perjantai 28. elokuuta 2015

KISSANHÄNTÄ

En nosta kissanhäntää. Minulla ei ole kissaa.

8.6.2015 tässä blogissa kirjoitin Kiira Korvesta.
Hän kertoi jatkavansa uudella puhdilla tämän olympiaadin. Epäilin. Epäilin niin, että väitin Kiira Korven siirtyvän sirkusammattilaiseksi Juhannuksen jälkeen. Kiira Korpi on sellainen tyttö, että hän ei osaa uskottavasti valehdella. Siksipä testasin tulkintakykyäni julkisesti.

Eilen vesissä silmin hän ilmoitti lopettavansa uransa kantavilla jäillä. Jään odottelemaan vauvauutisia. Kenialaisesta Yegostakin mainitsin jotain. Pitkästä takalaittomasta. Suomalaisopein voitti keskiviikkona maailmanmestaruuden. Siis lähes suomalainen uroteko mustalta mieheltä.

Yhä enemmän olen alkanut lukemaan. Olen alkanut lukemaan ihmisiä. Kirjasto on isompi kuin Savitaipaleen "sivukirjasto". Ja lukea voi ilman lajitovereiden kirjoittamia tekstejä. Historiallisessa valossa korkea ikäni antaa siihen mahdollisuuden ja kyvyn. Ja halukin on tallella, samoin kuin seitämänkymppisiään juhliva Panu Rajala eilen kertoi. Siis että taito, halu ja kyky ovat kotona. Bueno!


sunnuntai 16. elokuuta 2015

ANNE JA ELÄVÄÄ KUVAA

Olin juuri vieroontunut osittain rinnoista, kun Anne syntyi. Anne Pohtamo on tänään ollut osana luontoa 60 vuodenaikojen kiertoa.

Hän on ainoa näistä näkyvillä olleista suomalaisnaisista, jota en tylytä. Enää. Tunnustaa täytyy, että seikkailu kaiman luota New York'iin Jacques de la Fontain'en hönöttämänä jurppi ja silloin vähän tylytin. Mutta Anne palasi.
Onnea loppuliukuun!

Anne Pohtamo ei sillai kiinnosta enää. Tube con, quatro drone kamerakopterit kiinnostavat. 10.000 nuorta kiljui YouTube-tapahtumassa Kreml-areenalla eilen. Muutos self production tuotantoihin on hämmästyttänyt nopeudellaan. Minutkin. Huomaan oman seinänäyttöni puskevan tajuntaani näitä YouTube-klippejä jo enemmän kuin normitelkkari-kanavia.
Ja ilmakuva teknisesti on arkipäivää. Tykkään.

Annen täyttäessä 60 vuotta, minulla tulee ensi kuussa 10 vuotta ensimmäisestä latauksesta yli verkon. Huimaa. Silloin vain oli pätkivää raesadetta. Nyt tuossa katsellaan seinältä usein jo teräväpiirtoa parempaa 4k-resoluutiota ja seinällä on omat YouTube-sovelluksensa, sekä nettiselain. Ja kaikki toimii langattomasti.

Mitä Annen elämä olisi ollut tässä viestinnän nykypäivässä ja paikkaan sitoutumattoman tiedonkulun flow'ssa ollut. Paha sanoa. Ainakin shampanjaa. Niin kuin silloinkin. Ja olen minä vieläkin rinnoissa kiinni. Vaikka ei kuplivasta olekaan kyse. Kyse on siitä, että olen kiilannut telegrammin Full ahead-asentoon.



tiistai 11. elokuuta 2015

PETTÄMISEN ANATOMIA

Monet naiset ylistävät avioliiton ulkopuolisen suhteen aloittamista itsenäisen, modernin naisen ratkaisuna. Onko syytä ylistää?

Vaikka en uskokaan avioliiton sakramentaaliseen pyhyyteen luterilaisen etiikan tiukassa avioliittokäsitteessä, uskon parisuhteeseen niin kauan kuin kaikki laajan avioliittokäsitteen modernin ajan vaatimukset täyttyvät. Uskollisuus, yhteisvastuu, ystävyys ja seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen. Ja miksisipä ei rakkauskin. Ainakin parisuhteen alkuvaiheessa. Ne kuuluisat kymmenen ensimmäistä vuotta.

Naisen aloittaessa parisuhteen ulkopuolisen suhteen, sen kieltäen ja salaten, on siihen useita yksittäisiä syitä. On kuitenkin kaksi tärkeää syytä, jotka pitävät sisällään suurimman osan muista.

Rohkeasti väitän, että arjen elämisen ja sen muuttumisen ymmärtämättömyys alentaa kynnystä pettää ja aloittaa toinen, salattu parisuhde. Naisen usko siihen, että mikään ei aiemmasta auvosta saisi muuttua, ajaa etsimään tuota tilaa muualta. Näin siis arkisessa, ihan tavallisessa parisuhteessa, jossa ei ole perheväkivaltaa, alkoholismia, vakavaa sairautta, tai huumeita. Suhteessa, jossa "kaikki on hyvin".

"Tilaisuus tekee varkaan", on toinen. Taloudellinen riippumattomuus puolisosta useinkin määrittää ehdon täyttymistä. Matkoja, illallisia, yksinäisiä hotelliöitä, "merkittäviä" miehiä. Muutama lasi viiniä saa kokemaan itsetunnon paranemisen ja vertaisuuden. Ja kun tilaisuus on olemassa ajaudutaan samaan vuoteeseen. Sen jälkeen kaikki on naiselle vanhassa parisuhteessaan vaikeaa. Ja helppoa.

Seuraavan  pettämiskerran kynnys on matala ja usein seurauksena on pitempiaikainen, vanhan parisuhteen ulkopuolinen uusi suhde. Ja mikäpä on jännittävämpää kuin elää reality-elämää "Rohkeiden ja Kauniiden" hengessä. Sitä viihdemedia on täynnään ja parisuhteen karikoille ajetaan full-ahead tietoisesti toivoen, ettei koko laiva uppoa matalassa. Kestävän parisuhteen malli on siis romutettu. Paheksunta ja syyllistäminen ovat sukupuolirasismia. Jos tapoja ja aikoja paheksuu, on toisesta ajasta, melkeinpä toiselta planeelta. Pettäjän kehoitus ihmettelevälle usein kuuluukin: Hei herää!

Vanhan suhteen jatkamista, siinä sivussa,  nainen useinkin tietämättään itselleen perustelee, lasten edulla ja taloudellisilla syillä, samalla peläten, erityisesti asuttaessa pikkupaikkakunnalla, yhteisön paineita. Syntyy teatteriparisuhde.

Siitä huolimatta, että mies hakee avioeroa, ilottoman, täydellisen epätyydyttävän valheeseen perustuvan parisuhteen juridiseksi päättämiseksi, monet naiset ylistävät naisen ratkaisuja rohkeiksi.
Minä tässä kirjoituksessa väitän, että kyse ei ole rohkeudesta.

Mies, katso tulevan puolisosi äidin elämä. Käy se läpi. Näet kohtalosi.

perjantai 7. elokuuta 2015

VISITSAVITAIPALE.COM

On epä-älyllistä ja valheellista väittää, että Kuolimo-järven vesi on kirkasta. Näin kerrotaan uusilla visitsavitaipale.com-sivuilla, samoin kuin Savitaipaleen kunnan kotisivuilla. Uskon suomalaisten vielä tietävän, millaista on kirkas järvivesi. Kuolimon vesi sitä enää ei ole.

Olen tänä kesänä nähnyt ja kuullut, kahteen otteeseen, matkailijoiden suuren pettymyksen heidän tultuaan erityisesti ihailemaan ”kirkasta Kuolimoa”. Virheellinen tieto em. kotisivuilla sai heidät poikkeamaan Savitaipaleelle ihastelemaan järveämme. Oman pettymykseni olen niellyt, mutta matkailijoiden pettymys panee miettimään.

Saimaan vesiensuojeluyhdistyksen toiminnanjohtaja Pena Saukkonen sanoo jo vuonna 2010 ( LSS 17.8.2010 ) näin: ”Kuolimon väriluku oli kahdeksan vuotta sitten kymmenen, nyt se on noin 23. Eli jotain on tapahtunut”, Saukkonen ihmetteli. 
Kaikille Kuolimon kanssa tekemisissä oleville on tutkimattakin selvää, että veden laatu on heikentynyt viimeisten vuosikymmenien aikana. Kuolimon mittapuulla suuret sinileväkukinnotkin on jo nähty. Mitä on tapahtunut?

Karun järven oma puskurikynnys puhdistaa itse itseään on ihmisen toimien seurauksena ylittynyt. Eloperäisen humuksen määrän lisääntyminen on tummentanut veden värin ja ravinteiden määrä on lisääntynyt. Kehitykselle ei ole yhtä syytä. Valuma-alueiden metsänhakkuut ja -ojitukset, eloperäisen yhteiskuntajätteen ja maatalouden päästöt ovat suurimmat järven ekologiseen tilaan vaikuttavat tekijät. Päästöt jatkuvat edelleen. Kausittaista vaihtelua mm. runsaiden sateiden, tai sulamisvesien vuoksi on, mutta trendi on selvä.

Järven tilalle voidaan tehdä parantavia toimia. Niiden tulee olla nopeita, voimakkaita ja vaikuttavia. Suurista altaistamme on saatu oikean suuntaisia tuloksia puhdistustoimien vaikuttavuuden suhteen mm. Vesijärveltä ja Päijänteeltä. Tuntuu valitettavalta sanoa, että Kuolimon tilaa jatkuvasti seuraavana en näe päättäväisiä toimia Savitaipaleen seutukunnan suurimman vetovoimatekijän saastumisen pysäyttämiseksi ja ennallistamiseksi kirkkaaksi, etelä-karjalaiseksi helmeksi.

Kuolimon puolesta toimiva Pro Kuolimo-yhdistys on osoittautunut, kaikella kunnioituksella, hampaattomaksi. Edes totuutta järven tilasta sen taholta ei ole tarpeeksi selvästi kerrottu ja hankeet keskittyvät selvän asian loputtomaan tutkimiseen. Uusilta yhdistyksen kotisivuilta jostain syystä keskusteluosio on jäänyt pois. Ei hyvä. Minulle sekin kertoo jostain. Julkisuudesta kyseinen yhdistys onkin lähes kadonnut.
Järven huononevan tilan luulisikin kiinnostavan järven ympäristökuntia. Ymäristöviranomaisiin uskoni olen menettänyt, lopullisesti mm. Talvivaaran myötä. 

Mitä huonommaksi annamme järvemme saastua, sen raskaampia tulevat taloudelliset panostukset tulevaisuudessa olemaan.  Olen vakuuttunut, että joskus havahdumme oikeasti toimimaan. Pakon edessä. Onkin siis tärkeää, että ”kirkasta Kuolimoa” ei hehkuteta ja etsitä sitä kautta harhauttamalla matkailijoita ja mahdollisia seutukunnalle muuttajia, vaan haetaan myönteistä julkisuutta alueena, joka tekee vaikuttavia tekoja eturintamassa järven pelastamiseksi tosiasiat rehellisesti tunnustaen. Tämä on Savitaipaleenkin päättäjien hyvä ymmärtää. Silmät näkevät! Entisessä Neuvostoliitossa olisin tällaisen tekopyhän hymistelyn ymmärtänyt, en 2010-luvun Suomessa.

Ilman puhdasta Kuolimoa Savitaipale on yksi näivettyvä maalaiskunta muiden joukossa, joilla ei ole mitään erityisiä vetovoimatekijöitä. Paitsi ehkä syvä hiljaisuus jatkossa, kunnan kokoinen retriitti.