Pinkka paperia joutaa nyt muualle työpöydältä. Tilastollinen, sekä pystytieteellinen lopputulema niistä on selvä ja yksinkertainen; Savitaipaleen nykyisen kunnan alueella asuu vuonna 2030 noin 2800 ihmistä, tai vähemmän.
Väestöllinen huoltosuhde, joka kertoo alueen sadan työikäisen määrän suhteen lapsiin ja eläkeläisiin, jatkaa muutostaan. Vanhusväestön määrä kasvaa.
Samanaikaisesti sotien jälkeiset suuret ikäluokat ovat tulossa maallisen vaelluksensa loppumetreille. Kuolleisuus näkyy suhteellisesti erityisesti reuna-alueilla tilastollisesti keskimääräistä enemmän.
Samanaikaisesti syntyvyys on laskenut historiallisen alhaiseksi, alle 1860-luvun nälkävuosien tason. Suomessa syntyy juuri nyt enää noin 50.000 tuhatta lasta vuodessa. Syrjäisiin maaseutukuntiin tapahtuva satunnainen muuttoliike ei riitä korvaamaan väestökatoa.
Väestöllinen huoltosuhde ei kerro juurikaan talouden eri asteista. Talouden alueellisesta volyymista ja elinvoiman määrästä kertoo taloudellinen huoltosuhde. Suhdeluku, joka osoittaa alueen sataa työllistä vastaavan määrän ei-työllisiä, on alueellisen, nykyisenkaltaisen elinvoiman tärkein indikaattori. Sekin on voimakkaassa muutoksessa. Joku sanoisi, että huonompaan suuntaan.
Kehitykselle ei ole yhtä syytä. Suuria kehityslinjoja on esitettävissä, Savitaipaleenkin kohdalla monia.
Yhteiskuntarakenteen muuttuminen urbanisoitumisen tärkeyden korostamisen myötä on yksi ja vallitseva. Se sisältää kymmeniä eri tekijöitä, joita yhdistää modernille elämänmuodolle välttämättömien ja tärkeiksi koettujen peruspalveluiden keskittyminen kasvukeskuksiin taloudellisen intressin tärkeyden korostuksen vuoksi.
Kiihtyvä sosiaali- ja terveyspalveluiden, koulutuspalveluiden, vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksien, sekä erikoiskauppojen ja ravintolapalveluiden lähtö pienistä maaseutukunnista yksinkertaistaa muuttopäätöstä. Tai hankaloittaa maallemuuttopäätöstä.
Merkitseviä kerrannaisvaikutuksia on edellä mainitulle kehitykselle useita. Savitaipale on niistä erinomainen esimerkki. Kunnan väestö on vähentynyt yli 600:lla ihmisellä 13 vuodessa. Määrä on lähtötasoon nähden pienessä aikaikkunassa valtava.
Talouden rautaisten lakien maailmassa negatiivinen väestökehitys jo sinänsä ruokkii aluetta tyhjentävää kierrettä. Itseisarvossa negatiivinen väestökehitys on liikakansoituksen maailmassa outo, suotava trendi. Savitaipaleen kohdalla väestökato on alueellista, ei populaatioon kohdistuvaa, siksi lajin kannalta merkityksetöntä.
Väestökeskittymien tukemista perustellaan lisäksi mm. hiilipäästöjen vähenemisellä ja sitä kautta elämälle soveltuvien elinolosuhteiden hallinnalla. Uusin tutkimus tosin tätä väitettä osin on kumoamassa. Kaupungistuminen onkin saanut poliittisen leiman.
