DETERMINISMI, VAPAA TAHTO JA SATTUMA

Filosofisilla koulukunnilla on pyrkimys päästä ajattelussaan mahdollisimman lähelle totuutta, kohti määritelmää ja loppuksi kruunuksi ratkaistuun yhtälöön. 

Pyrkimys on tietenkin kiinnostava, jopa ylevä, mutta toistaiseksi ymmärryksen vähyys satunnaisuuden merkityksestä biologisen organismin toimintaan, itsensä ja ympäristönsä suhteen, tekee puhtaasta determinismistä ja toisaalta puhtaasta vapaasta tahdosta raajarikkoja.

Olen viime vuosina kääntynyt kompatibilitisen ajattelun ymmärtäjäksi, en tosin täysin. Uskon vapaan tahdon voivan olla olemassa deterministiseksi ajatellussa organismin toiminnassa. En usko tietoisen elämämme olevan  kiveenhakattu ainoastaan kausaalisuuden historia-tulevaisuusaikaikkunassa. 

Kun aiemmin sanoin, etten ajattele olevani puhtaan kompatibilistisen ajattelun varaukseton kannattaja, täytyy ottaa esiin laadukas ja määritelty sattuma, joka vaikuttaa niin vapaaseen tahtoon kuin determinismin ehtoon sitä heikentävästi.

Skepsis, epäily vaikuttaa ajatteluuni, lieveilmiönä ajoittain kääntäen sen jopa pessimistisyyteen, jota ajattelua en itsessäni pidä lainkaan kielteisenä ilmiönä. Skeptikkojen määrä, joihin siis katson lukeutuvani, on filosofien keskuudessa viime aikoina kasvanut. Joidenkin arvioiden mukaan kymmenen prosentin raja on ylitetty. 

Tällä vuosikymmennellä on vapaan tahdon käsitteestä keskustelu kiihtynyt ja tyylipuhtaiden filosofien lisäksi keskusteluun osallistuvat yhä enemmän neurotieteilijät, jotka pyrkivät selittämään biologisen organismin ajattelua ja toimintaa pääosin biologisen rakenteen ja sen toiminnan kautta. Hyvä lisänsä sekin.

Yhtä kaikki, minulle, ilman akateemisen hienovirityksen taakkaa, on skotti David Humen ( 1711 - 1776 ) valistusajan perintö keskeinen. Ajattelen hänen jo tuolloin luoneen vankan pohjan tämän ajan skeptiselle keskustelulle vapaasta ihmisen tahdosta ihmiskunnan kontekstissa.

Tätä kirjoittaessani paaston aikainen ohikiitävä, hetkellinen nälkä on muutamaankin kertaan pyrkinyt nostamaan minut työpöydältäni. Olen tiedostanut rappeutuneen itsehallintani jo vuosia sitten. Tänään näen oman mieleni, ajoittain ankarankin koulutuksen parantaneen itsehallintaani. Jatkan kirjoittamista. 

Itsehallinnasta ja itsehillinnästäkin täytyisi lausua jotain. Toisella istumalla.