilta heti, muuten 5 vuoden siirtymäajalla. Kyseessä olisi samalla julkisuusbuusti seutukunnalle. 

Tiedän täysrauhoituksen ja muovittoman Kuolimon olevan mahdotonta. Kuten monen muunkin asian. Raha ratkaisee. Ihmisille ei riitä tietoisuus siitä, että kalat uivat kodissaan, järvessä. Ja vaikka vuosikymmeniä onkin sössitty, on kalaa saatava edelleenkin pyytää. Näin ajatellaan. Ihmisen toimin, vaikkapa toimimalla istutusjumalina, ei pystytä ongelmaa, joka ihmisen toimin on alunperin tehty, ratkaisemaan. Myös seutukunnan kunnilla on vielä valtoimenaan vanhakantainen ajattelu, että liialliset kalastusrajoitukset ovat alueen kunnille imagohaitta ja kiinteistöjen arvonalennukset kesämökkiläisille estettävä haitta. Eivät ole! Mikä on pilatun järven arvo tulevaisuudessa? Mitkä ovat pilatun järven laajemmat yhteiskunnalliset vaikutukset, juuri vaikka kiinteistöille, tai seutukunnan vetovoimalle? Vaikutukset ovat luettavissa monen järven kohdalla, liittyen vaikkapa Vapon turvesoihin, Talvivaaraan ja moniin muihin kaivoksiin.Tänään itse järven, Kuolimonkin, todellinen etu on vain sanahelinää. Sitä ei yksinkertaisesti ole.

Ajatteluni on jyrkentynyt. Sen lisäksi, että julkisen vallan on ryhdyttävä katkaisemaan saastumiskehitystä ja seuraavassa vaiheessa ennallistamaan, on Kuolimo täysrauhoitettava 15 vuoksi kaikelta kalastukselta kokonaan ja sitten seuraavat 5 vuotta sallittava vain tutkimuskalastus. Mahdollisesti pitempään, jos tarve vaatii. Päätös olisi demokraattinen ja sama kaikille. On todennäköistä, että kalakantojen suhteet ennallistuisivat ainakin osittain, eikä ihminen saisi avittaa muun muassa edes muikun pyynnillä. Sen 4000 vuotta muikku omine kannanvaihteluineen on selvinnyt. Niin kuin nieriäkin. On epä-älyllistä sallia tänäänkin pyyntimenetelmiä, joilla sivusaaliina tulee saimaannieriöitä. Nimittäin jos lajia oikeasti halutaan suojella. Ei haluta! Muutama vuosi sitten vakuuteltiin, että välivedestä troolatessa, mutta erityisesti talvinuotalla, nieriää ei tule. Viime talvena tuli parisenkymmentä. Se, että tuli, on se juttu, eikä se ole vain; so what?

Vaikka eurooppalainen poliittinen ja muu kehitys lähtisi kulkemaan parempaan suuntaan, en näe järvelle tulevaisuudessa juurikaan toivoa, päätösten kulkiessa rahan läpi, eikä Kuolimon ranta-alueiden vähenevän ihmismäärän läpi. Ihmisten tulevaisuuden läpi. Yhteistä näkemyksellisyyttä useita satoja vuosia eteenpäin ei ole. Paras esimerkki takaperoisuudesta lienee Savitaipaleen markkinoinin epärehellisyys. Se puhuu edelleen kirkkaasta Kuolimosta. Menee vuosikymmenten vanhoilla lämpimillä. Toki toinen on Taipaleen seurakunnan tehometsänhoito ja avohakkuut omistamillaan Kuolimon ranta-alueiden luonnonsuojelualueilla. Hävettävää!

Tunnustan, että käsitykseni saimaannieriän tulevaisuudesta on subjektiivinen, omani ja linkittyy koko Kuolimon tilaan. En näe nykytoimilla vaikutettavan järven tilaan niin, että sillä olisi merkittävää vaikutusta itse järvelle, tai nieriän tulevaisuudelle ja kannanhoidolliset toimet yhdessä kalastusrajoitusten, tai rajoitetun sallimisen kanssa ovat mielestäni vain ensiapua.

Viime vuosikymmenellä perustettiin yhdistys edistämään Kuolimojärven suojelua. Olen Pro Kuolimon yksi perustajajäsenistä. Erosin yhdistyksestä sen jälkeen, kun yhdistyksen kotisivuilta poistettiin keskustelupalsta, jossa asiasta kiinnostuneet saattoivat esittää omia mielipiteitään. En ole putinilaisen sensuurin ystävä. Erilaiset mielipiteet halutaan poistaa. Yhdistyksen johto katsoikin, että esitetetyt mielipiteet vaikuttivat kielteisesti Kuolimon julkikuvaan. Tänään yhdistyksen eräs keskeinen tehtävävä on kanavoida merkittävää rahallista lahjoitustukea nieriän poikasistutuksiin. Yhdistys ei ota uusia jäseniä. On syytä kysyä miksi? Näin on muutaman yhdistykseen pyrkineen kesäasukkaan taholta kerrottu, eikä heille ole syytä kerrottu. 

Lisäys: Saamani tiedon mukaan ko. henkilöt on hyväksytty viime torstaina, 12.5. yhdistykseen yli puolen vuoden prosessin ja useiden kyselyiden jälkeen. Hyvä niin.

KILIKELLOT KILISEE JA KAAPELI VALAISEE.

 Lähes säälinsekaisin tuntein olen seurannut niiden maaseutumme kuntapäättäjien kannanottoja, jotka ovat nähneet etätyön keskeisenä keinona pelastaa maaseudun elinvoima.

Ensimmäisen kerran ylioptimismista varoittelin jo kauan ennen korona-pandemiaa. Turhaa tässä on vakkaa piilotella. Sitten huhtikuussa 2020 täällä esitin jo lukujakin. Olin osittain liian pessimistinen. Kuntakohtaisesti oletetun etätyömuuttovirran suhteen kuitenkin olin oikeassa.

Noin 500.000 työllistä kykenee tutkimusten mukaan kokoaikaiseen etätyöhön. Osa-aikaiseen etätyöhön kykenee lisäksi lähes toinen vastaavan kokoinen määrä työllisiä. Ajoittain korona-pandemian aikana lähes miljoona työllistä on tehnyt etätyötä, ainakin osan työviikosta. Määrä on suuri ottaen huomioon, että työllisten määrä Suomessa on noin 2,5 miljoonaa. Karkeasti ottaen reilusti noin puolet työllisistä ei työelämän rakenteen vuoksi etätyöhön pysty siirtymään.

Nyt alkaa tulla etätyöstä dataa alueellisesti, ammattialoittain ja laajemmin vaikutuksiltaankin. Kaiken "maaseutu pelastuu etätyön avulla hömpän keskellä", aiemmat arveluni etätyön kielteisistä vaikutuksista ja erityisesti halusta tehdä työtä näyttöpäätteeltä verkossa vain joitakin päiviä viikossa, ovat osoittautuneet oikeiksi. Mitäpä niitä tässä toistamaan, kun ne on luettavissa alla olevasta linkistä.

https://yle.fi/uutiset/3-12191677?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp

Toinen asia, joka minua edellä kerrotun valossa ketuttaa, on syrjäseutujen ( jokaiseen kylmeneväänkin savuun ) ylisuuren valokaapelirakentamisen perustelu ja oikeuttaminen etätyöllä. Monissa kunnissa jo etsitäänkin syntipukkeja "valokaapelilaskujen ja takauksien" langetessa viimekädessä veronmaksajien kontolle. Tulevana vuosikymmenenä asia korostuu nopean maaltamuuton myötä. Varoittavia sanoja on kuultu, mutta niitä ei ole uskottu.

Lopuksi, "ettei totuus unohtuisi", todellista laitaa. 

Jos kaksi syrjäseudun kuntaa, joissa molemmissa on kattava valokuituverkko ( niin kuin yhä useammassa kunnassa on ), kilpailevat nuoresta etätyöhön kykenevästä perheestä, kohdistuu perheen valinta ympäristöllisesti ja energiapolitiikaltaan valveutuneeseen kuntaan. Luontoarvot on oltava kohdillaan ja niitä aktiivisesti vaalitaan. Lisäksi lasten varhaiskasvatus, koulut lukioineen ja liikenneyhteydet tulee olla kunnossa. Nämä ovat tässä muuten tärkeysjärjestyksessä. Siten perässä tulevat terveyspalveluiden saatavuus, veroäyri ja laadukkaat vuokra-asunnot.

#savitaipalesuomenympäristövastaisinkunta

P. S. Ja kyllä johonkin kuntaan muuttopäätöstä tekevät lukevat myös, niin sanotusti "kunnan sivuja" ja etsivät tietoa kunnasta ja sen päätöksenteosta. Jos sitten vaikkapa törmätään matkailuinvestointiin, ( jolla kunta alkaa matkailuyrittäjäksi, vai miten se meni ), johon oli budjetoitu 180.000 euroa, mutta todelliset kustannukset olivat 280.000 euroa ja ylitys otetaan vaikkapa taajamarakentamisen turvallisuuden infraan budjetoidusta, ovat monen mielestä arvot pielessä. Samalla myös laskentaosaaminen ja urakkaehdot ovat tuollaisilla ylityksillä täysin poskellaan. Vaikka kuinka perusteltaisiin yllättävillä kustannuksilla. Herää kysymyksiä tällaisesta kunnasta laajemminkin. On ymmärrettävää, että potentiaalisella maallemuuttajalla kilikellot soivat.   

SAVITAIPALEEN KUNTASTRATEGIA

 Tänään 26.11. näyttää Etelä-Karjalaankin saapuvan talvi. Sellainen talvi kuin voidaan olettaa saapuvankin, pikku pakkanen ja lunta satelee. Tänään minulle on tapahtunut muutakin kuin sään muutosten pakollista havainnointia. Ainakin on osunut iholle pistäviä uutisia. Interpolin, 192 maan hallitusten välisen rikospoliisiorganisaation johtoon valittiin Arabiemiraattien kenraali Ahmed Nasser al-Raisi, ilmeisesti kokemusasiantuntijuutensa vuoksi. al-Raisi tunnetaan kiduttajana. Ihmiskunnan aikataulussa menemme. Vakavin ja mieltäni tänään ronkkaisut tapahtuma oli kuitenkin aamuinen löytö. Olin laittanut hiirenloukun ahtaaseen paikkaan terassikalusteiden taakse. Sinne oli ahtautunut talitiainen ja menettänyt osaamattoman toimintani vuoksi henkensä. Lopetin hiirien pyydystämisen tältä erää.





Muutama päivä takaperin sain Savitaipaleen kunnan strategiaehdotuksen paperiversiona ja eilen sähköpostilla. Olen nyt ehdotuksen lukenut, muutamaankin kertaan, ajatuksella. Päätin, etten mitään  paperista sano, mutta tähän aamuun mennessä olin saanut viisi pyyntöä lausua asiasta mielipiteitäni ja pyörsin päätökseni.

Ensimmäinen ja ehkä tärkein huomio on, että onko edelleenkään ymmärretty mitä strategia tarkoittaa. Onko se napakka ajatus siitä, mitä kunnan halutaan olevan strategiakauden lopussa, vai onko se toiveisiin perustuva väljä ja laaja sloganeiden toteuttamisen ohjenuora?

Strategia tarkoittaa sitä, että kaikki päätöksenteko, siis kaikki, menee kaikilla tasoilla tiukan, harkitun strategian läpi. Piste. Strategian toteuttamiseen, joka on eri asia kuin itse strategia, kuuluu olennaisena sen osatoteutukset ja tapa, sekä keinot miten strategiaa toteutetaan. Sitä sanotaan taktiikaksi. Se ei ole strategiaa. Mikäli strategiapaperissa strategiaan, sen kummemmin asiaa analysoimatta, liitetään vaikkapa  ylimalkainen, määrittelemätön sana pöhinä, mitä kaikkea se sitten tarkoittaakin, ei se ole strategiaa, eikä hallittavaa toteutustakaan.

Poliittisen strategian toteutus eroaa sotilaallisen ja yritysmaailman strategian toteutuksesta siinä, että kahdessa jälkimmäisessä ei tarvita poliittista konsensusta toteutukseen. Sen sijaan ideologioiden ja maailmankatsomuksellisten erojen vallitessa poliittisessa kentässä, strategian toteuttaminen on vaikeampaa. Silti, mitä enemmän sitoutumista saadaan aikaan, sitä paremmin voi olettaa strategian toteutuvan.   

Jo kunnanjohtaja T. Iso-Mustajärven aikana otin esille esimerkinomaisesti seuraavan esimerkin todellisesta strategiasta ( on tuossa alla ). Tuolloin mainostoimisto Kiss Consulting esitteli, iltapäivälehdissäkin repostellun "kolmen sanan" strategian Savitaipaleen kunnalle. Yhdelle sanalle tuli hintaa noin 7000 euroa. En sano, että tuolloin esimerkkinä ottamani olisi Savitaipaleelle sopiva, ainakaan enää, mutta kuvaa hyvin "oikeaa" strategiaa. Kuului näin: "Savitaipale on elinvoimainen ja itsenäinen kuntaorganisaatio vuonna 2030." Lauseen alle sitten sitä taktiikkaa, eli miten strategiassa lausuttua päämäärää toteutetaan. Ei liikaa, vaan keskeisiä jaettuna nykyisten vahvuuksien voimistamiseen ja toisaalta uusien rakentamiseen. Politiikkaa. Konsensusta.

Tästä pääsenkin toiseen keskeiseen Savitaipaleen strategiapaperin heikkouteen. Se on sillisalaattia. Se ei tunnista painotuksin voimavaroja, saati uhkia, eikä mahdollisia kunnan erityispiirteitä. Onko niitä enää? Mikä tekee Savitaipaleen paremmaksi pitäjäksi verrattuna muihin? Tuskin mikään. Ehkä sokeuttava omahyväisyys? Strategiaehdotus onkin kuin koulutuspäivien ryhmätyösapluunasta tullut, jokaisen kunnan "strategiapaperi". Paperi ei juurikaan siis eroa muiden etelä-karjalaisten kuntien vastaavista papereista. Ellei sitten sellaisena pidetä mainintaa digi-ajan mahdollisuuksista valokaapelin myötä. Tosin sekin tilanne on korjautumassa, muiden kuntien toimesta, eikä hehkutetusta etätyöstä ole syrjäisten maalaiskuntien pelastajaksi. Se voidaan jo nyt tilastojenkin valossa todeta. Hybridietätyön tekeminen lisääntyy osaksi työviikkoa, mutta koti pysyy työpaikan läheisyydessä.

Minulta on erityisesti kysytty sitä, että mihin itse kiinnittäisin huomiota strategian suunnittelutyössä. Pohjimmiltaan kysymys onkin suhteellisen helppo, toki pääkohtiin voi kukkia poliittisten intohimojen ja ideologistenkin painostusten vuoksi sävyeroja, mutta tosiasioita ne eivät muuta. Eli olemassa olevat tosiasiat on tunnistettava ja pyöriteltävä valmistelussa. Keskusteltava auki. Tämä on onnistuneelle strategiatyölle täysin välttämätön lähtökohta. Vastasin eräälle kysyjälle nopeasti kännykällä joitain ajatuksiani tähän, sen kummemmin jäsentelemättä ja ilman tärkeysjärjestystä.

Tosiasioita ajattelun lähtökohdaksi on useita.
/ Kunnan asukasmäärä vähenee, se ikääntyy, / resurssit vähenevät, / asuminen maaseudulla kallistuu muun muassa kallistuvien liikennepolttoaineiden myötä, sekä vähenevän julkisen liikenteen myötä, / palvelut tulevat edelleenkin, niin julkisella puolella kuin yksityiselläkin sektorilla vähenemään, / kiinnostus pätevien, kunnasta aidosti kiinnostuneiden kuntalaisten keskuudessa edelleen hiipuu kuntapolitiikkaa kohtaan, suurimman hallintokunnan ( terveys ) poissiirtymisen myötä, / kiinteistöjen hinnat tulevat jatkamaan edelleen kokonaisuutena tarkasteltuna halpenemistaan ja vakuusarvot alkavat määrittämään hintatasoa ja näin ollen uudisrakentaminenkin on käytännössä loppunut, / Kuolimojärven ( siitä jäljempänä ) ekologinen tila jatkaa huonontumistaan /  keskustaajamaa ympäröivät metsäalueet, kuten Hullasmäki, Supanahon alue ja erityisesti Säkniemenlohkon vuonna 1998 perustettu Taipaleen seurakunnan luonnonsuojelualue ovat avohakkuiden ja tehometsätalouden vuoksi menetettyjä korkeilta luontoarvoiltaan vuosikymmeniksi. / Maisematyöluvan saaminen on muodollisuus. / Tosiasia on sekin, ettei seutukunnalla ole haluttu, eikä kyetty huolehtimaan luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä. / Ja merkittävä tosiasia on sekin, että Savitaipale tunnetaan Suomen ympäristövastaisimpana kuntana. / Itsekin pidän totuutta esillä, kunnes on myönteistä raportoitavaa. 

Isojen negatiivisten ympäristötekojen lisäksi on paljon ja jatkuvasti pienempiä, mutta näkyviä tekoja, kuten puiden tarpeetonta kaatamista "maiseman avaamiseksi", keskusta-alueen puiden kaatamisia lahoina valheellisesti, tai kokonaisen Saimaan niemen avohakkaaminen rantakivikkoon asti. Täsmälleen juuri toisin päin tulisi tässä ajassa toimia. Puita tulisi säästää ja istuttaa aktiivisesti lisää. Tosiasioista seuraa, etteivät ympäristötietoiset nuoret kuntaan jää, saati muuta.

Tässä kohtaa kaivan puhelimen esiin ja katson eräälle kysyjälle kertomiani ajatuksiani siitä, että mihin nyt ainakin Savitaipaleella tulisi kiinnittää huomiota. Ranskalaiset viivat eivät ole varsinaisesti tärkeysjärjestyksessä, mutta varsinkin tuo ensimmäinen on keskeinen. 

-   kaiken päätöksenteon, kaikilla tasoilla, tulisi siirtyä rahakeskeisestä resurssoinnista ihmisen, kuntalaisen läpi tapahtuvaan päätöksentekoon 

-   asuinympäristön, niin ihmisten kuin muidenkin biologisten organismien osalta, huomioiminen ja ennallistaminen

-   väheneviin resursseihin tietoinen, etukenoinen adaptoituminen ennen täydellistä kriisiytymistä

-   julistus ja toimet täydellisen energiakäännöksen tekemiseksi kunnassa monien kuntien mallin mukaisesti omat erityispiirteet huomioon ottaen. Savitaipaleella ei edes ole sähköautoille pikalatauspisteitä, ym. ja monet kunnan kiinteistöt lämpiävät edelleenkin öljyllä, eikä niiden energiatehokuutta ole parannettu, joka maksaisi itsensä suhteellisen nopeasti takaisin

-   etukenoiset toimet lukion säilyttämiseksi keskeisenä toimena lapsiperheiden saamiseksi kuntaan, loppuessaan nopeuttaa kunnan loppua ja uhat mm. rahoituksen osalta tulee tunnistaa

-  vaikuttaminen julkisen liikenteen säilyvyyteen, sen vaikutukset asumisen kalleuteen on laskettava  auton, tai kahden omistaminen mukaan, erityisesti kun liikennepolttoaine maksaa 2 euroa litralta jo nyt

- uuden ajattelun keskeisyys mm. Pöksänlahden suhteen, jonka kunta tietoisesti antoi mennä itse altaan, Pöksänlahden arvo on suurin jätettäessä se jälkipolville virkistysalueena mahdollisimman luonnontilaisena ja kevytrakenteisena

-   yksittäisten yrittäjien taloudellinen avustaminen lainvastaisesti muita yrittäjiä syrjien on lopetettava

-   varautuminen etukäteisesti hyvinvointiaseman toiminnan loppumiseen maakuntamallin myötä vääjäämättömästi

-   hallinto-ohjesäännön kehittäminen mm. siten, ettei yksi, mahdollisesti ympäristöymmärtämätön virkamies pysty hallintopäätöksillään vaikuttamaan keskeisesti kunnan ympäristön tilaan mm. puiden kaatamisen osalta, esimerkkinä Hiekkaniemen avohakkuu

-   ympäristölautakunnan perustaminen

-  vaihtuvajäsenisen, vaaleista riippumattoman tulevaisuustyöryhmän perustaminen, johon kutsuttaisiin jäseniä, myös kunnan ulkopuolelta

-   kunnan ainoa todellisen vetovoimatekijän, joka aiemmin erotti Savitaipaleen muista kunnista, eli Kuolimojärven ekologiseen huononemisen vähentämiseen vaikuttaminen kunnan eräänä keskeisenä työnä yhteistyössä kansalaisjärjestöjen, muiden kuntien ja erityisesti valtiovallan kanssa. Kuolimon mukana Savitaipale elää, tai kuolee

-   Kuolimojärven julistaminen muovittomaksi suosituksin ja toimenpideohjelmalla ( valtakunnallinen näkyvyys ), tästä jo noin 8 vuotta sitten tein esityksen

Kun aikanaan vuonna 2004 Savitaipaleelle muutin, kunnassa tervetuliaistilaisuudessa sanottiin asuvan 4380 ihmistä. Tänään heitä on noin 3150. Kehitys on ollut hurjaa ja se jatkuu. Mikäli kunnassa jatketaan perinteisällä "kuntasavupiippuajattelulla", kehitys jatkuu ja maakuntamallin ja kiihtyvän inflaation myötä kiihtyy. Tämä onkin oletettavaa, että ilman suurempia yli-ideologisia, innovatiivisia ja rohkeita päätöksiä kunnassa jatketaan vakiintuneiden käytäntöjen mukaisesti. Tässä tilanteessa, menettämättä optimismia, seutukuntahan ei kartalta katoa, vain nykyinen kuntaorganisaatio katoaa, ehdotan, että Savitaipale profiloituisi downsiftaavaksi, taloudellisen kasvun mantrasta luopuvaksi hiljaisuuden retriitiksi.

