REILU MEININKI?

Katsokaapa tätä kuvaa tarkasti.

Siinä Ranskan presidentti Emmanuel Macron tänä viikonloppuna ilosuin keskustelee, Saudi-Arabian tosiasiallisen hallitsijan, ihmispaloittelun määränneen kruununprinssi Mohammed bin Salmanin kanssa. Saudi-Arabian entinen tiedusteluviranomainen kutsui maan kruununprinssiä haastattelussa "psykopaatiksi ja tappajaksi, joka aiheuttaa varaa koko planeetalle. bin Salmanin sanotaan todistetusti määränneen saudiarabialaisen toimittaja Jamal Khashoggin tapettavaksi.

Mistä kuva kertoo? Se kertoo yksinkertaisesti valtavasta kaksinaismoralismin määrästä ja uskottavuusvajeesta, joka EU:ssa vallitsee. Kaikki tietävät, että EU on pystyssä vain jättäessään noudattamatta omia yhteisesti sovittuja sääntöjään, mutta se, että henkinen eroosio on vallannut myös EU:n keskeiset arvot kuin porokarjat hiekalle kalutut Lätäsenon harjanteet, saattaa joillekin olla ajattelematon paikka. Ase-eurot ratkaisevat, raha ratkaisee. Minulle EU kuoli jo unionin yhteisen "elvytysvelan" myötä. 

Edellä kirjoittamani on pelkkää lätinää siihen verrattuna, että Nato ja Suomi uhittelevat Venäjän suuntaan kiristäen jännitystä sodan partaalle. "Lännessä" ajatellaan omista näennäisdemokraattisista lähtökohdista, ymmärtämättä lainkaan asian psygologista puolta ja slaavilaista mielenlaatua. Minkä vuoksi Lännen täytyy kaivaa tietoisesti sotaa nenästään? Tuskin Yhdysvallat suvaitsisi Varsovanliittoa Meksikoon. Tästä on kyse. Lännen hyökkäykseen kykenevät aseet tulevat liian lähelle Äiti-Venäjää. Sen sanoo suoraan ja kaunistelematta Venäjän presidentti Vladimir Putinkin. Onko pullistelu ja jännityksen tietoinen kiristäminen, sekä Naton laajeneminen Ukrainaan tärkeämpää kuin maailmanrauha? Tärkeämpää kuin sota Euroopassa? Mikä on näiden macronejen ja sauliniinistöjen käsitys reaalipolitiikasta, sodasta ja rauhasta? Onko viimeisen sodan hirvittävät muistot himmenemässä? Onko jokaisen sukupolven saatava oma sotansa. Minulle Euroopassa ei nyt ole EU:n ja Naton toimissa sitä reilua meininkiä.

VLADIMIR PUTIN, EURAASIAN UNIONI JA SODANKÄYNNIN TAITO

Tultuaan valituksi Venäjän Federaation 2. presidentiksi vuonna 2000, Vladimir Putin, s.52, toisti monessa yhteydessä suurimman onnettomuuden tapahtuneen kymmenen vuotta aiemmin Neuvostoliiton hajottua ja suurimman osan sen aikaisten Neuvostoliiton autonomisten tasavaltojen itsenäistyttyä.

On ollut vaikeaa nähdä näihin päiviin asti Putinin toiminassa ulkopolitiikan toteutuksessaan mitään toistuvaa kaavaa. Kremlologit ovat puhuneet tilanteen mukaisesta johtamisesta ilman mitään suurta suunnitelmaa. En usko tätä.

Nyt on käynyt selväksi, että Venäjän ulkopolitiikan takana on kaksi perusajatusta, Neuvostoliiton aikaisen Venäjän alueellisen suuruuden asteittainen palauttaminen, sekä selkeän suurvalta-aseman luominen ja vakiinnuttaminen. 2011 vaalikampanjassaan Putin esitteli ajatuksen Euraasian Unionista. Se koostuisi aiemmista neuvostotasavalloista. Ukraina kuului suunnitelmaan. Hänen mukaansa EU:n kaltaisen Euraasian Unionin tulisi olla valmis vuoden 2015 loppuun mennessä. Seurauksena on ollut etupiiriajattelun voimistuminen ja "ihottumaa" lännen reaktioissa.

Yhdysvaltalaisen taloustieteen professori Daniel Altmannin eilisessä lausunnossa "Foreign Policy" lehdessä hänen mukaansa Kremlin toimissa on toistunut selkeä kolmivaiheinen kaava. Se näkyy aina Venäjän toimista Afganistanista Tsetsenian kautta Georgian Etelä-Ossetiaan, Abhasiaan ja yhä lännemmäksi Krimille ja Ukrainaan.

ENSIMMÄISESSÄ vaiheessa havaitaan mahdollisuus, jota ruokitaan ja vahvistetaan. Keinoina ovat mm. alueelliset venäläisvähemmistöt ja niiden hyväksikäyttö politiikan toteutuksessa, sekä Venäjän sisäisen median lähes täydellinen Kreml-uskollisuus, jonka kautta haetaan kansalaisten hyväksyntä. Maa rajojen ulkopuolella levitetään tehokkaasti venäläisvähemmistöjen suuntaan disinformaatiota ja seuraavassa vaiheessa toiminnallista ohjeistusta.
Presidentti Putin näyttää lukeneen kanadalaisen toimittaja ja kirjailija Naomi Kleinin kirjan "The Shock Doctrine" soveltaen sitä valtioiden väliseen valtapolitiikkaan. Klein sanoo teoksessaan tietoisesti luotujen sekasortotilanteiden avaavan maailmanlaajuisille yrityksille rahastettavan, uuden toimintakentän. Tämä vaihe on loppuvaiheessaan juuri nyt käynnissä itäisessä Ukrainassa.

TOISESSA VAIHEESSA Altmannin mukaan muutetaan toimintakentän status quo. Valitsevan tilanteen muuttaminen perusteiltaan toisenlaiseksi on väline, ei vielä niinkään lopputulos. Malliesimerkki tästä oli Krimin niemimaan haltuunotossa venäläisten tunnuksettomien eliittisotilaiden ujuttaminen kansallismielisen venäläisvähemmistön joukkoon aseistettuina, kurinalaisina ja hyvin ohjestettuina.
Niitti legimiteetin hakemiselle olivat Krimin näennäiset pikavaalit, joilla sinetöitiin Krimin liittäminen Venäjän Federaation yhteyteen. Panslavistinen fundamentaalinen venäläinen kansanosa niin Krimillä kuin Venäjälläkin näki asian yksinkertaisena ja luonnollisena "ikiaikisen" venäläisen alueen palauttamisena Äiti Venäjän helmaan.

KOLMANNESSA VAIHEESSA haetaan hyväksyntä muulta maailmalta yksinkertaisella metodilla. Selvillä viesteillä sanotaan suoraan, että mikäli maailman taloudellisen keskinäisen riippuvuuden, sen missä Venäjäkin on osallisena, rikkominen on lännelle rationaalista ja toteutetaan, tulevat seuraukset Venäjän suunnalta olemaan hirvittävät. Krim luetaankin jo nyt lännenkin puolella tosiasiallisesti Venäjän Federaation alueeseen kuuluvaksi.

Kiinalaisen kenraalin Sun Tsun ( eli noin puolivuosisataa eKr. ) teoksessa "Sodankäynnin taito" ylistetään sotapäällikötä, jotka saavuttavat sodankäynnin taidon korkeimman asteen, eli voittavat taistelun ilman sotaa. Lienee Vladimir Putin lukenut tämänkin "oppikirjan". Jäänviileästi tulee todeta Kremlin ottaneen Krimin sotilaallisessa mielessä haltuunsa ihailtavalla taktiikalla ja sen toteutuksella.
Voiko vastaava yllättää vielä toisenkin kerran? Kokonaan toisen jutun aihe on sitten se, että oliko valloitus "Pyrrhoksen ( lähes Sun Tsun aikalainen ) voitto". Siis menetykset suuremmat kuin mitä rikkauksia laskettiin saatavan.

10.4.2014
Arto Bäcklund