maanantai 30. maaliskuuta 2020

TOIVEIKAS JA TOIVEIKAS... TOIVEIKKAAMPI.

Tätä kirjoittaessani, sunnuntain juuri taivuttua maaliskuun viimeiseksi maanantaiksi, olen koronaviruspandemian suhteen toiveikkaampi. Kuin aamunkajoa iltasateessa odottava. Aamu tulee.

Uskon, ettei Suomessa tule Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kevyimmän  skenarion mukaista viruksen aiheuttamaa 1200 kuolonuhria. Ainakaan tässä ensimmäisessä aallossa. Ehkä sitten jokus tulee tuokin luku saavutettua viruksen jäätyä pyörimään ihmisten maailmaan kausiviruksena.  Tietenkin toivon lähes hartaasti, että olen oikeassa alempien lukujen suhteen.

Yleisen ammattilaiskäsityksen, jotka käsitykset usein minulle ovat, Rahanvallan nokkani edessä heiluttelevia, harhauttavia punaisia vaatteita, olen törkeästi väärässä. Uhri on asiantuntijoiden todennäköisyyksien mukaan tuota 1200:kin isompi.

Isoja uhreja Suomi on antanut ennenkin. Talvisodassa kaatui 250 sotilasta joka päivä. 105 päivän ajan. Huolimatta siitä, että lyijymyrkytykselle vastalääke oli tunnettu. Tieto ei ole irrallinen ajateltaessa Virusta.

Otan omat demonivirukseni henkisenä harjoituksena. Harjoituksena tämän meidän ihmisten maailman tulisi Virus ottaa kaikkialla. Pahempaa, paljon pahempaa on tulossa.

Monistan itseäni sanomalla, että olen jo lukioaikoinani kyseenalaistanut loputtomaan kasvuun perustuvan talousjärjestelmän, jossa vaikkapa kasvuprosentit kuvaavat suoraan työllisyysasteita ja aikaan sidottua taloudellista hyvinvointia. Muistan samalla kyseenalaistaneen isäni, opettajani ja kokoomusnuoret. Mutta viiteryhmäni se oli, ainakin ne kauniit, uriensa alussa olevat nuoret kansalliset neidot, jotka minut siellä iltamissa pitivät.


Talouksien peruutuksia on ollut aina. Monesta syystä. Nyt näköpiirissämme olevat kasvunrajat ja ympäristömme tuhoutuminen tekevät niistä vaikeasti torjuttavia. Ainoa keino on luopua kasvuun perustuvasta talousmallista ja pyrkiä ihmiskuntana sopeutumaan alempiin lukuihin.

Harjoitus on tietenkin mahdoton, sillä sen ensimmäisessä vaiheessa tulisi tapahtumaan varallisuuksien tasaaminen. Se on tehtävissä lainsäädännöllisesti, mutta olisi tehtävä kaikkialla planeetalla. Siksi sekin on mahdoton tehtävä.

Koska adaptoituminen uudenlaiseen talousajatteluun ja sen edellyttämiin toimiin on mahdotonta, pyrimme takaisin nousevien talouksien tielle ja ylikin. Se on lajillemme ominaista.

Koronavirus jää historiaan, uudet kasvomaskit palautetaan varmuusvarastoihin odottamaan sitä oikeaa maailmanloppua. Sitä ennen puut planeetalta parturoidaan, ettei mene maailmanlopussa hukkaan ja niistä tehdään haluttua kauppatavaraa muille maailmanloppuun varautuville.
Kaikki maat eivät varaudu. Ne varautuvat jo nyt vain seuraavaan tuntiinsa.

Vaikkapa Senegali kuvatkoon kaikkia niitä maita, jotka eivät tule käyttämään hengityssuojaimia. Senegali ei maskeja osta. Sillä ei ole varaa. Eikä se tarvitsekaan. Länsi-Afrikkalaisen Senegalin tärkeä luonnonvara, rannikon kala, on pyydetty loppuun. Muiden kuin senegalilaisten toimesta. He tekevät viimeisistä kaloista jauhoa. Sioillemme. Muutamat pyrkivät sieltä köyhyyttä pakoon meillekin. Syömään tutulle kalalle maistuvaa sikaa ja siipikarjaa. Maailma on Senegali.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti