Eräs alan ammattilainen haluaisi koutsata minua "julkaisutoiminnassani". Tarjosi ammattiapua. Yhteistyötäkin. Viisas mies. Kiitos! Samalla kysyi eemailissaan mikä on elämäni credo. Näin hetki sitten vastasin.
Huomenta!
Lähtökohta:
Biologisella organismilla on aina pyrkimys tasapainotilaan.
Mikä on tiedostavan eläimen, ihmisen, elämänkaaren tarkoitus? Se on tietenkin täsmälleen sama kuin tiedostamattomallakin; lisääntyminen, periaatteessa mahdollisimman tehokkaasti. Ei muuta.
Sitten jo täsmentyy; suvun jatkaminen, omien geenien ylivoimaisuuden todistaminen "kukkotappeluiden ja sarvipolkan" kautta. Ne tiedostavalla eläimellä tänään useinmiten ovat, lajikohtaisen evoluution myötä, ulkokohtaisia, "perinteisestä mieskunnosta" yhä enemmän pois siirtyneitä, kuten asema, mikrovalta, dominantti älyvalta, omaisuus, jopa kulttuurin monet kerät.
Minä.
Kun kysyt elinkaareni credoa, on se laskevassa vaiheessaan ja siten selvästi erotettavissa ja tunnistettavissa. Siis itse tunnistan.
Tässä vaiheessa minulla ei ole paineita suvunjatkamisen suhteen, eikä jälkeläisten selviytymisenkään suhteen. Nuorinkin tuli täysi-ikäiseksi elokuussa. Toki katseella seuraan ja tarvittaessa enemmänkin. Ei myöskään omaisuuden suhteen ole paineita ( ei enää ole ), eikä maailmantuskankaan suhteen hartioillani, jota miehuuteni aikoina oli, kunnes huomasin, että senkin kantaminen oli energiani ¹hukkaa. Eli fokus itseni taholta menee itseeni, nyt ja jatkossa.
Pyrin edes jotenkin säilyttämään tiedostetusti fyysisen toimintakuntoni mahdollisimman pitkään. Samoin pyrin säilyttämään henkisen toimintakuntoni mahdollisimman pitkään, mahdollisimman hyvänä.
Se, että olen toistaiseksi suhteellisen hyvävoimainen molemmilla osa-alueilla, aiheuttaa ylimääräistä, ulospäinsuuntautuvaa painetta "rollaattorin työntämisen" lisäksi vielä hetken. Se on minun postiivinen henkinen ja fyysinen energiataseeni ylimäärä, vielä hetken, toivottavasti. Se myös voi mennä hetkessä.
Olenkin rationaalisen ajattelun kautta pyrkinyt kanavoimaan sen ( ylimäärän ) oman elämäni tasapainotilaan pyrkimiseksi, synteesiksi itsestäni itselleni, ennen lopullista poismenoani. Joku voi sitä sanoa myös onnellisuudeksi, joku typeryydeksi, tai itsekkyydeksi. Itse sanon arjen onnellisuudeksi. Siinä on ylä- ja alamäkiä, jossa alamäet pitää, kerta toisensa jälkeen, tiedostamalla ymmärtää kuuluvaksi omaan onnellisuuteeni. Itse koen olevani onnellinen. Se on kiva juttu aidosti. Toki muidenkin onnellisuuden näkeminen ympärilläni lisää oudolla tavalla hyvinvointiani.
Mennään sitten niihin ylimääräisiin sielunvoimiini, paineisiini, jotka vääjäämättä ehtyvät.
Ensinnäkin minulla on, vielä, monialainen kiinnostus vähän kaikkeen, lukemisen ja opiskelun kautta. Saan tyydytystä, kun luulen ymmärtäväni jotain. Vaikka en ymmärtäisikään muiden mielestä. Oman ymmärtämisen hyväksyminen on tärkeää. Oivalluksena aidosti. Ymmärtämistäni en sekoita totuuksiin. Älä luulekaan! Totuudet ovat kerubeja jumaliensa laitumilla. Ei niitä saa kiinni.
Sitten julkaisutoimintaani. Jos pyrkisin sillä johonkin, toimisin toisin. "Sivistyneemmin", mitä sitten sekin tarkoittaa. Pyytäisin apuakin. Sinultakin. Tekisin yhteistyötä. Jne. Vaan ei. Puran niillä vain omia paineitani. Kirjoitan vain ja ainoastaan itselleni ja itseni vuoksi. Itselleni voin ilmaista itseäni juuri niin rujosti kuin haluan. Se on kivaa ja saan tyydytystä. Joku sitä saa maratonilta, tai koiran kasvatuksesta, jälkeläisten kasvatuksen jälkeen.
Mikäli julkaisutoimintani aiheuttaa muissa reaktioita, niin ookoo. Niitäkin on joskus oikein mukavaa seurata, mitä itse itselleni kirjoittaminen aiheuttaa muissa, kun omien paineideni purkaminen paineistaa muita. Usein tulee jopa primitiivireaktioita. Se on ihan parasta. Bonusta.
Käräjöinti on eläkeläiselle kallista ja mahdotonta. Juuri ennen sitä kai minulla menee joku raja. Olisi hölmöä, jos kirjoittamalla itselleni joutuisin käräjille. Tuskin kukaan tuomari sitä käsittäisi, että itselleni kirjoitin. Joskus sofistikoidusti kokeilen sanavapaudenkin rajoja. Se on painotuksiltaan hieman eri asia ja eri "instansseilla" on omia rajojaan. Tuntuu siltä, että sananvapaus on jollain kohtaa kaventumassa siitä, mitä se parhaimmillaan on ollut.
Se meitsin credosta se.
ABä"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti