YRITYKSET ELINYMPÄRISTÖSSÄ.

Tämän päivän Hesarin uutinen ( HS 26.3.2021 ) kertoo yritysten nopeasti muuttuvista toimintatavoista. Ihmisten ympäristökäsitysten muuttuessa, niiden on ympäristö otettava huomioon. Merkillepantavaa on, että nyt mukaan tulevat yhä voimakkaammin rahoituslaitokset. 

Liitän tähän pari omaa kommenttiani toisaalla asiasta käydyssä keskustelussa.

1.

"Danske Bankin kanta kuvaa hyvin muuttuneita käsityksiä. 

Kivihiilen tiedämme, mutta pankki ymmärtää, että Suomessakin CO2-kokonaispäästöistä turpeen osuus on 12%, vaikka osuus kokonaisenergiantuotannosta on huomattavasti pienempi. He myös ymmärtävät, että lasku ympäristölle mm. vesistöjen tuhoutumisen vuoksi on niin suuri, ettei sille edes kyetä kunnolla laskemaan hintaa.

On huomionarvoista, että yritysten ympäristötietoisuus on kasvussa. Yrityksillä on keskeinen merkitys yhteiskuntien toiminnoissa, siksi niiden on menestyäkseen otettava huomioon ihmisten nopeasti muuttuvat ympäristöarvot. Uuden brändin luomisessa ja vanhankin suojelussa yrityksille ympäristötekijät ovat yhä keskeisimpiä. Ne joutuvat päivittäin evaluoimaan suhdettaan ympäristöön. 

Jo nyt voidaan kiistatta sanoa, että todellisia ympäristötekoja tekevät yritykset tekevät parempaa tulosta. Danske Bankin ainoa keino on rahoituksen allokoinnin fokusointi. Sitä pankin päätös kuvastaa."

2.

"Sen verran vielä, että seuraava vääjäämätön kehitysvaihe yritysten "ympäristötietoisuustekijän" huomioonottamisen välttämättömyydestä on ( sillä pystytään tekemään enemmän rahaa ) se, että yritykset eivät lähde siirtämään toimintojaan alueille, joilla on negatiivinen ympäristömaine. Se olisi yrityksen imagolle harakiri. 

Mutta vielä tärkeämpi havainto on, että rahoituslaitokset yhä nihkeämmin lähtevät rahoittamaan ympäristövastaisilla alueilla toimivia, tai ympäristön huomiotta tuotannossaan jättäviä. Tietenkin argumentti toimii toisinkin päin. 

Tästä nyt saamme ihan pian myös todella täpäkkää konkretiaa, kun EU:n Suomen sinne maksamia rahoja palautetaan Suomelle vihreään siirtymään. Itse paketti tässä off-topic, mutta olin jo sunnitteluvaiheessa sitä vastaan. Se on toinen juttu.

YHTEISÖN VASTUU TIETÄMÄTTÖMYYDESTÄ.

Käytiin tiukka keskustelu. Kysyttiin, että ymmärränkö miksi olen saanut monen yhteisön jäsenen vihat päälleni. Sanoin täysin ymmärtäväni ja sanoin myös pyrkineeni ulostuloissani yhteisön reaktioon. Ihan sama tässä vaiheessa minkälaiseen.

Käytän itserakentamiani tiedotuskanavia. YouTubessa on pari kanavaa ja sitten on blogi. Ne riittävät alueellisesti. Seuraajia on riittävästi, jos aamupäivällä lokaalisti raflaava juttu tulee eteeni iltapäivällä torilla. Niin, että siitä kysytään. Pyydetään selvennyksiä, näytetään keskisormea, tai ihan vaan normisti toivotellaan universumin hanuriin.

Niin on ollut jo vuosikausia. Eli läpäisen riittävästi. Jopa niin, että kunta joutuu tiedottamaan somessa vuokseni somesta.

Suututan monia, kun sanon, että tehometsätalouden mukaiset avohakkuut järviluonnon saarissa ja valuma-alueilla ovat silkkaa tyhmyyttä, joka niitä puolustettaessa muuttuu tietämättömyydestä johtuvaksi typeryydeksi ja joka lopulta leimaa niiden puolustajat idioottimaisiksi junteiksi. Toki tämä suututtaa. Sen sanoi Tanjakin, puolisoni ja sparraajani minulle. Siinä keskustelussa.

Mutta miksi toimin niin? Siksi, että on saatava muutos. Ennemmin tai myöhemmin. Mieluummin mahdollisimman nopeasti.

Maaomaisuutta voi olla monenlaista. Tuttavani sai perinnöksi suojellun suon. Hän ei sitä voi realisoida taloudellisessa ahdingossaan. Seuraavan sukupolven henkilökohtaiseen konkurssiin ajautuva ymmärtää, ettei hän voi järven saaressa avohakata omistamiensa metsien puita. Muutos tapahtuu nyt. Tätä vielä maalainen, tämän päivän metsänomistajasukupolvi ei ymmärrä. He eivät ymmärrä, että yksittäinen metsänomistaja ei saa omine  toimineen yhteisön elinympäristöä ja vesistöä tuhota. Tietämättömimmät eivät edes ymmärrä, että hakkuut valuma-alueilla ja soiden ojitukset mitään päästöjä aiheuttavat. 

Ajatus on helppo avata. Jos pienen kaivosalueen läpi virtaa joki, ei kaivosyhtiö voi, eikä saa tehdä päästöjä joen kautta vesistöön. Tai en minäkään voi nykyisin laittaa talouden jätevesiputkea kulkemaan vesistöön. On jopa ehdot lannanlevitykselle rinnepelloilla vesistöjen läheisyydessä. Ylipäätään ei vesistöä ole lupa käyttää enää kaatopaikkana. Sanktiot tulevat ja laki vuodelta 1994 ympäristövahinkojen korvaamisesta määrittelee korvaukset yhteisölle.

Jostain syystä metsänomistajat ovat ulkopuolella lain. He saavat saastuttaa hakkuiden ja soiden ojitusten aiheuttamilla päästöillä vesistöjä vapaasti. Tähän on tultava loppu. Vahingot on korvattava. Joko etukäteen, tai isommin korvauksin rangaistuksina jälkikäteen. Mikä on se erikoinen nautintaoikeus, että yksittäinen metsänomistaja voi korvauksetta aiheuttaa vahinkoa yhteisölle? Tähän on tultava loppu. Meitä on pian 8 miljardia ja elinympäristöämme on kaikin keinoin suojeltava ihmiseltä ihmiselle.

 

SAVITAIPALEEN HOHTO HIMMENEE.

Muutaman vuoden kuluttua tulee 20 vuotta siitä, kun asetuin Savitaipaleelle. Tärkein vetovoimatekijä oli luonto, erityisesti tuolloin vielä melko puhdas Kuolimojärvi. Toki paikkakunnalle muuttoon myötävaikutti kunnan hyvä palvelutaso ja Savitaipaleen lukio. Tänään Savitaipale tuntuu ahdistavalta ja tunkkaiselta. Miten tässä on näin käynyt viiden viimeisen vuoden aikana? Olenko minä muuttunut, vai Savitaipale? Varmaankin molemmat.

Vuonna 2004 Savitaipaleella oli 4200 asukasta, tänään noin 3100. Vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa asukasluku on pienentynyt neljänneksellä ja väestökato kiihtyy. Luvut kertovat selkeästi monesta asiasta, mutta kuitenkin keskeisesti siitä, että Savitaipaleelta lähdetään pois, hakemaan parempaa paikkaa asua, uusia mahdollisuuksia, mitä ne sitten ovatkaan. Muualla näyttää olevan enemmän vetovoimia kuin Savitaipaleella pitovoimaa. Minun osaltani kunnan pitovoimat alkavat olla nollilla.

Aivan viime aikoina olen saanut kokea sen, ettei Savitaipaleelle oikeastaan uusia ihmisiä kaivatakaan. Puhe on pelkkää lätinää. Tätä kuvaa hyvin erään "etnisesti puhtaan savitaipalelaisen" yksinyrittäjän kommentointi erään pikku tekstini alla, jossa kommentoin tehometsätaloutta kaava-alueella. Hän sanoo näin: "Onneksi nämä junantuomat vihervasurit on kaikissa asioissa oikeassa." 

Tämä tyypillinen, fiksuksi ja nokkelaksi tarkoitettu lapsellinen kommentti kertoo paljon. Vielä 20 vuoden jälkeen et ole kotoutunut Savitaipaleelle, ainakaan syntyperäisten savitaipalelaisten mielestä ja sellaisena kotipaikattomana sinua kohdellaan. Junantuomana. Oman erinomaisuuden takaa on helppo junantuomia syyttää lähes kaikesta. Erityisesti kun kunnan kuolema ahdistaa. Lajille ominaisesti tappisilmäisimmät aina syntipukit löytävät.

Tilanne vielä pahenee, jos olet erimieltä kunnassa noudatettavasta politiikasta keskustalaisen ajatusmaailman kanssa. Keskustallahan on Savitaipaleella käytännössä ollut diktatuuri valtuuston määräenemmistönsä myötä. Jos et ole yksi meistä, olet meitä vastaan.  

Kunnassa vallitsevan käsityksen mukaan, joka on infektoinut, jopa minua ennen tulleita junantuomia, muiden muassa ympäristönsuojelu on tärkeää, mutta tarpeetonta. Juuri tämä ajatusmalli kaikessa kunnallisessa toiminnassa aiheuttaa aiemmin mainitsemani pitovoiman menetystä. Tärkeää, mutta tarpeetonta.

Toinen hyvin ahdistava tekijä minulle on ympäristön tila Savitaipaleella. Se huononee jatkuvasti, viime vuosina nopeasti.

Vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa Kuolimojärven vesi on tummentunut suo- ja metsätalouden humuspäästöjen vuoksi. Lisäksi ravinteita virtaa edelleenkin liikaa järveen, erityisesti typpeä. Kunnan toimesta järveä, Savitaipaleen tärkeintä vetovoimatekijää, ei ole otettu keskeiseksi toiminnan kohteeksi. Tämä johtuu siitä, että Kuolimon ekologista tilaa pidetään hyvänä, eikä hidasta tummumiskehitystä nähdä. Lisäksi suo- ja metsätaloutta saarissa, rannoilla ja koko valuma-alueella pidetään tärkeänä ja kiistattomana elinkeinotoimintana. Väitänkin, että ei-junantuomilla alkuasukkailla ei ole kykyä nähdä tulevaisuuteen. Valitettavasti. Järven annetaan mennä. Ja siinä samalla koko seutukunnan hienous ja ainutlaatuisuus.

Paras esimerkki "etnisesti oikeasukuisten" savitaipalelaisten ajattelusta on laaja, vuonna 1998 seurakunnan perustama Säkniemenlohkon luonnonsuojelualue. Ajatus kulkee näin: ympäristönsuojelu on tärkeää, mutta tarpeetonta. Aluetta "hoidetaankin" kovan tehometsätalouden keinoin avohakkuineen. 

Muutamat savitaipalelaiset ottivat muutama vuosi sitten asian esiin keskustelussa, heidät lähes listittiin keskustelussa. Jo tuolloin huomasin "henkisen sisäsiittoisuuden", tyyliin; että kehtaatte tulla meille sanomaan.

Viimeisin haloo, jossa minäkin olen saanut osumaa, tosin vaikutuksetta, ovat tehometsänhoidolliset hakkuut kaava-alueella. Monilla aboriginaaleilla näyttää jälleen käämit palaneen, kun joku on uskaltanut arvostella. 

Huvin vuoksi puiden kaataminen aikoina, jolloin puhutaan ilmastotavoitteiden mukaisista hiilinieluista ja aktiivisesta ympäristönsuojelusta, on järjetöntä. Ja on muutenkin lähimetsissä. Savitaipaleen alkuasukkaille puiden kaataminen muun muassa maiseman avaamiseksi on ilosanomaa ja normitoimintaa. Muunlaista ajattelua ei suvaita. Tähän miekkaan menee Savitaipale.

Mikä siis neuvoksi? Kunta ei ole lähtenyt sopeutumaan nopeasti alenevaan väestökehitykseen. Myöskään nuoret eivät muuta Suomen ympäristövastaisimpaan kuntaan. Kuntaan muuttaakin enää hyvin satunnaisesti pieni määrä ihmisiä ja vanhusväestön määrä kasvaa, samalla kuin työllisten määrä vähenee. Todellisin skenaario lieneekin kuntaliitos. Ja sekin suhteellisen nopeasti. Lukion lopettaminen lienee viimeinen naula. Nimittäin väestömäärän alittaessa kriittisen rajan, lukion ylläpito käy mahdottomaksi.

