ILMIÖOPPIMINEN

Uudessa opetussuunnitelmassa ei suoraan käytetä sanaa ilmiöoppiminen. Mutta annetaan ymmärtää. Annetaan ymmärtää, että "kaikki riippuu kaikesta" ja opetettavat asiakokonaisuudet, oppiaineet, ovat keskinäisessä vuorovaikutuksessa tilanteenmukaisin painoarvoin toisiinsa. Maailma ei ole vain matematiikkaa, historiaa, tai biologiaa.
Ne ovat kaikkea sitä. Ja paljon muutakin.

Ilmiöoppiminen ei ole uusi juttu. Se on keskeinen metodi pienten lasten kasvatuksessa. Tosin enemmänkin kasvattajakeskeinen kuin lapsikeskeinen ja useinkin syy-seuraussuhteisiin perustuva karkki-keppimetodi, jolla ehdollistetaan ilmiön kirkastuminen. Koulussa jotain tehdään toisin.

Kuulin eilen, minussa kysymyksen herättäneen kommentin: "Ei kai tälle järvien tummumiselle enää mitään voi tehdä, kun ilmaston lämpeneminen vaikuttaa". Edellisellä viikolla minulta kysyttiin, hyvin opettavaiseen sävyyn itse vastaten, että "eikö ole ekoteko troolata pienen järven muikut pois, etteivät jää kuoltuaan pohjasedimenttiin ( tätä sanaa ei käytetty ) päästämään ravinteitaan veteen?"

Tunsin tyhjän tupen rapinaa. Molemmat kysymykset ovat meille lajinomaisia, helppoja ratkaisuja. Niistä ei saa väännettyä totuutta, mutta niitä käytetään toiminnan oikeutuksessa. Tai toimimattomuuden.

Järvi voi pysyä puhtaana pohjoisella pallonpuoliskolla, mikäli elämälle tärkeät ravinnetasot pidetään minimissä pidentyneellä kasvukaudellakin. Tai, kautta vuosituhansien kirkkaissakin järvissä normaalissa ravinteiden kiertokulussa kuollutta kalaa on sitoutunut pohjasedimenttiin aiheuttamatta muutoksia järven ekologisessa tilassa. Niissä järvissä ei kalakantojen ja lajien suhteita sotkettu ihmisen toimesta vaikkapa nylon-verkkopyynnillä, joilla petokalat otetaan tehokkaasti pois.

Ilmiöpohjainen opetus puolustaa paikkaansa suomalaisessa kouluopetuksessa, mikäli tarvittavat ainekohtaiset perusopinnot ovat riittävällä tasolla. Mutta kysymykseni kuuluu, ottaako ilmiöihin perustuva opetus huomioon itse ilmiön?

Esimerkeillä pyrin sanomaan, että monet ilmiöt ovat arvopohjaisia, kiistanalaisia, vaikutukselle alttiita, tai tarkoitushakuisia.  Jopa niin, että puhtaiden luonnonlakien summasta saadaan ilmiö, joka nähdään eri tavoin. Tai sillä ei ole juurikaan tekemistä niiden keskeisten oppiaineiden combossa, joille ilmiöoppiminen perustuu.


Ilmiöiden reuna-alueille syntyy helposti harmaa alue, jossa ilman pyrkimystäkin voi syntyä "uusia normeja", joita pahimmillaan voidaan käyttää jopa hyvksyttävinä uusina normeina. Kun niitä kerran on.

Esimerkiksi lakisääteinen luonnonsuojelualue voi olla ilmiö, joka koostuu useista nykytietoon perustuvista luonnontieteellisistä osa-alueista ja on lopputulema pyrkimykselle vaikuttaa ilmiön rakenteeseen ja kestävyyteen, nykytutkimuksen valossa, tehokkaasti.

Olen kuullut erään tähän liittyvän kysymyksen usein. Miksi luonnonsuojelualueella saa avohakata ja siellä toimitaan tehometsätalouden keinoin?

Luonnonsuojelualueen käsite on, erityisesti nuorillamme, muuttumassa. Vai onko vain kyse "ilmiöstä", jossa ilmiölle annettu nimi ei korreloi todellisuuden kanssa?  Onko kyse tietoisesta valehtelusta?

Ilmiöoppimisen kanssa pitää näiden ilmiöiden ja ilmiöiden kanssa olla äärimmäisen tarkkana.