EPÄVARMUUDET EIVÄT SYÖ MEITÄ. ME SYÖMME NE.

Lumipyryn lailla tömäytti mieleeni eilen illalla, juuri ennen maaten menoa, niin isoja ajatuksia, että väsäsin niistä nopean pikku klipin. Parasta näissä ennalta suunnittelemattomissa videoissa on se, että olen oppinut, opettelematta, antamaan tajunnan flown vain tulla. Karkeasti ja jäsentelemättömästi. Kunpa vielä ehtisin oppia sanomaan ajatukseni tiiviimmässä paketissa. Kuin joululahja lahjakorttina. 

Videolla kerron tunnevaltaisesta ajatuksesta, jossa on mielessäni onnellinen ja surullinen puoli. Fiftysixty.

https://youtu.be/C7qaHg9bruw

Klipillä oikeastaan esitän pelkoni ulos. Pelkään, että erityisesti Eurooppa ja koko muukin maailma ovat hallitsemattoman muutoksen kynnyksellä, rahaan perustuvan, rahakeskeisen yhteiskuntamallin romahtaessa massojen menettäessä keskiluokkaisen elämän edellytykset. 

Sitten kuitenkin iloitsen suomalaisten kollektiivisen, globaalin kriisitietoisuuden vähäiseen ajatteluun perustuvan elämänmuodon onnellisuudesta ja vääjäämättömien kehityskulkujen vähäisestä ajattelusta. Olemme kansana onnellinen. Niin ainakin kansainvälisistä mittaustuloksista voi lukea. Tiedämme, että huolta tulisi kantaa, mutta se ei kuulu suomalaiseen kansan sieluun ja perinteeseen. Murehdimme mieluummin omaa osaamme kaikkeuden keskellä. Emme puhu uhista, emme julkisesti jossittele, emme oikeastaan yhtään mitään. Hörpimme ABC:llä kallista kahvia kallistuvan nisun kera ja ällistellemme ennenvanhan paremmuutta. Niin minä asiat nyt näen. Kun kerta olen suomalainen ja haluan niin nähdä, tai ehkäpä olla näkemättä. Oikeastaan lopputulemaltaan kyse on samasta asiasta.

Entäpä jos olenkin väärässä? Epäilys herää monesta kansallemme sattuneesta tapahtumasta. Niiden vuoksi. Muutos onkin ajatuksennopea. Ajattelen, vaikka minulle tärkeää poliittista historiaa. Pystymme kansana vaikka mihin. Sellaisiinkin tekoihin, jotka irroittavat meidät yllä kuvaamastani outosuomalaisen kansan stereotypiasta. Niihin luen sisällissodan. Pystyimme siihen kansakuntana. Yllättäen. Vaikka olikin kansan indentiteetin hakuprosessin yksi synteesi. Lopullinen antaa odottaa itseään. Luen myös epäilyttäväksi teesilleni yhdessä yössä kansamme kääntymyksen kekkosenpaasikiven linjalta ei-puolueettomaksi ja ei-liittoutumattomaksi maaksi, joka ei näe tulevaisuutta kaikkien naapureidessa kanssa ja jos näkeekin, näkee sen sotaisana. Ystävä muuttuu viholliseksi. Hetkessä. Vaihtoehdoitta. Tosiasiasta kertoo maksumääräykseltään tuplautunut varustautuminen. 

Suomalainen kansa siis pystyy moneen. Voin kuitenkin iloita ja surutella samasta asiasta. Siinä se piilee se ajatuksen vapaus, vaikka sananvapaudet olisikin nostettu uuninpakkolle, tai poltettu itsesensuurin krematoriossa.

REILU MEININKI?

Katsokaapa tätä kuvaa tarkasti.

Siinä Ranskan presidentti Emmanuel Macron tänä viikonloppuna ilosuin keskustelee, Saudi-Arabian tosiasiallisen hallitsijan, ihmispaloittelun määränneen kruununprinssi Mohammed bin Salmanin kanssa. Saudi-Arabian entinen tiedusteluviranomainen kutsui maan kruununprinssiä haastattelussa "psykopaatiksi ja tappajaksi, joka aiheuttaa varaa koko planeetalle. bin Salmanin sanotaan todistetusti määränneen saudiarabialaisen toimittaja Jamal Khashoggin tapettavaksi.

Mistä kuva kertoo? Se kertoo yksinkertaisesti valtavasta kaksinaismoralismin määrästä ja uskottavuusvajeesta, joka EU:ssa vallitsee. Kaikki tietävät, että EU on pystyssä vain jättäessään noudattamatta omia yhteisesti sovittuja sääntöjään, mutta se, että henkinen eroosio on vallannut myös EU:n keskeiset arvot kuin porokarjat hiekalle kalutut Lätäsenon harjanteet, saattaa joillekin olla ajattelematon paikka. Ase-eurot ratkaisevat, raha ratkaisee. Minulle EU kuoli jo unionin yhteisen "elvytysvelan" myötä. 

Edellä kirjoittamani on pelkkää lätinää siihen verrattuna, että Nato ja Suomi uhittelevat Venäjän suuntaan kiristäen jännitystä sodan partaalle. "Lännessä" ajatellaan omista näennäisdemokraattisista lähtökohdista, ymmärtämättä lainkaan asian psygologista puolta ja slaavilaista mielenlaatua. Minkä vuoksi Lännen täytyy kaivaa tietoisesti sotaa nenästään? Tuskin Yhdysvallat suvaitsisi Varsovanliittoa Meksikoon. Tästä on kyse. Lännen hyökkäykseen kykenevät aseet tulevat liian lähelle Äiti-Venäjää. Sen sanoo suoraan ja kaunistelematta Venäjän presidentti Vladimir Putinkin. Onko pullistelu ja jännityksen tietoinen kiristäminen, sekä Naton laajeneminen Ukrainaan tärkeämpää kuin maailmanrauha? Tärkeämpää kuin sota Euroopassa? Mikä on näiden macronejen ja sauliniinistöjen käsitys reaalipolitiikasta, sodasta ja rauhasta? Onko viimeisen sodan hirvittävät muistot himmenemässä? Onko jokaisen sukupolven saatava oma sotansa. Minulle Euroopassa ei nyt ole EU:n ja Naton toimissa sitä reilua meininkiä.