KUOLIMO, PAINOTUKSIA.

Kuolimojärvi Etelä-Karjalassa, Mikkelin kaupungin ja Savitaipaleen kunnan alueilla, on Suomen 56. suurin järvi. Sen pinta-ala 75 km2 ja valuma-ala noin 800 km2. Järvi on noin 35 km pitkä ja siitä johtaa kaksi laskujokea Saimaaseen.

Kuolimojärvi on tunnettu karuna ja kirkasvetisenä järvenä. Lähes järven syntymästä alkaen, noin 4000 vuotta sitten, se on joutunut alttiiksi ihmisen toiminnalle, mutta vasta viimeisen 200 vuoden aikana ihmisen toiminta on vaikuttanut siten, että merkittäviä muutoksia on tapahtunut ja järven oma puskurointikyky ylittynyt. Nykyisen sukupolven on sitä ( muutoksia ) vaikea havaita, sillä riittävästi ei tiedetä miltä kirkas ja kalaisa Kuolimo on näyttänyt. Elämme tässä ja nyt. Havainnoimme tässä ja nyt. En kuitenkaan mene tilastoihin, trendiin ja numeroihin. 

Jo vuonna 2010 limnologi Pena Saukkonen, joka järveä oli usean vuosikymmenen työnsä puolesta seurannut, kertoi lehtikirjoituksessa Kuolimolle jotain tapahtuneen. Väriluku, joka kertoo veden tummuusasteesta ja indikoi humuksen määrään, oli huolestuttavasti kasvanut.

Suurimmat syyt Kuolimojärven ekologisen tilan muutokseen juontavat kaikki ihmiseen. Tärkeimmät syyt järven tilan muutokseen ovat ilmaston lämpeneminen, pidentämällä kasvukautta ja siten lisäämällä biomassan määrää, joka suurelta osin vajoaa pohjasedimenttiin kuluttaen happea. Prosessi edellyttää ihmisen lisäämiä ravinnemääriä, erityisesti fosforia ja typpeä.

Toisena keskeisenä vaikutusmekanismina ovat suo- ja metsätalouden vaikutukset. Suo-ojitusten myötä järveen virtaa eloperäistä massaa eri kokoisina partikkeleina. Samoin valuma-alueen avohakkuut "vuotavat" ohuesta kenttäkerroksesta suurimman osan sadannasta järveen, tuoden samoin mukanaan eloperäistä ainesta, mutta myös raskasmetalleja. Juuri nyt hakkuut ovat lisääntymässä ja tulevina vuosikymmeninä niiden kuormitusvaikutus on merkittävä.

Kolmantena vaikutusmekanismina, mutta ei erillisenä muista, ovat yhteiskuntajätteet jätevesien muodossa, mutta myös kiintojäte, erityisesti erilaiset muovit. Vaikka Kuolimon rannoilla ei juurikaan ole teollista toimintaa, on yhteiskuntajätteen vaikutus ravinnekuormituksen osalta kuitenkin merkittävä, erityisesti kasvukauden pidentyessä. Ensimmäiset merkittävät sinibakteerien massakukinnat onkin jo nähty. Vaikka merkittävimmän kuntataajaman jätevedet puhdistetaan, noin 2000 talouden osalta, jää puhdistustulos mikromuovien, hormonien ja lääkejäämien, sekä typen osalta puutteelliseksi, erityisesti puhdistettavan veden jäähtyessä alle +12 asteiseksi. Vaikka typpeä ei ole järvissämme määritelty minimiravinteeksi, toisin kuin Itämeressä, on Kuolimoon valuva typen määrä merkittävä, useita tonneja vuositasolla. Fosfori sen sijaan saadaan suhteellisen hyvin pois saostamalla rautasulfaatilla, mutta fosforin määrää lisäävät maatalouden päästöt valuma-alueella. Pieni osuutensa on myös merkittävällä kesäasutuksella pistekuormittajana.

Yhteenvetona on sanottava, ettei Kuolimojärven huononevaa ekologista tilaa, sen heikkenemisen osalta, ole nähty merkitykselliseksi.  Toisin sanoen merkittäviin tekoihin huonon kehityksen pysäyttämiseksi ei ole ryhdytty. Oikeastaan päinvastoin, ainakin suo- ja metsätalouden vaikutusten osalta. Tämä mm. näkyy viimeisen kahden vuosikymmenen aikana pohjaa peittävän eloperäisen, tumman massan lisääntymisenä kaikkialla, myös rantavesissä.

On selvää, että ainoa keino saastumiskehityksen katkaisemiseksi olisivat julkisen vallan toimet ja lainsäädännön kehittäminen. Nykyisessä rahatalouteen perustuvassa järjestelmässä todellisiin toimiin ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia, etenkin kun vesistöjen ennallistamispyrkimyksille ei osata laittaa vertailevaa hintalappua. Hyvässä kunnossa olevan puhtaan ja kalaisan järven arvo on aina huomattavasti suurempi ja merkityksellisempi tulevaisuudessa koko seutukunnalle kuin nykyisellä toiminnalla saatava rahallinen kokonaishyöty. Tämän sisäistäminen olisi keskeistä, mutta jäänee ymmärtämättä.

Kuolimojärven kalakannat ja kalastusjärjestelyt ovat herättäneet jo vuosikymmeniä intohimoja ja kiivastakin keskustelua. Järjestelyt ovat olleet sekavat, lähes vuosittain vaihtuvat ja eri intressiryhmien näkökulmista sortavat. Tilanteeseen on vaikuttanut erityisesti lähes keskiaikainen osakaskuntajärjestelmä, joka fraktamentoi järven pinta-alan omistuksiin, joilla on perustuslaillinen omaisuuden suoja. Osakaskunnat suojelevat omistajien etua, hyvinkin erilaisin käytännöin ja säännöksin vesialueidensa käytöstä. Viime vuosikymmenenä on kuitenkin näkynyt pyrkimystä suurempiin yhteistyöalueisiin, mutta aiemmat ongelmat, liittyen omistamiseen, ovat edelleen olemassa.

Toinen merkittävä ongelma on seuraus 1960-luvulla yleistyneiden nylon-verkkojen käyttöönotosta. Verkkokalastus vääristi nopeasti, etenkin jos ajattelee järven ikää, kalalajien väliset suhteet. Petokalojen kannat vähenivät ja suomukalan määrä alkoi lisääntymään. Samalla romahtivat saimaannieriän määrät. Kalakantojen välisiin määrällisiin suhteisiin vaikuttavat myös ravinnon määrien muutokset, erityisesti rehevöitymisen myötä, suosien toisia kalalajeja, sammuttaen toisia.

Rauhoitettu saimaannieriä, erittäin uhanalainen relikti, on Kuolimojärvellä oma lukunsa ja yksi asiakokonaisuus, joka aiheuttaa painetta kalastusjärjestelyille, samalla muodostaen jakolinjoja. Kuolimojärvi on eteläisin järvemme ja mitä ilmeisin ainoa järviallas, jossa saimaannieriä lisääntyy. 2000-luvun alussa monet Kuolimon ranta-asukkaat uskoivat nieriän luonnonkannan kadonneen, mutta juuri nyt näyttää siltä, että pieni lisääntyvä populaatio on olemassa. Kantaa on pyritty lisäämään oman geeniperimän istutuksin.

Uusi uhkatekijä nieriälle on voimakkaasti ja mitä ilmeisemmin jo ympäri Isoselän levinnyt täplärapu. Itse olin vielä kesään asti käsityksessä, että rapu ei olisi levinnyt nieriän kuturannoille. Tietoni oli väärä.  Maallikkona uskon, että ammattimaista, maksettua täplärapujen poistopyyntiä tulisi suorittaa ja ravustus tulisi sallia ilman rauhoitusaikoja. Ei myöskään riittävästi tunneta muiden kalalajien istutusten vaikutuksia saimaannieriän kannalle. Niistä olisikin pidättäydyttävä, ainakin luotettavan tutkimustuloksen saamiseen asti.

Syy, miksi tämän kolumnin kirjoitin, on irrallisten ilmiöiden typeryyden analogia. Tarkoitan sitä, että järvi tulisi nähdä isossa kontekstissa, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja eniten vaikuttaa ihmisen toiminta. Tässä yhteydessä ajattelen, että onko vaikkapa järkevää, vai epä-älyllistä, muun muassa jatkaa emokalapyyntiä ja istutustoimintaa muusta suojelutyöstä irrallisena, huolimatta siitä, että sillä saataisiin 50 - 80 vuotta jatkoaikaa nieriälle, jos järven saastumiskehitykselle ei tehdä käytännössä yhtään mitään merkitsevää. Mitkä ovat painotukset? Pidän kehityskulussa kokonaisuudesta irrallisia nykytoimia epä-älyllisinä. Tiedän, etteivät kaikki samansuuntaisesti ajattele, eikä siinä mitään. Maailma on erilaisten käsityksien valtakunta ja ainoan totuuden julistajat oman paradigmansa ylipappeja. 

Vuonna 2007 julkisesti sanoin, että jos saisin päättää, rauhoittaisin koko järven. Käsitys ei ole muuttunut. Lisäksi sallisin vain sähkömoottori- ja cleantec-perämoottorit ja julistaisin järven muovittomaksi muun muassa stryrox-poijuilta heti, muuten 5 vuoden siirtymäajalla. Kyseessä olisi samalla julkisuusbuusti seutukunnalle. 

Tiedän täysrauhoituksen ja muovittoman Kuolimon olevan mahdotonta. Kuten monen muunkin asian. Raha ratkaisee. Ihmisille ei riitä tietoisuus siitä, että kalat uivat kodissaan, järvessä. Ja vaikka vuosikymmeniä onkin sössitty, on kalaa saatava edelleenkin pyytää. Näin ajatellaan. Ihmisen toimin, vaikkapa toimimalla istutusjumalina, ei pystytä ongelmaa, joka ihmisen toimin on alunperin tehty, ratkaisemaan. Myös seutukunnan kunnilla on vielä valtoimenaan vanhakantainen ajattelu, että liialliset kalastusrajoitukset ovat alueen kunnille imagohaitta ja kiinteistöjen arvonalennukset kesämökkiläisille estettävä haitta. Eivät ole! Mikä on pilatun järven arvo tulevaisuudessa? Mitkä ovat pilatun järven laajemmat yhteiskunnalliset vaikutukset, juuri vaikka kiinteistöille, tai seutukunnan vetovoimalle? Vaikutukset ovat luettavissa monen järven kohdalla, liittyen vaikkapa Vapon turvesoihin, Talvivaaraan ja moniin muihin kaivoksiin.Tänään itse järven, Kuolimonkin, todellinen etu on vain sanahelinää. Sitä ei yksinkertaisesti ole.

Ajatteluni on jyrkentynyt. Sen lisäksi, että julkisen vallan on ryhdyttävä katkaisemaan saastumiskehitystä ja seuraavassa vaiheessa ennallistamaan, on Kuolimo täysrauhoitettava 15 vuoksi kaikelta kalastukselta kokonaan ja sitten seuraavat 5 vuotta sallittava vain tutkimuskalastus. Mahdollisesti pitempään, jos tarve vaatii. Päätös olisi demokraattinen ja sama kaikille. On todennäköistä, että kalakantojen suhteet ennallistuisivat ainakin osittain, eikä ihminen saisi avittaa muun muassa edes muikun pyynnillä. Sen 4000 vuotta muikku omine kannanvaihteluineen on selvinnyt. Niin kuin nieriäkin. On epä-älyllistä sallia tänäänkin pyyntimenetelmiä, joilla sivusaaliina tulee saimaannieriöitä. Nimittäin jos lajia oikeasti halutaan suojella. Ei haluta! Muutama vuosi sitten vakuuteltiin, että välivedestä troolatessa, mutta erityisesti talvinuotalla, nieriää ei tule. Viime talvena tuli parisenkymmentä. Se, että tuli, on se juttu, eikä se ole vain; so what?

Vaikka eurooppalainen poliittinen ja muu kehitys lähtisi kulkemaan parempaan suuntaan, en näe järvelle tulevaisuudessa juurikaan toivoa, päätösten kulkiessa rahan läpi, eikä Kuolimon ranta-alueiden vähenevän ihmismäärän läpi. Ihmisten tulevaisuuden läpi. Yhteistä näkemyksellisyyttä useita satoja vuosia eteenpäin ei ole. Paras esimerkki takaperoisuudesta lienee Savitaipaleen markkinoinin epärehellisyys. Se puhuu edelleen kirkkaasta Kuolimosta. Menee vuosikymmenten vanhoilla lämpimillä. Toki toinen on Taipaleen seurakunnan tehometsänhoito ja avohakkuut omistamillaan Kuolimon ranta-alueiden luonnonsuojelualueilla. Hävettävää!

Tunnustan, että käsitykseni saimaannieriän tulevaisuudesta on subjektiivinen, omani ja linkittyy koko Kuolimon tilaan. En näe nykytoimilla vaikutettavan järven tilaan niin, että sillä olisi merkittävää vaikutusta itse järvelle, tai nieriän tulevaisuudelle ja kannanhoidolliset toimet yhdessä kalastusrajoitusten, tai rajoitetun sallimisen kanssa ovat mielestäni vain ensiapua.

Viime vuosikymmenellä perustettiin yhdistys edistämään Kuolimojärven suojelua. Olen Pro Kuolimon yksi perustajajäsenistä. Erosin yhdistyksestä sen jälkeen, kun yhdistyksen kotisivuilta poistettiin keskustelupalsta, jossa asiasta kiinnostuneet saattoivat esittää omia mielipiteitään. En ole putinilaisen sensuurin ystävä. Erilaiset mielipiteet halutaan poistaa. Yhdistyksen johto katsoikin, että esitetetyt mielipiteet vaikuttivat kielteisesti Kuolimon julkikuvaan. Tänään yhdistyksen eräs keskeinen tehtävävä on kanavoida merkittävää rahallista lahjoitustukea nieriän poikasistutuksiin. Yhdistys ei ota uusia jäseniä. On syytä kysyä miksi? Näin on muutaman yhdistykseen pyrkineen kesäasukkaan taholta kerrottu, eikä heille ole syytä kerrottu. 

Lisäys: Saamani tiedon mukaan ko. henkilöt on hyväksytty viime torstaina, 12.5. yhdistykseen yli puolen vuoden prosessin ja useiden kyselyiden jälkeen. Hyvä niin.