Näytetään tekstit, joissa on tunniste Opetussuunnitelmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Opetussuunnitelmat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. tammikuuta 2019

ILMIÖOPPIMISTA

Se, että luokassa voi niin halutessaan istua keskellä lattiaa, tai seisoa nurkassa päällään, on iso aamun uutinen. Sitten, kun sen ilmoituksesta uutiseksi mieltää.



Sen sijaan uutinen, jonka mukaan Intiassa antibiooteille täysin resistenttiä bakteeria löytyy jo Huippuvuorilta, ei tarvitse prosessoida. Kaikki, noo eivät nyt ihan kaikki, ymmärtävät, että uutisen tieto, tai se mitä siitä seuraa, on kohtalokas ihmislajille.  Vai onko vain irrallinen ilmiö? Tai kausaalinen ja systeeminen ilmiö? Vai historiaan juokseva "ketteräjalkainen" uutinen?

Antibioottien tehon heikkeneminen tullee perkaamaan ihmispolulaatioiden määrää tehokkaasti kaikilla mantereilla ennen lajimme sukupuuttoa. Tietenkin sillä edellytyksellä, että emme tee laji-itsaria ydinasein ennen sitä. Siihenkin mahdollisuus juuri nyt on suuri. Vaikka vahingossa. Kyse on siis ilmiöstä, jolla on syy- ja seuraussuhteet ja joka on ihmislajin luoma. Mistä, miten ja miksi olemme oppineet luomaan ilmiön, jolla on kohtalokkaat seuraukset? Minulle herää kysymyksiä.

En ole oppimisen asiantuntija, mutta ihmisenä ihmisestä ymmärrän jotain. Siinä missä muutkin luulevat ymmärtävänsä. Ja ymmärtävätkin. Mittansa. Nyt siis omat niskakarvat alas.

Ihminen on eläin ja toimii kuin eläin. Se pyrkii biologisena organismina säästämään energiaa, laiskuus onkin siis luonnollinen hyve, se pyrkii tuottamaan itselleen mielihyvää kuin koira, joka käy auringon lämpöön makaamaan. Tai kuin pihalintu, joka paukkupakkasella ei huvia lennä.

Toisaalta tietoinen energiavarojen tuhlaaminen esimerkiksi hektisessä työelämässä on biologiselle organismille myrkkyä ja pitkän, hedelmällisen olemassaolon pyrkimyksen vastaista. Tai liiallinen urheilu, tai mahdollisesti jopa arjen selviytymisen ylikäyvä ajattelu.

Mutta suurimman osan kokonaisenergiastaan ihminenkin holistisesti, ollessaan ihmisenä, kuluttaa pyrkimykseen päästä lisääntymään. Se on karvattoman apinan koko konteksti tällä planeetalla. Arki on sitä. Ja koulu iso osa arkea.

Tässä kontekstissa senkin tehtävä on, yksiselitteisesti, pyrkiä huolehtimaan siitä, että yksilö selvityy mahdollisimman hyvin lapsuudesta hautaan toteuttaen lajinomaisuuttaan. Yhden eläinlajin tunnusomaista käytöstä, ihmisyyttä.

Tässäkin ajassa yksilön toiminnan, omassa roadmapissaan, voi nähdä kasvamisena lisääntymään, jälkeläisten kasvattamisena ja sen jälkeisen ajanjakson tietopankkina ja referenssitietona siitä, että onko lähinnä jälkeläisten kasvatuksessa petraamisen varaa. Tähän jatkumoon liittyy myös koulun missio ja tehtävä.

Onko luonnollinen tiedonkulku tuosta viimeisestä ihmiskolmanneksesta katkeilemassa ja tapahtuuko benchmarking muilla ja muiden ehdoilla. Ehkäpä niiden ehdoilla, jotka vielä eivät ole kypsiä niistä kertomaan.  Siksi painotuksissa tulee helposti rahan merkittävyys ihmisen rakentamisessa aivan liian korostuneeksi. Onko ilmiöoppimisen tärkeyden korostuksessa kyse juuri tästä?

On toki sanottava, että länsimaisissa yhteiskunnissa viimeksi mainittu ajanjakso ihmisen elämässä on menettämässä merkitystään. Siitähän kertovat tänääkin vanhusten hoidon laiminlyönnit ja yleisesti hyväksytty kehoitus siihen, että järjestäkää ja aktivoikaa vanhukset itse itsenne. Pelatkaa kerhotiloissanne canastaa ja bingoa ja tuolijumppaa, mutta pysykää poissa kalliista terveydenhuollosta ja kuolkaa arvokkaasti ja eritoten nopeasti.

Jos lievästi ylivilkas oppilas, niitä alkaa pian suurin osa olla, omasta tekemisen halustaan  seisoo päällään nurkassa päästellen roskaruoasta ärtyneen suolen kaasuja ennestään huonoon uuden koulun sisäilmaan, eivät potenssiopin ilmiöt kiinnosta. Eikä oppimisasentokaan merkittävää oppimista salli.

Ihminen on eläin ja eläimenä olemiseen kuulu tietyt lainalaisuudet. Pääosin eläimen oppiminen tapahtuu vanhempien opastuksella ja yrityksen ja erehdyksen kautta. Meillä on muutakin.

Ihmiseläimellä, eläimen oppimisen perustan lisäksi, tietoisuuden laajeneminen ihmiskäsitteeksi laajentaa tänään myös oppimisen tehokkaan tiedonhaun suuntaan.  Ikään kuin perinteinen oppiminen olisi toisarvoista tiedon reuna-alueilla. Alueilla joka erottaa lajimme muista lajeista. Se mitä jää ja halutaan "päähän opiksi" on sitten kunkin yhteiskunnan, tai yhteisön oma asia. Arvokysymyksiä.
Oman tietokoneen käyttö ulkoistetaan. Siinä on suurin vaara. Tekoälyn ja ulkoisen manipulaation vaara. Degeneraation vaara. Oma kovalevy tyhjä ja ihminen pilvessä.

Se, että meillä on kausaalisiakin ilmiöitä, itse aiheutettuja "ilmiöitä" on uhohtunut. Luonnonlakien ilmiöiden lisäksi. Lajillemme ominaista järjettömyyttä. Paradigma ei ole vielä valmis. Pelkään, että ilmiöoppiminen syö lapsensa ennen järjettömyyden tunnistavaksi ihmiseksi oppimisen renesanssia.

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

JAUHETAAN PISAA

Ensimmäisiä tuloksia alkaa tulla uusien opetussuunnitelmien käyttöönoton jälkeen oppimistuloksista.

Olen aina pitänyt eurooppalaista Pisa-vertailua Euroopan  maiden koululaitosten tuotosten, eli mitattavien oppimistulosten kesken, jos ei nyt merkityksettöminä, niin kuitenkin eurooppalaiseen integraatioon kuuluvana, ns. poliittistavoitteellisena tutkimuksena. Koulutuksen yhdenmukaistaminen on nähty tärkeänä osana uuden Euroopan synnyttämisessä. Ei ole väärin sanoa, että Pisa-tutkimuksella on ollut merkittävä ohjausvaikutus. Siinä sen olen aliarvioinut.

Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi sanoo psykologian professori emerita Liisa Kelttikangas-Järvinen  ( HS 18.11. )

https://www.hs.fi/elama/art-2000005903400.html?9share=bdd79b7999b87d4a0a75efe2bc30d7d9

Lainaus ( HS 20.11. )
Myös psygologian tohtori Aino Saarinen pyrki tutkimuksessaan selvittämään, millaisia tekijöitä suomalaisnuorten heikentyneiden oppimistulosten taustalta voisi löytyä. Tulokset viittaavat siihen, että digitaalisuuden lisääntyminen ja oppilaslähtöiset opiskelumetodit ovat yhteydessä heikompiin oppimistuloksiin.

https://www.hs.fi/elama/art-2000005905011.html?share=02314442856512c367e38fcabfad2381

Ennen kuin uudet peruskoulutuksen opetussuunnitelmat astuivat voimaan 1.8.2016 luin ne. Olin yllättynyt. Ilman syvempää analyysiä maallikkona, kasvatustieteen appron  antamalla kiinnostuksella totesin muutamissa kirjoituksisissani ja keskusteluissa opettajien kanssa, että oppilaat asetetaan liian suureen vastuuseen itsestään ja opettajista tulee entistä enemmän ohjaajia. Jälkimmäistä huomiotani itse pidin hyvin merkittävänä.

Ilmeisesesti niin ei kaikkialla kuitenkaan ole käynyt ja opettajien oma näkemyksellisyys opetustyöstä vielä saa ja voi vaikuttaa opetusmetodeihin. Myös alueellisia eroja on. Näin esimerkiksi kouluissa, joissa opiskelee paljon maahanmuuttajalähtöisiä nuoria.

Nyt jälkeen päin, huomaan myös ajatelleeni ilmiöpohjaisen opetuksen vaikeutta pedagogisesti, sekä siihen liittyen oppilaiden erilaista kiinnostumista suhteessa oppimistulosten saavuttamiseen. Oppilaat kun ovat hyvin erilaisia niin lähtötasoiltaan kuin motivaatioltaan.

Tässä vuosi sitten käyttämäni linkki: "Helsingin yliopiston kouluhistorian tutkija Jari Salminen arvioi, että suomalainen peruskoulu on ajautunut muutamassa vuodessa sekavaan tilaan, joka vaarantaa oppilaiden oikeusturvan ja jatko-opintojen kannalta tasa-arvoisen kohtelun."

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/234939-kovaa-kritiikkia-suomalaiselle-peruskoululle-tutkija-hsssa-ei-ole-paljon-jaljella

Viimeistään nyt on käymässä selväksi, että opetuksen metodeja tulee kehittää nopeasti vastaamaan oppimisen lainalaisuuksia, oppilaiden yksilökohtaiset erot huomioon ottaen, erityisesti edelleen digitalisoituvassa oppimisympäristössä.
Tähän työhön on saatava opettajat entistä enemmän mukaan. Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että haluja on, ja että pientä kentän sivuun jättämistä on koettu.

En väitä, etteikö uusissa opseissa olisi paljon hyvääkin, eikä kakkua tule kokonaan kääntää, mutta ilmiselviin ongelmakohtiin tulisi puuttua nyt. Heti.

Eilen, 20.11.2018, valtiovarainministeri P. Orpo sanoi, että on aika harkita koulutusjärjestelmämme sopeuttamista alenevan syntyvyyden ja sisäisen muuton vuoksi. Suomeksi tämä tarkoittaa, että julkisten koulujen määrä tulee vähenemään ja mahdollisesti maksullisten yksityiskoulujen määrä lisääntymään.

Koulujen lopettamiset on eräs tehokkain sisäisiä muuttovirtoja ohjaava keino. Tämä tietenkin sopii anarkokapitalistiselle markkinafundalismin keinoin yhteiskuntaa rakentavalle hallitukselle. Sille koulutuskin, muiden muassa, on vain taloudellinen rahakysymys ja koulutusta tarkastellaan eurolasien läpi. Sen leikkaukset koulutukseen, lupauksista huolimatta, ovat todistaneet.

Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen, kokoomustaustainen poliitikko, onkin saanut tehtäväksi hahmotella uuden "koulutus-sote-prosessin". Enpä yllättyisi mikäli se olisi pöydällä kevään hallitusohjelmasta sovittaessa, siinä missä sosiaaliturvankin "kokonaisuudistus".