  

UHRIASEMASTA IDENTITEETTI?

23.11.2021 

Jos joku luuli minun kadonneen YouTuben ja Facebookin myötä, erehtyi. Täällä kirjoitellaan, tosin pöytälaatikkotyylisesti ja samalla olen todellisuudessa ainakin enemmän läsnä itseni kanssa. Jos joku sitten uskoo minun uhriutuneen ja nauttivan siitä, erehtyi. Erehtyi siinäkin. Sellaista arvelua on tullut minulle asti. Meikälaisen parviäly lensi tiehensä, enkä tunnekylmiöni kohmettunein siivin kyennyt mukaan. En kyllä yrittänytkään. Eli ihan vaan tiedoksi, että niin siinä kävi.

Aamulla nähtiin, että yöllä oli taivas pudotellut ensilumen. Aiempia kuura-aamuja en ensilumeksi laske. Kylällä käydessäni liukui puolitutun auto risteyksessä eteeni. Itse olin jo pysähdyksissä, mutta pieni peltikolari näytti vääjäämättömältä. Sen verran kai kuitenkin ABS-jarrut kaverin kesärenkaitakin auttoivat, että rakoa jäi lopulta kymmenen senttiä. Siinä sitä sitten noustiin autoista ulos siunailemaan. Jos tupakoisin, olisin pöllistä sauhut vetänyt. 

Muutama päivän huima uutinen on tässä vielä kommentoitava. Paikallinen Etelä-Saimaa lehti kertoo, että Eksoten ( Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri ) budjetti puidaan jouluun mennessä. Näyttää puintiajat menneen sekaisin niin kuin koko Eksoten talousosaaminen. Vai miltä kuulostaa muun muassa yksi lisäkulujen peruste ensivuodelle, 3,8 miljoonan edestä inflaation kaltaisia muita kuluja. Tämä tuskin ihan heti normikuntapäättäjälle aukeaa. No joo, "inflaation kaltaista" nykyisin pukkaa. 

Kysehän tässä on lyhyesti sanottuna noin 15 miljoonan edestä kirjattua kustannusten nousua ensi vuoden Eksoten talousarvioon, joka raha olisi haluttu jäsenkunnilta saada. Kunnat kuitenkaan eivät tällä kertaa taipuneet ja Eksote joutunee yt-neuvotteluiden kautta vähentämään toimintamenojaan 7 miljoonalla. Kunnat sitten pitkin hampain rahoittavat toisen puolen. Kun viittasin talousosaamiseen, niin vanhanliiton talousosaamisen perinteet näkyvät Eksoten toimissa; henkilöstöä aiotaan lomauttaa, samanaikaisesti kun terveydenhoitopuolen henkilöstöstä on ankara pula. Ei ole vaikeaa arvata, että siinä leikissä käy kylmät. Henkilöstöä siirtyy muualle. Ottajia on. Ei ole luettu uudesta ajasta, jossa tappiollinen yritys ostaa toisen, aina tappiollisena pysyneen yrityksen 7 miljardilla, tai 150 autoa muutaman olemassaolovuotensa aikana valmistanut yritys kasvaa pörssiarvossaan 176 miljardiin, ohi Fordin. 

Tähän lopuksi veikataan, ihan tunnistautuen. Etelä-Karjalassakin palveluverkko kutistuu muutamassa vuodessa, muun muassa hyvinvointiasemien vähenemisenä. Kun maaseutumalli on toiminut muutaman vuoden, huomataan, ettei se valtion massi ollutkaan pohjaton. Savitaipaleenkin uusi hoiva-asema todennäköisesti ensimmäisten joukossa lakkautetaan. Prosessi on jo alkanut, sillä lääkäri Savitaipaleelle enää aika harvoin ajelee. Jos jotain myönteistä tässä täytyy etsiä, niin kai se on se, että paikallisten kuntapäättäjien ei lakkautuspäätöstä tarvitse tehdä. Saavat valtion syntipukiksi. Sylttytehtaasta en sano mitään. Niin ja kiihtyyhän se maaltamuuttokin sen myötä, eikä löysässä hirressä kovin pitkää tarvitse riippua.

Lopuksi vielä kaivoslaista. Sehän on uunista tulossa, mutta taitaa pulla jäädä raa'aksi. Paikallislehti tästäkin tänään uutisoi ja kertoo ympäristökysymysten hiertävän. Keskustalle ei sovi, että kaivoslakiin kirjattaisiin lause, että malminetsintä kiellettäisiin luonnonsuojelualueilla. Ihan en tätä ymmärrä. Tarkoittaako, että jos ja kun luonnonsuojelualueilla saisi etsiä malmia, niin sinne periaatteessa sitten myös voisi kaivoksen perustaa? Kyllä se sitä tarkoittaa. Ei kukaan huvikseen malmia tositarkoituksetta luonnonsuojelualueilla etsiskelisi.

Sen ymmärrän kyllä, että jos lopetetaan luonnonsuojelualueet, kun niiden merkitys on muutenkin vähenemässä, muun muassa metsätaloudessa ja kaivetaan niitä kaivoksia sinne sitten ja vaikka järvienkin alle. Ne kun alkavat olla poispilatut muutenkin. Meidän on osallistuttava Suomen kokoisella kuopalla sähköautotalkoisiin, niin kuin viikonloppuna kaivosteollisuuden tiedottaja kertoi. Niinhän se menee. Ettei n-kirjaimella alkavat pikkulapset kanna koko vastuuta koboltista ja ellei sitten jo kuparikin ehdi sitä ennen loppumaan maan povesta.

Miten tämä tähän liittyy? No ei mitenkään, mutta juuri siksi tässä ajassa liittyy.

SAVITAIPALEEN HOHTO HIMMENEE.

Muutaman vuoden kuluttua tulee 20 vuotta siitä, kun asetuin Savitaipaleelle. Tärkein vetovoimatekijä oli luonto, erityisesti tuolloin vielä melko puhdas Kuolimojärvi. Toki paikkakunnalle muuttoon myötävaikutti kunnan hyvä palvelutaso ja Savitaipaleen lukio. Tänään Savitaipale tuntuu ahdistavalta ja tunkkaiselta. Miten tässä on näin käynyt viiden viimeisen vuoden aikana? Olenko minä muuttunut, vai Savitaipale? Varmaankin molemmat.

Vuonna 2004 Savitaipaleella oli 4200 asukasta, tänään noin 3100. Vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa asukasluku on pienentynyt neljänneksellä ja väestökato kiihtyy. Luvut kertovat selkeästi monesta asiasta, mutta kuitenkin keskeisesti siitä, että Savitaipaleelta lähdetään pois, hakemaan parempaa paikkaa asua, uusia mahdollisuuksia, mitä ne sitten ovatkaan. Muualla näyttää olevan enemmän vetovoimia kuin Savitaipaleella pitovoimaa. Minun osaltani kunnan pitovoimat alkavat olla nollilla.

Aivan viime aikoina olen saanut kokea sen, ettei Savitaipaleelle oikeastaan uusia ihmisiä kaivatakaan. Puhe on pelkkää lätinää. Tätä kuvaa hyvin erään "etnisesti puhtaan savitaipalelaisen" yksinyrittäjän kommentointi erään pikku tekstini alla, jossa kommentoin tehometsätaloutta kaava-alueella. Hän sanoo näin: "Onneksi nämä junantuomat vihervasurit on kaikissa asioissa oikeassa." 

Tämä tyypillinen, fiksuksi ja nokkelaksi tarkoitettu lapsellinen kommentti kertoo paljon. Vielä 20 vuoden jälkeen et ole kotoutunut Savitaipaleelle, ainakaan syntyperäisten savitaipalelaisten mielestä ja sellaisena kotipaikattomana sinua kohdellaan. Junantuomana. Oman erinomaisuuden takaa on helppo junantuomia syyttää lähes kaikesta. Erityisesti kun kunnan kuolema ahdistaa. Lajille ominaisesti tappisilmäisimmät aina syntipukit löytävät.

Tilanne vielä pahenee, jos olet erimieltä kunnassa noudatettavasta politiikasta keskustalaisen ajatusmaailman kanssa. Keskustallahan on Savitaipaleella käytännössä ollut diktatuuri valtuuston määräenemmistönsä myötä. Jos et ole yksi meistä, olet meitä vastaan.  

Kunnassa vallitsevan käsityksen mukaan, joka on infektoinut, jopa minua ennen tulleita junantuomia, muiden muassa ympäristönsuojelu on tärkeää, mutta tarpeetonta. Juuri tämä ajatusmalli kaikessa kunnallisessa toiminnassa aiheuttaa aiemmin mainitsemani pitovoiman menetystä. Tärkeää, mutta tarpeetonta.

Toinen hyvin ahdistava tekijä minulle on ympäristön tila Savitaipaleella. Se huononee jatkuvasti, viime vuosina nopeasti.

Vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa Kuolimojärven vesi on tummentunut suo- ja metsätalouden humuspäästöjen vuoksi. Lisäksi ravinteita virtaa edelleenkin liikaa järveen, erityisesti typpeä. Kunnan toimesta järveä, Savitaipaleen tärkeintä vetovoimatekijää, ei ole otettu keskeiseksi toiminnan kohteeksi. Tämä johtuu siitä, että Kuolimon ekologista tilaa pidetään hyvänä, eikä hidasta tummumiskehitystä nähdä. Lisäksi suo- ja metsätaloutta saarissa, rannoilla ja koko valuma-alueella pidetään tärkeänä ja kiistattomana elinkeinotoimintana. Väitänkin, että ei-junantuomilla alkuasukkailla ei ole kykyä nähdä tulevaisuuteen. Valitettavasti. Järven annetaan mennä. Ja siinä samalla koko seutukunnan hienous ja ainutlaatuisuus.

Paras esimerkki "etnisesti oikeasukuisten" savitaipalelaisten ajattelusta on laaja, vuonna 1998 seurakunnan perustama Säkniemenlohkon luonnonsuojelualue. Ajatus kulkee näin: ympäristönsuojelu on tärkeää, mutta tarpeetonta. Aluetta "hoidetaankin" kovan tehometsätalouden keinoin avohakkuineen. 

Muutamat savitaipalelaiset ottivat muutama vuosi sitten asian esiin keskustelussa, heidät lähes listittiin keskustelussa. Jo tuolloin huomasin "henkisen sisäsiittoisuuden", tyyliin; että kehtaatte tulla meille sanomaan.

Viimeisin haloo, jossa minäkin olen saanut osumaa, tosin vaikutuksetta, ovat tehometsänhoidolliset hakkuut kaava-alueella. Monilla aboriginaaleilla näyttää jälleen käämit palaneen, kun joku on uskaltanut arvostella. 

Huvin vuoksi puiden kaataminen aikoina, jolloin puhutaan ilmastotavoitteiden mukaisista hiilinieluista ja aktiivisesta ympäristönsuojelusta, on järjetöntä. Ja on muutenkin lähimetsissä. Savitaipaleen alkuasukkaille puiden kaataminen muun muassa maiseman avaamiseksi on ilosanomaa ja normitoimintaa. Muunlaista ajattelua ei suvaita. Tähän miekkaan menee Savitaipale.

Mikä siis neuvoksi? Kunta ei ole lähtenyt sopeutumaan nopeasti alenevaan väestökehitykseen. Myöskään nuoret eivät muuta Suomen ympäristövastaisimpaan kuntaan. Kuntaan muuttaakin enää hyvin satunnaisesti pieni määrä ihmisiä ja vanhusväestön määrä kasvaa, samalla kuin työllisten määrä vähenee. Todellisin skenaario lieneekin kuntaliitos. Ja sekin suhteellisen nopeasti. Lukion lopettaminen lienee viimeinen naula. Nimittäin väestömäärän alittaessa kriittisen rajan, lukion ylläpito käy mahdottomaksi.

Itse olen aloittanut projektin veroäyrieni siirtämiseksi pois Savitaipaleen kassasta. Tieto näyttää saaneen varauksettoman kannatuksen "puhtaiden" savitaipalelaisten keskuudessa. 

Tanhutkoot alkuperäiset savitaipalelaiset keskenään. Pidän myös jatkossakin yllä "Suomen ympäristövastaisin kunta"-teemaa, niin kauan kuin on tarvetta. Enkä lähde junalla. Savonrata rakennettiin Mäntyharjun kautta. Sekin aikanaan sössittiin.

Klikkaa auki:

Canttia löytyy

KIRJOITUS, JOTA EI JULKAISTU

Lähettäessäni allaolevan tekstin Hesarin mielipidepalstalle, olin lähes satavarma, etteivät sitä julkaise. Jotain rajaa. Joskus minulta ovat jotain julkaiseet, erityisesti silloin, kun kommentoin jotain muuta kirjoitusta tyyliin: "Biologi N. N. kirjoittaa ( HS 16.3 ) plaaplaap." Julkaisen itse.

xxxxxxxxxxxxx

LUONNONSUOJELUALUE

Kävellessäni Savitaipaleella, keskellä Kuolimojärveä, Selkäsaaressa, reilun 14 hehtaarin kokoisessa saaressa, syvässä motourassa kohti keskellä kohoavaa mäennyppylää, ajattelen, että vielä seuraavatkin sukupolvet saavat käyttää tätä syvään ruhjottua motouraa.

Saari näyttäisi karttamerkinnän mukaan olevan luonnonsuojelualuetta. Ellei sitten Maanmittauslaitos huijaa.
Ajattelen myös, että kannanottoni on kirjoitettava nyt, etukenossa, paikanpäällä, ennen uusia kyyneleitä.

Katselen kirkkaaksi miellettyä Kuolimojärveä. Sitä se oli vielä 60-luvun lopulla. Tänään on vesi tummaa ja yhä tummuu. Pohja tumman aineksen peitossa.

Miksi Taipaleen seurakunta hakkaa metsiään erittäin aroilla alueilla saarissa ja lähellä rantoja alueilla, jotka on sopimuksella suojeltu vuonna 1998 ja niistä on kertakorvaus maksettu. Tämä ns. Säkniemenlohko-niminen luonnonsuojelualue on vuosittaisten tehometsätalouteen liittyvien toimien kohteena. Avohakkuineen.

Mäelle kiivettyäni ajattelen, että onko seurakunnasta tullut elonkehän vihollinen, vai onko se sitä ollutkin huomaamattani aina? Mikälaisen viestin annamme nuorisollemme luonnonsuojelualueistamme ja niiden merkityksestä, joilla tehdään tehometsätaloutta? Entä Kirkosta?

Kirkkomme tarvitsee uuden uskonpuhdistuksen ja rönsyjen leikkaamista. Ei voi olla niin, että Sanan julistus vaatii hakkuita luonnonsuojelualueilla. Millään perusteilla. Veroeurojen on riitettävä. Toimintaa tulee mukauttaa aleneviin resursseihin.

Ihmisten tulee erota ympäristövastaisia tekoja tekevistä seurakunnista ja koko Kirkosta, ellei se saa seurakuntiaan kuriin. Herrasta ei tarvitse erota!

P. S.
Arkkipiispa, tervetuloa kanssani kesäiselle exkursiolle Savitaipaleelle. Tarjoan nuotiomakkarat ja venekuljetukset. En puhu mitään. Katsellaan.

TULEVAISUUS TÄÄLLÄKIN

Missä olit, kun Olof Palme ammuttiin kuoliaaksi helmikuun 28. vuonna 1986 Sveavägenillä Tukholmassa? Harva muistaa.

Ihmisen aivojen muisti toimii niin. Poikkeamat normaalista unohdetaan. Kuormitus tiputellaan perälaudan kautta muiden tallattavaksi, ellei sitten agressiot ja paineiset tilanteet kohdistu itseen. Tai että niiden uskotaan kohdistuvan itseen. Ne ylläpitävät meissä luontaista arkuutta, tuntemattomien tilanteiden välttelyä ja pakoreaktioita.

Samat käyttäytymiseemme vaikuttavat tekijät vaikuttavat käsitykseemme tulevaisuudestamme oman olemassaolomme koko sen tiedostavan elämämämme ajan. Olemme itsemme vankeja.

Tästä pääsenkin sujuvasti eksistentialismiin, Nietzchen ja Kirkegaardin kautta, jossa pelkistetysti ihmisenä oleminen on pakollista, yhden ihmisen olemassaoloa ja jokainen meistä on periaatteellisesti vapaa valitsemaan olemisensa pakotettuna omaan olemassaoloonsa, tahdostaan riippumattomasti. Olet tänne syntynyt ja sillä hyvä. Se mitä olet, essentia, olemus, on toissijaista.

Ranskalainen filosofi Jean-Paul Sartre, jota arvostan vain juuri sen verran kuin oma essentiani sallii, eli suhteellisen vähän, on kuitenkin mielestäni erotessaan ajatuksellisesti perinteisestä filosofiasta, joka pyrkii vastaamaan kysymykseen "mikä on ihminen olentona", aivan oikein pelkistänyt huuhaata eksistentialismin keskeisellä väitteellä, että olemassaolo edeltää olemusta, eli yhden savitaipalelaisen olemassaolo tulee ja on aina ensin ja perustavanlaatuisempaa kuin mikään merkitys, joka ihmisen elämälle voidaan osoittaa. Ihminen määrittää oman todellisuutensa ja elämänsä tarkoituksen. Myös täällä Savitaipaleella. Ajatus on vaikeudessaan äärimmäisen yksinkertainen.

Tässä pääsenkin tämän juttuni lopuksi olemukseni ilmentymään, siihen mitä haluan sanoa paikkakuntamme tulevaisuudesta.

Näen niin, että haikaillessamme paluuta entiseen hyvään aikaan, tai kasvun tielle, tai vetovoimatekijöiden vaikutuksia, tai hyvinvointivaikutuksia elintason kautta, tai lisää eksistentialismin uhreja, ihmisyksilöitä, emme ole määritelleet päämääriämme yksilöinä, emmekä sitä kautta ryhminä.
Mitä haluamme elinpiirimme tulevaisuudelta ja mikä vähääkään olisi realistista. Toisaalta toteutuma, kaikissa muodoissaan, kaikilla tasoillaan aina on realismia, toteutuman todellisuutta.

Jean-Paul Sartren eksistentialismin käsittettä on pakko laajentaa ulos ihmisestä, mikäli halutaan muodostaa käsitys Savitaipaleenkin tulevaisuudesta. Silloin on puhuttava luonnon eksistentialismista, jossa muille biologisille organismeille annetaan tasa-arvoinen asema ihmislajin kanssa, jossa niiden olemukseen, essentiaan, vaikuttaa ihminen.

Tässä vaiheessa kysytään, mikä sitten on Savitaipaleen tulevaisuus?
Sitä ei voi kukaan sanoa, mutta voimme poissulkea siitä paljon nähdäksemme edes jotain. Voimme oikeutetusti sanoa, että historiaan ei ole paluuta, absoluuttisesti ei lähellekään sitä. Voimme myös sanoa, että ponnistelu kohti käsityksiä, vanhan hyvän suureista, on kaikin tavoin haaskuuta ja irrationalismia. Puhtaasti eksistentialismin nurkalta katsottuna se vielä saattaisi olla mahdollista, mutta ei lainkaan koko elonkehän eksistentialismin näkökulmasta.

Todellisuuden voi nähdä niin erilaisina, että jokaiselle on omansa.


Tekoälyä, algoritmeja ja uusia elämiä odotellessa. Tänään alkukesän keskiviikkopäivä. Ajanlaskusta enää en ole varma.

KAKSI VANHUSTA

Tänään minä katson
       yli järven
kylälle jossa muutamat kulkevat
      pulisevat soidimella nadaa
      suut suljettuina
      silmät paidannappien alla
Käsiruutuni läpi
näen kauas
       pitemmälle kuin korkealta vuorelta
       siltä jolta sinä tapasit katsella
              itseäsi

Ei nouse pärske veden selän
yli järven näköni taivaisiin
ei yli samponi lyö
sähköä sammuta kyynel veden
ei surumieleni sumua silmiini tuo
Näen valon


Sokea kahvila
ja vielä sokeampi ravintola
       syövät itseään
       odottavat vain
              lisää itseään
Jotain on etelästä luvattu
jotain mikä pitää myöhemmin
       antaa ylen
Siinä tämä kaikki ympärillä
       tabernaakkelin leikkikentän
Tyhjä on
lapseton
Kirkontorni harhailee
       kaiken yllä
       katsettani hakkuille pakenee

Pankki on auki
yleensä kiinni
Näen sen olevan kylällä
vaikka onkin lähtenyt pois
       masturboi nettissä
       puolisot tyyni kaikki auki
Pankki pelkää
       joutsenet lentävät pelon syksyyn
Tänään logo oli laitevika
ja virus

Isoimmassa tiilitalossa
       siinä joka näkyy huonosti
       rinteessä antaakseen järvelle
on toivoa heitetty
Muutamat saavat mennä
       menemättä rantaa pitemmälle
       jos sitten myöhemmin
       kutsutaan taloon
muutamat saavat soppaa tykillä
Neuvonpito sitten koskee kaikkia
       muistuttaa eräs Martti
       asia arpa ja puhe
       ei muu ei teot
Sinä rakkaani
       Sinä tietenkin tulet etäämmälle
       lähelleni
lähetän tuulet ja veneen

Koulu nauraa puiden takana
       niiden muutamien
       mitä kylä vielä omistaa
Näinkin kaukaa sinne näen
ummistan vain silmäni
Tuhat muutakin silmää
koulun näkevät
muutamat tujoittavat takaisin
läpi sähköisten ruutujen
       ja se on tietenkin outoa
Opettajakin nauraa

En minä sinulle selkääni käännä
järvi
Pakko mikä ei pakko
Kysyn kuitenkin
miten sinä rannan petäjä voit
mihin asti sinä näet
taaksepäin tiellä huomisen
ees sahuri taivaan kunnallinen

Kuulen tuulesi
       komppaan
       miksaa mieleni rokkenrollin
       henkeen elämään yhdyn
Kaksi vanhusta tanssii
vaan ei kerran viimeisen
Iltaravintolan sokean
odotan ihmetekoa älyn optiikan
Vanhukset tanssii
       aamuun loppuun elämän
       pilkkuun viilaajan yhteiskunnallisen

PETIOSASTO

Savitaipaleella on lähtenyt kaikumaan outo huhu. Nimittäin sanotaan "sisäpiiritietona, tai varmana tietona", että jos kunnan kaupat Mehiläinen Oy:n kanssa toteutuvat, rakentaa tämä pörssiyhtiö kuntaan vuodeosaston.

Kaupan toteutumisen ehdoksi Mehiläinen on pannut Savitaipaleen Vanhaintuki ry:n tuottavan osan, eli ryhmäkodin saamisen. Sen saamisen eteen kunta onkin sitten "työstänyt voimakkaasti", mutta juttu ei vieläkään ole kirkossa kuulutettu. Nämä eivät ole huhuja.

Kirjoitin asiasta tänään Länsi-Saimaan Sanomien nettilehteen vuodeosasto-uutisen kommenttiosioon näin:

-------------------
Itkupotkuraivareita muutamat ottavat tästä Eksoten suunnitelmasta siirtää Savitaipaleen vuodeosasto ( 10 + 2 paikkaa, vuonna 2015 vielä 18 + 2 ) 38 kilometrin päähän Lappeenrantaan tehohoidon viereen.

Ajatellaan, että siirron estämisen hinta Savitaipaleella Mehiläisen avulla olisi mitätön. Ei ole. Ajatellaan, että annetaan “siitä vaan” yhden itsenäisen yhdistyksen tärkein osa ulkomaalaiselle hoivayritykselle, että siten saataisiin joskus “minisairaala” kuntaan. Että yhden yhdistyksen avulla “ostetaan” vuodeosasto.

Siirto on yksi keskeinen kaupan toteutumisen ehto. Mehiläinen tarvitsee Vanhaintuen ryhmäkodista asukkaineen “massaa bisneksen tekoon”. Näin sanoi yhdistyksen varapuheenjohtaja katkoessaan huhuilta siipiä.

Kyse on kuitenkin huomattavasti isommasta kokonaisuudesta. Vai ajatellaanko niin, että suhteellisen pienellä piirillä onkin “oma lehmä” ojassa? Luulen, että on kyse molemmista. Joka tapauksessa oikean tiedon puute vaivaa keskustelua. Mikä on kalliisti remontoidun keskuskeittiön rooli kaupassa, mikä on tämän vuodeosaston rooli, mikä olisi rakentamisen aikataulu, ehdot ja mitoitus. Alkaisiko Mehiläinen rahastamaan ryhmäkodilla Suvannossa heti kauppojen toteuduttua, vai joskus tulevaisuudessa? Keskeisiä kysymyksiä on monia joihin ei tiedetä vastauksia. Kertokaa nyt päättäjät vihdoin faktaa, ettei olisi niitä huhuja.

Eksote on nyt linjannut, että nämä minivuodeosastot poistuvat monesta paikasta. Asia on ollut framilla viimeiset 10 vuotta. Aikaa on ollut. Aikaa on ollut myös Savitaipaleellakin upottaa miljoonia maahan ja veteen.

Viimeistään, mikäli sote olisi toteutunut Kepun ja Kokoomuksen lehmänkauppamallin mukaan, olisi häipynyt paljon muutakin. Vaan ei toteutunut. Mutta jonkin sortin sote tulee. Se on varma. Ja tämä Eksotenkin linjaus perustuu jäsenkuntien tahtoon nousevien kustannusten paineissa. Tilanne ei ole helppo yhdellekään jäsenkunnalle.

Ja nyt, kun Eksoten linjaus on tehty, uskooko joku, että Mehiläinen sairaalahoivarakennuksia, vanhusten hoivarakennusten lisäksi, tai edes kylkeen rakentaisi. Ja että Eksote sitten vuodeosastotiloja vuokraisi. Jos kerran strateginen linjaus on tehty. Tuskin vuokraisi. Lisäksi olisivat ilmeisesti myös Eksotelle kalliita per vuode, sillä Mehiläisen tulee saada sijoittamalleen pääomalle kaksinumeroinen tuotto.

Tämä vuodeosaston koplaaminen vanhuspalveluihin on mielestäni virheellistä ajattelua ja hieman kaukana siitä, kun puhun Savitaipaleen Vanhaintuki ry:n “lihoiksi panemisesta”. Niiden kuntalaisten, jotka huutavat aamenta Mehiläisen tulolle pieneen maalaiskuntaan, olisi syytä tutustua tarkasti toteutuneeseen vastaavaan kehitykseen, kuntalaisten edun näkökulmasta Ruotsissa, tai vaikkapa Siikalatvan kunnassa. Tai tutustua edes siihen, millä hinnalla ja erityisesti millä laadulla näitä palveluita on Suomessa viime vuosina pörssiyhtiöiden toimesta tuotettu. Materiaalia löytyy.

Toki jos Osuuspankki, Mehiläinen, tai joku muu haluaa puhtaasti markkinavetoisesti rakentaa ja ylläpitää täyden palvelun sairaalan vanhuspalveluineen Savitaipaleelle ilman savitaipalelaista verorahaa, lainarahaa, omaisuutta ja erityisesti ilman Eksoten ostoja, niin siitä vaan. Se olisi hienoa.
------------

Mehiläisen hoivapalveluista sanottua 2019 vuoden puolella.
https://yle.fi/uutiset/3-10619529

Bach, kunnanäidit, -isät ja mie Pääsiäisen suvannossa.

Kirjoitan tätä ensimmäisenä pääsiäispäivänä. Langattomat nappikuulokkeet toistavat Bachin Toccata-teosta. Urkumusiikkia. Sillä ei ole mitään tekemistä Pääsiäisen kanssa. Kuuntelen Bachia muulloinkin. Bluesin tueksi. Ettei elämänkirjon totuus unohtuisi.

Savitaipaleen hallinnossa niin tuntuu käyneen. Totuus on unohtunut. Totuus siitä, että salailu tarkoitttaa jotain, mitä kaikkien asianosaisten ei haluta tietävän. Se on kuin touhuttaisiin sotelääkärileikkejä pimeässä huoneessa naamat punaisina häpeähöyryssä, luullen, ettei kukaan tiedä, vaikka tietääkin. Pikku kylässä kun kaikki tietävät kaiken. Yhteisten, joka päiväiseen elämään liittyvien isojen asioiden hoitamisen salailu on äärimmäisen tyhmää. Se on tyhmää ja lyhytnäköistä, sillä kaikki tulee ilmi. Aina. Lukemattomat esimerkit kertovat siitä. Salailijat muuttuvat hölmöiksi.

Olen saanut paljon yhteydenottoja koskien Savitaipaleen kaupallistamista. Koskien savitaipalelaisen omaisuuden myyntiä ulkomaalaisessa omistuksessa olevalle yhtiölle, savitaipalelaisen hoivarahan kiertokulun ohjautumisesta ulos omasta kunnasta ja avun tarpeessa olevien vanhustemme ja vammaistemme asettamisesta voitonlouhinnan raaka-aineeksi.

Haluammeko niin toimia? Onko se oikein? Varsinkin, jos vanhuksemme ja vammaisemme eivät siitä itse voi päättää, vaan yli heidän päättävät markkinaehtoisuuteen sitoutuneet kuntapoliitikot, jotka tökerösti perustelevat myyntien ja ulkoistusten täydellistä välttämättömyyttä vaihtoehdottomuudella. Niin sanoessaan he tekevät itsesä entistä hölmömmiksi. Lähes idiooteiksi. Aina on vaihtoehtoja.

Monilla savitaipalelaisilla on ahdistusta ja hätä. Itsestään ja omaisistaan. Se on tosiasia, eikä sitä kukaan voi kiistää. Pelko estää siitä laajemmin kertomasta. Siitä todistavat lukuisat yhteydenotot, jotka olen Savitaipaleen Vanhaintuki ry:n, toimintakeskus Suvannon ja kunnan keskuskeittiön asioista saanut. Tapahtumassa olevista hölmöntölväyksistä, äänenpainoista jotka on koettu painostuksiksi, jopa kiristykseksi. Niin ei saa olla!

Bachin G-duurin Toccata on tulossa huipentumaansa. Sitä eivät tappisilmäiset kuntapoliitikot voi antaa pois. Toki yrittäisivät, jos kuvittelisivat oikeuden omistavansa ja näkisivät lämpimän kusen hetken lämmittävän kunnan raappahousuissa.

Video:
https://youtu.be/e3oI5MFP9M4

Youtube-kanava:
youtube.com/artobäcklund

SAVITAIPALEELLA SOTE-MYYNNIT MEHILÄISELLE KESKEYTETTÄVÄ

Savitaipalettakin tukalammassa taloudellisessa tilanteessa oleva Taipalsaaren kunta on, valtakunnallisen sote-hankkeen kaaduttua, kunnanhallituksensa yksimielisellä päätöksellä, päättänyt keskeyttää sosiaali- ja terveyskiinteistöjen myyntitoimet tässä vaiheessa. Näin uutisoi LSS 28.3.

Savitaipaleella on menossa hyvin vastaavanlainen myyntihanke. Kiinteistöjen lisäksi, tietojeni mukaan, hankkeeseen on koplattu kunnan keskuskeittiö, sekä Savitaipaleen Vanhaintuki ry:n omaisuutta ja sen omistama ryhmäkoti. Olen saanut jostain syystä paljon viestejä asiasta.

Kysymyksiä on kunnassa herännyt. Erityisesti oudolta on tuntunut kunnan hyvin niukka tiedotuslinja ja kuntalaiskeskustelun täydellinen puuttuminen näinkin isossa, tulevaisuuten vaikuttavassa asiassa. Huono läpinäkyvyys on tosiasia. Sitä ei rautalangallakaan vääntäen muuksi saa.

Myös kunnan välillinen, mutta käytännössä selkeästi nähtävä rooli Vanhaintuki ry:n kokouksessa, jossa yhdistyksen osalta päätettiin myynnistä, on aiheuttanut ihmetystä. Olisiko tuossa kokouksessa kunnanhallituksen edustajan, joka johti kokousta, tullut ainakin korrektius- ja mahdollisista jääviyssyistä jäävätä itsensä yhdistyksen päätöksenteosta? Hänellä on ollut sisäpiiritietoa, vaikka onkin kunnanhallituksessa jäävännyt, aivan oikein, itsensä Vanhaintukeen liittyvissä asioissa, mutta tuskin kaikissa sote-kauppoihin liittyvissä asioissa. Sen osoittaa kiistatta muun muassa uutinen, ES 13.3. jossa kerrotaan tarkempiakin tietoja, sekä saamani sähköposti. Vielä oudommaksi asian tekee se, että sen sijaan yhdistyksen jäsenet, jotka ovat yhdistyksellä töissä jäävättin ko. kokouksessa, jossa puhetta johti kunnanhallituksen jäsen.

Kaiken kaikkiaan minusta tässä prosessissa on "junailun" makua halutun tavoitteen saamiseksi. Myynnin markkinointipuheet on monen suulla koettu jopa painostukseksi.

Kunnanjohtajan mukaan Savitaipaleen valtuusto tulee päättämään asiasta mahdollisesti jo huhtikuussa. Ymmärrän poliittisen kiireen, mutta en hyväksy. Peli on vihellettävä poikki.

Mikäli valtuusto myyntipäätöksen tekee, tulen parhaan kykyni mukaan julkaisemaan niiden valtuutettujen nimet, jotka kannattivat myyntejä. On nimittäin myös tosiasia se, josta kiemurtelemallakaan mihinkään ei pääse, että he samalla hyväksyvät sen, että vanhuksilla ja vammaisilla ulkomaalainen yhtiö tekee omistajilleen taloudellista tulosta. Vanhukset ja vammaiset ovat tahtomattaan "raaka-ainetta". Tästä valtakunnallinen media on lähes päivittäin raportoinut huonoja uutisia. Mitä se kertoo näiden valtuuttettujen arvoista näiden ihmisten suhteen?

Myyntipäätöksen tehdessään valtuusto myös siirtää vuosikymmenten saatossa hankittua savitaipalelaista varallisuutta ulkomaalaiseen omistukseen. Onko se isänmaallinen teko, jää jokaisen valtuutetun itsensä harkittavaksi.

Mikäli myyntipäätös tehdään, tulen aktiivisesti tutkimaan ja raportoimaan lupausten ja sovitun toteutumista, kustannustasoa ja sen muutoksia palveluissa, hoivan laatua ja henkilöstön asemaa, määriä ja työehtoja.

Hartaasti toivon, että Savitaipaleen kunta luottamusmiestensä viisaudella tekisi vastaavan päätöksen kuin Taipalsaarella. Ei nimittäin voi olla niin, että ei ole vaihtoehtoja. Niitä on aina.

Tulevaisuudessa kunnille laadukkaat, tinkimättömät vanhus- ja senioripalvelut, sekä vammaispalvelut, ovat tulevaisuuttaan ajatteleville työikäisille selkeä vetovoimatekijä. Onko tätä ajateltu, saati ymmärretty?

Tai sitten ne ovat huonoimmillaan poistyöntötekijä. Kunta leimautuu. Erityisesti mikäli ne perustuvat osakeyhtiölainkin vaatimukseen tehdä voittoa. Tehdä taloudellista tulosta vanhuksilla, vammaisilla ja jossain, kuten Oulussa jopa lastensuojelulla.

www.youtube.com/artobäcklund

DIGITALISAATIO SYÖ MAASEUDUN?

Savitaipale ja kolme ympäristökuntaa selvittävät yhteistyön lisäämisen mahdollisuuksia. Länsi-Saimaan Sanomat kirjoittaa ( 21.2. ), että "hankkeen nimen mukaisesti kunnat haluavat tehdä esimerkiksi digitalisaation mahdollistamia uusia avauksia, joilla palvelut voitaisiin turvata ja löytää säästöjä yhteistyön kautta". Itse uskon, että digitalisaatio ei ole edes osaratkaisu pienten ja vähän isompienkin maalaiskuntien elinvoiman lisäämisessä. Monessa tapauksessa päinvastoin.

Maaseutu näivettyy kolmesta pääasiallisesta syystä, joista jokainen pitää sisällään useita toisiinsa kietoutuvia syitä.

Ylätasolla maaseudun nykyiseen tilaan vaikuttaa globalisaatio, jonka keskiössä Suomikin on Euroopan unionin jäsenmaana ja tietoliikenteen nopean kehittymisen kautta. Ohjausvaikutus tapahtuu monin tavoin.

Hyväksi esimerkiksi käyvät toimet ilmastonmuutoksen torjunnassa, jotka vaikuttavat ja näkyvät, muiden muassa, vähäpäästöisyyden suosimisessa liikenteessä, haittaverotuksen lisääntymisessä, maatalouden harjoittamisen reunaehdoissa, sekä monissa muissa ympäristönkäytön rajoituksissa. Toki on muitakin.

Pitkien etäisyyksien takana asuville muutto muualle, lähinnä kaupunkimaisiin keskuksiin, tulee taloudellisesti edullisemmaksi ja samalla työmarkkinoiden mahdollisuudet lavenevat. Globalismin vitaalijärjestelmä, markkinaliberalismi,  on viemässä toimeentulon maaseudulla ja nyt myös perustuotannossa Suomessa. Tässä globaalit toimet ovat vaikuttavuudeltaan välillisesti vahvasti mukana, vaikka emme sitä äkkiseltään huomaakaan. Digitalisaatio kontekstissa ei ole syy, seuraus, eikä pelastaja globalisaation suhteen suomalaisella maaseudulla.

Toisena ovat valtiovallan toimet. Aluepolitiikka on nykyisin jo historiallinen sana. Vaalien alla sitä vielä tarkoitushakuisissa populistipuheissa harvakseltaan kuulee. Lakisääteisiä tehtäviä kunnille on lisätty. Niiden myötä kunnallinen itsehallintokin on menettänyt aimo osan siitä, mitä lakia säädettäessä aikanaan oli tarkoitettu.

Tasapainoisesta alueellisesta kehityksestä olemme siirtyneet isompien yksiköiden suosimiseen. Kyseessä on puhtaasti ideologinen arvovalinta. Ei välttämättömyys. Suomea maakunnallistetaan. Ja yhtiöitetään. Rönsyt ulkoistetaan, tai avataan lähes pidikkeettömälle kilpailulle. Sanotaan, etteivät kuulu ydintoimintoihin. Tämä taas näkyy yksityisten palveluiden nopeana kallistumisena, vastoin optimistisiin oletuksiin perustuneita lupauksia. Erityisesti luonnollisten monopolien kohdalla on näin käynyt. Ruotsissa, mutta erityisesti Tanskassa liian suuria alueellisia yksiköitä on nyt lähdetty purkamaan, erityisesti koulutus- ja sotealueilla. Sykli on saavuttanut antiteesinsa.

Näistä esimerkkejä on paljon. Velkavivulla toteutetut, paperilla tappiota tuottavat, ulkomaalaiset hoivayhtiöt, tai sähkönsiirtoyhtiöt, jotka kuitenkin korkopelaamisella pystyvät tuottamaan osinkovarallisuutta omistajilleen maksamatta juurikaan yhteisöveroja, tai mitään muitakaan veroja Suomeen, ovat parhaimmat esimerkit.  Kuitenkin kunnat edelleen, hyvin lyhytnäköisesti, ovat tässä pelissä mukana näkemättä lähitulevaisuuden todellisuutta. Se todellisuus on isompien yksiköiden tulevaisuutta,  niiden ehdoilla, maakunnallisissa keskuksissa. Jos lopulta edes niissäkään.

Unohtaa ei myöskään voi, arvoista ja maalaiskunnista puhuttaessa, yli 300 miljoonan akuuttia korjaustarvetta tiestöömme. Tiestön huono kunto rassaa erityisesti maaseutua. Kuvaavaa onkin, että tiestön kunnosta nykyisin puhuttaessa viitataan, lähes aina tavara- ja puutavarakuljetusten  tarpeisiin, rahan tarpeisiin, eikä niinkään ihmisten tarpeisiin, jotka maaseudulla asuvat. Ylipäätän tiestöämme käyttävä joukkoliikenne on hiipumassa maaseudulla kannattamattomana loppuakseen kokonaan. Tiestön merkitys maaseudulle on keskeinen. Tähän kuntien tarkasteluun digitalisaatio ei vielä ihmisiä läpi tähtiportin suurimpaan osaan palveluista siirrä.

Edellistä sivuavat tuoreet luvut ja tosiasiat taksiliikenteestä, jotka kiusaavat erityisesti maaseutua. Monin paikoin maaseudulla taksipalvelut ovat kannattamattomina ajettu alas vain "virka-aikana" ajettaviksi. Muulloin taksia on, verrattaessa aikaan ennen lainmuutosta, vaikea saada. Koko valtakunnassa kilpailun avaaminen on nostanut taksimatkustamisen hintoja 4,5 prosenttia.

On kiistämätön tosiasia, että nykyinen hallituskoaliitio on tehnyt maaseudun alasajossa enemmän siihen vaikuttavia päätöksiä kuin 5 edellistä hallitusta yhteensä. Tästä myös juuri nyt ( 21.2. ) kertoo mielipidetutkimuksissa alle 15 prosenttiyksiköön sukeltanut Suomen Keskustan  kannatusluku. Tänään ( 22.2. ) viljelijäväestön äänenkannattaja, Maaseudun Tulevaisuus raportoikin merkittävästä, erityisesti maaseudun viljelijäväestön uskon hiipumisesta omiinsa. Nähtäväksi jää, tuleeko tyytymättömyys konkretisoitumaan kevään eduskuntavaaleissa. Ilmeisesti kyllä.

Osin on myös pakko panna valtiovallan piikkiin alhainen syntyvyys maassamme. Erityisesti tulonjaon myötä, joka on kurjistamassa vähenevää keskiluokkaa ja lisäämässä köyhien määrää. Toki sillä on myös syynsä kuntien omassa politiikassa, vaikkapa päivähoidon, koulutuksen järjestelyissä ja yleisessä tulevaisuudettomuudessa. Savitaipaleella nämä ovat toistaiseksi hyvin ja laadukkaasti järjestetty. Tulevaisuudettomuutta lukuunottamatta.

