Neljäs valtakunta.

Ilman historian opintoja suurin osa suomalaisesta aikuisväestöstä tietää mikä oli 1900-luvulla saksalainen Kolmas valtakunta. Vuosien 1933 - 1945 välillä Saksassa vallinnut ajanjakso tunnetaan julmana, totalitaarisena  ja laajentumishaluisena aikana, jolloin korostettiin valkoisen rodun ylivaltaa. Tuolloin tuhottiin yli kuusi miljoonaa juutalaista ja muitakin vähemmistöihin kuuluvia, kuten romaaneja ja homoseksuaaleja. Kolmannen valtakunnan ( Drittes Reich ) poliittinen kehitys dokumentointiin, mutta dokumentoitiin myös ihmisille tehdyt julmuudet. Niistä käytetään yleisesti nimeä holokausti. Mikä on Neljäs valtakunta? Onko se kristillisen etiikan länsimaisen utopian aamun sarastus ja tulevaisuus, vai sekulaarien kansalaisyhteiskuntien osien tuho?  

Kolmannen valtakunnan ajanjaksolla on edelleen vaikutuksensa nykypäivään. Yhä useammilla tahoilla kategorisesti kielletään holokausti. Kieltäminen ei yllätä, sillä kieltäähän eräs eurooppalainen, suomalainen presidenttiehdokas maa-planeetan pyöreydenkin, tai että ilmastonmuutosta ei ole, ei ainakaan ihmisen toimesta kiihdytettynä. Itsestäänselvyyksien kieltäminen on kautta historian toiminut poliittisessa retoriikassa.

Tämän päivän Saksa on tehnyt sodan jälkeisen ajan tiliä historiansa suhteen ja tekee edelleenkin. Maa on kieltänyt natsismin ulkoiset tunnusmerkit ja kriminalisoinut holokaustin kieltämisen. Natsistisen kansallissosialismin stigma näkyy kipuiluna annettaessa sotilaallista tukea Ukrainaan, jossa käytiin toisen maailmansodan kaksi suurinta taistelua. Se näkyy Saksan sodan jälkeisessä liberaalissa maahanmuuttopolitiikassa, mutta myös suhteessa Venäjään, sekä reuna-alueillaan eu-politiikassa.

On kiistatonta, ettei Suomen vuosien 1941 - 1944 aikaisesta sodasta Neuvostoliittoa vastaan voi käyttää sanaa "erillissota". Jatkosodaksi nimetty sota oli Saksan kanssa yhteinen ja pitkälti etukäteen suunniteltu hyökkäyssota yli vanhojen Suomen rajojen. Oulun tasalta Suomi jaettiin pohjoiseen Saksan vastuualueeseen ja muu Suomi jätettiin Suomen asevoimien hallintaan. Jo sodan aikana sotilaspoliittista kehitystä liudennettiin puhumalla julkisuudessa poliittisesti suhteellisen mitäänsanomattomasta "aseveljeyden" käsitteestä. Niinpä Suomikin edelleen, 79 vuoden jälkeen, kipuilee historiansa kanssa. Petteri Orpon hallitus onkin, Saksan mallin mukaan, kieltämässä lailla holokaustin julkisen kieltämisen. Asia tietenkin sivuaa Suomessa parhaillaan käytävää rasismikeskustelua, joka historian valossa on, etenkin eduskunnassa, vain hyvin feikkiä pyrkimystä saavuttaa poliittista toimintavapautta.

Eurooppalainen taloudellinen integraatio ei ole vaikuttamatta eurooppalaiseen poliittiseen kehitykseen. Sotilasjärjestö Nato on tästä yksi ajankohtainen esimerkki. Ei tarvitse olla poliittisen historian tutkija, eikä ylipäätään tutkija, havaitakseen ympäri Eurooppaa vahvistuvan nationalismin, jossa on selkeitä, yhteisiä piirteitä 1920-luvun lopun ja 1930-luvun saksalaisen kansallissosialismin kehityksessä. 

Ruotsissa vuonna 1988 perustettu oikeistonationalistinen SD, toimii hallituksen ulkopuolella, mutta takaa oikeistohallituksen toiminnan pitäen hallituksen talutusnuorassaan. Suomessa maahanmuuttovastainen Perussuomalainen puolue istuu hallituksessa, Puolassa politiikkaa vuodesta 2005 on hallinnut kaksi oikeistolaista puoluetta: Laki ja oikeus, sekä Kansalaisfoorumi. Seuraukset ovat näkyvissä. Muun muassa aborttilainsäädäntöä on tiukennettu, riippumatonta oikeuslaitosta on alistettu hallituksen ohjaukseen, eikä avoimelle rasismille tehdä käytännössä mitään. Saksassa on vahvistumassa äärioikeistolainen puolue AfD, joka peitellyn julkisesti ihailee kansallissosialismia. Viime päivinä on kuitenkin jo puhuttu mahdottomuudesta pitää AfD hallitusvastuun ulkopuolella. Aivan viimeisimmät kannatustiedustelut antavat puolueelle jo noin 25 prosenttiyksikön kannatuksen. Unkaria hallitsee vuonna 1988 perustettu Unkarin kansallisliitto Fidez, johtajansa Victor Orbanin lähes diktatuurimaisin ottein. Italiassa avoimen äärioikeistolainen Giorgia Mellonin hallitus on käynyt suoraan toimintaan maan demokraattisia rakenteita vastaan, muun muassa haluamalla romuttaa EU:n elvytysrahojen valvontamekanismin. Se syyttääkin EU:ta maan sisäisiin asioihin puuttumisesta. Muita merkittävää asemaa saaneita äärioikeistolaisia puolueita löytyy Hollannista, Itävallasta ja Espanjasta, jossa äärioikeistolainen Vox-puolue on nopeasti noussut maan kolmanneksi isoimmaksi puolueeksi.

On tutkimuksen paikka nähdä syitä eurooppalaisen äärioikeiston nousulle, vaikkakin monet syyt ovat syklisiä ja historian valossa ilmeisiä. Miksi näitä puolueita syntyi erityisesti 1980-luvun loppuvuosina? Myös Yhdysvalloissa on oma, osin hyvinkin epärationaalinen, oikeistokonservatiivinen poliittinen kehitys käynnissä. Yhteistä äärioikeistolaisten arvojen nousulle on riittämättömästi säädellyn markkinatalouden aiheuttama taloudellinen eriarvoistuminen, keskiluokan kutistuminen, tulevaisuudettomuus, sekä läntisiin maihin suuntautuva maahanmuutto. Viimeksi mainitussa on huomattava, että juuri äärioikeistolaisia arvoja ajavat haluavat edelleen jatkaa isolaatiopolitiikkaa, eivätkä näe klassisen siirtomaavaltaimperialismin muutosta aikamme neo-imperialismiksi. He eivät myöskään näe ilmastonmuutosta keskeisenä tekijänä globaalille muutokselle ja siirtolaisuudelle, absoluuttisen köyhyyden lisäksi, jos ylipäätään hyväksyvät ilmastonmuutoksen olemassaolon.

Eurooppaan onkin syntymässä uudenlainen, eurooppalaisen integraation ja globalismin ryydittämä Neljäs valtakunta. Onkin merkillepantavaa, että käynnissä on pääpiirteiltään samanlainen poliittinen kehitys kuin 1920-luvun ja 1930-luvun Saksassa. Tuolloin natsismin päämäärähakuisuus oli sidottu parlamentaariseen työhön ja kehitykseen ymmärtäen demokratian heikkous ja alttius "demokraattisille vallankaappauksille". Demokratia nähtiin työvälineenä. Tänään on nähty länsimaisten demokratioiden heikkous. Lainsäädäntövalta mahdollistaa riittävällä kannatuspohjalla demokratian häivyttämisen kulissiksi ja kansalaisyhteiskunnan tietoisen lopettamisen. Tänään omakin yhteiskuntamme on poliittisen metamorfoosin vaiheessa, jossa älykkäinä pitämiämme kansalaisia, historioitsijoita, tutkijoita, vaikuttajia, isiä ja äitejä siirtyy äärioikeistolaisiin liikkeisiin. Kehitys on täysin oppikirjasta, joka on jo kirjoitettu Kolmannen valtakunnan syntyvaiheessa. Nyt vuorossa on eurooppalainen Neljäs valtakunta. Onko kehitys vääjäämätöntä?

LAPSENTEKOA.

Aamun Hesarissa ( 21.8. 2023 ) Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch sanoo, että suomalaiset saavat vähemmän lapsia kuin toivoisivat saavansa. Kova väite, mutta on hyvä lähtökohta katsoa asiaa eteläkarjalaisen mahtipetäjän takaa.

Ilman tutkimustuloksia, matkoihini maailmalla perustuen, uskallan sanoa, että yksilötasolla hyvä sosioekonominen asema, ylipäätään kaikkialla, pitää yllä nykyisin keskimääräistä suurempaa syntyvyyttä, erityisesti länsimaissa. Köyhimmän väestönosan syntyvyys sen sijaan on alentunut. Köyhissä  maissa syntyvyysaste on korkea väestöryhmistä riippumatta. Kansantuotteeltaan köyhissä maissa, joissa taloudellinen eriarvoisuus on äärimmäistä, syntyvyyden syyt saattavat olla erilaiset. Pääosalla väestöä syntyvyys kuitenkin perustuu ihmisen evolutiiviseen perimään, joka on ylijäämien ( lähinnä ravinnon ) maailmassa heikentynyt, mutta on köyhyyden vallitessa edelleen olemassa ja vaikuttamassa syntyvyyteen. 

Erityisesti ilmiö näkyy voimakkaasti päiväntasaajan molemmin puolin Afrikassa. On tärkeää pyrkiä lisääntymään kaikille biologisille organismeille tyypillisesti ja tehokkaasti jatkuvuuden takaamiseksi.  Sivuilmiönä, alkuperäisen, lajinomaisen ja lajille keskeisen tarkoituksen lisäksi, on voimistunut tietoisuuteen perustuva syy lisääntyä kantokyvyn äärirajoille; puuttuvan sosiaali- ja vanhustenhuollon rakenteen vuoksi tarvitaan jälkeläisiä mahdollisimman paljon huolehtimaan vanhemmistaan. Samalla kuitenkin lapsikuolleisuus on alentunut muun muassa kansainvälisten rokotusohjelmien ja järjestöjen työn, sekä suoran avun tuloksena. Juuri nyt nämä toimet ovat uhattuina länsimaiden jyrkästi alenevan kehitysavun myötä. Ilmastonmuutos tuleekin aiheuttamaan ylikansoittuneilta alueilta, niiden muuttuessa elinkelvottomiksi, yhä kasvavaa, massiivista siirtolaisuutta, mutta myös lisääntyvää kuolleisuutta.

Suomessa on katsottu, että hedelmällisyysluvun tulisi olla noin 2,8 - 3,5 hedelmällisessä iässä olevaa naista kohti. Se tarkoittaa, että suomalaisen naisen tulisi synnyttää laskennallisesti 2,8 lasta, tai enemmän, kyetäksemme säilyttämään edes suomalaisten nykyisen määrän. Kuitenkin hedelmällisyysluku on nyt 1,33.  Syntyneiden lasten määrissä tuo tarkoittaa, että syntyvien lasten määrä tulisi olla 70.000 luokkaa, tämän hetkisen alle 40.000 sijaan. Kuolleiden määrä kasvaa nopeasti suhteessa syntyvyyteen. Kansakunta on katoamassa  nopeasti hedelmällisessä iässä olevien naisten lukumäärän vähetessä.

Sattumalta toisessa jutussa päivän Hesarissa sama Anna Rotkirch sanoo "pariutumista lisääväksi ajatellun internetin deittipalvelujen toimivan huonosti. Hän sanoo "pitkäaikaisen kumppanin löytäminen oli helpompaa ennen deittipalveluja. Tilastot ja tutkimukset osoittavat, että ennen loputonta ruutuaikaa parisuhteissa meni paremmin."

Vaikka asiasta ei olisikaan tutkimustietoa, en tiedä onko, niin johtopäätös on selvä: ihmisten välisten fyysisten, järjestettyjen ja satunnaisten tapaamisten vähentyessä parinmuodostus vaikeutuu ja muuttaa muotoaan. Vaikuttavia tekijöitä ovat myös yhteiskunnan rakennemuutos agraariyhteiskunnan tanssilavakulttuurista urbaaniin kaupunkiyksinäisyyteen. Itse asiassa tyhjentyvien maaseutupitäjien tilanne on hankalin. Pääosa hedelmällisessä iässä olevista lähtee ja jäävien tilanne on yhä useammin ahdistava; puolisoa ei löydy ja jos löytyy, parisuhde yhä harvemmin on tyydyttävä, lähinnä pakonomainen ikävine seurauksineen. 

On välttämätöntä lopuksi puhua muista Suomessa syntyvyyteen vaikuttavista tekijöistä. Ehkä tärkein on yksilökohtainen syntyvyyden hallinta. Ehkäisy. "Sitten-kun-yhteiskunnassa" ehkäisy mahdollistaa lapsen syntymän siirtämisen kuviteltuun parempaan ajankohtaan tulevaisuudessa. Yhä useammin sitä hetkeä ei tule. Siitä pitää huolen tulevaisuudettomuus. Mitä siirtää tulevaisuuteen, kun yhä useampi nuori kokee tulevaisuuden epävarmana, tai jopa niin, ettei sellaista heille ole? On vain ilmaston- ja ympäristönmuutosta. On sotia ja sodanpelkoa, työttömyyttä, tai töitä joilla ei tule toimeen, puhumattakaan mikroeläkkeistä. On ylivoimaisen kallista asumista ja ravintoa. Ylivoimaisiksi koettuihin haasteisiin luonnollinen, evoluution ohjaama vastaus on lapsettomuus. Jos olosuhde on huono, lisääntyminen kärsii.

Syntyvyyden kontekstiin liittyy paradoksi. Toisaalta monissa maailman maissa syntyvyys alenee ja vanhusväestö lisääntyy, toisaalta maailman väkiluku edelleen jatkaa kasvuaan. Haluttaisiin lisää syntyvyyttä ja haluttaisiin kuitenkin vähemmän syntyvyyttä. Tiedämme, että keskeinen syy monille tärkeimmille maapalloa uhkaaville tekijöille on ihmislajin väestöräjähdys. Yhä useampi nainen myös tietää sen ja toimii vastuullisesti maailmallisessa kontekstissa; lapsia tehdään, mutta ei synnytetä. Ei mitään rakettitiedettä!

AURINGOSTA YLILYÖNTEJÄ.

Vakkani päällä ei ole kantta sanoessani, että vastustan tuulivoimaloita. Olen vastustanut jo vuosia. En vastusta niitä kategorisesti, mutta vastustan tuulivoimalapuistojen tuloa viimeisiin erämaihin, niin meillä kuin muuallakin. Tuulimyllyjen saavuttua erämaihin, ne eivät ole erämaita. Eivät lähellekään.

Nyt olen Luonnon ( luojani ) edessä nöyrtymässä jättimäisten aurinkovoimaloiden edessä. Miksi minä, päivittäin "v--pipertäjäksi" räävitty vanha mies, olen tässäkin muuttumassa?

Niin kuin Hesarin tämän aamuisestakin jutusta ilmenee, ovat aurinkopaneelien tarvitsemat alueet yhä jättimäisempiä. Suomalaiselle heimolle tyypillisesti ollemme suureellisesti jo toteuttamassa tuhansien hehtaarien voimala-alueita, Euroopan suurimpia. Rahakeskeinen ajattelu on löytänyt tässäkin aikaan sopivan, uuden markkinan. Kannatan rakennuskohtaista aurinkosähköä. Sitä on tuettava nyt.

HS 5.7.2023

Ongelmia on syntymässä. Keski-Euroopassa on jo syntynyt. Ensimmäiset isot ongelmat syntyivät tuulimyllyjen ympärille. Energiayhtiöille tuli ja tulee edelleen halvemmaksi jättää käytöstä poistetut myllyt yhteiskunnan kontolle. Sakot ovat minimaalisia ympäristörikkomuksista. Suomessa tilanne on sama. Ennallistamisrahastoa ei käyttöaikana kerätä, vaikka se olisi ratkaisu. Kannattavuuslaskenta yhtiöissä tässä kohtaa on yksinkertaista. Sama muuten koskee kaivosteollisuutta, sotkuja ei kannata siivota. Ensimmäiset ongelmat myös aurinkovoimaloiden jätteiden kanssa on nähty viime vuonna Saksassa.

Tuhansien hehtaarien aurinkovoimaloiden alle jää paljon metsää, mutta myös ravinnontuotantoon soveltuvaa maata. Asia on vakava, sillä on laskettu ja mallinnettu viljelysmaan määrän puoliintuvan vuoteen 2050 mennessä. Kehitys on nopea ja dramaattinen, jopa kohtalokas.

Ei ole myöskään kattavia ja edes suhteellisen tarkkoja arvioita siitä, että missä ajassa aurinkokenttä kuolettaa aiheuttamansa hiilipäästöt erilaisissa luontotyypeissä. Ilmeisesti se on kymmeniä vuosia.

Minulta yhä useammin tingataan sitä kuuluisaa "sinun ratkaisuasi". Minun missioni on osoittaa kärjekkäästikin yhteiskunnan epäkohtia. Näyttää parhaimmillaan "keskaria". Ei ole sellaista velvollisuutta, että jos kansalainen on kriittinen, hänellä tulisi olla ratkaisumallit. Tämä on tappisilmäisten vaatimus, jolla yksinkertaisesti halutaan hiljentää keskustelua. Jätänkin ratkaisujen etsimisen asiantuntijoille.

Sen sijaan mielipiteinäni sanon kannattavani ydinvoiman lisärakentamista tuottamaan ylimenokauden energiaa. Minkä ylimenokauden? Näen tulevaisuuden fuusioydinenergian ja vetytalouden kombinaationa, jossa sähköenergiaa tuotetaan ydinfuusiolla, joka sitten pääosin jatkojalostaa vettä vedyksi. Iso reunaehto, jonka itse näen lähes ylitävän lajimme tulevaisuuden, on ihmislajin aiheuttama maa-planeetan nopea tuhoprosessi. Ilman ydinsotaakin se on vauhdissa kuin entinen likka latotansseissa.

Hesarin juttuun tästä:

www.hs.fi/talous/art-2000009684162.html

IHAN VÄHÄN POLITIIKKAA JA PIKKU PETOKSIA.

On tullut virkistävän erilaista palautetta YouTubeen tekemästäni abadocista. Sanon siinä, että olen nyt täysin kaikkien Suomen eduskuntapuolueiden ulkopuolella. Tarkoittaa myös sitä, etten enää voi äänestää näihin puolueisiin kuuluvaa ehdokasta. Missään vaaleissa. En nimittäin halua tehdä itsestäni yhtä epä-älyllistä idioottia. Sitähän se tarkoittaa, jos annan ääneni ehdokkaalle, joka on sitoutunut jatkuvan taloudellisen kasvun paradigmaan. 

Puolueissa uskotaan jatkuvan taloudellisen kasvun olevan keskeinen, onnellisen valtion elementti, pyrittäessä selviytymään tämän tutkitusti onnellisen valtion onnellisuuden monistamisessa ja kirittämisessä jatkoon. Selkosuomella tarkoittaa velkojen poismaksua. Ja jos ei nyt ihan realistisesti valtionvelkojen poiskuittaamista, niin ainakin velanoton hidastamista. Todennäköisesti tässä talousmallissa on kuitenkin se raja ylitetty, jolloin enää kumpikaan vaihtoehto ei toteudu. 

Big bang kuittaa velat. Siis todella iso maailmallinen romahdus, jonka yksi ydin on talouksien romahdus. Sitä tässä viikolla on jo Kansainvälisen valuuttarahaston, IMF:n pääjohtajakin maalaillut. Tämä yksinkertainen johtopäätös tulee suoraan ja vääjäämättä tietenkin tuosta aiemmin mainitsemastani epä-älyllisestä talousjärjestelmästä. Se imee kaiken tyhjiin ihmisistä, maakuoren raaka-aineista ja elinympäristöstä lajeineen. Tyhjästä on sen jälkeen paha nyhjäistä. Tänään olemme siinä kohtaa matkallamme, jossa elinkelpoinen maapinta-ala nopeasti vähenee, raaka-aineet hupenevat, makea vesi vähenee, ruoantuotanto vähenee, ihmispopulaatio kasvaa edelleen ja uusi, massiivinen lajien sukupuuttoaalto koittelee. 

Tuskin muistan aikaa, kun ihmisiä oli tällä planeetalla 2,5 miljardia. Synnyin silloin. Nyt ihmisiä on 8 miljardia. On paradoksaalista, että kuitenkin juuri nyt planeetan varallisuus kertyy muutamien harvojen hallintaan ja viisaus on muuttumassa kohtalokkaaksi tyhmyydeksi. Ihmisiä on paljon, viisaita ihmisiä yhä vähemmän.  Ja tietenkin sukupuuttoaalto vyöryy meillekin, mutta laajemmin asiasta ei välitetä. Vie ihmislajinkin. Nyt rokataan. Loppuun asti. Räystäspääsky saa mennä ja mitä helvettiä me nokikanoillakaan teemme. 

Ruotsalaisesta kansanpuolueesta tuli hallituksen tekijä, tai paremminkin Perussuomalaisten tekijä. Ennen vaaleja puolueen puheenjohtaja sanoi hyvin selväsanaisesti, ettei Rkp mahdu persujen kanssa samaan hallitukseen. Viime viikkoina lausunnot ovat liudentuneet. Enää ei kategorisesti sanota ei. Nyt odotellaan hallitusneuvotteluita. Ilman kristillisten ja ruotsalaisten tukea ei perussuomalainen enemmistöhallitus toteudu. Tässä siis oli ensimmäinen takinkääntö. Luvattiin ettei mennä, mutta ehkä mennäänkin. Luulen, että Rkp on huuto tuuleen tyynessä kesäyössä, puheenjohtajansa henkäys.

Toisen vaalipetoksen äänestäjiä kohtaan teki Kokoomus. Siis sellaisen, joka näki päivänvalon viikko vaalien jälkeen tänään. Kokoomus sanoi ehdottomasti haluavansa hallitusohjelmaan niin sanotun terveysveron. Verolla pyrittäisiin tyhmiä ihmisiä, joita totisesti olemme, ohjaamaan terveempään elämään ja tuottamaan pitempään. En sano että tuottamaan mihin ja kenelle pitempään, mutta sellaisen veron halusivat. Verotusta olisi kiristetty sokerin, rasvan, suolan ja tupakan osilta. Alkoholiin ei koskettaisi, paitsi kabineteissa. Tänään Kokoomus sanoo, että tuskin toteutuu. Epärealistinen. Petos mikä petos.

Moni kysyy, että mihin tässä joudutaan tällä takinkääntövauhdilla, eikä edes Kepu ole nyt hallituskaavailuissa mukana. Minäpä kerron. Ei yhtään mihinkään. Nämä kaikki ovat ihmislajin nopeaa katoamista kannattavia puolueita, siis jos katsoo niiden puolueohjelmia. Puolueet tarjoavat meille parhaimman live performansen lintujen laulun sijaan. Nauttikaamme keväästä! 

KANSA HALUSI JA SAI.

Vaalien jälkeinen huhtikuun aamu valkenee kylmänä. Kovettunut lumi Saimaalla kantaa pilkkijän. Lähden pilkille. Tai lähden jäille miettimään Suomen tulevaisuutta. Ainakin mietin globalistiseen uusliberalismiin perustuneen vapaakaupan vähenemisen  vaikutuksia konservatiiviseksi ja äärinationalistiseksi kääntyneelle Suomelle. Asiasta ei lainkaan vaalikeskusteluissa puhuttu. Ei sanakaan. Tänä aamuna kuin piruuttaan, Hesari Vision ottaa asian esille. Ja se asia on kohtalon kysymys.

Talous on toinen juttu, mutta näen myös poliittista epävakautta edessä. Kaukana ovat puolueiden poliittiset linjaukset toisistaan. Ja ovat monet linjauksetkin puolueiden sisällä hämmästyttävän erilaisia. Vai miten voi tulkita vaikkapa Perussuomalaisten Putkosen vaatimuksen kikyssä työntekijöille siirretyn työnantajien eläkemaksun siirtämiseksi takaisin. Tämän kuitenkin puheenjohtaja Purra torppasi. Kyse on äänestäjien hämäämisestä. Se kuuluu ääriliikkeiden toimintatapoihin.

Kokoomuksen rooli tulevassa hallituksessa tulee olemaan vaikea. Orpon morsiammena tulee olemaan joko Purra, tai Marin. Kysymys kaasoista ja bestmanneista onkin sitten vaikeampi. Kokoomuksen Orpon on tarkkaan mietittävä hallituksen "sisäistä dynamiikkaa". Niin sitä nykyisin kutsutaan, mutta erityisesti hallituksen sisäisiä voimasuhteita on aprikoitava. Väärillä comboilla saattaa osa vaalivoitosta sulaa nahkapäätöksiksi ja niiden myötä sulaa myös keskeisten, uusien hallituspuolueiden kannatus. 

Uskon, että tulevan hallituksen alkutaival kertoo paljon. Kipeimmät päätökset on tehtävä etupainotteisesti, puolueiden "kynnyskysymyksistä" huolimatta. Loppupeleissä sellaisia ei ole. Kynnyskysymyksiä. Sen suomalaisen poliittisen historian aapiset kertovat. Kokoomus on kertonut tiukasti, ettei leikkaa terveydenhuollosta, ei koulutuksesta, ei sisäisestä- eikä ulkoisesta turvallisuudesta, eikä myöskään eläkkeistä. Siis Kokoomus ei juurikaan leikkaa. Se on sanonut hillitsevänsä indeksejä, leikkaavansa asumistuista ja työttömyysturvasta. Kokoomus haluaa voimakasta maahanmuuttoa, Perussuomi ei sellaista halua. Tässä muuten tulikin Perussuomalaisten ohjelma kerrottua. Rajat kiinni.

Suomessa on ollut historiallisesti poliittista yhteistyökykyä. On sitä vieläkin. Siitä pitää huolen ihmeellinen koheesiovoima; valta. Hallitusohjelma on kompromissien summa. Se on aina sitä ja toimii yleensä sinne hallituskausien loppupuolelle. Niin nytkin. Kynnyskysymykset muuttuvat vaatimuksiksi ja siitä edelleen liudentuvat kirjauksiksi. 

Tiedämme jo lähihistoriasta, että Kokoomus-vetoinen hallitus tulee lyömään päätään Hakaniemen petäjään. Ammattiyhdistysliike on edelleen voimissaan. Siitä vakuuttavasti kertoo talven ja kevään sopimuskierros. Uutena elementtinä Perussuomalaisten myötä tulee ilmastonmuutoksen kieltäminen ja hiilinielujen "EVK-asenne". Eli ei voisi vähempää kiinnostaa. Se taas ei lainkaan sovi teollisuudellemme, joka haluaa kiihkeästi mukaan vihreän siirtymän rahanjakoon. Patruunoilla on edelleen oma massi tyynyn alla. 

Ei tarvitse olla pääsiäisnoita ennustaakseen turbulenssia ja epävakautta Suomeen. Yksioikoiset, hyvääkin tarkoittavat vaaliteemat saattavatkin kääntyä Suomelle kalliiksi, jopa kohtalokkaiksi. Kun yhtäältä leikataan, niin toisaalla tarvitaan tukea. 

Kaiken maalaamani pimeyden yllä leijuu kuuluisa "kansan tahto", eikä se tosiaankaan aina ole oikeassa. Sen verran johdateltavia me olemme. Samaa muuten tapahtuu Venäjällä. Vai olemmeko vain tyhmiä ja tietämättömiä.

VAALIKAMPANJAT OVAT YHÄ SYVEMMÄLTÄ?

On jotenkin lähes liikuttavaa kuinka eduskuntavaaliehdokkaat pyrkivät tulemaan muutamiksi viikoiksi, neljän vuoden välein, oletetun, heitä mahdollisesti äänestävän, kohderyhmäksi määritellyn vaalikarjan arkilaitumille. Tätä nykyä jopa fyysisen koskemattomuutensa uhallakin. Kohtaamispaikat ja kohtaamiset eivät kuitenkaan ole ehdokkaiden mukavuusaluetta. Sen näkee kaikesta. Kiusaantuneisuus ja teennäisyys ovat käsin kosketeltavia. Moni satunnainen, äänestävä kulkija kokee myötähäpeää. Minäkin. Mutta kun leveän leivän eteen se esiintyminen ja flaijereiden jakaminen on vain tehtävä. Soppaa, kahvia pahvimukeista ja ruusujakin usein tarjoillaan. Se vaan kun on niin. että näkyvyys on kaiken aa ja oo. Erityisesti uusille ehdokkaille. Neljätuhatta litraa rokkaa ja eduskunnan luottokortti taskuun.

Ehdokkaita tapaa värikkäissä selfieliiveissään ja nimikoiduissa pipoissaan toreilla, asemilla, työmatkajunissa, kirjastoissa ja jopa joogasaleilla. Jonkin sortin vastaiskukin on alkanut. Moniin kauppakeskuksiin ei ehdokkailla enää ole lupaa mennä kampanjoimaan. Toki kauppakin osansa vaalipoteista ottaa. Näin vaikkapa maksullisilla mainospaikoilla. Yksi pienikokoinen, isopäisen persun kuva tuli minuakin vastaan lappeenrantalaisessa kauppakeskuksessa joka nurkan takana. Liekö kuva vääristänyt. Veikkaanpa, että ehdokkaiden kommentit pääosin ovat puppua siitä, että palelu tuulisilla turuilla ja toreilla oman tukiryhmän kanssa äänestäjiä tavaten "vaalikentillä" on sitä vaalien "ihan parasta". En usko.  

Kahdessa vuosikymmenessä vaalikampanjointi on muuttunut luonteeltaan käänteentekevästi. Vaikka joskus vielä toisin väitetään. Some on keskeinen, uusi kampanjaväline. Se on äänestäjillä aina mukana. Taskussa. Vaalitaistelua käydään ihmisten älypuhelimilla. 

Isosti some-kampanjoinnin aikanaan aloitti Yhdysvaltain 44. presidentti Barack Obama jo vuonna 2008, vuotta ennen valintaansa ensimmäiselle kaudelleen. Hänen kampanjansa meni jopa niin pitkälle, että tukea somessa sähköpostein Obamalle pyydettiin jopa muista maista, Suomestakin.

Meillä somefiksuimmat ehdokkaat ovat esillä sosiaalisessa mediassa koko vaalikauden antamatta "tähden sammua". Taktiikka on osoittautunut toistaiseksi hyväksi.

Toinen merkittävä muutos joka näkyy kansalaisille, erityisesti vaalien laadullisissa eroissa, on kampanjoinnin "lippujen ja lappujen koko ja runsaus". Ehdokkainen välinen segretaatio korreloi suoraan ehdokkaan vaalibudjettiin. Alle 30.000 euron on lähes turha ajatella istuvansa Arkadianmäellä seuraavaa neljää vuotta. Jenkkilän suuntaan siis olemme tässäkin menossa. Suurimmat kampanjat maksavat jo useita satoja tuhansia euroja. Vaalikassan rakentaminen alkaakin monella edustajalla ja ehdokkaalla jo heti uuden vaalikauden alettua. Jo nyt Suomessakin on nähty ehdokkaiden sitoutumista rahoittajiinsa. Puhutaan kauniisti yhteiskunnallisista sidosryhmistä. Tässä kohtaa vääjäämättä vanha totuus muiden laulujen laulamisesta pitää yhä enemmän paikkansa. Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa Keskustan aiemman ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Hannu Hoskosen saama tuki kaivosteollisuudelta. Hän sitten kyllä puhuikin kauniisti kaivosteollisuudesta. Korruptiota on monenlaista. Jopa laillista ja laitonta.

Kolmas merkittävä trendi, monen muun lisäksi, on lisääntyvä julkkisten määrä ehdokkaiden joukossa. Ilmiö tietenkin perustuu siihen, että heillä on valmiina imettynä julkisuutta yli minimikynnyksen. Vaalibuustin ei siis tarvitse olla niin suuri kuin tuntemattomalla soturilla ja tietenkin budjetit kiittävät. Emme tosin vielä ole poliittisen emomaamme USA:n tasolla, jossa kolmannen luokan filmien näyttelijästä tuli presidentti, tai jossa sovinistisestä, käytöstapoja omaamattomasta patologisesta valehtelijasta tuli presidentti. Tai jossa vaalitapahtumat tulee suojata kalliisti turvamiehin ja jossa ehdokkaiden vapaata liikkumista rajoitetaan. Mutta sitä kohti, sitä kohti.

Vaalikampanjoinnissa ja poliittisessa vaikuttamisessa kaiken takana on Raha. Rahaan perustuva järjestelmä, jossa kaikki päätöksenteko menee rahan läpi, ei elinympäristömme tulevaisuuden, ei edes ihmisen. Tämän ilmiön seurauksena viimeistenkin demokraattisiksi laskettujen maiden demokratiat ovat uhattuina. Näin juuri nyt vaikkapa Israelissa. Raja demokratian ja pakkovallan välillä on ohut. Jopa niin ohut, etteivät kaikki sitä näe. Toinen uhka, mutta mitä ilmeisimmin vääjäämätön kehitys, on korporaatioiden vallan kasvu yli kansalaisten vallan, oli se mitä valtaa tahansa. Yhteiskuntien vaarakehityksissä on kyseessä sama lajillemme ominainen "auvoinen tietämättömyys" kuin ilmaston muutoksessa. Tiedämme sen tulevan, mutta mieluummin sukupuuttoomme asti sopeudumme, tässä ja nyt, elämästämme nauttien kuin että tekisimme takaperoiselle kehitykselle yhtään mitään merkitsevää. 

KANSALLINEN ETU

Viime päivinä olen miettinyt kansallista etua. Onko se tiukasti sidottuna vain omaan maahan optimaalisin vaihtoehto? Vai onko paras kansallinen etu ajatusjanan toisessa päässä? Onko se poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen vaihtoehto, jossa maa on vahvasti kytkettynä ulkoisiin sidosryhmiin? Nähdäänkö sellainen tilanne tänään parhaana kansallisena etuna? Voiko kansallisesti olla jotain hyvää elämää siltä väliltä?

Vähäisin ongelma lienee kansallisen edun määrittely, mutta sen tekeminen on välttämätöntä. Kansallinen etu on oikeastaan yksinkertainen asia. Se on joukko superlatiiveja. Turvallisuus - turvallisin, hyvinvoiva - hyvinvoivin, onnellinen - onnellisin, koulutettu - koulutetuin, energiatehokas - energiatehokkain, energiaomavarainen - energiaomavaraisin, puhdas - puhtain, monimuotoinen - monimuotoisin. Näiden, lähes itsestäänselvyyksien jälkeen tulemme määrittelyn reuna-alueille, jossa poliittiset intohimot, väärinymmärrykset, ideologiat ja tarkoitushakuiset määritelmät vaikuttavat. Kysymys kuuluukin missä Suomi parhaillaan menee kansallisen etumme merellä? Onko kansallinen etumme jatkuvassa muutoksen tilassa rakennuspalikoidensa osalta ja vaikuttavatko niin sisäiset kuin ulkoisetkin poliittiset voimat kansallisen etumme arviointiin?

Suomessa on erityisesti vuoden 1991 Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tapahtunut valtaisa muutos kansallisen edun poliittisessa rakenteessa ja määrittelyssä. Keskeisin kansallisen etumme painoarvo oli lähes betonoitu suuren naapurimme olemassaoloon ja naapuruuteen. Kansallinen etumme oli sidottu näennäiseen liittoutumattomuuteen myös sotilaallisesti. Se ilmeni niin sanottuna aktiivisena turvallisuuspolitiikkana, joka koostui ulkopolitiikasta ja sotilaallisesta liittoutumattomuudesta, sekä sotilaallisesta valmiudesta. 1980-luvulta alkaen sotilaallista liittoutumattomuutta korostettiin, mutta muun muassa asehankintoja lähdettiin tekemään niin idästä kuin lännestäkin. Tosin jo 1960-hankimme tusinan verran brittiläisiä Gnat-hävittäjiä maahamme. Pitkällisten neuvotteluiden jälkeen neuvostoliittolaisten kanssa, hankittu määrä jäi sotilaallisesti merkityksettömäksi, mutta symbolisesti hankinta korosti itsenäistä päätäntävaltaamme, niin itään kuin länteen. Tuolloin ja vielä vuosikymmeniä eteenpäin puolustusvoimiemme kalusto laadullisesti ja lukumääräisesti oli kuitenkin lähes kokonaan neuvostohankintoja. Sen verran vielä Gnat-hävittäjistä, että olen keskustellut edesmenneen suomalaisen kenraalin kanssa, joka kertoi Gnat-hankinnan luoneen "synenergiaa" suomalaisten ja neuvostoliittolaisten välille. Suomalaiset pääsivät tutustumaan länsitekniikkaan ja jopa puhkaisivat Gnat-hävittäjällä äänivallin, mutta niin pääsivät myös neuvostoliittolaiset tutustumaan länsitekniikkaan perinpohjaisesti. Samalla he saattoivat näyttää puuttumattomuuttaan Suomen sisäisiin asioihin. Kenraalin mukaan neuvostoliittolaisten osuudesta oli sovittu hankinnan yhteydessä. Se lienee ollut myös eräänlainen ehto. Toinen mielenkiintoinen, historiallinen asehankintoihin liittynyt yksityiskohta oli suomalaisen rynnäkkökiväärin synty. Venäläiset tarjosivat moneen otteeseen1950-luvun loppupuoliskolla omaa Kalashnikov-rynnäkkökivääriään ( AK-47 ) suomalaisen yksittäisen taistelijan aseeksi. Niitä ostettiinkin pieniä määriä ja itse asiassa todettiin jopa erinomaisiksi. Jostain syystä haluttiin kuitenkin valmistaa aseesta suomalainen versio ja ensimmäinen malli ( RK-60 ) olikin lähes suora kopio AK-47:n kivääristä. Kuitenkin vasta malli RK-62 pääsi Valmetin toimesta kotimaiseen massatuotantoon.  Ase tuli tärkeimpiin joukko-osastoihimme vuoden 1965 aikana. Kun kysyin asiasta edesmenneeltä kenraaliperhetuttavaltamme valmistuessani kadettikoulusta vuonna 1978, hän ei lähtenyt avaamaan asiaa. Sanoi kuitenkin oman asetuotannon olevan kansallinen etu. Sitä se varmaan olikin.

Presidentti Urho Kekkosen aika tasavallan presidenttinä, vuodesta 1956, vuoteen 1982 oli niin sanottua puolueettomuuden ja sotilaallisen liittoutumattomuuden aikaa, mutta myös kylmänsodan aikaa. On lähes paradoksaalista, että Kekkonen viime sotiemme loppuun asti käytti venäläisistä kovaa retoriikkaa, muun muassa kirjoittamalla Suomen Kuvalehdessä nimimerkillä Pekka Peitsi. Kekkosen mukaan tuolloinen ikiaikainen vihollinen oli hänelle ryssä, joka oli hävitettävä mitättömyyteen. Kekkonen johti aina 1950-luvun alusta pääministerinä ja sitten 25 vuoden ajan presidenttinä suomalaista sisäpolitiikkaa ja samalla erityisesti suomalaista ulkopolitiikkaa semidiktaattorin ottein. Mitkään argumentit eivät kuitenkaan pysty kumoamaan tosiasiaa, ettei Kekkosen aika olisi ollut suomalaisen yhteiskunnan kehittymisen, modernisaation ja vaurastumisen aikaa. Kekkonen kykeni omalla persoonallaan vaikuttamaan myönteiseen kehitykseen erityisesti kahdenvälisessä, bilateraaliseen vaihtoon perustuvassa kaupankäynnissä neuvostoliittolaisten kanssa. Neuvostoliitosta virtasi Suomeen pääosin raaka-aineita edullisesti ja suomalaiset toimittivat monipuolisesti eri alojen lopputuotteita miesten puvuista ja laivoista aina kokonaisiin kaupunkeihin asti. Bilateraalinen kaupankäynti romahti lopullisesti vasta presidentti Mauno Koivisto kaudella Neuvostoliiton romahtaessa syksyllä 1991. Presidentti Kekkosesta on sanottava lopuksi se, että hän ehti nähdä Euroopan yhdentymisen aamunkoiton ja pyrki aktiivisesti myös laajentamaan suomikuvaa rajojemme ulkopuolelle Lännen suuntaan. Hänen tähtihetkensä lienee ollut Euroopan turvallisuus ja yhteistyökonferenssi ( ETYK ), joka vuonna 1975 Suomen aloitteesta järjestettiin Helsingissä. Kekkosen mukaan kokous ja erityisesti Etykin pohjalta luotu uusi turvallisuusjärjestelmä oli Suomen kansallinen etu. Järjestelmä romuttui vasta Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan vuonna 2014. Kansalliseksi eduksi nähdyt elementit saattavatkin romuttua yhdessä yössä. 

Näen hyvinvoinnin ja maamme turvallisuuden kehityksen sotiemme jälkeisenä aikana aikakaudeksi, jolloin rakennettiin hyvinvointisuomen perusrakenteet, huolimatta Neuvostoliiton kiistämättömästä vaikutuksesta niin sisä- kuin ulkopolitiikkaamme. Se lienee kiistatta ollut Suomen etu, etenkin kun valtiojohtomme kykeni turvaamaan maallemme rauhallisen ajanjakson kehittyä ja samalla kyeten estämään Suomen itsenäisyyteen kohdistuneet uhat.

 

Tänään Suomi rämpii, haluan tarkoituksellisesti käyttää tätä sanaa, erityisesti talous- ja ulkopolitiikassaan täysin eri soilla kuin ennen vuotta 1991. Kansallisen etumme sisältö ja siihen liittyvä päätöksenteko on kääntynyt enemmän kuin 180 astetta. Vuodesta 1994 Maastrichtin sopimuksen tultua voimaan, on Suomi täydellisesti sitoutunut erillisestä taloudellisesta saarekkeesta osaksi kansainvälistä taloudellista järjestelmää ja sinetöi kansallisen etunsa nimissä taloudellisen liittolaisuuden vuonna 2002 liittymällä eurojärjestelmään. Kuitenkin tässä vaiheessa oli jo nähtävissä kansallisen etumme monimuotoisuuden turvallisuusvaje. Käyttöön otettiinkin suhteellisen määrittelemätön käsite, nato-optio. Uusi turvallisuushakuisuus tosin myös nähtiin myös naapurimaassamme Venäjällä. Vuodesta 2002 voidaan nähdä presidentti Putin toimien aktivoituneen Lännen suuntaan ja retoriikan terävöityneen. Saman aikaisesti kansallisen etumme turvallisuusfunktio lähti muotoutumaan päätyäkseen nykyhetkeen, jossa olemme hakeneet Pohjois-Atlantin puolustusliiton ( NATO ) täysjäsenyyttä. 

Kappaleen alussa puhuin rämpimisestä. Talouspolitiikan osalta verbi on tänään kaikille selvä, sen sijaan ulkopolitiikassa rämmimme tuntemattomilla soilla. Turkki ihmetyttää ulkopoliittista johtoamme, Unkari ihmetyttää, Yhdysvaltain presidenttisidonnainen, poukkoileva ulkopolitiikka ihmetyttää, Naton hampaattomuus ihmetyttää ja kaiken lisäksi jälleen kerran ulkopoliittisten toimijoiden aisan yli hyppiminen ihmetyttää kansalaisia. Presidentti vai pääministeri, vai kuka johtaa? Kysymyksiä on herännyt erityisesti Ukrainaan annettavan avun määrän ja laadun suhteen. Ulkopoliittinen johtomme työskentelee tänään aivan uudenlaisten haasteiden kanssa, etenkin kun jopa oikeusvaltiomme arvoja joudutaan arvioimaan.

Kansalliseen etuumme kuuluu eittämättä onnellisuus. Kansainvälissä mittauksissa olemme toistaiseksi menestyneet. Sen sijaan kansallisen edun keskeisen elementin, yleinen koulutustason lasku jatkuu oppimistulosten ja syrjäytymisen myötä. Olemme nopeasti vajonneet kärjestä alle keskikastin, aina Turkin tasolle. Luonnon monimuotoisuuden ja ympäristömme puhtauden osalta kansallinen etumme on osin romutettu. Ahne suo- ja metsätalous, sekä huonosti reguloitu kaivosteollisuus ovat pilanneet vesistömme, osin peruuttamattomasti. Ahne metsätalous avohakkuuoppeineen on yksipuolistanut metsäluontomme ja romahduttanut luontomme biodiversiteetin. Huomion voi tehdä vaikkapa romahtaneista lintukannoista ja lähes sukupuuttoon kuolleista lajeista, jotka vielä muutama vuosikymmen sitten olivat yleisiä. Tilanne ei voi olla kansallisen etumme mukainen. Valitettavaa on, että ympäristö- ja ilmastoasioita ei koko kontekstissaan ymmärretä kansalaisten keskuudessa laajasti ja keskeisesti kansalliseen etuumme kuuluvaksi. 

- Sunnuntai-aamu kirjoitetaan. Kirjoittamiseni, silloin kun kirjoitan, on intensiivistä. -

Lopuksi otan, asiaa sivuten, ähkuttiasian. Mitenkään arvottamatta suuntaan tai toiseen ( hyvä juttu - huono juttu ) otin ensimmäisen kerran jo 6 vuotta sitten ja myöhemmin monissa yhteyksissä, esiin Naton jännitteitä lisäävät vaikutukset Suomessakin tulevana tosiasiana. Minut tyrmättiin. Minulle huudettiin. Olin heille putinisti, vaikka sanoin vain yksinkertaisesti niin, että mikäli Suomi liittyy Natoon, jännitteet Suomen ja Venäjän 1300 kilometriä pitkällä rajalla tulevat lisääntymään.  Minulle kerrottiin tapahtuvan päinvastoin. Jännitteet tulevat vähenemään. Tänään samat ihmiset ihmettelevät Venäjän nopeaa sotilaallista varustautumista ja jännitteiden lisääntymistä Norjan ja Suomen rajojen läheisyydessä, muun muassa Suursaaressa Suomenlahdella Kotkan ulkopuolella. Suomi rakentaakin aitaa rajalleen jännitteiden vähentämiseksi. Itse pidän aidan rakentamista hölmönä.

Aitakapina:

https://youtu.be/A8L_XSdORXU

Ihmisiä voidaan jakaa moneen kuppikuntaan. Yhdet ovat älykkäitä ja osaavat luoda uutta, päätellä ja nähdä kausaalisuuksia, toiset ovat aatteensa syömiä ja näkevät kaikki ympäristössään aatteellisesti, joka vääristää monimuotoista todellisuutta. Tappisilmäisyys ei kuulu kansalliseen etuun.

Syntyessäni ihmisiä oli kaksi ja puoli miljardia. Tänään kahdeksan miljardia. Viisaita oli silloin vähän, tänään vielä vähemmän.
A. E. Bäcklund

Itselleen haudan kaivaminen ja arkun rakentaminen on järjettömintä mitä ihminen voi eläissään tehdä. Muutakin järjetöntä voi tehdä.

A. E. Bäcklund

Rehellinen ei peri maata, vielä vähemmän valehtelija. Itseään ei voi periä.

A. E. Bäcklund