OMIN KÄSIN ONNEEN? TARUA VAI TOTTA?

Sain luettavaksi vuonna 2004 ilmestyneen teoksen, "Savitaipale ja Suomenniemi". Samana vuonna, 2004, muutin Savitaipaleelle.

Kirjassa on lähes pikkutarkasti kuvattu ja kerrottu jokaisesta alueen yrittäjästä. Lisäksi löytyvät kuvat melkein jokaisesta rakennetusta kiinteistöstä ja pienimuotoinen sukuselvitys niiden omistajista ja jälkeläisistä. Hieno ja iso teos, joka nyt, 15 vuotta myöhemmin antaa perspektiiviä nykyisen, saman seutukunnan oloihin.

Luin myös tänään paikallisen Länsi-Saimaa-lehden uutisen 20:lle seutukunnan yrittäjälle pidetystä tilaisuudesta, jossa jutun mukaan "elinkeinot halutaan kukoistukseen omin käsin". Lisäksi esiteltiin kunnan elinkeinopalveluita, jotka nyt pääosin ovat kunnanjohtajan vastuualuetta.

Toimintaympäristö elinkeinoille Savitaipaleella ja Suomenniemellä on muuttunut sitten kirjan julkaisuvuoden 2004. Järven pohjoispäässäkin, Suomenniemellä, nykyisin puhutaan mikkeliä.

Yrityskato, mutta erityisesti väestökato on ollut merkittävää. Savitapaleellakin vuoden 2004 luvuista, noin 4200 asukkaasta on tultu alas 3500 asukkaaseen. Prosentuaalisesti alenema on merkittävä ja osaltaan syö elinvoimaa. Lisäksi väestökadolle ei ole näkyvissä loppua. Siitä pitävät huolen monet tekijät, tärkeimpinä asumisen kalleus isossa kontekstissa ( verotus, huonot liikenneyhteydet, oman auton välttämöttömyys ), palveluiden huononeminen ja katoaminen, sekä asumiseen tarkoitettujen kiinteistöjen arvojen aleneminen.

Ja mitä kunta sanoo kunnanjohtajan suulla "toivovansa"? Matkailun nousemista pelastavaan kukoistukseen ainakin toivoo. Kunnassa, jonka keskustaajaman ympäriltä metsät on hakattu ja "kirkas" Kuolimo jatkaa tummenemistaan, toive voi olla ylimitoitettu. Toivoo myös elinvoiman lisääntyvän 1 miljoonan venelaituri-investoinnista. Investointi, joka lisää Kuolimon rasitusta mm. veneliikenteen lisääntymisenä. Investointi, joka ei tule maksetuksi milloinkaan takaisin ja on kunnan resursseille jo loppusummaltaan aivan liian iso.
Valttikorttina hän myös näkee valokaapelin seudun useimpaan talouteen. Kunnalla on, osin omistamansa valokaapeliyhtiön kautta, maan alle upotettu jo nyt miljoonia ja suuret ovat myös takausvastuut.

Kun tele-yhtiöt olivat tuomassa 4g-järjestelmää langattomiin verkkoihin, se sai erityisesti valokaapeliyhtiöiltä rankkaa kritiikkiä. Toisin kävi. Toimii hyvin. Valokuitu tarvitaan mastoihin, mutta ei enää, kritiikistä huolimatta loppukäyttäjän päätteisiin. Savitaipaleellakin kaikki teleyhtiöt tarjoavat 4g-pohjaisen palvelun ja yksi 4g+-palvelun. Itse käytän 4g+-palvelua ( kahden kantoaallon ) tietokoneella, älylaitteissa ja äly-televisiossa. Täysin moitteetta toimivat mm. YouTube, Netfix, television nettiselain yms. Nopeus päätelaitteella ( kts. kuva ) on aina yli 100 Mbps. Kaikki telemaksuni ovat 22 euroa 90 senttiä kuukaudessa. Juuri nyt on käynnistymässä samanlainen mollauskampanja tulevia 5g-verkkoja kohtaan. Asetankin kunnallisen valokaapeliverkon rakentamisen mastoista eteenpäin kunnan rahoittamana kyseenalaiseksi. Neososialismia. Kaupallisena hankeena toki olisi ookoo, eli siitä vaan.