On kuitenkin varmaa, että "Nelikko" ja konsultit koulutusta ja varhaiskasvatusta, muiden muassa, tulevat ruotimaan, tai jopa perkaamaan. Ylipäätään haettavissa säästöissä kuntarajat ylittävän yhteistyön kautta, on kysymys keskittämisestä, vähemmistä työpaikoista ja sitä kautta elinvoiman edelleen hiipumisesta toisaalla. Halutaan riittäväksi määriteltävä tuotos vähemmillä henkilötyövuosilla ja kustannus jaetaan toimijoiden kesken. Erityisesti tässä digitalisaatio nähdään ratkaisuna tietämättä mikä sen todellinen sisältö ja vaikutus kokonaisuudessa on ja erityisesti mitkä ovat käänteiset vaikutukset. Asian ydin kuitenkin vain käännetään yksioikoisesti "tehokkuuden" lisäämiseksi. Se tuntuu riittävän. Digitalisaatiosta tulee vain väline ja työkalu. Se ei täytä autioitunutta pirttiä, ei lisää ihmisiä raittille. Sillä ei ole henkeä, ei kuntalaisen maalaiselämää.

Samalla tietenkin kiinteä alueellinen yhteistyö petaa käytäntöjä ja mielipideilmastoa yhä isompiin täysyhdistymisiin, lähinnä maakuntien keskuskaupunkeihin. Jo toteutuneet liitokset kertovat karua kieltään. Luu on jäänyt heikommilla osapuolilla käteen ja täydellinen autioituminen saa nopeasti alkunsa. Niin ainakin heti liittymissopimusten aikaikkunan sulkeuduttua.

Säästöissä kuntatasolla on, lähes aina, kyse toimintojen lopettamisesta jostain ja jossain. Tätä digitalisaatio ei korvaa. Kuntien oma toiminta, sen johtaminen, näkemyksellisyys ja rohkeus, tai erityisesti niiden puute, ovat kuitenkin keskeisiä pienten kuntien kamppailussa tulevaisuuspaikasta. Näin perustellusti voi sanoa, kun tutustuu kuntiin, jotka nykyisillä, osin virheellisilläkin mittareilla tarkasteltuna kuitenkin menestyvät. Kaikilla kunnilla on omat "voima-alueensa". Niitä ei kuitenkaan usein nähdä, sillä ne ovat liian lähellä. Mitä syrjäisissä kunnissa on sellaista, mitä suuremmissa kaupungeissa ei aivan lähellä ole? Se on tietenkin ympäristö.

Tulevaisuudessa se voi olla jotain muutakin. Vaikkapa digitalisaatio-vapaa alue viranomaistoimintoja lukuunottamatta. Puhtaan luonnon, hiljaisuuden ja digin nollatoleranssin alue, digilaitteeton retriitti. Tai kytkemättömistä kissoista vapaa lintureservaatti, tai muovivapaa alue, tai luonnontilaisen metsän alue, tai energiaomavarainen kunta. Tai jotain aivan muuta.

Savitaipale on erinomainen esimerkki perinteisestä, pysähtyneestä ja sitä kautta pian käytännössä ihmisvapaasta stagnaatiokunnasta. Kunnasta, jossa pyritään kohti tulevaisuutta vanhoilla lämpimillä. Toivoen, että jos jotain tapahtuisi. Että tulisi yrityksiä ja yrittäjyyttä. Ja että ihmisiä muuttaisi jostain. Ja että vauvoja syntyisi ilman isompiakin vauvatalkoita. Että syntyvyys, vaikkapa tuplaantuisi kymmenestä kahteenkymmeneen vuodessa. Lisäksi muutamassa esitteessä mainitaan "kirkas Kuolimo" ( jota se ei enää ole ). Mainitaan, että meillä on valokaapeli. Siinä kaikki.

15 vuotta sitten olen kirjoittanut, että nuo toiveet ovat perusteettomia. Silloin minulle naurettiin, 10 vuotta sitten sanottiin oman pesän likaajaksi ja solvattiin, 5 vuotta sitten hyväksyttiin jo joukkoon, nyt tullaan keskustelemaan.

Kaupassa viime viikolla minulta kysyttiin, että tiedänkö, onko "ihmeidentekijäksi ja pelastajaksi" mainittu ja ajateltu valokaapeli tuonut uutta etätyötä ja etätyöläisiä nelikon kuntiin. En tiedä, sanoin.

Savitaipaleen panostus, kokoonsa nähden, on ollut valokaapeliin iso. Ehkäpä liian iso. Onko julkiselle investoinnille takaisinmaksua missään muodossa tullut, tai tulossa, se olisi tietenkin saatava tietää. Mihin laskelmiin investointi perustuu? Kysymys on oleellinen alueellisen digitalisaation kontekstissa.

Mitä ympäristörikkaille maalaiskunnille on tapahtunut ja tapahtumassa? Niiden ainoille vetovoimatekijöille. Tässäkin narratiivissa Savitaipale on malliesimerkki, sterotypia.

Lähimetsät ja vesistöjen saarten metsät ovat metsäsuunnitelmien mukaisesti tehometsätalouden piirissä. Savitaipaleella tässä on kunnostautunut erityisesti Taipaleen seurakunnan haaraosasto, entinen Savitaipaleen seurakunta, suurin alueen yksityismetsänomistaja ja vesien saastuttaja, joka jopa avohakaten Kuolimon valuma-alueella haluaa ottaa omistamallaan luonnonsuojelualueella puun pois ennen maailman tuhoa. Ettei mene vahingossakaan haaskuun.

Kuntana Savitaipale ei ole edes tähän kehitykseen ja Kuolimon tummenemiseen pyrkinyt todellisin teoin vaikuttamaan. Se on tietenkin ymmärrettävää, kun tietää keskustalaisen määräenemmistön hallitsevan, kuntalaisten vaaleissa ilmaistun tahdon mukaisesti.

Olen monissa yhteyksissä käyttänyt kriisityvien kuntien toiminnan täydellisen irrationaalisuuden esimerkkinä Savitaipaleen kunnan toteuttamaa venesataman kunnostustyötä. Edelleen kesken oleva hanke tulee liitännäistöineen loppuhinnaltaan nousemaan lähelle miljoonaa euroa. Vaikka kaikki investointiraha ei tulekaan kuntalaisten pussista, on investointi järjetön. Summa on kunnan resursseille mittakaavaisesti suhteettoman iso. Se olisi voitu allokoida toisinkin. Ainakin siten, että investoinnit, vaikkapa rappeutuvan jäähallin remonttiin, linja-autoliikenteen tukemiseen, tai ylipäätään johonkin tulevaisuuden uskoa luovaan olisi valittu. Sen sijaan valittiin iso investointi, jonka panos-tuotossuhde on negatiivinen, eikä sijoitettua pääomaa millään laskutoimituksella saada takaisin. Rahoituksen tueksi muualle kehyksiin on tarvittukin sitten  veroprosentin korotusta.  Nyt veroäyri on Etelä-Karjalan kunnista korkein ja on poistyöntötekijä. Lisäksi sataman kunnostus palvelee vain kourallista kuntalaisista. Talvikuukausina ei ketään. Lisäksi venepaikkojen lisääminen lisää saasteiden määrä Kuolimolla, kun juuri päinvastaisia ratkaisuja olisi tullut etsiä.

On kiusallista kuulla omalle kotikunnalle tästä järjettömyydestä naurettavan. Se kertoo ulkopuolisille ilmeisesti jostain. Ainakin suoranaisesta tyhmyydestä se kertoo, joka vaikuttaa kunnan julkikuvaan vahingoittavasti.

Takaisin alussa esittämääni väitteeseen. Sanoin, että digitalisaatio epämääräisesti heitettynä ja toteutettunakin edesauttaa maaseudun tyhjenemistä ihmisistä, mutta lisää, toki yhtä suurella epäilyllä, muiden lajien määrää. Jälkimmäinen väitteeni osa on tietenkin hyvä asia. Ihmisperäinen alueellinen ympäristökuormitus vähenee. On niin, että maailmassa ei vielä juurikaan ole laajamittaista kokemusta nopeasti kehittyvän digitalisaation ja tekoälyn vaikuttavuudesta ihmislajin asuinpaikkojen pysyvyyteen, saati parantavista vaikutuksista alueellisessa kehityksestä. Mitään sillä ei kuitenkaan tulla pelastamaan.

Sen sijaan toisenlaisesta kehityksestä on. Näin muun muassa virtuaalisuuden kokemus on nopeasti kehittymässä 3d-virtuaalisyyden  myötä. Alueilla, sukujen entisillä kotiseuduilla voi tulevaisuudessa yhä enemmän vain vierailla elämyksellisesti jättämättä minkäänlaisia jalanjälkiä. Todellisuutta on jo nyt käydä ihailemassa hyvin todellisia auringonlaskuja eripuolilla maailmaa kuin itse ollen paikalla. Tämä on todellisuutta, mutta kehityksensä alussa. Muuttuvatko syrjäiset alueet digitaalisiksi postikorteiksi, joissa e-matkailu kollektiivisen muistopankin talletuksilla sukupolven ajan vierailee? Kyllä, veikkaanpa että näin tulee käymään.

Vielä konkreettisempi, omalta kohdaltani, on muutaman viikon takainen Taipalsaarelta Helsinkiin muuttaneen tuttavaperheen kertomus, jossa kertoivat digitalisaation muuttaneen elämäänsä merkittävästi. Lääkärin kanssa voivat nykyisin keskustella nokakkain, eikä vain kuvaruudun välityksellä niin kuin suunnitellaan tehtävän ja paikoin tehdäänkin ja ruokakin tulee kotiin kannettuna verkosta ostettuna. Ja autostakin olivat voineet luopua. Maaseudulla moinen on lähes mahdotonta.

Globalisaatio, EU, kansallisvaltio, kunnat, sekä yksittäiset ihmiset ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa. Tämä tulee ymmärtää. Kausaalisuus päätösten seurauksista eri tasoille on suuri. Myös alhaalta ylöspäin. Yhtä päätöksentekotasoa ei voi poissulkea ymmärtämättä kansalaisten elinolosuhteita ja käytöstä. Digitalisaatio on kuitenkin nostettu korostetusti keskustelussa uuden vitaalisuuden lähteeksi monien ongelmien ratkaisuksi. Sitä se ei ole.

Päinvastoin jo lähtulevaisuudessa tulemme näkemään digitalisaation jättimäiset haitat ihmiskunnalle välittömien inhimillisten kontaktien kadotessa. E-pelaaminen lienee tästä yksi orastava esimerkki. Tai älypuhelinriippuvuus. Silti peruskunnissa on vielä toistaiseksi mahdollisuuksia vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin sitten, että niin kauan kuin valinnanvapautta asuinpaikan suhteen on, tulee olemaan voittajia ja häviäjiä. Kyse ei tule olemaan vain virkamiehen saatavuudesta, tai hänen huseeraamisestaan verkossa.

Keskustelussa on myös täysin unohtunut internetin nopea muuttuminen.  Neutraliteettiperiaate on kuopattu ja EU:n tekijänoikeuslainsäädäntö muuttaa internettiä kaventavasti. Lisäksi yksittäiset maat ovat rajoittaneet, tai rajoittamassa internetin toleransseja. Ylipäätän raha ja sitä kautta valta on ottanut niskalenkin yhdestä digitalisaation tärkeimmästä osa-alueesta, internetistä, eikä kukaan tiedä tulevaisuudesta.

Kymmenen vuotta sitten kirjoitin, että pienten maalaiskuntien tulisi tunnistaa muutamat yksittäiset voimapisteensä ja pyrkiä tekemään satsauksia niihin. Kirjoittaessani ajattelin tietenkin Savitaipaletta. Viidessätoista vuodessa niin ei ole tapahtunut. Kunnan johtaminen on ollut pääosin tilannejohtamista, ehkä toivotaantoivotaan kiinalaistamispyrkimystä luukuunottamatta. Rutiinit nuijitaan ja kriisistä toiseen ajaudutaan ja niistä vain pyritään selviytymään. Uusia haasteita ei ole nähty. Saati, että sellaisiin olisi tartuttu. Lisäksi sanoin, että kiireellisin tehtävä on lähteä sopeuttamaan kunnan taloutta ja toimintamalleja aleneviin lukuihin, aleneviin resursseihin. Ei ole sillekään tielle lähdetty. Kuolimo kiittää!

VÄHÄVÄKINEN VÄKI VÄHENEE, STRATEGIAN MUKAISESTI, SYDÄMELLÄ, SOVUSSA, SISULLA.

Viidentoista vuoden jälkiviisaudella, sen ajan olen katsellut tarkemmin maaseudun tyhjenemistä, voin kirjoittaa, että aluepolitiikan tappaminen on ollut suurin väestöllinen ohjauskeino. Miten olemme vastanneet maaseudulla valtiovallalle? Savitaipaleella?

Savitaipale on hyvä esimerkki Etelä-Suomessa. Lähellä, mutta kaukana. Ei kuitenkaan tutkimukselle mikään laboratorio. Muuttujia ei ole muuteltu. Rohkeus ja innovatiivisuus ovat puuttuneet. Vaihtoehtoja ei ole voitu tarkastella. Rohkea dynaamisuus on joutunut keskustalaisuuden enemmistövallan kitaan. Tai oikeastaan uudistumista ei ole ollutkaan. Ei Keskustalla, eikä ilman. Verenperinnön keskustalaisuutta en syytä, mutta alkiolaisuuttakaan en löydä. Poliittiselle perinnölle ei ole perintöveroa. Sen me maksamme kaikki.

Meno on ollut kohtalonomaista näivettymistä. Fatalismin aamunkajon pienet säteet peittyvät ja ovat peittyneet tulevaisuuden näkymättömyyteen.

Olkkolan Hovi ( nyt Olkkolan Kartano ). Moni tietää, harva käy. Joku kävisi, ainakin kerran, jos olisi ajoittain auki. Kunta omistaa ja pissii nilkoilleen.

Nyt taas uudelleen, kerran kymmeneen vuoteen, pohditaan tehdäänkö varakkaiden jahdeille järjetön kumikanava Saimaalta Kuolimolle kirkonkylän miljoonasatamaan? Pääsevät sitten satunnaiset veneilijät tuomaan elinvoimaa kuntaan ostamalla kopan savitaipalemerkitsemätöntä olutta ja syömällä lounaan kylän keskustan ainoassa ravintolassa.  Savitaipalelaista synenergiaa?

Ja tehdäänkö savitaipalelainen tuotemerkki savitaipalelaisille tuotteille? Mille tuotteille? Kirpparin villasukille? Luonnonsuojelualueelta kaadetuille puille? Vai viimeisille savitaipalelaisille?

Rainaa:
https://youtu.be/U3dWJo2Jl04

Minä väitän, että moinen 70-luvun ajattelu vie elinvoimaa. Entisistäkin vähistä. Eivät ihmiset ole tyhmiä tässä Etelä-Karjalan kalleimman veroäyrin kunnassa. Näkevät miten seurakuntalaiset hakkaavat keskustaajamaa ympäröivät metsät. Jopa tärkeimmällä virkistys- ja retkeilyalueella, joka on joskus merkitty luonnonsuojelualueeksi. Hakkaavat kunnankin suostumuksella. Näkevät suunnitelmat, edelleen saastuvalla Kuolimolla venemetelin lisäämisestä. Näkevät itse itseään ruokkivan kierteen.

Ei Savitaipale ole parempi kunta kuin naapurikunnatkaan. Etenkin, kun elinvoimaisuuden keskeinen tekijä, luonto on menossa itse altaan. Tosin sitä ei ole edes juhlapuheissa elinvoimatekijäksi ymmärretty. Nuorille potentiaalisille muuttajille puhdas, mahdollisimman alkuperäinen luonto olisi keskeinen vetovoimatekijä. Tätä ei ole ymmärretty.

Ne näkevät jotka kuntaan pääsevät. Julkinen liikenne alkaa olla lopussa. Kunnassa asumiseen tarvitaan auto, tai kaksi. Monelle kallis valokaapeli ei fyysisiä liikenneyhteyksiä korvaa. Työllisten lisäksi sote tulee siirtämään vanhusväestönkin muun suvun myötä kasvukeskuksiin. Kuten pääosan päätöksenteostakin. Siitä kuuluisasta kunnallisesta itsehallinnosta. Maatalouden loppuminen kannattamattomana vie perinteisen agraarikantaväestönkin muualle. Sitten kun metsät on hakattu.

Mutta yhtä kaikki, juuret joitakin varakkaampia kunnassa toistaiseksi pitää. Syrjäisessä, kalliissa kunnassa asuminen vaatii varallisuutta. Mutta juuretkin katoavat kuin puupelloilla, joilla ne revitään irti maastaan ja poltetaan. Ihmiset juurineen pääsevät muuttamaan vielä. Onneksi.

Väki edelleen kunnasta katoaa. Kiihtyvästi. Kunta pyrkii lisäämään elinvoimaa, estämään poismuuttoa ja jopa mahdollisesti lisäämään joidenkin ihmisten muuttoa kuntaan. Tietenkin. Keinot ovat vain hartaita toivomuksia. Toivotaan että kuntaan tulisi yrityksiä ja jotain. On toivottu jo vuosikymmeniä. Toivottu varakkaita veronmaksajia peruskorjaamattomiin, rappeutuviin kunnan vuokra-asuntoihin yli 10 euron per neliö vuokrilla? Kuvitteellisiin isoihin yrityksiin? Omia taloja syrjäiselle maaseudulle ei voi rakentaa. Se olisi monelle taloudellinen itsemurha. Eikä niitä leivän antavia työpaikkojakaan ole syntynyt, jotka sitä omaa kotia edellyttäisivät.

Mitä lähihistoriassa olisi pitänyt tehdä toisin? Ei varsinaisesti mitään, mutta olisi pitänyt tehdä edes jotain. Ottaa vaikkapa kunnalle kunnianhimoinen teema, vaikkapa tyyliin "Etelä-Suomen puhtain kunta", tai jotain muuta isoa ja osoittaa päätöksenteon kautta teema todeksi. Jotkut kunnat ovat niin menestyksellä tehneet. Tai olisi edes tunnustettu tosiasiat ja lähdetty sopeutumaan näivettymiseen. Iso portti uudelleensyntyneen liikenneaseman lähellä kunnan uudestisyntymiseen ei riitä. Ihmiset äänestävät jaloillaan. Kuolimo kiittää!

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/263294-suomi-pakkautuu-etelaan-helsingissa-pian-700-000-asukasta-vakiluku-kasvaa-erityisesti

Savitaipaleen kunnan strategia:
Savitaipaleen Salaisuus
Sydämellä-Sovussa-Sisulla

Tämähän ei ole mikään strategia ja se pääsi jopa valtakunnallisiin päivälehtiin, kalliina kuoleman pusuna höynäytetylle kunnalle Kissconsulting Oy:n antamana.

Oikeaksi strategiaksi olisi sopinut, vaikkapa yksi lause: Savitaipale pyrkii profiloitumaan ympäristöllisesti eturivin edistykselliseksi kunnaksi ja siten jatkamaan olemassaoloaan itsenäisenä, elinvoimaisena kuntana seuraavan vuosisadan ajan.

VIRTUAALIKAPULOITA TYHMYYDEN TYÖN RATTAISIIN.

Pörrötän karvani. Joku sanoisi kliinisesti, että reagoin. Useasta lähteestä olen kuullut, että savitaipalelainen Antti Matikan-säätiö suunnittelee avohakkuita Kuolimon Lehtisen saareen.

Voiko mitään metsänhakkuisiin liittyvää järjettömämpää juuri nyt ollakaan? Kysyn tätä ylihuomenna, torstaina, 11.10. paikallislehdessä julkisesti. Lehti on luvannut kysyä Säätiöltä vastiketta. Hyvä!

Hartaasti, ihan tällä kirkollisella ilmaisulla menen, toivoen, että Säätiö kieltää tiukasti hakkuusuunnitelmat. Sitten voin poistaa tänään perustamani alkeellisen nettisivun, jota käytän asiaan liittyvän tiedon kokoomapaikkana. Etukenossa mennään. Kerrankin ympäristöhölmöilyssä.
Tässä linkki kottikärryille:
www.prolehtisensaari.simplesite.com

P. S. Nyhtökauralla, eikä Lehtisensaaren metsien suojelulla voi maailmaa pelastaa. Tarvitaan tietenkin globaaleja toimia, jotka sitten vielä pannaan toimeen. Se on mahdotonta, sillä meitä on liikaa eripuraisia ja maailma moninapainen. Tarvitaan 2 - 3 miljardin ihmisen kuolema ennen aikojaan. Vasta sitten löytyy globaali yhteisymmärrys. Silloin on jo tietenkin myöhäistä.

Miksi sitten metakkaa jostakin Lehtisensaaresta? Siksi kun jotkut ihmiset vain ovat sellaisia. Yrittävät laittaa kapuloita ilmiselviin Tyhmyyden töiden rattaisiin.

OUJEE HOMO SAPIENS

Linkin jutusta olen tässä viimeaikoina yrittänyt jotain lausuakin, vaan on lausujaa hölmönä pidetty. Mut faktaa on. Ja pysyy.

Kuolimolla vielä elelee saimaannieriä viimeisillään. Ilmastonmuutoksen lisäksi senkin loppua nopeuttaa ryöstökalastus ja valtavasti levinnyt vieraslaji, täpälärapu. Sen suurinta herkkua on nieriän mäti.

Kaiken takana luuraa kuitenkin oman lajinsa TUHON suhteen irrationaalinen ihminen. Homo Sapiens.

https://yle.fi/uutiset/3-10425280