Nykyisin ihmisten hyvinvointimessuilla luennoidaan eläinten oikeuksista ja muutenkin asiasta keskustellaan paljon. Onko keskustelu anekauppaa, jolla ostetaan mielen hyvinvointia eläimien oikeuksista puhumalla? Varmaankin on ja ei. Some on iso ja helppo foorumi muiden lajien oikeuksien käsittelyyn. Ok!
Asia on yhtä aikaa monimutkainen ja yksinkertainen. Eläimet, saati kasvit, biologisia organismeja nekin, eivät ole olemassaolonsa edellytyksille itse lakeja luoneet. Eivätkä niitä jatkossakaan tee. Ihminen tekee. Sama kuin alienit tekisivät meille. Eikä toistaiseksi ole eläintuomareita niitä tulkitsemaan, alieneista puhumattakaan ihmiskunnan lakien tulkitsijoina. Eikä ole Haagin kansainvälisen tuomioistuimen kaltaista instituutiota, jossa käsiteltäisiin, ei rikoksia ihmisyyttä vastaan, vaan rikoksia muita lajeja kohtaan. Tarvetta olisi, muun muassa puiden suhteen, jotka muodostavat metsiä, joita tuhotaan.
Tänään ainoastaan ihmisen on muiden lajien olemassaolon edellytyksiä tulkittava. Tulkinta on useinkin vielä täysin hyötyopin mukaista ja se on ongelma. Muut lajit itse eivät siihen pysty kuin vain esittämällä herkiä indikaatioita, jotka ihmisten tulisi osata lukea ja ymmärtää. Biodiversiteetti lajikohtaisesti on fokuksessa, sekä siihen liittyen ihmisen luomat tilastolliset menetelmät isoista kysymyksistä, kuten ollako, vai eikö olla.
Toinen ongelma on se, että mihin vetelemme punaisia viivoja muiden lajien oikeuksien suhteen. Ovatko kasvit elävinä bio-organismeina jätettävä, muuten kuin uusiutuvilta siemeniltään ja hedelmiltään rauhaan? Mikä on suurin kärsimyksen määrä jonka voimme sallia ja miten sitä mitaan? Onko sellaista? Tuleeko juottoporsaat jättää elämään, mutta hyönteisravinto ihmisille on ok? Entä pilkkiahvenet, räkäkiiskeistä puhumattakaan? Entä hyönteisten joukkotuhonta kesämökillä?Sekasyöjäihminen, planeetan tyhmin laji ( ainoa joka kykenee tuhoamaan itse itsensä ja tuhoaakin ) on noin 350.000 vuotta käyttänyt mahdollisimman tehokkaasti muita lajeja ravinnokseen. Ja käyttää edelleenkin. Joskus myös omaakin lajiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti