En ole vielä pystynyt sanomaan itselleni mitä hetkellinen tyhjyyden tunne minulle tarkoittaa.
Tuntuu kuin olisin jättänyt pyrkimykseni vain päämääräni nimeämiseen ja siten enemmän kuin puolitiehen.
Elämän lainalaisuudet ovat minulle yksinkertaisia, hyväksyttäviä ja helposti ymmärrettäviä. Ihmiset elämän ympäröiminä, kiinni elämän verkossa, ovat sensijaan osa avaruuden big dataa. Hallitsemattoman tiedon ja typeryyden määrä lisääntyy, monistuu, monimutkaistuu ja kahlitsee. Täysi vesisaavi jäätyy pakkasella. Nuoskan tullen se antaa yli.
Päämäräni oli ymmärtämisen prosessin kautta löytää hiljaisuus ja yksinkertaisuus.
Olen saavuttanut ajoittaisen mielen tyhjyyden. Pelottavan tyhjyyden.
En tarkoittanut budhalaisuuteen oleellisesti kuuluvaa dukkha-käsitettä, joka usein virheellisestikin käännetään vain ”kärsimykseksi”, vaikka se sisältää kielteisiä tunteita tyhjyyden tunteesta aina henkiseen ja fyysiseenkin kipuun.
Olen kuitenkin vakuuttunut, että tyhjyys ja sen tavoittelu ilman päämäärän ”tuotteistamista” on vahingollista. Päämäärän vankina voi tyhjyys muuttua loputtomaksi mielen yksinäisyydeksi. Silloin lähestytään dukkha-käsitteen seurauksia.
Minun on siis asetettava uusi päämäärä. Lopullinen. Mielen tyhjyyden on oltava vain välitila, siirryttäessä uuteen, vakaampaan mielen ja kehon tilaan. Laatuaikaan, tappiin asti, itselle, paikkaan ja aikaan katsomatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti