Ei aurinko tänään pimene. Ei pimene ei, vielä 4 miljardiin vuoteen. Ja sitä ennen se ehtii vielä muuttua "punaiseksi jättiläiseksi" ja sitten kutistuu pois. Kotoinen Kuu vain tulee hetkeksi estämään näkyvyyttä. Kevätpurot silti solisevat, pikkupojat vain puuttuvat.
Kevätlintujen laulu hiljenee kello yhdestätoista alkaen. Hetkellinen pimeys valtaa tällä latitudilla, pilvisyydestä huolimatta. Toisaalta ei pilvillä ole juurikaan veronmaksajan kannalta suurtakaan merkitystä, sillä aurinkoa ei saa katsella hyvilläkään hitsarin silmikoilla. Lemillä koululaiset pidetään kuun häiriköinnin ajan sisätiloissa, etteivät salakatselisi ja vahingoittaisi aistejaan.
Mutta auringon pimennyksen jälkeen se sirkutus sitten voimistuu keväisiin desibeleihin ikään kuin ironisesta kunnioituksesta YK:n "Kansainvälisen onnellisuudenpäivän" juhlakakun murusten vuoksi. Kaikkihan me olemme onnellisia, tai ainakin haluamme olla. Niinpä juhlakakku on syöty. "International day of happiness", se on siis tänään.
Minä en ole kokonaisvaltaisesti onnellinen. On vain joitakin onnen hetkiä. Siinä missä YK on tärkeimmässä tehtävässään, maailmallisen rauhan ylläpidossa epäonnistunut, olen minäkin auringonpimennykseni alla epäonnistunut. Aurinko paistaa, mutta on pimeää. Me molemmat olemme suuria vitsejä. YK ja minä. Hihihihi.
perjantai 20. maaliskuuta 2015
maanantai 9. maaliskuuta 2015
04.30
Ote päiväkirjastani
Päiväkirjat julkaistaan yleensä postuumisti. Julkaistaan jos on kirjoitettu, jos on toimitettu ja jos kirjoittaja on ollut merkitty henkilö. Jotkut itseään merkittävinä lajitovereina pitävät, julkaisevat päiväkirjojaan omakustanteena haudastaankin.
Minä tässä avaan vielä eläessäni yhden merkittävän aamun. Ymmärsin, että kysyvä eksyy tieltään. Nykyisin valehdellaan niin vietävästi.
Heräsin varhaiskevään aamuna 04.30. Epätavallisen varhainen aika oli vain seuraus edellisen illan liian varhaisesta väsymyksen yliotteesta. Ja väsymys univelasta.
Ei ollut mitään syytä olla tekemättä aamiaista. Tein sitten. Runsaassa rasvassa paistetut kananmunat eineslihapullien ympäröiminä katselivat ilman suurempia lupauksia. Ainakaan mistään paremmasta. Sen sijaan iso kupillinen teetä oli jotain siihen suuntaan. En ole makeanhimoinen, mutta runsas teelusikallinen mietoa hunajaa oikeastaan pelasti teen. Ja koko aamiaisenkin. Palasin sänkyyn, mutta olin havahtunut ja hereillä. Tutustuin kuviitteellisen puujalkamiehen, Cormoran Striken elämään Lontoossa. Cormoran, merimetso. Nojoo.
Yö oli häipynyt, vaikka olikin vielä yövaloni takana.
En tiedä miksi edellisenä iltana olin mennyt vuoteeseen alasti. Nuorempana niin tein useinkin, mutta en enää. Olin huomannut, että käydessäni yöllä tarpeillani, sitäkin jo tähän ikään sattuu, lakanaan tuli kusiläiskä. Päätin, että on järkevämpää pestä alushousuja, tai oikeita yöpuvun housuja kuin lakanoita. Totuttelin siis nukkumaan uudella tavalla pukeutuneena. Ei se ollut vaikeaa ja se oli jo kauan sitten. Vaikeaa oli vain tämän aamun kysymys siitä, että mikä oli saanut minut heräämään aamuyön viimeisinä tunteina. Olen ihan varmasti kuitenkin toivottoman aamu-uninen.
Jos uskoo vastanneensa omaan kysymykseensä heti ensimmäisessä kappaleessa ja myöhemmin kuitenkin palaa epätietoisena myöhemmissä kappaleissa, kysymyksen takana täytyy olla enemmän.
Heräsin harmittavan varhain, siitä yksinkertaisesta syystä, että kävin vuoteeseen varhain. Kysymys kysymykseni takana olikin: Mikä minua väsytti? Enkö piitannut seurauksista? Olinko aiemmin rehkinyt kuntosalilla ikääni nähden liikaa ja jos niin oli, niin miksi olin rehkinyt. Vai oliko sittenkin jotain muuta.
Viimeinen kysymys ei jää viimeiseksi. Tunnin kuluttua ihmiset heräävät, tekevät aamutoimensa ja lähtevät jonnekin. Minä menen nukkumaan. Ihokosteisiin lakanoihin. Nyt väsyttää ihan oikeasti. Niinpä. Kysymyksellä on kysymyksensä.
Herättyäni päätän etsiä ensimmäistä kysymystä. Tiedän epäonnistuvani, sillä en tiedä oliko vastaus jo ennen ensimmäistä kysymystä. Vai onko sittenkin niin, että vastauksissa on itsessään kysymykset. Jos niin päätän, saan herättyäni vapaapäivän.
Päiväkirjat julkaistaan yleensä postuumisti. Julkaistaan jos on kirjoitettu, jos on toimitettu ja jos kirjoittaja on ollut merkitty henkilö. Jotkut itseään merkittävinä lajitovereina pitävät, julkaisevat päiväkirjojaan omakustanteena haudastaankin.
Minä tässä avaan vielä eläessäni yhden merkittävän aamun. Ymmärsin, että kysyvä eksyy tieltään. Nykyisin valehdellaan niin vietävästi.
Heräsin varhaiskevään aamuna 04.30. Epätavallisen varhainen aika oli vain seuraus edellisen illan liian varhaisesta väsymyksen yliotteesta. Ja väsymys univelasta.
Ei ollut mitään syytä olla tekemättä aamiaista. Tein sitten. Runsaassa rasvassa paistetut kananmunat eineslihapullien ympäröiminä katselivat ilman suurempia lupauksia. Ainakaan mistään paremmasta. Sen sijaan iso kupillinen teetä oli jotain siihen suuntaan. En ole makeanhimoinen, mutta runsas teelusikallinen mietoa hunajaa oikeastaan pelasti teen. Ja koko aamiaisenkin. Palasin sänkyyn, mutta olin havahtunut ja hereillä. Tutustuin kuviitteellisen puujalkamiehen, Cormoran Striken elämään Lontoossa. Cormoran, merimetso. Nojoo.
Yö oli häipynyt, vaikka olikin vielä yövaloni takana.
En tiedä miksi edellisenä iltana olin mennyt vuoteeseen alasti. Nuorempana niin tein useinkin, mutta en enää. Olin huomannut, että käydessäni yöllä tarpeillani, sitäkin jo tähän ikään sattuu, lakanaan tuli kusiläiskä. Päätin, että on järkevämpää pestä alushousuja, tai oikeita yöpuvun housuja kuin lakanoita. Totuttelin siis nukkumaan uudella tavalla pukeutuneena. Ei se ollut vaikeaa ja se oli jo kauan sitten. Vaikeaa oli vain tämän aamun kysymys siitä, että mikä oli saanut minut heräämään aamuyön viimeisinä tunteina. Olen ihan varmasti kuitenkin toivottoman aamu-uninen.
Jos uskoo vastanneensa omaan kysymykseensä heti ensimmäisessä kappaleessa ja myöhemmin kuitenkin palaa epätietoisena myöhemmissä kappaleissa, kysymyksen takana täytyy olla enemmän.
Heräsin harmittavan varhain, siitä yksinkertaisesta syystä, että kävin vuoteeseen varhain. Kysymys kysymykseni takana olikin: Mikä minua väsytti? Enkö piitannut seurauksista? Olinko aiemmin rehkinyt kuntosalilla ikääni nähden liikaa ja jos niin oli, niin miksi olin rehkinyt. Vai oliko sittenkin jotain muuta.
Viimeinen kysymys ei jää viimeiseksi. Tunnin kuluttua ihmiset heräävät, tekevät aamutoimensa ja lähtevät jonnekin. Minä menen nukkumaan. Ihokosteisiin lakanoihin. Nyt väsyttää ihan oikeasti. Niinpä. Kysymyksellä on kysymyksensä.
Herättyäni päätän etsiä ensimmäistä kysymystä. Tiedän epäonnistuvani, sillä en tiedä oliko vastaus jo ennen ensimmäistä kysymystä. Vai onko sittenkin niin, että vastauksissa on itsessään kysymykset. Jos niin päätän, saan herättyäni vapaapäivän.
perjantai 6. maaliskuuta 2015
ENNUSTUS
En usko nykyisen kaltaisen globalisaation hyvinvoipaisuuteen. Kritiikitön globalisaatiousko on ollut virhe.
Maailman rahan määrä on noussut käsittämättömän suureksi. Samalla maailman yhteenlaskettu velkamäärä on noussut käsittämättömän suureksi.
Samanaikaisesti omistuksellinen, sosiaalinen, terveydellinen ja koulutuksellinen ihmisten välinen eriarvoisuus on saavuttanut peruuttamattoman tason. Vain syvä kriisi voi muuttaa tilannetta.
Sitten se ennustukseni.
Väitän, että 1000 vuorokauden kuluessa maailmaa koittelee historiansa suurin, ihmisen aiheuttama mullistus. Se tulee koittelemaan jokaista maailman asukasta ja valtavasti ihmisiä tulee kuolemaan mm. aliravitsemukseen nykyisen keskitetyn ruoan tuotannon ja jakelun osin romahtaessa. Kaikkein köyhimpiä mullistus tulee "armahtamaan" kuolemalla, meillä ja muualla merkittävällä hyvinvoinnin ja nykyisen kaltaisen elintason romahduksella.
Mullistus alkaa nopeasti Kiinasta, sen pankkijärjestelmän ja varjopankkijärjestelmän pettäessä infraan tehtyjen investointien tullessa maksuun, sekä asuntojen hintakuplan puhjetessa.
Isoihin sotiin mm. Euroopassa en usko. Pieniä riittää nykyiseen malliin, kunnes yleinen selvitymistaistelu ylipäätään nekin hyydyttää.
Maailma tulee ottamaan aikalisän ja kolme askelta taaksepäin. Kaikessa.
Kernaasti olen väärässä.
6.3.2015
Arto Bäcklund
Maailman rahan määrä on noussut käsittämättömän suureksi. Samalla maailman yhteenlaskettu velkamäärä on noussut käsittämättömän suureksi.
Samanaikaisesti omistuksellinen, sosiaalinen, terveydellinen ja koulutuksellinen ihmisten välinen eriarvoisuus on saavuttanut peruuttamattoman tason. Vain syvä kriisi voi muuttaa tilannetta.
Sitten se ennustukseni.
Väitän, että 1000 vuorokauden kuluessa maailmaa koittelee historiansa suurin, ihmisen aiheuttama mullistus. Se tulee koittelemaan jokaista maailman asukasta ja valtavasti ihmisiä tulee kuolemaan mm. aliravitsemukseen nykyisen keskitetyn ruoan tuotannon ja jakelun osin romahtaessa. Kaikkein köyhimpiä mullistus tulee "armahtamaan" kuolemalla, meillä ja muualla merkittävällä hyvinvoinnin ja nykyisen kaltaisen elintason romahduksella.
Mullistus alkaa nopeasti Kiinasta, sen pankkijärjestelmän ja varjopankkijärjestelmän pettäessä infraan tehtyjen investointien tullessa maksuun, sekä asuntojen hintakuplan puhjetessa.
Isoihin sotiin mm. Euroopassa en usko. Pieniä riittää nykyiseen malliin, kunnes yleinen selvitymistaistelu ylipäätään nekin hyydyttää.
Maailma tulee ottamaan aikalisän ja kolme askelta taaksepäin. Kaikessa.
Kernaasti olen väärässä.
6.3.2015
Arto Bäcklund
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)