Ihmisen aivojen muisti toimii niin. Poikkeamat normaalista unohdetaan. Kuormitus tiputellaan perälaudan kautta muiden tallattavaksi, ellei sitten agressiot ja paineiset tilanteet kohdistu itseen. Tai että niiden uskotaan kohdistuvan itseen. Ne ylläpitävät meissä luontaista arkuutta, tuntemattomien tilanteiden välttelyä ja pakoreaktioita.
Samat käyttäytymiseemme vaikuttavat tekijät vaikuttavat käsitykseemme tulevaisuudestamme oman olemassaolomme koko sen tiedostavan elämämämme ajan. Olemme itsemme vankeja.
Tästä pääsenkin sujuvasti eksistentialismiin, Nietzchen ja Kirkegaardin kautta, jossa pelkistetysti ihmisenä oleminen on pakollista, yhden ihmisen olemassaoloa ja jokainen meistä on periaatteellisesti vapaa valitsemaan olemisensa pakotettuna omaan olemassaoloonsa, tahdostaan riippumattomasti. Olet tänne syntynyt ja sillä hyvä. Se mitä olet, essentia, olemus, on toissijaista.
Ranskalainen filosofi Jean-Paul Sartre, jota arvostan vain juuri sen verran kuin oma essentiani sallii, eli suhteellisen vähän, on kuitenkin mielestäni erotessaan ajatuksellisesti perinteisestä filosofiasta, joka pyrkii vastaamaan kysymykseen "mikä on ihminen olentona", aivan oikein pelkistänyt huuhaata eksistentialismin keskeisellä väitteellä, että olemassaolo edeltää olemusta, eli yhden savitaipalelaisen olemassaolo tulee ja on aina ensin ja perustavanlaatuisempaa kuin mikään merkitys, joka ihmisen elämälle voidaan osoittaa. Ihminen määrittää oman todellisuutensa ja elämänsä tarkoituksen. Myös täällä Savitaipaleella. Ajatus on vaikeudessaan äärimmäisen yksinkertainen.
Tässä pääsenkin tämän juttuni lopuksi olemukseni ilmentymään, siihen mitä haluan sanoa paikkakuntamme tulevaisuudesta.
Näen niin, että haikaillessamme paluuta entiseen hyvään aikaan, tai kasvun tielle, tai vetovoimatekijöiden vaikutuksia, tai hyvinvointivaikutuksia elintason kautta, tai lisää eksistentialismin uhreja, ihmisyksilöitä, emme ole määritelleet päämääriämme yksilöinä, emmekä sitä kautta ryhminä.
Mitä haluamme elinpiirimme tulevaisuudelta ja mikä vähääkään olisi realistista. Toisaalta toteutuma, kaikissa muodoissaan, kaikilla tasoillaan aina on realismia, toteutuman todellisuutta.
Jean-Paul Sartren eksistentialismin käsittettä on pakko laajentaa ulos ihmisestä, mikäli halutaan muodostaa käsitys Savitaipaleenkin tulevaisuudesta. Silloin on puhuttava luonnon eksistentialismista, jossa muille biologisille organismeille annetaan tasa-arvoinen asema ihmislajin kanssa, jossa niiden olemukseen, essentiaan, vaikuttaa ihminen.
Tässä vaiheessa kysytään, mikä sitten on Savitaipaleen tulevaisuus?
Sitä ei voi kukaan sanoa, mutta voimme poissulkea siitä paljon nähdäksemme edes jotain. Voimme oikeutetusti sanoa, että historiaan ei ole paluuta, absoluuttisesti ei lähellekään sitä. Voimme myös sanoa, että ponnistelu kohti käsityksiä, vanhan hyvän suureista, on kaikin tavoin haaskuuta ja irrationalismia. Puhtaasti eksistentialismin nurkalta katsottuna se vielä saattaisi olla mahdollista, mutta ei lainkaan koko elonkehän eksistentialismin näkökulmasta.
Todellisuuden voi nähdä niin erilaisina, että jokaiselle on omansa.
Tekoälyä, algoritmeja ja uusia elämiä odotellessa. Tänään alkukesän keskiviikkopäivä. Ajanlaskusta enää en ole varma.
