Olen vesistönsuojeluyhdistyksen perustajajäsen vuosikymmenen takaa. Eipä aikaakaan, kun toiminnan aloittamisen jälkeen jouduin eroamaan yhdistyksestä vähin äänin, jättämällä jäsenmaksun suorittamatta. Syynä oli se, että yhdistys poisti kotisivuiltaan keskustelupalstan.
Se oli erään toimihenkilön mukaan, joka myös istui kunnan luottamustoimissa, kunnan "imagoa" vahingoittava. Vesistöhän oli hänen mukaansa puhdas, eikä keskusteluissa ollut toivottavaa muuta väittää. Keskustelu haluttiin tyrehdyttää. Ei ymmärretty, että avoimessa keskusteluosiossa ihmiset esittävät omia mielipiteitään ja vastaavat itse niistä. Vapaa keskustelu ja yleinen sananvapaus ovat demokraattisen järjestelmän kulmakiviä, myös paikallisesti yhteisöissä.
Tänään olen joutunut tekemään saman valitettavan päätöksen mahdollisesti uudelleen, tosin eri syystä, vaikka en yhdistyksen kotisivuilta vieläkään avointa keskustelupalstaa löydä.
Kukaan ei voi väittää, että olisin kärsimätön penätessäni konkreettisia tuloksia, tai edes realistisia suunnitelmia käytännön toimiksi järven ekologisen tilan huononemiskierteen katkaisemiseksi. Olen odottanut niitä nyt kaksi vuosikymmentä. Yksi miniatyyrikosteikko on yhdistyksen aloitteeista saatu aikaan. Hatunnosto siitä.
Järveä on tutkittu vuodesta 1972, lähinnä säännöllisin näytteenotoin. On tutkittu siis jo yli 50 vuotta. Ja tutkitaan edelleen. Tutkitaan tutkimuksen vuoksi, vaikka hyvin tiedetään kehityksen trendi. Se huononee edelleen. Samoin tiedetään huonon kehityksen syyt, eli suo- ja metsätalous ja jossain määrin myös ravinnepäästöt.
Läpi yhdistyksen historian, on siteeksi puhuttu järven tilaan vaikuttavista käytännön hankkeista. Aiemmin mainitsemaani pikku kosteikkoa lukuunottamatta ei mitään, suunnitelmia enempää, ole saatu toteutukseen.
Olen joutunut nyt tarkastelemaan yhdistyksen toimintaa omasta näkökulmastani uudelleen. On erinomaista, että yhdistys on toimihenkilökierron myötä saanut aktiivisuusbuustin. Se on hyvä! Erityisesti on nähtävissä jäsenmäärän lisäyksen myötä yhteisöllisyyden ja tiedon määrän lisääntyminen. Kuitenkin edelleen toiminta painottuu, yksittäisen jäsen näkökulmasta, vain tutkimukseen ja jossain määrin järveen liittyvän tiedon jakamiseen.
On ilmeistä, jopa todennäköistä, että myös seuraavat viisikymmentä vuotta painopisteisesti tutkitaan, sukupolvesta toiseen, aina siihen kuuluisaan tappiin asti.
Mitä sitten ajattelen yhdistyksen toiminnasta, kun kritisoin painotusta tutkimukseen, jota on jatkunut jo vuosikymmeniä ja jonka tulokset trendiltään ovat olleet nähtävissä syineen jo pitkään?
Ymmärrän, että isot, merkittävyyttä tilaan merkitsevät toiminnalliset hankkeet järven ekologisen tilan huononemisen pysäyttämiseksi ovat vaativia ja kalliita. Ne vaativat pääsääntöisesti yhteiskunnan tukea. Se, että saadaanko yhteiskunnalta tukea yksittäisen vesistön tilan parantamiseksi onkin sitten toisen keskustelun aihe.
Ajattelen, että vesiensuojeluyhdistysten tulisi ympäristöllisesti kriisiytyneessä maailmassa terävöittää toimintaansa valtion, mutta erityisesti kuntien suuntaan. On uskottu, että tuo "terävöittäminen" katkoisi siltoja. En usko. Enää "kiltteydellä" yleiseen etuun liittyvissä kysymyksissä ei saada riittäviä tuloksia. Julkusuus on keskeistä. Asiat voi esittää kärkevästikin, kunhan se tehdään asiallisesti ja kohteliaasti ja mahdollisimman paljon tietoon perustuen. Yksinkertaisia lukuarvoja vesistöjen tilasta tosiasioiksi löytyy.
Vesiensuojeluyhdistysten tulisikin käyttää merkittävä osa resursseistaan kannanottoihin paikallisessa mediassa, mutta myös pyrkiä vaikuttamaan, joko suoraan, tai epäsuorasti kuntien valmisteluprosesseihin. Juuri nyt ovat viimeiset, mutta otolliset hetket vaikuttaa laajempiin kansalaispiireihin, erityisesti kun on muun muassa Aalto-yliopiston mukaan nähtävissä jo yhdeksästä kriittisestä planetaarisesta rajasta kuuden ylitykset.
Vaikuttamisen tulisi kohdistua jätevesien puhdistamiseen, kehitystyöhön ja niiden purkamiseen asuinympäristöömme, erityisesti ravinnetaseen osalta. Olisi myös vaikutettava toleransseihin puhdistustuloksissa, päämääränä nollapäästöt. Tätä muun muassa edellyttää ilmaston lämpeneminen pidentyneen kasvukauden myötä.
Toiseksi yhdistysten tulisi vaikuttaa kannanotoin erityisesti valuma-alueille tapahtuvaan luvitukseen. Muun muassa kunnan myöntämiä ympäristölupia tulisi evätä aroilla alueilla tapahtuvissa hakkuissa. Kunnissa tulisi tiedostaa, että puiden kaatoon lain mukaan oikeutetut ovat ainoa ryhmä, joka laillisesti saa saastuttaa vesistöjämme. Tämäkin tosiasia tulisi tuoda esiin tosiasiana, syyllistämättä. Regulaatiota tarvitaan.
Kolmantena keskeisenä vaikutuskohteena tulisi olla kuntien kaavoitustoiminta. Se mitä aroilla alueilla tehdään ja rakennetaan, tai jätetään tekemättä, vaikuttaa merkittävästi vesistöjemme, mutta koko elinympäristömme tilaan pitkälle tulevaisuuteen. Erityisesti kaavoituskysymyksissä vesiensuojeluyhdistysten tulisi ottaa, jopa äkäisempi rooli. Nyt pelätää varpaille astumista. Tässä kuitenkin herrojen pelko on tyhmyyden alku.
Olen ollut nyt uudelleen muutaman vuoden vesistönsuojeluyhdistyksen passiivinen, maksava jäsen. Oman ymmärrykseni vuoksi, siis itseäni ajatellen, punnitessani yhdistyksen toiminnan painopistealueita, joudun jälleen symbolisesti harkitsemaan jäsenyyttäni suojeluyhdistyksessä. Samalla kuitenkin toivotan kaikille Suomen vesistöjensuojeluyhdistyksille menestystä, ymmärtäen, ettei niiden voimin vesistöjen pitkälle päässyttä pilaantumiskierrettä saada pysähtymään. Siihen tarvittaisiin valtiovallan toimia. Niitä ei ole näkyvissä, ei edes EU:n ennallistamisdirektiivin muodossa.
