MILJOONA

Suomessa asuu miljoona ihmistä yksin. Minulle se ei ole uutinen. On uutinen, että yksinasuvat eivät voi hyvin. He eivät voi yhtä hyvin kuin parisuhteessa ja perheensä kanssa asuvat. Näin uutisoitiin valtakunnan uutisissa eilen. Ajattelin asiaa.

Yksinasuminen voi olla oma valinta, tai pakko. Urbaanissa maailmassa on helpompi erakoitua kuin agraariyhteiskunnassa oli. Tänään yksinelämisen valinta lähes poikkeuksetta ei ole valinta. Siihen ajaudutaan. Avioero, puolison kuolema, tai sairastuminen vakavasti esimerkiksi dementiaan ajavat ihmisen elämään yksin. Voisin uskoa, tilastoja vilkaisemalla, yksinasumisen edelleen lisääntyvän.

Jäädä yksin, asua yksin, on suuri muutos aikaisempaan elämään. Varsinkin, jos prosessi muutokselle on ollut nopea ja jos muutos on tullut yllätyksenä huolimatta aavisteluista. Silloin on kontrasti suuri ja aiheuttaa trauman. Ja trauma voi aiheuttaa monia rumia asioita. Ihminen tarvitsee aikaa sopeutua, ja jos sitä ei ole, yksineläminen muuttuu ongelmaksi.

Yksinjäämisen itku tekee neuvottomaksi. Miten selviän? Miten asun, millä rahalla ja missä? Missä ystävät, missä kommunikaatio, yhteisöllisyys? Uutisissa ongelmat kuitattiin sanalla syrjäytyminen. Psyykkiset oireet ja tasapainon ”väkivaltainen” muuttuminen pahentavat tilannetta. Organismilla on kuitenkin aina pyrkimys tasapainoon. Elettyä elämää ei voi pyyhkiä pois ja tunteita on useinkin isosti jäljellä. Irrationaalisesti kaipaus on usein jäljellä. Kyyneleet entisestä elämästä valuvat jäiseen maahan. Talven routaisen maan jälkeen kuitenkin aina tulee kevät. Kyyneleet sulavat ja tekevät keväisen puron joka kastelee uuden kasvun versot. Tähän ymmärrykseen kaikki eivät yllä. Siihen tarvitaan vertaistukea ja ammattiapua. Takaisin tasapainoon elämän kanssa.

Jos yhteiskunnassa ei yksinelävien ongelmia tiedosteta ja tukea suunnata kohdennetusti, ovat ongelmat suuria ja kasvavia. Syrjäytyminen kasvattaa niin psyykkisiä kuin fyysisiäkin sairauksia. Se maksaa. Seurauksena myös yhä suurempi osa näistä ihmisistä on poissa työelämästä. Tässä kohtaa on pakko tehdä satsausten ja päätösten vertailua. Ajattelen vaikkapa uutta eläkepäätöstä suhteessa yksinasuvien syrjäytyneiden ongelmiin.

Yksinasuva, ei omasta tahdostaan, ei ole erakko, aavikon asukas ( kreik. eleemos ). Se voi olla aivan muuta. Julmempaa. Meidän ihmisten välinen ongelma.

Savitaipaleella 30.9.2014
Arto Bäcklund