Entä seuraukset? Julkinen liikenne vähenee ja loppuu kannattamattomana ja alue muuttuu "saareksi", loput palvelut lopettavat yksi toisensa jälkeen kannattamattomina, takavuosien maalaiskoulujen lopettamispolitiikka, perusteltuna riittämättömällä väestöpohjalla suhteessa yhteisölle aiheutuviin kuluihin jatkuu samoin perusteluin kuin kyläkoulujen osalta. Ensimmäisenä tulee lopetukseen maaseutulukiot ja sentralisaatiopolitiikan mikropolitiikan muuttuessa maakunnalliseksi, viimeisessä vaiheessa keskuskoulutkin siirtyvät kokonaan maakuntakeskuksiin. Näin tulee tapahtumaan kolmen seuraavan vuosikymmenen aikana. Koulut ovat siellä missä ihmisetkin.
Tärkeä tekijä väestökehityksen ja alueellisen poismuuton osalta on yksittäisten ihmisten ja perheiden talous. Näköpiirissä ei ole edes keskimääräistä alueellista palkkapotin kasvua syrjäseuduilla ja koulunsa päättäville nuorille poismuutto on itsestäänselvyys. Tulevaisuudettomuus on kuin tiiliseinä pilkkopimeässä. Kaikki tietävät sen olevan edessä, vaikka eivät sitä näekään.
Perheitä rasittavat pakollisen auton, tai jopa kahden ylläpito, matkustuskulut työssäkäyntialueille ja omaisuuserien alenevat arvot, erityisesti kiinteistöjen osalta. Näiltä osin nähtävissä oleva tulevaisuus nähdään äärimmäisen synkkänä, mutta lähtöpäätöksentekoa helpottavana.
On selvää, että Savitaipale hallinnollisesti tulee kahden seuraavan vuosikymmenen aikana liittymään suurempaan maakunnalliseen kokonaisuuteen. 1800-luvulla Suomeen saatu alueellinen itsehallinto verotusoikeuksineen tulee silloin siirtymään historiaan. "Kunnallinen yhteisöllisyys" yli omien asioiden tulee katoamaan jo muutamassa sukupolvessa. Mitä tuon tien päässä odottaa, on suuri kysymysmerkki.
Savitaipale alueena ei vuosisatoihin katoa mihinkään. Maailman megatrendit ja mullistukset kansainvaelluksineen toki vaikuttavat Kuolimonkin ranta-alueiden kehitykseen. Kehityshän jatkuu joka tapauksessa johonkin suuntaan. Lähimmän vuosisadan todennäköisin visio kuitenkin on, että seutukunta menettää vakituisesti nykyisin alueella asuvan ihmispopulaationsa ja tilalle tulee muuta; ruohoa, kukkia, muurahaisia ja kanalintuja nyt ainakin.
Ällistyneenä ja huvittuneenakin olen seurannut, edellä kuvailemani perusteella, että Savitaipaleen ja monen muunkin maaseutupitäjän päätöksenteko perustuu täysin "TÄSSÄ JA NYT - MALLIIN". Haikaillaan ( yrityksiä ), toivotaan ja uskotaan. Hyväntahtoista itsehöynäytystä.
Totuuden puhujat eivät ole lojaaleja kotiseudulleen. Missään. Näin ajatellaan virheellisesti. Heidät joko nonselaarataan korvat ummistaen, tai hyväntahtoisesti kylähulluiksi leimaten, samalla antaen henkisen legimiteetin omille "rationaalisille" toimille. Tulevaisuuskeskustelua ei ole.
Näköalattomuus on todellista, ilmeisesti tiedon puuttesta johtuen. Karhuille tehdään palveluksia, tietämättä että niitä tehdään. Yhteisön kollektiivinen typeryys ei olekaan tarkoituksellista.
OLISIKO SIIS JO NYT JÄRKEVÄÄ ADAPTOITUA PÄÄTÖKSENTEOSSA SAVITAIPALEELLA JYRKÄSTI ALENEVAN VÄESTÖMÄÄRÄN TUOMIIN HAASTEISIIN, EIKÄ ELÄÄ HISTORIALLISEN UNELMAN HARHASSA?
Tilanne seutukunnan osalta ei kuitenkaan ole täysin lohduton.
Luonto tulee voimaan paremmin ihmisperäisen kuormituksen vähetessä. Se antaa toivoa järkevämmälle tulevaisuudelle.
