Näytää olevan blogeja monenlaisia. On teemablogia, poliittista blogia, nettipäiväkirjaa, matkablogia, julkisuusblogia, ammattiblogia, työyhteisöblogia, yritysblogia, tajunnanvirtablogia, terapiablogia, selfieblogia, videoblogia, lehtien maksettuja kolumneja, joita sanotaan blogeiksi, tai päinvastoin ja monia muita. Mitälie. Kaikille yhteistä on yli verkon saada julkisuutta ja sitä kautta jotain. Tarkoitushakuisuus on blogeille tärkeää. Se voi joillekin olla ammatti, toisille itsensä pitäminen julkisuudessa, toisille tahdonilmaisun foorumi. Suurimmalle osalle kirjoittajista blogialustalle nettiin sanojen heittely on kokemuksen kertaamista, muistelua ja tahantonta, tai tietoista analysointia. Blogissa on helppoa vahventaa, tai laimentaa oman hetken ankkurointi- ja kipupisteet. Uskon väitteen, että moni kirjoittaja jäsentää elämäänsä bloggaamalla.
Tekniikka tekee verkkoon kirjoittamisesta helppoa. Tekstin saaminen verkkoon on lähes aikaan ja paikkaa sitoutumatonta. Kirjoitan tätäkin yksittäisinä hetkinä laitteella, jota virheellisesti vielä kutsutaan usein matkapuhelimeksi.
Kasvaako kirjoittajan vastuu sanojen määrän myötä? Helpoin tapa rääpiä on twiitti. Muutama sana. Facebookin postaus onkin jo ihan muuta. Lauseita on enemmän. Joutuu ajattelemaan. Kolmantena, mahdollisesti vähäisempänä, tai sitten ei, on blogi. Blogi on aina "juttu". Ja juttuja on huonoja ja hyviä, kiinnostavia ja vähemmän kiinnostavia. Blogi on katsojan silmässä.
"Kahdesti kadonnut", minun blogini on helppo kategorisoida. Sillä ei ole genreä. Olen stereotypia bloggaajalle. Kirjoitan yhdeksän kertaa kymmenestä ajatukseni lähihistorian hetkestä, jolla on negatiivinen lataus mielessäni. Siis lähtökohtaisesti vitutuksesta. Tiedän, että on säälittävää kirjoittaa vitutuksen voimaannuttamana, mutta parempi sekin kuin olla kirjoittamatta. Usein viimeisen pisteen jälkeen huomaan aivan turhaan uhranneeni energiaa kielteisyydelleni. Kirjoitan ajatukseni auki, leväälleen. Näin se toimii.
Tohtorille sanoisin, että kiitos suorapuheisuudestasi. Sellaisena olen sinut oppinut tuntemaankin. Jos asiaa haet, niin lue Tekniikan Maailmaa, tai Suomelaa. Katsos kirjoittaa asiattomasti, siis ilman asiaa, on taito sekin. Tiikerin selästä on paha hypätä pois ja vielä vaikeampaa on nostaa tiikerikissan häntää. Nostan vittuuksissani kuitenkin; blogiani lukee säännöllisesti enemmän ihmisiä viikossa kuin pikku paikkakunnan paikallislehdellä on levikkiä. Näin se maailmaa taas muuttuu. Ja taas. Tulin syödyksi.
ASIA ASIAA: Savitaipaleen kunnan lupajaosto on myöntänyt vesitoiletin rakennusluvan Kuolimon Kaitasaaren kesämökille. Nyt tuli miulle se negatiivinen lataus! Kirjoitin kirjeen Pro Kuolimon hallitukselle. "Tarttis tehrä jotain". Käsittääkseni Pro Kuolimo on juuri tällaisten asioiden kotiin hoitamiseksi. Vai onko?
Kirje ja linkki LLS:n uutiseen löytyy: www.prokuolimo.fi ja sieltä, Keskustelu.
LISÄYS 3.4. Länsi-Saimaan Sanomien uutisessa oli ihmisiä liikahduttanut virhe; kyseinen kiinteistö, jolle vesitoiletille poikeamislupaa haettiin ei sijaitse Kaitasaaressa, niin kuin uutisoitiin, vaan Kaitasaaren rantakaava-alueella, sen mantereen puolella. Näin ollen poikkeamaluvassa vaaditaan jätevesille umpisäiliö ja riittävä tie, jotta säiliö voidaan tyhjentää. Katso erillinen kirjoitus asiasta.
1.4.2014
Arto Bäcklund
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti