Tätä hetkeä on kaivettava nuoruuteni Pariisin siltojen alta, omasta intentionaalisesta tuskastani, sen eettisen epämääräisen muodon eilisiltaisesta objektista. Jean-Paul Sartre ( 1905 - 1980 ), mies joka sanoi panneensa enemmän kuin filosofoineensa, halveksisi minua. Voi ei!
Ei se alkanut Abbasta ja jatkunut Lordin kautta parrakkaaseen Conchita Wurst'iin. Minun vain ei tarvitse mennä kauemmaksi tehdäkseni kysymyksen: mitä seuraavaksi.
Jos suvaitsevaisuus on hyve, niin missä ovat sen rajat?
Jos suvaitsevaisuus on hyve, niin missä ovat sen rajat?
Sartrelainen vapauskäsityskään ei siihen anna vastausta. Perhosten tappaminen tietoisesti, jostain tuntemattomasta syystä sukupuuttoon atomipommilla, käy esimerkistä suvaitsevuuden äärimmäisestä olemuksesta. Olisiko sekin sallittava ? Esimerkin valossa teko olisi mahdottomampi kuin kaiken sallivan suvaitsevaisuuden nimissä tehty rituaalimurha, joita on tehty aikojen alusta, mutta ei mahdoton, jos pyrkimyksenä on täydellinen eurooppalainen suvaitsevaisuus.
Eurooppalainen, määrittelemätön suvaitsevaisuus on näennäisesti juuri nyt lähes rajatonta. Ei ehkä Venäjällä, mutta suvaitsevaisuuden määrän käyttäminen syyllistämiseen on sielläkin yksi keino jakaa ihmiset kategorisesti hyviksiin ja pahiksiin.
Oliko Sartre sittenkin oikeassa laajassa vapauskäsitteessään?
Koska normitkin, joilla mitä ilmeisemmin määritellään niiden intentionaalisia objekteja, ovat Sartre'kin mukaan yksilöiden omia, Itävalta voitti.
Sartre sanoo: Kaikki asiat ovat olemassa, vain niiden ilmeneminen ihmisille on yksilökohtaista.
Kirjoittaessani elävästä variksenpelättimestä, eksistentiaaliset sartrelaiset peruskysymykset; inho, ahdistus ja eettinen ahdistus, löytävät minussa suvaitsevaisuuden rajat henkilökohtaisina sosiaalisina normeinani. Jean-Paul Sartre ei olisi katsonut minuun, vaikka olisimme syöneet samasta riisikupista. Paradoksaalista, herra Sartre ei olisi katsonut, mutta olisi ymmärtänyt. Ymmärtänyt vapauteni tulkintaani itsestäni.
11.5.2014
Arto Bäcklund
P.S. Koska harva lukee tekstin ja vielä harvempi ymmärtää, tulkkaan.
Henkilökohtainen suvaisevaisuuteni on onneksi tullut tiensä päähän törmättyään ikiomiin normeihini. Onnelliseksi löydön tekee se, että ihan heti hullumpaa ei voi viisulavalla Euroopalle esitellä. Ellei sitten joskus maailmallisen suvaitsevaisuuden nimissä laulelmien lomassa ole vaikkapa insesti-performansea, pedofiliaa, tai rituaalimurhia. Ärsytyskynnys nousee... Who knows?
Off topic. Sotilaan ikuisuuskysymys: mitä voittoon tarvitaan? Mitä euroviisuissa voittoon tarvitaan?
Sama
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti