maanantai 6. huhtikuuta 2020

KUPLA VUOTAA

Tätä kirjoittaessani maailmanlaajuinen pandemia on tappanut ihmisiä ja kohdellut talouksia väkivaltaisesti jo sata päivää. Tänään elämme aikaa, jolloin ykseydeksi ymmärretty maailmantalous on saavuttamassa yhteenlasketulta arvoltaan sen alimman mahdollisen pisteen, josta se voi toipua entisen kaltaiseksi, velkadeflatoriseksi järjestelmäksi. Se on kuin kolarin ajanut ihminen, joka vuotaa verta sydänpysähdykseen asti, mutta joka aikamme mahdollistamin toimin elvytetään hengittämään aivovamman saaneena. Samoin nyt pyritään, yhä keskittyneemmin, ihmisten sijasta, pelastamaan talous antamalla talouksille virtuaalirahaa elvyttävänä plasmana.

Jatkaessaan uusien terveiden isäntäsolujen etsimistä, kyetäkseen lisääntymään, korona virus  tarvitsee terveitä ihmisiä. Esteenä ovat ihmisten estotoimet. Ongelma vain on se, että samalla lisätään nopeutta saavuttaa TAS, talouksien alin selviytymispiste, takaisin vanhan ponzi-talouden mukaiseen, vakuudettomaan talousjärjestelmään, jota on ylläpidetty modernina lajimme hallintajärjestelmänä. Siksi painopiste elvytyksessä on siirtymässä ihmisistä Rahan vallan elvytykseen.

Talousjärjestelmän heikkoudesta kertoo moni, äkkiseltään erillinen asia, joita päivitellään turuilla ja toreilla. Itseäni ei yllättänyt esimerkiksi Yhdysvaltain työllisyystilanne. Maassa oli tilastollinen täystyöllisyys. Osin jopa ylikin, sillä monet amerikkalaiset joutuivat tekemään useampaakin mikropalkkaista työtä selviytyäkseen. Vain kuukaudessa kuitenkin saavutettiin 7 prosentin massatyöttömyys ja 10 prosentin työttömyyden raja saavutetaan lähi viikkoina.

Indikaatioita järjestelmän aktiivisista virheistä on kymmeniä, mutta merkittävin on virtuaalisten varallisuuksien nopea katoaminen. "Rahaa" on kadonnut viisinkertaisella nopeudella verrattuna pankkijärjestelmän luoman rahan ja keskuspankkien luoman rahan muodostumisessa kansantalouksiin.
Onkin täysin uusi kysymys tarkasteltaessa rahaa ja varallisuuksia, että voimmeko enää puhua yhtäläisyysmerkein rahasta ja velasta, niin kuin taloustieteissä on tehty.

Vaikka alun esimerkkini on järkyttävä, on tilanne koko ihmislajille järkyttävä. Onko muille, sitä emme vielä tiedä. Kasvaako keväinen nurmi verta valuvan uhrin alla paremmin? Syntyykö myös jotain uutta globaalin, loputtomaan kasvuun perustuvan talousjärjestelmän vuodattaessa virtuaalivarantonsa pellolle.

2 kommenttia:

  1. Eihän tuo 'virtuaalivarallisuus' ole oikeaa varallisuutta, vaan pelkkä kupla, jota on puhallettu kaikenkarvaisilla finanssi-instrumenteilla sun muilla ei-reaalitalouden keplotteluilla. Sen puhkeaminen on ollut vain ajan kysymys. Ei kun terve menoa!

    VastaaPoista
  2. Totta. Mutta se onkin yksi ongelma. Monet toimijat ja yksittäiset ihmiset toimivat kuin virtuaaliraha toimisi järjestelmässä kuin "oikea raha". Lue viimeisin kirjoituksen, tältä päivältä 16.4. "Takaisin entiseen". Se liittyy tähän kirjoitukseen.

    VastaaPoista