KIRJOITUS, JOTA EI JULKAISTU

Lähettäessäni allaolevan tekstin Hesarin mielipidepalstalle, olin lähes satavarma, etteivät sitä julkaise. Jotain rajaa. Joskus minulta ovat jotain julkaiseet, erityisesti silloin, kun kommentoin jotain muuta kirjoitusta tyyliin: "Biologi N. N. kirjoittaa ( HS 16.3 ) plaaplaap." Julkaisen itse.

xxxxxxxxxxxxx

LUONNONSUOJELUALUE

Kävellessäni Savitaipaleella, keskellä Kuolimojärveä, Selkäsaaressa, reilun 14 hehtaarin kokoisessa saaressa, syvässä motourassa kohti keskellä kohoavaa mäennyppylää, ajattelen, että vielä seuraavatkin sukupolvet saavat käyttää tätä syvään ruhjottua motouraa.

Saari näyttäisi karttamerkinnän mukaan olevan luonnonsuojelualuetta. Ellei sitten Maanmittauslaitos huijaa.
Ajattelen myös, että kannanottoni on kirjoitettava nyt, etukenossa, paikanpäällä, ennen uusia kyyneleitä.

Katselen kirkkaaksi miellettyä Kuolimojärveä. Sitä se oli vielä 60-luvun lopulla. Tänään on vesi tummaa ja yhä tummuu. Pohja tumman aineksen peitossa.

Miksi Taipaleen seurakunta hakkaa metsiään erittäin aroilla alueilla saarissa ja lähellä rantoja alueilla, jotka on sopimuksella suojeltu vuonna 1998 ja niistä on kertakorvaus maksettu. Tämä ns. Säkniemenlohko-niminen luonnonsuojelualue on vuosittaisten tehometsätalouteen liittyvien toimien kohteena. Avohakkuineen.

Mäelle kiivettyäni ajattelen, että onko seurakunnasta tullut elonkehän vihollinen, vai onko se sitä ollutkin huomaamattani aina? Mikälaisen viestin annamme nuorisollemme luonnonsuojelualueistamme ja niiden merkityksestä, joilla tehdään tehometsätaloutta? Entä Kirkosta?

Kirkkomme tarvitsee uuden uskonpuhdistuksen ja rönsyjen leikkaamista. Ei voi olla niin, että Sanan julistus vaatii hakkuita luonnonsuojelualueilla. Millään perusteilla. Veroeurojen on riitettävä. Toimintaa tulee mukauttaa aleneviin resursseihin.

Ihmisten tulee erota ympäristövastaisia tekoja tekevistä seurakunnista ja koko Kirkosta, ellei se saa seurakuntiaan kuriin. Herrasta ei tarvitse erota!

P. S.
Arkkipiispa, tervetuloa kanssani kesäiselle exkursiolle Savitaipaleelle. Tarjoan nuotiomakkarat ja venekuljetukset. En puhu mitään. Katsellaan.

SEURAKUNTAVAALIT JA VIIMEINEN VIRSI

Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakuntavaalit on käyty. Kirkon näkökulmasta ei hyvältä näytä, uskolla kuullun mukaan menee paremmin.

Koko valtakunnassa äänestysprosentit jatkavat tilastollisesti huimaa laskuaan. Nyt 14,4% ja neljä vuotta sitten 15,5%  Alueelliset erot ovat suuria, mutta kehitys on sama; äänestysprosentit laskevat ennen loppumistaan. Mistä tämä kertoo?

Jotta uskovaiset olisivat kanssani samaa mieltä ( tosiuskovaisista en tiedä, niistä, jotka sanovat maa-planeetan olevan 10.000 vanha ja että Aatami ja Eeva olivat ensimmäiset ihmiset ), sanon, että äänestysprosentit laskevat, kun seurakuntalaiset eivät äänestä. Olemmeko vielä samaa mieltä? Ja se johtuu kahdesta syystä, tai tekijästä. Miten vaan. Nimittäin siitä, ettei välitetä, kun ei jaksa kiinnostaa. Ja toiseksi siitä, että äänestämättömyydellä protestoidaan. Protestoidaan jotain. Tuleeko muuta mieleen? Lentsuaalto paikkakunnalla tai jotain?

Näiden tosiasioiden perkaaminen on sitten mitä ilmeisimmin tieteellisemmän tutkimuksen paikka johon helposti liittyy mutua ja teologista pohdintaa.

Viime kuukausina olen keskustellut asiasta suht' paljon seurakuntalaisten kanssa kasvokkain. Niiden, jotka eivät äänestä. Ja paljon myös sosiaalisessa mediassa. Moni sanoo, yllättävää kyllä, ettei äänestämättömyyteen ole mitään erityistä syytä. Tämä on mielenkiintoista. Uskoisin tämän Kirkon itsetutkiskelussa, jota se aina vaalien jälkeen tekee, olevan tärkeä avattava. Miksi ei kiinnosta?

Somessa on käynnissä laaja "kirkollinen" keskustelu. Monet sanovat, että organisaatio ja omaisuudenhoito menevät kristillisen sanoman julistuksen ohi. Hengellinen, rahasta riippumaton työ on jäämässä pahasti paitsioon. Itsekin uskon näin ja olenkin peräänkuuluttanut uutta uskonpuhdistusta kirkolliseen elämään, erityisesti seurakuntien elämään.

Savitaipaleen, Lemin ja Taipalsaaren seurakuntien fuusiossa syntyneen uuden Taipaleen seurakunnan vaalien ääniharava oli savitaipalelainen Urho Kärmeniemi 134 äänellä. Onnittelut!

Länsi-Saimaalehden haastattelussa hänellä, 22.11. ykkösasiaksi nousee talous, metsäasiat ja huoli jäsenkadosta. Kuvaavaa! Hengellisestä elämästä ei sanakaan. Ei minkäälaista sivuamista alkuseurakuntien tärkeimpään tehtävään: hengellisen perinnön säilyttämiseen. Se on ilmeisesti ulkoistettu johonkin. Onko uskokin ulkoistettu johonkin, kun seurakuntalaisia ei seurakuntatyö ja seurakuntavaalit kiinnosta. Tämä myös näkyi ehdokaspulana ympäri Suomea ennen seurakuntavaaleja.

Ei häneltä myöskään tullut kestävää ajatusta siitä, että seurakuntien tulisi tulla toimeen verotuloillaan ja seurakuntalaisten avustuksin, sekä vapaaehtoistyöllä. Näinhän ei ole, eivätkä seurakunnat ole pystyneet mukauttamaan toimintaansa verotulojensa mukaisiksi, vaan ovat olleet kasvun ahneuden ja organisaation mammuttitaudin kourissa. 

Tästä tulemmekin toiseen tosiasiaan. Jotkut seurakuntalaiset jättävät äänestämättä huonoiksi kokemissaan seurakunnissa, tai jopa eroavat niistä. Protestiksi. Eroamissyitä on monia.

Lemin seurakunnasta tapahtui massapako, kun siellä vastuksesta huolimatta lähdettiin yhteisseurakuntaan. Savitaipaleella tunnen kymmeniä, jotka proteistoivat seurakunnan 1200 hehtaarin metsäomaisuuden tehometsänhoitoa kohtaan, erityisesti hakkuita luonnonsuojelualueella. Monet nuoret tämän tiimoilta jopa harkitsevat eroa seurakunnastaan. Ymmärrän täysin. Ja olen sen heille sanonut tässä tilanteessa olevan ainoa oikea ratkaisu niin kauan, kunnes seurakuntaa ilmoittaa rauhoittavansa metsänsä hakkuilta 500 vuodeksi. Jumalastaan en heitä ole kehoittanut eroamaan, huonon seurakunnan vuoksi.

Suomen evankelisluterilainen kirkko on juuri nyt valtavan muutosprosessin kourissa. Näinhän ei enää voi jatkua montaa kymmentä vuotta. Sekin on fakta. Mistä ihmiset ylipaisuneen organisaation pyörittämiseen? Entä verotulot?

Tuoksukynttilät, himmennetyt valot, katolismystinen tunnelma, show-meininki ja kauneimmat joululaulut eivät valitettavasti riitä. Eikä selviytymistä edesauta piispan shampanjat ja ruusupuskat sviiteissä Kirkon Visalla.
Siis jos nykyinen meno jatkuu, se on moro.