Elielinaukiolla Vihannestukku Oy:n jakeluauton poskella banderolli huutaa osuvasti: "Tiukat paikat". Ilmavoimien mainos, tai mikä lie, huutaa Makkaratalon konkissa: "Sitä on ilmassa". Helsinki ottaa minut sanoin vastaan. On harmaata ja sataa.
Pientä sadettakin kastelevampi sumutihku kastelee villakankaisen palttooni ja pisarat silmälaseissa vääristävät maiseman aivan kuin hetkellisen, mielettömän ajatusleikkini tosi-tv ohjelmasta, jossa valmistetaan suuhunpantavaa tyhjästä.
Vastoinkäymisestä huolimatta jatkan hitaasti kohti Töölöä. Tapaan myöhemmin siellä oppineen miehen. En kuitenkaan voi olla varma hänen viisaudestaan. Haluaisin muutamiin kysymyksiin vastauksia. Jos käveleminen koleassa sateessa ei ole järin viisasta, arvelen, ettei tapaaminenkaan sitä ole. Kuvittelen tietäväni vastaukset.
Vain muutama kortteli ankeasta Kampista pohjoiseen tuntuvat kadut entistä surullisemmilta. Astun pieneen kahvilaan. Tilaan. En istu kahvilassa yksin. Helsinkiläisiä istuu epämukavilla design-tuoleilla näppäillen puhelimiaan tekemättä ilmeisesti mitään järjellistä. Entisen kaltainen päämäärätön kiire näyttää kadonneen. Mietin miksi.
Aikeeni pysyä mahdollisimman huomaamattomana epäonnistuu. Ajaudun puheisiin itseäni nuoremman miehen kanssa, joka ei ole se mies jonka myöhemmin tulen tapaamaan. Miehellä on sateenvarjo, juuri sellainen kuin minullakin tänään tulisi olla. Hän sanoo, katsomatta minuun, että "vauhti hidastuu, kun rahat loppuvat". Kysyn, tarkoittako hän itseään. Mies lupaa vastatat ulkona lähtiessään, mikäli poistun yhtä jalkaa. Vain ulkona saa tupakoida. Minä ymmärrän.
Sytyttäessään pikkusikarin miehen silmät kirvelevät sateenvarjon alle pakkautuvasta savusta ja uskon lupauksen vastaamisesta unohtuneen. Hän kuitenkin sanoo, että nyt on "tiukat paikat", Suomella. Tasavallan rahat ovat loppu. Ja kun tasavallan rahat ovat loppu, kansalaisten rahat ovat loppu. Ihmisten vauhti hidastuu. Mies nostaa varjonsa sateen alle ja sanoo vielä: "Sitä on nyt ilmassa". Uskon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti