Suomen ympäristökeskuksen tutkimusprofessori Jyri Seppälä sanoo, etteivät Suomen metsät voi hyvin. Siitä yksi esimerkki ovat metsien hiilinielut, jotka ovat muuttuneet hiilipäästöiksi. Keskeinen syy ovat liialliset hakkuut, joiden myötä metsiemme vuotuinen kasvu on pienentynyt lähes 10 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Metsiämme hakataan myös vuosi vuodelta keskimäärin yhä nuorempina ja liikaa.
Seuraukset ovat kahdenlaiset. Yhtäältä vaikutukset ovat taloudellisia, toisaalta tulevaisuudellisia, jotka näkyvät lajien, myös ihmisen, selviytymisessä.
Taloudellisetkin vaikutukset vähentyneelle biomassan tuotolle ovat kolmijakoiset. Teollisuus saa jatkossa yhä vähemmän, yhä kalliimmalla ja yhä vaikeammin laadukasta raaka-ainetta. Se pystyy ja joutuu adaptoitumaan kilpailun ja kannattavuuden kautta pienempään raaka-aineen saantiin. Nyt, ylimenovaiheessa puuraaka-aineen hankinnasta seuraa yhteiskunnallista painetta ja ristiriitoja eri sidosryhmien välillä. Pahimmillaan ne näkyvät mielenosoituksellisina konfrontaatioina ja jakolinjojen lisääntymisenä ja syvenemisenä väestössä.
Toinen vaikutus ovat pienenevät puunmyyntitulot metsänomistajille. Parhaillaan ylimenovaiheessa, metsätuloja pyritään vakioimaan lisäämällä hakkuita, joka nopeasti näkyy metsien kokonaiskasvussa edelleen sitä vähentävästi. Hakkuiden lisäämisen tie on nopeasti kuljettu loppuun metsätaloushistoriamme aikaikkunassa.
Vaikutukset, sekä metsäteollisuudelle, että metsänomistajille ovat myös kansantaloudellisia. Metsistämme saatava kokonaispotti vähenee. Kompensaatioksi on ajateltu korkeampaa jalostusastetta ja uusia, puupohjaisia innovaatioita. Viime vuosikymmenenä on kuitenkin menty päinvastaiseen suuntaan rakentamalla uutta teollista kapasiteettia sellun tuotantoon, joka on bulkkityyppinen puolivalmiste. Se on myös nuoria metsiä liiallisesti kuluttava. Myöskään uusien puupohjaisten innovaatioiden kannattava tuotanto ei ole lähtenyt etenemään. Ainakaan toistaiseksi.
Kolmas taloudellinen vaikutus saattavat olla isot kustannukset EU:n päästösopimusten rikkomisesta. Niihin Suomikin on sitoutunut. Monien asiantuntijoiden mukaan näin tulee käymään ja Suomelle on nykytilanteen mukaan tulossa miljardilasku. Euroopan parlamentti hyväksyi Euroopan ilmastolain, joka nostaa EU:n vuoden 2030 päästövähennystavoitteen aiemmasta 40 prosentista 55 prosenttiin ja tekee ilmastoneutraaliudesta vuoteen 2050 mennessä laillisesti sitovan tavoitteen. Tavoitteeseen pyritään jäsenvaltioissa päästöjen vähentämisellä kaikilla päästöjä aiheuttavilla sektoreilla, sekä päästökaupalla. Suomen osalta on tullut selväksi, ettei nykytoimin tavoitteita saavuteta.
Metsillä on keskeinen merkitys lajien hyvinvoinnille, myös ihmiselle. Niistä löytyy erilaisia luontotyyppejä, joiden suojelulla on kiire. Suojelun keskeisin tavoite tulee olla kaikkien luontotyyppien ominaispiirteiden säilyttäminen. Suomessa on 69 luontodirektiivin luontotyyppiä, joista 14 on ensisijaisesti ja kiireellisesti suojeltavia. Tämä ei tarkoita tietenkään muidenkaan luontotyyppien unohtamista.
Metsä osaa hoitaa itse itsensä, ihmisen siihen puuttumatta, ylivoimaisella tavalla. Sen se on tehnyt satoja tuhansia vuosia. Metsien omaehtoinen kuolema ja uudistuminen, eivät ole aiheuttaneet haittoja muulle luonnolle. Päinvastoin metsät ovat mahdollistaneet bio-organismien tasapainoisen kehityksen ja olemassaolon.
Ihmispopulaation kasvu on aiheuttanut metsille yhä enemmän talouteen liittyviä vaatimuksia niiden hyödyntämisessä, mutta myös poistamisessa paremman tuoton saamiseksi. Samanaikaisesti sivilisaation rakentaminen aiheuttaa yhä enemmän metsä- ja luontokatoa, sekä muita haittoja.
Metsien tehokäyttö ja äärimmilleen viety metsänhoito lisätuottojen maksimoimiseksi, aiheuttaa metsätyyppien köyhtymistä ja aiheuttaa lisääntyvien hiilipäästöjen lisäksi lajien määrien vähenemää. Tässä ihmisen toimilla on keskeinen merkitys. Selkeästi näkyviä haittoja ovat veden kiertokulun häiriintyminen luonnossa, sekä vesistöjen humuspohjainen tummeneminen. Tässä kontekstissa on huonosti ymmärretty soiden merkitys. Suot onkin pyritty muuttamaan puuntuotantoon, useinkaan siinä hyvin onnistumatta.
Suomessa on edelleen käynnissä metsänkäyttösektorin voimakas lobbaaminen tehostetun metsänkäytön puolesta. Hiipumista on kuitenkin tosiasioiden ja mahdollisten jättikustannusten vuoksi nähtävissä. On nähty, ettei metsistämme voida ulosmitata rahallista arvoa tiettyä raja-arvoa enempää, joka raja-arvo eri sidosryhmillä on eri tasoilla. Keskeisintä kuitenkin ovat kansalaisyhteiskunnan lisääntyvät ja yhtenäiset käsitykset ja vaatimukset siitä, että metsillämme on muitakin keskeisiä merkityksiä ihmisten hyvinvoinnille arjessa. Nämä merkitykset ovat vahvistuneet. Ne ovat vahvistuneet siinä määrin, että metsäsektori kokonaisuudessaan joutuu ne huomioimaan, ymmärtäen, että myös kansalaisilla on moraalinen omistajuus ja immateriaaliarvoja kansalliseen metsäomaisuuteemme, eivätkä fyysiset omistajat voi metsillä tehdä mitä tahansa. Muutos on käynnissä ja hyvä niin.