Itse olen aloittanut projektin veroäyrieni siirtämiseksi pois Savitaipaleen kassasta. Tieto näyttää saaneen varauksettoman kannatuksen "puhtaiden" savitaipalelaisten keskuudessa. 

Tanhutkoot alkuperäiset savitaipalelaiset keskenään. Pidän myös jatkossakin yllä "Suomen ympäristövastaisin kunta"-teemaa, niin kauan kuin on tarvetta. Enkä lähde junalla. Savonrata rakennettiin Mäntyharjun kautta. Sekin aikanaan sössittiin.

Klikkaa auki:

Canttia löytyy

SANANVAPAUS KUOLEMASSA.

Sain Facebookin amerikkalaisystäviltä tästä julkaisusta, joka koski amerikkalaisten hävittäjien lentelyä Suomen ilmatilassa ja bensaletkun putoamista VAROITUKSEN. 

Näin toimivat amerikkalaiset globaalin sananvapauden puolustajat ja heidän suomalaiset äärioikeistolaiset kätyrinsä ja ilmiantajat. Taas kerran tämän huomaaminen tekee minulle hyvää muistutuksena idiotismista ja rauhantyön vaikeudesta. Yhdysvallat paikallisine ilmiantajineen eivät siedä Yhdysvaltain Venäjän piirityksen arvostelua.

Laitan tähän kuvan tekstistä. Laitan myös blogiini "Kahdesti kadonnut". Amerikkalainen Raha ja sotakoneisto tulee sulkemaan tämän jälkeen tilini.

Jäänkin sitten hiljalleen pois sosiaalisesta mediasta. FB ensimmäisenä. En lähde sensuroimaan täällä itseäni.

KORONA TEKEE MAA-PLANEETALLE HYVÄÄ.

Älkää heti kättelyssä ymmärtäkö tätä otsikon perusteella väärin. Ei planeetalla leviävä covid-19-virus muunnoksineen ole yksittäisille ihmisille kärsimyksen aiheuttajana hyvä asia. Ei tietenkään. Mutta välillisesti se on hyvä asia kaikille. Avaan vähän.

Ylivoimaisesti suurin ja vaikuttavin ilmiö, mikä koronaviruksen seurauksista on syntynyt, on moninaisen globalismin käsikirjaan syntynyt uusi luku. Se käsittelee globaalia yhteisöllisyyttä ja sen syntyä. 

Syy, että näin on käynyt, on tietenkin ilmeinen; yhteinen vihollinen. Vanha juttu. Yhtä vanha kuin ihminen itse, ellei vanhempikin. Koronavirus olemassaolollaan on saanut enemmän yhteistyötä aikaan valtioiden välillä kuin mikään muu ihmisen historiassa. Ja tarina jatkuu. Mutta myös narina.

Voimilla on vastavoimat. Niin tälläkin. Vielä on kuitenkin nähtävissä valtioidenkin itsekkyyttä, vaikka samalla osallistutaan valtioiden välisiin ja keskeisiin yhteisiin viruksen blokkaustoimiin ja erilaisiin yhteistyömalleihin. Valtiollinen itsekkyys näkyy, vaikkapa rokotteiden kähmintänä yli sopimusten. 

On myös syntynyt, huonosti organisoitu, koronaa vähän-ymmärtävien voima. Puhtaimmillaan heidän sanomansa kiistää koko koronaviruksen olemassaolon ja pitää sitä mahdollisesti vain normi-influenssaviruksena. Keskeistä monelle heistä asiayhteydessä, on puhuminen suuresta totaalimuutoksesta, Great Reset, jolla maailman kaikkea valtaa junaillaan yhä harvempien käsiin nollaamalla nykyiset vallan hallintarakenteet erilaisin salaliittomallein. 

Se, mikä tässä yhteydessä koskee heidän asennoitumistaan virukseen, koskee pääsääntöisesti heidän asennoitumistaan myös rokotteisiin. Pääosa viruskriittisistä jättää rokotteen ottamatta ja moni myös levittää rokotevastaisuuden ilosanomaa. Tämä on aikamme uusi ilmiö. 

Isommassa kontekstissa on myös aikamme tiede joutunut epäilyksen alle ja tosiasialla on suuri merkitys tulevaisuudessa. Miten, se ei vielä ole selkeästi nähtävissä. 

Kulttuuriantropologian näkökulmasta on myös tarkasteltava koronan luoman kriittisyyden muuttumista uhkaksi vallalle, lähes samassa suhteessa viruksenkin mutatoitumisen kanssa. Tätä tänään jo avoimesti korostetaan. Uudet asiat ja uudet merkitykset luovat uutta segretaatiota ihmisten välille. Suurimpana syynä tähän lienevät erilaiset kansalaisten totuttuihin vapauksiin liittyvät rajoitukset viruksen leviämisen estämiseksi.

Muita hyviä koronan seurauksia ovat maailman talouksien sopeutuminen aleneviin talouslukuihin. Tulemme näkemään, että selviämme, vaikkapa ilman ylenpalttista lentomatkustamista. Tai että uusien kestokulutushyödykkeiden hankkiminen ei aina olekaan tarpeellista. Hyvänä kääntöpuolena kierrätys ja korjaaminen lisääntyy. 

Olemme oppineet, itsestäänselvyyksiksi asti, että saamme ympäri vuoden uuden sadon vihanneksia ja hedelmiä kotiostarista, tai että tilaamme maailman laidalta pikkupaketteja laivarahteina, jotka ovat silkkaa ekosysteemin tuhoamista, ainakin nykyisillä energiaratkaisuilla. Tähän on tulossa muutos.

Muita merkittäviä seurauksia koronan hyvistä ansioista ovat terveydenhuollon kehittyminen yksilön kallista henkilökohtaista sairaanhoitoa korostavista järjestelmistä kohti ymmärrystä hyvästä massojen terveydenhuollosta, sekä globaalin, että paikallisen energiakehityksen uudelleenarviointi, innovointi ja toteutuva kehitys.

Uutta on myös arvojen, erityisesti vanhojen arvojen, löytyminen ja uudelleensyntyminen. Ulkoillaan, mökkeillään, pikkuviljellään, hiihdetään, luetaan, lähimatkaillaan ja jopa parhaimmillaan opitaan rauhoittumaan. Iloa elämään löytyy uusilla, vanhoilla tavoilla.

Ihminen on kuitenkin laumaeläimen stereotypia ja tosiasian myötä yksinäisten yksinäisyys lisääntyy ja monilla muuttuu sairauksiksi. Juuri nyt on tärkeää huomata, että terveitä on helpompi hoitaa kuin sairaita. Ratkaisuja on löydettävä ja pantava toimeen.

Uusia ratkaisuja tarvitaan myös koulutuksen järjestämiseen. Niitä myös tulee löytymään, erityisesti erilaisten virtuaalitodellisuuksien nopean kehittymisen kautta.

Tärkein kokonaisvaltainen havainto kuitenkin koronaviruksen vaikutuksista on ekosysteemien kuormitusten alenema hiljentyneen taloudellisen aktiviteetin vähetessä, sekä ekosysteemimme haavoittuvuus ja sen myötä ihmiskunnan haavoittuvuus. 

Ihmiset ovat myös yhä laajemmin ymmärtämässä, että hyvään elämään ei tarvita jatkuvaan, käytännössä mahdottomaan talouskasvuun perustuvaa eilispäivän globaalia talousjärjestelmää. Maa-planeetta hengähtää. Ja se on hyvä se. Kenelle tahansa sairaudesta toipuvalle.

KIITOS IHMISET!

Kiitos ihmiset! 

Olen yllättynyt aktiivisuudestanne. Viestiä on viety. Siitä tämä ei ainakaan jää kiinni. Luonnon puolesta, ei ketään vastaan.

Savitaipaleen Supanahon puistometsien koneelliset, "tehometsänhoidolliset" toimenpidesuunnitelmat ovat herättäneet huomiota. Olen saanut voimakasta kritiikkiä, osin asiatontakin, esittämilleni uusille ajatuksille. Ylivoimaisesti kuitenkin palaute, jo parin vuoden ajan, on ollut myönteistä, uutta ajattelua luovaa.

Olen myös viime päivinä epäillyt sitä mitä lähimetsissä tullaan tekemään. Tiedotteissa on ristiriita.

Kyse on rakennetun alueen ympäristönhoidosta. Luonnonsuojelusta asuntoalueilla. Kaksi toisistaan poikkeavaa näkemystä ovat törmäyskurssilla. Vanha ja väistyvä ja uusi.

Vallitseva käsitys, vanha ja ahdas näkemys on, että lähimetsiä tulee hoitaa tehometsätalouden keinoin ilman, että edes yhteisölle näistä pienistä katujen välisistä nuorista puista tulisi tuloja, tai saati että niiden todellisille luontoarvoille uhrattaisiin ajatustakaan. Ikään kuin ainoa syy on vain pitää lähimetsät vallitsevan metsänhoidollisen näkemyksen mukaan siistinä ja "hygieenisenä". Ainoa arvo hakkuille nähdään, luonnon suhteen, vääristyneissä kauneusarvoissa. 

Erityisesti metsä, joka ei ole talousmetsää, ei saa olla ihmisen vääristyneen luontonäkemyksen tehotoimien kohteena. Tähän vanhakantaiseen toimenpiteiden perusteluun, ikään kuin mahdollistajana, kuuluvat lahopuut. Niiden poistaminen. Kuitenkin juuri ne lähimetsiin tulisi jättää. Keloutumaan, tai maatumaan. Ei mene läpi!

Toinen, nopeasti yleistyvä näkemys on, että rakennetuilla alueilla luontoarvot tulee ottaa korostetutusti huomioon. Itse edustan tätä näkemystä. Ajattelun on nopeasti muututtuva tähän suuntaan. Onneksi muuttuukin.

Rakennetuilla alueilla luonto voi olla monimuotoista, ei rakentamattoman luonnon veroista, mutta kuitenkin. Tässä tapauksessa väite, että luonto itse hoitaa itsensä parhaiten on totta. 

Ihmisen näkökulmasta luonto voi toimia ihmisen eduksi. Ei muun muassa tarvitse rakentaa melu- , pöly- ja näköesteitä, edellyttäen, että luontoarvot otetaan yhä enemmän maanrakennuksessa huomioon luonnon itsensä kannalta, ei ihmisen. Ja tietenkin myös osaltaan omakin lajimme tulevaisuuden suhteen luonnolla on keskeinen merkitys. Tulevaisuus ihmisen käsisissä koostuu pienistä teoista.

Savitaipaleenkin lähimetsien tapauksessa vapaaehtoinen, julistuksellinen suojelupäätös olisi kaikkien etu. Niin ihmisen, muun eliöstön ja kasvienkin. Se saisi positiivista näkyvyyttä ja nuorenpolven hyväksyntää. Toistaiseksi se on vaikeaa, kun kunnan päättäjien ( virkamiehet ja valtuutetut ) suuri enemmistö ei elinympäristöstämme välitä,  ja jos sanookin väittävänsä, ei tiedä miten se tehdään.

Lajiston nopea köyhtyminen on tosiasia. Miksi kehitystä pitää edesauttaa? Katujen väliset metsälöt näyttäisivät ja kuulostaisivat luonnolta, mikäli pyöräkonein luontoa ei tuhottaisi. Edes näillä pienillä rajatuilla alueilla  tulisi pyrkiä menemään luonnon ehdoilla, ei ihmisen. Pieneliöstö, linnut ja monet kasvit palaisivat. "Viidakko" olisi myös ihmiselle mitä parhain virkistäytymispaikka yksipuolistetun ja harvan puuston sijaan.

Tässä tarvitaan uutta ajattelua. Eilen eräs kuntalainen tuomitsi Amazonasin alueen hakkuut soijan- ja lihantuotannon vuoksi, mutta sanoi haluavansa katujen välit leikattaviksi nurmikentiksi muutamilla petäjillä tapitettuna. Juuri kun leikattavista isoista nurmikentistä hiljalleen maailmassa aletaan muiden biologisten organismien vuoksi ja eduksi hiljalleen luopumaan. Jos vaikka saataisiin perhosille kodit takaisin.