Eli vanhoilla lämpimillä seutukunnalla mennään. Toivotaan parasta, eikä ajatella pahinta. Itse olisin ennen "seminaaria" lähettänyt kunnanjohtajan isännöimään tilaisuuteen osallistujille kysymyksen; mikä tekee meistä elinkeinoelämälle paremman alueen kuin muut lähialueet. Vastaan itse: ei mikään. Tai ehkä stagnatisoiva, sokea omahyväisyys tekee.

Lopuksi luulen, että "jämähtäminen" alati uudelleen lämmitettävän nisun tuoksuun estää uuden taikinan vaivaamisen monessa muussakin kuolemantuomion saaneessa kunnassa. #ympäristökiittää

ARKKIPIISPA-AINESTA

Myös tänne hetkeksi talteen. Aamun FB-postaukseni.

-----------------

PIISPA

Piispan motto: "älä kuse sähköpaimenen langalle niin kuin Valtionsyyttäjä sanoo rikoksenaan tehneensä. Käytä sviitin toilettia."

---------------------

Aamupala ei tänään maistu piispalle. Hän juo vain lasillisen shampanjaa. Piispa on lukenut Tuomas Akvinolaisen, anteeksi Tuomas Enbusken häntä julmasti herjaavan blogin eilisestä Iltalehdestä hiippakunnan hänelle virkakäyttöön antamalla uudella  iPhone X:llä. Vaikka Piispa on pystynyt tekemään ihmeitä, hän tietää nyt olevansa oman Via Dolorosansa päässä. Omillaan. Yksin. Matka on tehtävä, risti kannettava.

Piispa on viisas mies. Tyhmä ei voi olla piispa, mutta toki ajatus on teoreettinen, sillä vain viisas voi olla piispa. Ja hän on piispa. Piispa oli opiskeluaikoinaan koetellut uskoaan. Kilvoitellut, tuhannen kuppilan ja studion kautta, menettänyt uskoon perustuvan uskonsa ja ajautunut piispaksi. Eihän hänellä ollut muutakaan polkua. Tai oli. Piispalla oli yritys yritysten johdon sparraamiseen ja piispalliseen paimentamiseen eettisissä kysymyksissä. Piispansauva antoi siihen kompetenssin ja kruunun. Piispa tiesi sen.

Piispa kärsii nyt. Ottaa toisen aamupalaskumpan. Hän tietää uhrautuvansa. Hän tietää uhrautuvansa muiden piispojen puolesta. Narratiivi on tuttu. Makean elämän risti on kannettava piispojen tuomiolle. He määräävät kuka tuomitaan, kuka saa syntyä uudelleen. Niin kuin eräs piispa, joka uhrattiin haureuden harjoittamisesta kansanedustajaksi, muiden puolesta. Hän pyrkii nyt arkkipiispaksi.

Piispa ei rukoile aamiaisella. Hän ei usko sen voimaan.  Ulkoministeri ja presidenttiehdokas rukoilevat aamiaisilla. Piispa tietää, ilman rukousta, mitä elämä hänelle tuo. Julkisuutta. Hyvää tai huonoa. Sillä on elettävä.

Enää hän ei pysty ihmeisiin. Hän ei enää pysty olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaan shampanja-aamiaisella. Ei edes kuittien mukaan.

Arkkipiispa-ainesta. Piispa tietää sen.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201801122200664702_u0.shtml

RIKOS TÄYTYY PEITTÄÄ RIKOKSELLA

Leikkaan ja liiman tänne näköjään pitempiä FB-postauksiani. Ovat ilmeisen tärkeitä sisällöltään minulle.

------------------

TUOMIOITA

Minulle on turhaa tulla sanomaan, että Oikeuslaitoksemme toimii hyvin, vaikka ja kun,  tuomioita tulee myös yhteiskuntamme ylätasolle, kansakuntamme "parhaille" pojille, tytöille. Anteeksi henkilöille. Johtavan virkamieskunnan tuomiot ja rikosepäilyt kertovat maamme tilasta. Piittaamattomuudesta, korruptiosta ja ylimielisyydestä. Mutta myös kansasta.

                        ------------------

Olen jo vuosia sitten menettänyt uskoni Suomen Oikeuslaitokseen. Sellaisena, kun sen vielä pari vuosikymmentä sitten sinisilmäisesti ja idealistisesti näin.

* poliisien määrä edelleen vähenee, syrjäisemmät alueet kokonaan ilman, omia seriffejä suunnitellaan

* esitutkintojen laatu heikentynyt ja tutkinta-ajat pidentyneet huolimatta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen muutamastakin huomatuksesta

* poliisi amerikkalaistumassa go-go-clear, poliisien aseenkäytöt lisääntymässä

* tapaukset, joissa jätetty tutkintapyyntö paikallispoliisin toiminnasta, johtavat yhä harvemmin esitukintaan, poliisi suojelee
kolleegaa

* korkea-arvoinen huumepoliisi tuomittu ja lisätutkinnassa

* kärjäoikeuksien ruuhkat lisääntymässä edelleen, ollut ulosmarsseja tuomareiden johdolla

* syyttäjien määrä vähentynyt voimakkaasti

* käräjäoikeuksien määrää ollaan vähentämässä rankasti

* edes oikeusvakuutus ei mahdollista tavalliselle kansalaiselle käydä oikeutta ja oikeudenkäyntikynnys on kasvanut jo liikaa, siten varallisuus vaikuttaa oikeuden saamiseen, tai prosessin saamatta jäämiseen, kysynkin olemmeko tasavertaisia lain edessä

* raiskaustuomiot ragaistavuudeltaan vaihtelevat mm. lasten hyväksikäytön osalta erityisesti maahanmuuttajataustaisilla

* perhe- ja avioero-oikeudenkäynneissä miestä pääsääntöisesti käsitellään syyllisenä, tai syylistäen huolimatta siitä, että mies on hakenut avioeroa ja käynnistänyt prosessin

* useita miljoonia veromaksajien rahoja kuluu entistä useammin ( Aarnio, Auer ) pitkiin oikeusprosesseihin

                        ------------------------

NYT poliisi tutkii Evl. Kirkon piispaa.
NYT poliisi tutkii Tullin pääjohtajaa.
NYT Poliisin korkein johto on esitutkinnassa ( venyy venyy ).
NYT korkein syyttäjäviranomainen sai juuri tuomion.
NYT minä en ole tutkinnassa.
KAIKKI jatkavat viranhoitoa. Kuka tutkintaan seuraavaksi?

Kehitys on linjassa globalisaation idiotismiosioiden kanssa. Kuuluu kuvaan.

Ja lopuksi hetken irrallinen idiotismin synteesi:
Lisäksi innolla oikeastaan odotan päivää, kun Yhdysvaltain presidentiksi valitaan, ei Oprah Winfrey, vaan vihainen koira, papukaija, tai Applen virtuaalikyklooppi.

Poliisi selvittää Helsingin piispan talousepäselvyyksiä:
https://yle.fi/uutiset/3-10020134

SCELERE  VELANDUM  EST  SCELUS.
Rikos täytyy peittää rikoksella.
Seneca

SURETTAA JA HÄVETTÄÄ

Poikkeuksellisesti heitän tänne sintin. Asian tärkeyden vuoksi.
Juttu on suora kopio tänään FB-kirjoituksestani.

                         xxxxxxxxx

KUOLEVAN KUNNAN ARVOT NÄKYVÄT, TAPPIIN ASTI

Jotain uutta olisi Savikylään voitu luoda. Mutta ei kun ei. Etenkin, jos kysymys on tummuvasta Kuolimosta. Sen sijaan laitetaan 800.000 - 1 milj. euroa venerannan "kehittämiseen". Sata uutta venepaikkaa ja lisää saastetta järvelle.

Professuuriin ei ole varaa, eikä intoakaan, muutamien kymmenien tuhansien satsauksella.   Järvi itkee, kuka kuulee? Pro Kuolimokin on kuuro. Hävettää se!

PAASTO

OPUS MEUM

Haluan kokea ällitällini. Aloitan paaston. Kokeilen vanhan rajani pitävyyttä. Astumatta yli vieraalle. Rosvoilemaan fiiliksiä. Arvostan paastolla päätösonnistumisiani, niitäkin on, erityisesti piiputtelun lopettamisen vuosipäivää, harjoittelemalla ja kokemalla henkisen ja fyysisen kivun sietoa. Juhlistan myös sitä, että varmasti huomaan olevani olemassa. Ajoittain omasta olemassaolosta on syytä huomautella. Paastotessa sen kyllä huomaa.

Olen aiemmin vuosikymmeniä sitten paastonnut nesteravinnolla 5 ja 8 vuorokautta. Ensimmäinen meni hyvin, toinen oli katastrofi. Tai paaston lopetus oli. Gongin kumahdettua söin tuplalihapullat muusilla tuoreen rieskan kera. Hyvä etten kuollut.

Hyvä nestepaasto on parhaimmillaan voittajan matka. Laskeutuminen paastoon kurnii. Kolme ensimmäistä paastovuorokautta nauttien vedensekaista kasvismehua voi olla pelkkää helvettiä. Kurnii.

Isoksi kokemukseksi paaston ensimmäisen puolikkaan saa vain kilvoittelemalla itsensä kanssa, vittuilemalla itselleen, pyytämällä armoa itseltään ja varjoltaan. Mutta niilläkään, kaikella missä on sana itse, ei selviä, ellei meditoi. Itsestä irti. Ja usein. Kolmen, neljän paastovuorokauden jälkeen seuraavan viikon, viikon ja puolitoista, voi oikein paastoten elää arkea ilman nälkää. Kirjallisuus tunteekin armeliaan itsemurhan paastoamalla. 

Jos jatkaa meditointia ja pyrkii irtaantumaan itsestään, tai ainakin siitä varjostaan, edes metrin päähän, voi kokea uskomattomia tuntemuksia. Henkistä keveyttä ja suurta ymmärrystä. Voisin uskoa, että tajuntaa laajentaviin huumaaviin kokemuksiin asti. Niitä lähdetään hakemaan. Klassisesti kärsimyksen kautta.

En laihduta paastoamalla. En puhdista mieltäni ja kroppaani paastolla, enkä valitse elämäni rauhallista hetkeä paastolle. Oikeastaan päinvastoin.
Tässä paastossa teen toteutuksen teknisesti oikein, mutta pyrin elämään aktiivista arkea. Käyn kuntosalilla, osallistun, luon. En tiedä onnistunko.

Tästä  blogista voit seurata paastoani.

zzzzzzzzzzzzz xxxxxxxx zzzzzzzzzzzz

PÄIVÄ -2      La. 6.1.
Olen aloittanut laskeutumisen ( ammattilaisten paastoterminologiaa ) paastoon. Kevyitä kasviksia ja hedelmiä. Jotain "puhdistavaa" ravintoa. Vaikka sellaiseen en tiedon puutteen vuoksi oikein uskokaan. Sen sijaan teen jo aikalailla ajatustyötä vahvistaakseni mieltäni. Tiedän entuudestaan sen olevan minulle tärkeää. Ajattelen ensimmäistä etappia, ketoosia.
Suolen huuhtelupussit vielä ostamatta. Samoin kuin vihannesjuomatkin. No ne ehdin hommaamaan. Täytyy käydä Lappeenrannassa.
Ensimmäinen takaisku. Olin ostavinani 4 halstrattua silakkaa. Ostin 4 halstrattua pikkusiikaa. Nyt on skarpattava.

PÄIVÄ -1      Su. 7.1.
Nukuin pitkään, kun valvoin pitkään.
Aamiaiseksi järjenvastaisesti Cappuchino. Lounaaksi Kokkikartanon pinaattikeitto. En ole pinaattikeiton ystävä. Oliko se siinä, lukuunottamatta iltateetä? Intuitiolla mennään. Paastohan alkaa vasta keskiyöllä.

5 tuntia leivättömään pöytään. Alkaa vaikuttamaan epätoivoiselta. Olen mieleni heikkoutta syönyt tänään liikaa. Aivan liikaa. Ja juuri kun sitä mielen heikkoutta yritän paastolla treenata. Ajattelin kai tyhjentää jääkaappia piheyttäni. No okei, kävin kaupungissa ja hommasin muutaman suolenhuuhtelupussin ja mehuja alkuun. Mitään paastopakettia en ostanut. Luotaistuotekaupat olivat kiinni. Näillä menään. Ainakin alkuun.

PÄIVÄ +1      Ma. 8.1.
16 tuntia paastottu. Ensimmäinen kipuoire iski tunti sitten. Päätä särkee. Johtuuko syömättömyydestä, vai niskan lihasten kireydestä? Olen ainakin suolen huuhdellut kunnolla jo puolelta päivin.
On helppo toimenpide. Kun sen osaa. Hahah! Koetukselle joudun kuntosalin jälkeen siinä klo 18 paikkeilla. Poika ilmoitti tulevansa illansuussa nälkäisenä syömään ja saunaan. Teen tuorepastaa ja eteläliettualaista jauhelihakastiketta con la emocion. Hänelle.

Kävin kuntosalilla. Ei poikennut tavallisesta käynnistä. Käytiin Antin kanssa saunassa. Päivän kääntyessä myöhäiseksi spuulasin vielä suolen. Teki hyvää.

PÄIVÄ +2      Ti. 9.1.
Koska iskee? Koska iskee vilu ja nälkä? Kello kymmenen ja hyvin nukutun yön jälkeen lähes tavallinen aamuolo. En ajattele kahvia. Sitä haluaisin. Periaatteessa tyhmää edes siitä tässä kirjoitella.
Tämän päivän ohjelmassa on kasvislitkujen hankintaa ja poikien roudausta Imatralle. Niin ja kirjoittamista tietenkin.

Klo 1530
Hyvin menee, mutta menköön! Menen tällä hienolla itsensäruoskimisklisheellä! Isoksi hyväksi ei vielä tarvitse oikeasti itseä ohjastaa.

Kävin kylällä. Paasto ei pyörinyt ajatuksissa. Ostin S-marketista joitain mehuja. Sokerittomia kylläkin ja hiilarit liki nollia. Ovat varmaan sopimattomia. Olis kai pitänyt käydä moikkaamassa K-kaupan kauppiasta. Jos olis ollut jotain biotta-tyyppisiä kasvislitkuja.
Klo 17.40 Imatralle. Nesteputeli mukaan. Irtonesteet alkavat irrota minusta. Farkut eivät kiristä.

PÄIVÄ +3      Ke. 10.1.2018
Tosi energinen olo. Mutta mitään ei jaksa. Tähän hymyhymiö.
Kello on 1245. Puolet 5 vuorokauden alkutavoitteesta saavutettu. 60 tuntia.
Tarkoitukseni on lähteä metsään metsää kuvamaan. Tai huurapuita. En taida pystyä kykenemään. Dronelle olisi kyllä otolliset olosuhteet, muutama aste pakkasta ja hienon utuinen näkyvyys.

Hyvin on mennyt paasto. Selvästi olen saavuttanut ketoosi-tilan.  Tietoa siitä: "Elimistö siirtyy ketoosiin hiilihydraattien saanin ollessa noin alle 100 grammaa vuorokaudessa. ketoosi on seurausta paaston, tai vapaaehtoisen olosuhteiden aiheuttaman ravinnon niukkuuden, aikaansaamista muutoksista elimistön hormonitasapainossa. Veren insuliinipitoisuuden laskiessa ja glukagonipitoisuuden noustessa elimistö sirtyy ravintoaineiden varastoinnista  varastojen purkuun. Maksa alkaa muodostaa vapaista rasvahapoista ketoneja, joita elimistö kykenee käyttämään energianlähteenä".

PÄIVÄ +4      To. 11.1.2018
Tänään hyvä paastopäivä, mutta huonoin. Klo 12.00 alkoi pieni päänsärky. Voi johtua niskajumistakin. Taidan iltapäivällä lähteä kävellen kuntosalille. Muutaman kilometrin kävely kertoo jaksamisen suunnan. Saattaa olla, että salille ei tarvitse mennäkään. Mutta vähän "töitäkin" pitäisi tehdä. Yritän. Paino putoaa nopeasti, vaikka sitä en lähtenyt hakemaankaan. Ystävälle kiitos; toi poloiselle itse tekemiään kasvismehuja. Hyvää!

PÄIVÄ +5     Pe. 12.1.2018
Nyt klo 09.00. Eilen kävin kuntosalilla. Hyvä jaksaminen oli yllätys. Vielä 15 tuntia tavoitteeseen. Sietämätön keveys panee ajattelemaan jatkoa, ilman tavoitetta. Olen saavuttanut elimistössäni tilan, joka ei juurikaan tunne nälkää. Ketoosin vuoksi hengitys tuoksuu voimakkaasti asetonille. Yöuni on hyvän raskasta ja uniaika on lyhentynyt. Heräsin tänään tikkana haukottelematta. Saman olen kokenut joskus hyvin vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa. Kahvia tekee mieli. Miten pääsisin irti siitäkin addiktiostani? Pitääkö sekin lopettaa, jos se pitää minua pannassa? Ja mistä vielä irti? Itsestäni?

Kävin kaupassa. On siis selvää, että paasto loppuu klo 24.00. Yhdeksän tuntia vielä. Siitä on mieleni hyvä, että saavutin ennen paastoa itselleni asettaman vähimmäistavoitteen. En pettänyt nyt itseäni. BTW, hyvät fiilikset.

1. PAASTONJÄLKEINEN PÄIVÄ
Heräsin varhain ja olin heti virkeä. Kirjoitin Faceen Piispasta. Hänenkin tulisi paastota tai jotain. Kirkastaa.

Klo on nyt 09.30. Söin aamupalan. Yksi paistettu tomaatti, yksi paistettu kananmuna ja pitkiä vihreitä papuja. Mustaa, vahvaa kahvia. Tanita Tikaram laulaa keittiössä. Twist in My Sobriety. En väännä! Minun on hyvä olla. Ystävät, toivon, että teilläkin on hyvä olla. 

ALLAKKASEKSIKÄS, SYNKKÄ PÄIVÄ

Ihanan junttimaisesti tähän alkuun sanon, että tämän kepeän tekstin ajatukset eivät ole mitään halonhakkaajan, köyhyyttään kiroilevan talvipyöräilijän, tai minun pakkokeksimällä tähän tehtyjä ajatuksia. Tänään on vuoden pimein päivä ja minä vain pimeässä totean. En luo. En mitään.  Joku tuikku valaisee.

Jumalauta, että minua iletti, kun isäni viljeli sanaa "ihana". Nyt aloitan sillä samalla sanalla kuin antaisin niskalaukauksen itselleni. Tai esitti seurassa juopunutta, kun ei edes itse juonut. Minä en näyttele. Kymmenen vuotta sitten en olisi edes ajatellut, että isäni oli mulkvisti. Mutta oli se sitäkin. Puoliksi mulkvisti ja puoliksi hyvä isä. Vanhempi.

Oli sodan käynyt mies. Sai rautaa sisäänsä. Samat raudat ovat nyt haudassaan. Petti äitiä toisten naisten kanssa. Äitikin petti sitä, vaikka ei äidillä ollut muita miehiä. Mutta petti vaan. Mitätöi isän. Petti. Fiftysixty.

Ei ne koskaan eronneet. Virallisesti. Äiti asui kartanolla niin kauan kuin jaksoi ja sitten muutti palvelutaloon. Isäkin muutti lopulta sinne. Viereiseen huoneeseen. Siinä välissä sillä oli muutama oma asunto kaupungilla. Yhtä minäkin käytin, kun tutustuin tyttöihin tarkemmin isän vällyissä. Kiitos siitä. Ja amen.

Minut isä hommasi kesiksi ulkomaille. Selvitymään. Ei siinä mitään. Se sopi minulle. Tässä kohtaa isä kääntyy ajatuksessa hyväksi isäksi. Vaikka oli agronomi ja maalaispankin johtaja pienessä kunnassa, siis porvari ja napamies, opetti, jos ei nyt suoraan niin kuitenkin, että kommari ja porvari ovat tasa-arvoisia. Ihmisiä. Siis ihmisiä kaikki. Ja isän yksi koirakin, joka oli sen seuraaja, oli melkein ihminen sille. Ja köyhätkin oli ihmisiä. Yksi köyhä olikin isän varmaankin melkein paras kaveri. Onni oli sen nimi. Tasa-arvon korkkasinkin isänmaidosta. Vihreistä ei puhunut mitään, kun niitä ei ollut.

Muutama vuosi sitten minua alkoi sylettämään, että olen yhä enemmän isäni kaltainen, monessa. Enää ei iletä. Mutta että pitääkö tässä vielä elää isäni arki. Nämä lopuun hautaannuttavat vuodet. Tai kuukaudet, päivät. Jatkuvaa dejavuuta. Se kyllä joskus on tuntunut omituiselta.

Sen minun toteamus on se, että joka paikassa on jokunen kusipää. Mulkvisti. Ainakin minulla on ollut. Koulussa, työpaikoissa, harrastuksissa ja asuinyhteisöissäni. Aina joku paskapää. Ja jos ei ole ollut, se on ollut itse. Ja hitto, on pakko sanoa, että myös parisuhteissanikin on ollut ainakin ajoittainen puupää. On sanottava niin, että pääsen päätelmässä eteenpäin.

Minä luulen, että minä olen mulkvisti myös. Olenkin. Monen mielestä. Monilla on muita mulkvisteja nimettynä. Ja niillä monilla taas omansa ja niillä omansa. D. Trumpillakin on tiedossaan kusipäitä.  Hän on itse minun hirmuisen suuri kaukomulkvisti juuri tätä nykyä. Someaika kun tuo esiin naapurinkin paskiaiset. Vaikka White Houseen asti. Ollaan sitten kaikki.

Kollegiaalisuuden sietämättömän ihana emansipaatio. Siitä näin vuoden pimeimpänä hetkenä nautin; olemme kaikki joulunajan idiootteja. Sen koin tänään juuri ennen puolta päivää. Tein ison päätöksen. Enkä ole vielä katunut. Minä. Mulkvisti.

Kehäpäätelmä, petitio principii, googlattuna:

"Kehäpäätelmä on virheellinen päätelmä, jonka pätevyys perustuu oletukseen johtopäätöksen totuudesta. Toisin sanoen kehäpäätelmä on hyväksyttävä vain siinä tapauksessa, että johtopäätös sattuu olemaan tosi. Kehäpäättely ei osoita mitään syitä, miksi kyseistä väitettä olisi pidettävä totena."

Ja tosihan se on, kun maailmaa katselemme. Vai katteletko napaas?

SAVITAIPALEEN VALTUUSTO: NÄILLÄ MENNÄÄN JA MUUT MENEVÄT MUILLA

Ajatuksia Etelä-Saimaa lehden 18.12.2017 nettilehdessä julkaisemaan uutiseen. Kommentti kirjoitettu lehden jutun kommentti-osioon.

-------------

Kuntalaisena ihmettelen investointien ja takausten kohdentamista. Pääsääntöisesti investoinnit ovat joko odotusarvoisia, jolloin sijoitetulle pääomalle laskennan jälkeen haetaan tuottoa, tai ne ovat pakollisia infrastruktuurin kestävyyteen liittyviä.
Menestystä ja tulevaisuutta hakevan kunnan on tehtävä molempia. Realistisesti.

Savitaipaleen kunnan taloudellisessa tilanteessa kuitenkin ylisuuret investoinnit mm. valokuituun ja venesataman nykyaikaistamiseen ja suurentamiseen ovat kunnan resursseille toteutukseltaan liian suuria, eikä parhaalla tahdollakaan ole niille sijoituksille tuottoa nähtävissä. Edes pitkällä aikavälillä.

Kunnan vararahastot on käytetty ja veroprosenttia on ensi vuodelle korotettu. Tuo 240.000 euron lisätuotto on kuitenkin vain pisara Kuolimossa. Velkaantuminen jatkuu, yhdessä kunnan omistamien kiinteistöjen homehtumisen kanssa.
Pelkona on myös kunnanviraston siirtyminen, ainakin osittain, väistötiloihin. Terveyskeskuksen lisäksi. "Yllättäviä" kustannuksia on siis mahdollisesti tulossa lisää.

Suomen Kuvalehden 5.1.2017 jutun mukaan Savitaipale kuuluu yhtenä niiden 57 kunnan joukkoon, jolla ei ole tulevaisuutta itsenäisenä kuntana. Kuoleva kunta. Mikäli Savitaipaleen päättäjillä, lähinnä määräenemmistöisellä Keskustapuolueella, on selvä visio siitä, että "nurkat" nyt pannaan kuntoon investoinneilla, jotka myöhemmin, itsenäisyyden menetyksen jälkeen jäisivät muiden toimesta tekemättä, mutta maksettaviksi, ymmärrän toimet. Toinen ja ainoa vaihtoehto on elää tätä päivää ja sopeutua aleneviin väestömääriin ja elinvoiman ehtymiseen.