ILMIÖOPPIMINEN

Uudessa opetussuunnitelmassa ei suoraan käytetä sanaa ilmiöoppiminen. Mutta annetaan ymmärtää. Annetaan ymmärtää, että "kaikki riippuu kaikesta" ja opetettavat asiakokonaisuudet, oppiaineet, ovat keskinäisessä vuorovaikutuksessa tilanteenmukaisin painoarvoin toisiinsa. Maailma ei ole vain matematiikkaa, historiaa, tai biologiaa.
Ne ovat kaikkea sitä. Ja paljon muutakin.

Ilmiöoppiminen ei ole uusi juttu. Se on keskeinen metodi pienten lasten kasvatuksessa. Tosin enemmänkin kasvattajakeskeinen kuin lapsikeskeinen ja useinkin syy-seuraussuhteisiin perustuva karkki-keppimetodi, jolla ehdollistetaan ilmiön kirkastuminen. Koulussa jotain tehdään toisin.

Kuulin eilen, minussa kysymyksen herättäneen kommentin: "Ei kai tälle järvien tummumiselle enää mitään voi tehdä, kun ilmaston lämpeneminen vaikuttaa". Edellisellä viikolla minulta kysyttiin, hyvin opettavaiseen sävyyn itse vastaten, että "eikö ole ekoteko troolata pienen järven muikut pois, etteivät jää kuoltuaan pohjasedimenttiin ( tätä sanaa ei käytetty ) päästämään ravinteitaan veteen?"

Tunsin tyhjän tupen rapinaa. Molemmat kysymykset ovat meille lajinomaisia, helppoja ratkaisuja. Niistä ei saa väännettyä totuutta, mutta niitä käytetään toiminnan oikeutuksessa. Tai toimimattomuuden.

Järvi voi pysyä puhtaana pohjoisella pallonpuoliskolla, mikäli elämälle tärkeät ravinnetasot pidetään minimissä pidentyneellä kasvukaudellakin. Tai, kautta vuosituhansien kirkkaissakin järvissä normaalissa ravinteiden kiertokulussa kuollutta kalaa on sitoutunut pohjasedimenttiin aiheuttamatta muutoksia järven ekologisessa tilassa. Niissä järvissä ei kalakantojen ja lajien suhteita sotkettu ihmisen toimesta vaikkapa nylon-verkkopyynnillä, joilla petokalat otetaan tehokkaasti pois.

Ilmiöpohjainen opetus puolustaa paikkaansa suomalaisessa kouluopetuksessa, mikäli tarvittavat ainekohtaiset perusopinnot ovat riittävällä tasolla. Mutta kysymykseni kuuluu, ottaako ilmiöihin perustuva opetus huomioon itse ilmiön?

Esimerkeillä pyrin sanomaan, että monet ilmiöt ovat arvopohjaisia, kiistanalaisia, vaikutukselle alttiita, tai tarkoitushakuisia.  Jopa niin, että puhtaiden luonnonlakien summasta saadaan ilmiö, joka nähdään eri tavoin. Tai sillä ei ole juurikaan tekemistä niiden keskeisten oppiaineiden combossa, joille ilmiöoppiminen perustuu.


Ilmiöiden reuna-alueille syntyy helposti harmaa alue, jossa ilman pyrkimystäkin voi syntyä "uusia normeja", joita pahimmillaan voidaan käyttää jopa hyvksyttävinä uusina normeina. Kun niitä kerran on.

Esimerkiksi lakisääteinen luonnonsuojelualue voi olla ilmiö, joka koostuu useista nykytietoon perustuvista luonnontieteellisistä osa-alueista ja on lopputulema pyrkimykselle vaikuttaa ilmiön rakenteeseen ja kestävyyteen, nykytutkimuksen valossa, tehokkaasti.

Olen kuullut erään tähän liittyvän kysymyksen usein. Miksi luonnonsuojelualueella saa avohakata ja siellä toimitaan tehometsätalouden keinoin?

Luonnonsuojelualueen käsite on, erityisesti nuorillamme, muuttumassa. Vai onko vain kyse "ilmiöstä", jossa ilmiölle annettu nimi ei korreloi todellisuuden kanssa?  Onko kyse tietoisesta valehtelusta?

Ilmiöoppimisen kanssa pitää näiden ilmiöiden ja ilmiöiden kanssa olla äärimmäisen tarkkana.

ILMIÖOPPIMISTA

Se, että luokassa voi niin halutessaan istua keskellä lattiaa, tai seisoa nurkassa päällään, on iso aamun uutinen. Sitten, kun sen ilmoituksesta uutiseksi mieltää.

Sen sijaan uutinen, jonka mukaan Intiassa antibiooteille täysin resistenttiä bakteeria löytyy jo Huippuvuorilta, ei tarvitse prosessoida. Kaikki, noo eivät nyt ihan kaikki, ymmärtävät, että uutisen tieto, tai se mitä siitä seuraa, on kohtalokas ihmislajille.  Vai onko vain irrallinen ilmiö? Tai kausaalinen ja systeeminen ilmiö? Vai historiaan juokseva "ketteräjalkainen" uutinen?

Antibioottien tehon heikkeneminen tullee perkaamaan ihmispolulaatioiden määrää tehokkaasti kaikilla mantereilla ennen lajimme sukupuuttoa. Tietenkin sillä edellytyksellä, että emme tee laji-itsaria ydinasein ennen sitä. Siihenkin mahdollisuus juuri nyt on suuri. Vaikka vahingossa. Kyse on siis ilmiöstä, jolla on syy- ja seuraussuhteet ja joka on ihmislajin luoma. Mistä, miten ja miksi olemme oppineet luomaan ilmiön, jolla on kohtalokkaat seuraukset? Minulle herää kysymyksiä.

En ole oppimisen asiantuntija, mutta ihmisenä ihmisestä ymmärrän jotain. Siinä missä muutkin luulevat ymmärtävänsä. Ja ymmärtävätkin. Mittansa. Nyt siis omat niskakarvat alas.

Ihminen on eläin ja toimii kuin eläin. Se pyrkii biologisena organismina säästämään energiaa, laiskuus onkin siis luonnollinen hyve, se pyrkii tuottamaan itselleen mielihyvää kuin koira, joka käy auringon lämpöön makaamaan. Tai kuin pihalintu, joka paukkupakkasella ei huvia lennä.

Toisaalta tietoinen energiavarojen tuhlaaminen esimerkiksi hektisessä työelämässä on biologiselle organismille myrkkyä ja pitkän, hedelmällisen olemassaolon pyrkimyksen vastaista. Tai liiallinen urheilu, tai mahdollisesti jopa arjen selviytymisen ylikäyvä ajattelu.

Mutta suurimman osan kokonaisenergiastaan ihminenkin holistisesti, ollessaan ihmisenä, kuluttaa pyrkimykseen päästä lisääntymään. Se on karvattoman apinan koko konteksti tällä planeetalla. Arki on sitä. Ja koulu iso osa arkea.

Tässä kontekstissa senkin tehtävä on, yksiselitteisesti, pyrkiä huolehtimaan siitä, että yksilö selvityy mahdollisimman hyvin lapsuudesta hautaan toteuttaen lajinomaisuuttaan. Yhden eläinlajin tunnusomaista käytöstä, ihmisyyttä.

Tässäkin ajassa yksilön toiminnan, omassa roadmapissaan, voi nähdä kasvamisena lisääntymään, jälkeläisten kasvattamisena ja sen jälkeisen ajanjakson tietopankkina ja referenssitietona siitä, että onko lähinnä jälkeläisten kasvatuksessa petraamisen varaa. Tähän jatkumoon liittyy myös koulun missio ja tehtävä.

Onko luonnollinen tiedonkulku tuosta viimeisestä ihmiskolmanneksesta katkeilemassa ja tapahtuuko benchmarking muilla ja muiden ehdoilla. Ehkäpä niiden ehdoilla, jotka vielä eivät ole kypsiä niistä kertomaan.  Siksi painotuksissa tulee helposti rahan merkittävyys ihmisen rakentamisessa aivan liian korostuneeksi. Onko ilmiöoppimisen tärkeyden korostuksessa kyse juuri tästä?

On toki sanottava, että länsimaisissa yhteiskunnissa viimeksi mainittu ajanjakso ihmisen elämässä on menettämässä merkitystään. Siitähän kertovat tänääkin vanhusten hoidon laiminlyönnit ja yleisesti hyväksytty kehoitus siihen, että järjestäkää ja aktivoikaa vanhukset itse itsenne. Pelatkaa kerhotiloissanne canastaa ja bingoa ja tuolijumppaa, mutta pysykää poissa kalliista terveydenhuollosta ja kuolkaa arvokkaasti ja eritoten nopeasti.

Jos lievästi ylivilkas oppilas, niitä alkaa pian suurin osa olla, omasta tekemisen halustaan  seisoo päällään nurkassa päästellen roskaruoasta ärtyneen suolen kaasuja ennestään huonoon uuden koulun sisäilmaan, eivät potenssiopin ilmiöt kiinnosta. Eikä oppimisasentokaan merkittävää oppimista salli.

Ihminen on eläin ja eläimenä olemiseen kuulu tietyt lainalaisuudet. Pääosin eläimen oppiminen tapahtuu vanhempien opastuksella ja yrityksen ja erehdyksen kautta. Meillä on muutakin.

Ihmiseläimellä, eläimen oppimisen perustan lisäksi, tietoisuuden laajeneminen ihmiskäsitteeksi laajentaa tänään myös oppimisen tehokkaan tiedonhaun suuntaan.  Ikään kuin perinteinen oppiminen olisi toisarvoista tiedon reuna-alueilla. Alueilla joka erottaa lajimme muista lajeista. Se mitä jää ja halutaan "päähän opiksi" on sitten kunkin yhteiskunnan, tai yhteisön oma asia. Arvokysymyksiä.
Oman tietokoneen käyttö ulkoistetaan. Siinä on suurin vaara. Tekoälyn ja ulkoisen manipulaation vaara. Degeneraation vaara. Oma kovalevy tyhjä ja ihminen pilvessä.

Se, että meillä on kausaalisiakin ilmiöitä, itse aiheutettuja "ilmiöitä" on uhohtunut. Luonnonlakien ilmiöiden lisäksi. Lajillemme ominaista järjettömyyttä. Paradigma ei ole vielä valmis. Pelkään, että ilmiöoppiminen syö lapsensa ennen järjettömyyden tunnistavaksi ihmiseksi oppimisen renesanssia.