Suurimmalta osalta suomalaisia on mennyt täysin ohi globalisaation uusin ja merkittävin pelinavaus. Viime heinäkuussa aloitettiin neuvottelut, EU:n ja USA:n välillä, vapaakauppasopimuksen aikaan saamiseksi kariutuneen ACTA-sopimuksen raunioille.
Tuolloin kesällä eurooppalaisten päähuomio kohdistui juuri tehtyihin paljastuksiin USA:n harjoittamasta laajasta vakoilusta, joka kohdistui myös liittolaismaihin. Se, että Saksan liittokansleri Angela Merkel'in kännyä salakuunneltiin oli tuhannesti suurempi uutinen kuin itse sopimusneuvottelut, tai niiden sisältö. Neuvottelijoista, neuvoteltavista asiakokonaisuuksista ja varsinkaan sopimuksen tavoitteiden seurauksista ei annettu tietoa. Uutisen pitikin jäädä pieneksi ja kansalaiskeskustelun ulkopuolelle.
Asia on niin herkkä ja mullistava, että uutena ilmiönä kansalaisten lisäksi salailulla on pyritty ensimmäistä kertaa pitämään KAIKKI asiantuntijat keskustelun ulkopuolella. Kukaan ei tiedä mistä tarkasti ottaen keskustellaan, eikä kukaan, eikä mikään voi vaikuttaa neuvottelujen kulkuun.
NWO ( Uusi Maailman Järjestys ) edellyttää ( next step ), että jättiläismäisille, monikansallisille yrityksille taataan vapaa pääsy sopimuskumppaneiden markkinoille. Äkkiseltään tämä kuulostaa hyvältä. Tuohon pyrkimykseen liittyy kuitenkin kosolti enemmän ongelmia kuin auvoa.
Yhdysvallat on parhaillaan sopimassa kahta maailman suurinta vapaakauppasopimusta. Suurempi, Trans-Pacific Partnership ( TTP ) on USA:n Kanadan, Meksikon, Australian, Japanin, Malesian, Chilen, Singaporen, Vietnamin, Uusi-Seelannin ja Brunein välinen sopimus. Sen on määrä kattaa kaikesta maailman kaupasta lähes 40%.
On käynyt selväksi ( merkittäviä WikiLeaks vuotoja, jotka todennettu ), että sopimuksessa on puhtaasti kyse ensimmäistä kertaa korporaatiovallasta, jossa yritysjohtajat neuvottelevat sopimusvaltioiden kesken toisena osapuolena. Samoin on myös tullut ilmi sopimuksen pakottavan lainsäädännön ja yhdysvaltalaisen lainsäädännön yhdenmukaisuus.
Nyt on ilmoitettu hyvin ylimalkaisesti ja niukasti ( edes EU:n parlamentille ei juurikaan ole kerrottu yhtään mitään ), että EU:n kanssa solmittava sopimus Transatlantic Trade and Investment Partnership ( TTIP ) nojaa perustaltaan samaan amerikkalaiseen laisäädäntöpohjaan, sillä korporaatioiden toimintakentässä ei uusissa sopimusmaissa katsota voitavan tehdä tiukennuksia. Siis säännöt on oltava samat, joihin monikansalliset yritykset ovat tottuneet kehitysmaissa ja osin USA:ssa. Tämä yksinkertaisesti tulee tarkoittamaan, kansallisten lainsäädäntöjen, sekä myös EU-lainsäädännön ylityksiä.
Akatemiaprofessori Matti Koskenniemi sanoo: "Tärkeimpinä toimijoina tässä ovat suuret ylikansalliset yritykset. Niiden kannalta ei ole mitään järkeä tuoda julkisuuteen tätä prosessia, jonka tarkoituksena on lisätä ainoastaan heidän etuuksiaan."
Riski demokratialle on, että sopimuksiin ujutetaan sellaisia pykäliä, joiden sisällöistä ei voida olla varmoja. On myös muita giganttisia uhkia, joista osa on jo konkretisoitunut mm, vastaavan kauppasopimuksen myötä, jossa kaivosyhtiö on nostanut jättimäisen kanteen Costa Rican valtiota vastaan huonojen toimintaedellytysten vuoksi.
Kaivosoikeudet, niiden myöntäminen ja mahdolliset toiminnan rajoitukset koskevat mitä suurimmassa määrin Suomea. Edes Talvivaara-keissin tyyppisiin ympäristön taloussanktioihin ei tulisi olemaan mahdollisuuksia. Päinvastoin ja irvokkaasti, kaivosyhtiöillä tulisi olemaan mekanismit ja sopimuspohjainen oikeutus korvausoikeudenkäynteihin valtiota vastaan.
- Jos esimerkiksi amerikkalainen kaivosyritys tulisi Suomeen ja vaatisi Suomea muuttamaan ympäristölakejaan niin, että voitot turvataan, ja Suomi ei siihen suostuisi, voidaan asia riitauttaa ylikansalliseen ICSID - tuomioistuimeen ( Maailmanpankin perustama investointiriitoja käsittelevä ns. tuomioistuinmenettely ). Suomella ei tällaisessa oikeustapauksessa ole mitään virallista asemaa, vaan vastaajana toimii EU. Unioni tulkitsisi tapausta oman ympäristölainsäädäntönsä näkökulmasta, eikä päätöselimessä välttämättä tiedetä, mitä se tarkottaisi esimerkiksi Pohjois-Savon elämänlaadulle, jos alueelle tulisi amerikkalaista kaivosteollisuutta, sanoo akatemiaprofessori Matti Koskenniemi.
Demokratia-ongelmien ja luonnonvarojen käytttöproblematiikan lisäksi tulee kolmas merkittävä sopimusasia esille. Sopimuksissa määritellään patenttioikeus koskemaan sopimusvaltioita. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. esim. kotoperäisten viljalajikkeiden patentoimista ylikansallisten yhtiöiden omaisuudeksi. Tarkoittaa käytännössä sitä, että siemenvilja tulee kolmansissa valtiossa yhtiöiden omaisuudeksi. Geenimanipuloitu ruoka tulee sopimuksen myötä kainuulaiseenkin pirttiin. Toinen esimerkki kertoo lääkepatenttien jatkamisoikeuksista sopimuksessa. Ns. halpalääkkeet siirtyisivät historiaan. Ja siirtyvät.
Vapaakauppasopimusten tulisi olla kritiikille avoimia. Niiden tulisi olla etusivun uutisia. Näin ei ole, sillä tieto on eristetty. Siirtomaavalta jatkuu. Se ei ole mihinkään kadonnut. Se muuttaa vain muotoaan. Nyt, loppuun kalutuille luille löydetään vapaakauppasopimuksin uutta lihaa. Korporaatiot ovat siirtomaaisäntiä, tulevaisuudessa myös ns. kehittyneissä valtiossa. Afrikka on jo alistettu. Turha ihmetellä korruption lisääntymistä.
Jouluaattona 2013
Arto Bäcklund
24.12.2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti