keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

TULEVAISUUS TÄÄLLÄKIN

Missä olit, kun Olof Palme ammuttiin kuoliaaksi helmikuun 28. vuonna 1986 Sveavägenillä Tukholmassa? Harva muistaa.



Ihmisen aivojen muisti toimii niin. Poikkeamat normaalista unohdetaan. Kuormitus tiputellaan perälaudan kautta muiden tallattavaksi, ellei sitten agressiot ja paineiset tilanteet kohdistu itseen. Tai että niiden uskotaan kohdistuvan itseen. Ne ylläpitävät meissä luontaista arkuutta, tuntemattomien tilanteiden välttelyä ja pakoreaktioita.

Samat käyttäytymiseemme vaikuttavat tekijät vaikuttavat käsitykseemme tulevaisuudestamme oman olemassaolomme koko sen tiedostavan elämämämme ajan. Olemme itsemme vankeja.

Tästä pääsenkin sujuvasti eksistentialismiin, Nietzchen ja Kirkegaardin kautta, jossa pelkistetysti ihmisenä oleminen on pakollista, yhden ihmisen olemassaoloa ja jokainen meistä on periaatteellisesti vapaa valitsemaan olemisensa pakotettuna omaan olemassaoloonsa, tahdostaan riippumattomasti. Olet tänne syntynyt ja sillä hyvä. Se mitä olet, essentia, olemus, on toissijaista.

Ranskalainen filosofi Jean-Paul Sartre, jota arvostan vain juuri sen verran kuin oma essentiani sallii, eli suhteellisen vähän, on kuitenkin mielestäni erotessaan ajatuksellisesti perinteisestä filosofiasta, joka pyrkii vastaamaan kysymykseen "mikä on ihminen olentona", aivan oikein pelkistänyt huuhaata eksistentialismin keskeisellä väitteellä, että olemassaolo edeltää olemusta, eli yhden savitaipalelaisen olemassaolo tulee ja on aina ensin ja perustavanlaatuisempaa kuin mikään merkitys, joka ihmisen elämälle voidaan osoittaa. Ihminen määrittää oman todellisuutensa ja elämänsä tarkoituksen. Myös täällä Savitaipaleella. Ajatus on vaikeudessaan äärimmäisen yksinkertainen.

Tässä pääsenkin tämän juttuni lopuksi olemukseni ilmentymään, siihen mitä haluan sanoa paikkakuntamme tulevaisuudesta.

Näen niin, että haikaillessamme paluuta entiseen hyvään aikaan, tai kasvun tielle, tai vetovoimatekijöiden vaikutuksia, tai hyvinvointivaikutuksia elintason kautta, tai lisää eksistentialismin uhreja, ihmisyksilöitä, emme ole määritelleet päämääriämme yksilöinä, emmekä sitä kautta ryhminä.
Mitä haluamme elinpiirimme tulevaisuudelta ja mikä vähääkään olisi realistista. Toisaalta toteutuma, kaikissa muodoissaan, kaikilla tasoillaan aina on realismia, toteutuman todellisuutta.

Jean-Paul Sartren eksistentialismin käsittettä on pakko laajentaa ulos ihmisestä, mikäli halutaan muodostaa käsitys Savitaipaleenkin tulevaisuudesta. Silloin on puhuttava luonnon eksistentialismista, jossa muille biologisille organismeille annetaan tasa-arvoinen asema ihmislajin kanssa, jossa niiden olemukseen, essentiaan, vaikuttaa ihminen.

Tässä vaiheessa kysytään, mikä sitten on Savitaipaleen tulevaisuus?
Sitä ei voi kukaan sanoa, mutta voimme poissulkea siitä paljon nähdäksemme edes jotain. Voimme oikeutetusti sanoa, että historiaan ei ole paluuta, absoluuttisesti ei lähellekään sitä. Voimme myös sanoa, että ponnistelu kohti käsityksiä, vanhan hyvän suureista, on kaikin tavoin haaskuuta ja irrationalismia. Puhtaasti eksistentialismin nurkalta katsottuna se vielä saattaisi olla mahdollista, mutta ei lainkaan koko elonkehän eksistentialismin näkökulmasta.

Todellisuuden voi nähdä niin erilaisina, että jokaiselle on omansa.


Tekoälyä, algoritmeja ja uusia elämiä odotellessa. Tänään alkukesän keskiviikkopäivä. Ajanlaskusta enää en ole varma.

lauantai 6. kesäkuuta 2020

KULUTUS KULUTTAA

Kirjoitukseni FB:ssa 5.6.2020

Arvoisat yrittäjät, erityisesti pienet ja osa keskisuurista yrityksistä, tämä kirjoitus ei ole teitä vastaan, vaan ehkä päinvastoin.

 Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään kulutuksessa näkyvän merkkejä piristymisestä. Vähän mulkaisin. Teki jotenkin pahaa. Ajauduin tuosta hetkellisesti miettimään kulutusta.



Kun kulutetaan, tapahtuu kulumista. Kulunut vaihdetaan uuteen, kierrätetään, jätetään jätteeksi, tai kulutetaan loppuun. Kuten vaikkapa jäätelötötterö.

 Kulutukselle on keskeistä energia ja sen käyttö. Biologisen organismin kannalta keskeistä kulutusta on kuluttamalla saada energiaylijäämää jatkuvuuden varmistamiseksi yli itse kuluttamistapahtuman tarvitseman energiamäärän. Sitoa energiaa.

Useinmiten tuolloin on kyseessä energian olomuodon muuttuminen. Fysiikan tuntemissa ilmiöissä eri energianmuotojen summa kuitenkin pysyy vakiona, toisin sanoen energiaa ei synny eikä häviä. Suhteellisuusteorian mukaan myös aine ( massa ) sisältää energiaa. Energia voi vapautua aineesta esimerkiksi Loviisassa ydinreaktiossa. 

Teoreettisesti ajateltuna alkuperäisin ihmisten käyttämä energian muoto on  lihasenergia, eli ihmisten lihasten käyttämä osa ravintoenergiasta, joka hänen liikkuessaan muuttuu liike-energiaksi ja näkyy työnä, joka mahdollistaa lajin jatkuvuuden. Kaikki muu, purjehduskin, on turhaa.
Tätä ajatusta peilaten sadalla kielellä hyvää huomenta toivottava robotti on täysin turha lajin säilymisen kannalta. Vai onko?

 Keskustelu lajien tulevaisuudesta kiteytyy yllä lausuttuun ajatukseen ja kysymykseen, jakaen ajattelua. Välillisesti pieni robotti voikin olla tärkeä askel nähtäessä lajimme parhaat tyttäret ja pojat matkaamassa horroksessa kohti uuden universumin utopiaa. Juuri nyt itse en sitä näe, etenkään missään suhteessa elonkehän tarvitsemaan kokonaisresurssin määrään, jonka maaplaneetta voi tarjota. Kulutamme liikaa ja mahdollisesti turhaan, erityisesti loistavaa tulevaisuuttamme ajatellen. 

Ihmispopulaation lähetessä 8 miljardin rajaa, on hyvinvoinnin takaamiseksi ollut välttämätöntä luoda kulutusta, jota emme tarvitse, mutta joka toimii kuten pakollinen kulutus. Kuka meistä tarvitsee omaan kulutukseensa tietokoneohjattua toilettia, tai pikku robottia joka tervehtii sinua tullessasi kotiin? Ei kukaan! Ja lista vastaavista on lähes loputon. Noita tuotteita tekevä tehdas kuitenkin maksaa valmistuksesta ja siten ylläpitää elämän mahdollistumista tässä nyt. Armottoman pienen aikaikkunan tarpeisiin. Seuraavan aterian vuoksi. Siksi niitä on. 

Kulutus liittyy lähes uskonnolliseen talousdogmiin, joka liittyy kasvuun ja sen myötä hyvinvoinnin lisääntymiseen. Jos emme kuluta, jostain syystä, kasvuun perustuva talous sakkaa. Muutamaksi kuukaudeksi kävi nyt niin.

 Kun lasketaan maaplaneetan kaikki kulutukset mahdollisimman tarkoin yhteen, näemme, että tarpeettoman kulutuksen aiheuttamien haittojen lisäksi kulutus tulee hiipumaan ja ennen pitkää käy mahdottomaksi. Siitä seuraa, että globaali talouskasvu jää vuosi vuodelta yhä enemmän kulutuksen jälkeen. Kulutus ei enää ruoki kasvua. Kokonaan toinen keskustelun aihe on sitten kasvun ja kulutuksen epätasainen jakautuminen.

 Kaikillehan tämä on selvää. Purin vain itseäni viikonlopun, jos ei nyt kunniaksi, niin ainakin edessä. Pisti tuo lööppi harvinaisen kipeästi silmään. Let's rock til the end!