lauantai 20. marraskuuta 2021

MINULLE TARPEETONTA

Nopeatempoinen some-keskustelu ei johda mihinkään. Joskus ehkä johtikin. Silloin vuonna yksi, kun target-postauksia käsillä olevasta asiasta oli kolme, nykyisen miljoonan sijaan. Ja kun puhuttiin samasta asiasta. Heittämällä riittävän ison kiven kovaa ja kauaksi, saattoi puhkoa tuulisenkin vedenpinnan. Tänään heittämällä useammankin kourallisen soraa, ei se aallokossa näy. 

Sosiaalisen median, joka tänään sivumennen sanottuna on ilmiölle väärä nimitys, megatrendit ovat tulossa yhä ilmeisemmiksi ja näkyviksi. Ne eivät ole ihmislajin kehityksen kannalta yksinomaan hyviä. Oikeastaan marjoja somepuurosta saa etsiä.

Länsimaissa, joissa reunaehdot ja verkon rajoitukset sosiaalisen median käytölle ovat toistaiseksi vähäisiä, somen globaalivaikutuksista suurin juuri nyt lienee valtavien ihmismäärien jakautuminen yli rajojen ja merien, isoiksi some-etnisiksi klaaneiksi, jopa some-kansakunniksi. Ilmiöön liittyy tosiasiallisuuden vaatimuksen mahdottomuus miljardeille puheenvuoroille. 

Tunnetuimpana esimerkkinä on Yhdysvaltain entisen presidentin puolesta toimiva, sosiaalisessa mediassa syntynyt liike, joka on saanut messiaanisia piirteitä odottaessaan Donald Trumpin uutta tulemista. Donald Trump lienee ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka julkisesti ja tietoisesti todistetusti esitti epätotuuksia totuuksina. Kautta historian valtioiden päämiehet ovat valehdelleet, mutta valehtelu on pyritty peittelemään. Nyt some, presidentin työkaluna, toi epätotuuksien esittämisen hetkessä koko maailman tietoisuuteen. Ja valheet alkoivat muuttumaan totuuksiksi. Niin myös haluttiin tapahtuvan.


Ilmiö on mielenkiintoinen seurauksiltaan. Trumpin hallinto ei lähtenyt juurikaan selittelemään, saati korjaamaan presidenttinsä kannanottoja Twitterissä. Sen sijaan Twitter teki jotain ennen kuulumatonta; se poisti supervallan päämiehen twitter-tilin. Tämä oli kuitenkin loppupeleissä, joita muuten vielä ei ole nähty, kaikille osapuolille win-win-tilanne. Julkisuus lisäsi niin Twitterin julkisuutta ja näennäistä autonomista asemaa kuin myös presidentin julkikuvaa, somen pahan voimia vastaan taistelevana. Tänään näemme, Suomessakin uuden jakolinjan syntyneen lähinnä konservatiivisiin, äärioikeistolaisina pidettyihin piireihin, läpi koko läntisen maailman, mutta erityisesti ilmiö on syvyytensä vuoksi saanut Yhdysvalloissa vakavat mittasuhteet jakamalla raadollisesti kansan. On puhuttu jopa sisällissodan mahdollisuudesta. 

Toinen globaali, ihmisten välinen jakolinja on syntynyt Covid-19 viruksen ympärille, erityisesti syntyneen pandemian ratkaisumallien ympärille. Monille covid-19 viruksen aiheuttama, yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan ennen näkemättömän suuri pandemia, ei ole muuta kuin normaali influenssavirus ja sellaisena siihen heidän mukaansa tulee suhtautua. Nämä ihmiset liittyvät sosiaalisessa mediassa isompaan ihmisryhmään, some-kansakuntaan, joka vastustaa, eri syistä, rokotuksia pandemian hallintaan saamisessa.

On hyvin mielenkiintoista havaita kerroksellisuutta ja osin päällekkäisyyttäkin vertailtaessa näitä kahta vahvaa some-kansakuntaa. Ryhmät ovat hyvin erilaisia lähtökohdiltaan, mutta niitä yhdistäviä tekijöitäkin löytyy. Äärioikeistolaisessa "Our People" liikkeessä, joka on syntynyt amerikkalaisen konservatismin kovan ytimen ja niin sanotun trumpismin lähtökohdista, ei ensi havainnoinnilla voisi olettaa olevan mitään yhteistä kansainvälisen rokotusvastaisen liikkeen kanssa. Näiden ihmisten "ihmisenä olemisen" lähtökohdat ovatkin lähes täysin erilaiset. Silmiinpistävintä on tietynlainen intellektuaalisuus, tai sen puute. Yhteisiä tekijöitä molemmilla ovat kuitenkin "oman kansakunnan" luominen sosiaalisen median avulla ja sen sisään, virtuaalitodellisuuteen. Vahvin yhdistävä tekijä on kuitenkin usko erilaisiin salaliittomalleihin ja -teorioihin. Tämän mahdollistaa, tietoisuuden avartamisessa, sosiaalinen media työkaluineen, mutta erityisesti tasapainottavien työkalujen puute.

Somen käyttökelpoisuutta jakolinjojen luomisessa edesauttaa totuusmassan huono hallinta. Se taas tarkoittaa yksinkertaista oivallusta siitä, että epätotuuksia voi luoda ja hallita siinä määrin, että totuudellisuus hämärtyy, hämärtyy hiljalleen historian hämärään. Oivallus on myös valtavien massojen puhdistetun ja yhtenäistetyn mielipiteen käyttö kuin se olisi omasi. Oma mielipiteesi.

Totuus, sellaisena kuin me olemme sen tunteneet, on somen mahdollistamassa virtuaalimaailmassa muuttumassa joksikin muuksi. Merkityksellistä on myös havainto, että reuna-alueiltaan uusi totuuden käsite on siirtymässä reaalimaailmaan. Tästä esimerkkinä on jakolinjojen syvenemisen myötä ihmisten face to face sosiaalisten verkkojen pirstaloituminen. Tähän liittyen on jopa huvittavaa huomata joidenkin iltapäivälehtien uutisoineen lisääntyneestä tarpeesta tietoisesti säilyttää ystävyyssuhteet huolimatta some-vihamielisyydestä.


Sosiaalisella medialla on lukuisa määrä muitakin merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia, joiden tutkimus on alkutaipaleellaan. Yksi on ajankäyttömme muutokset. Erityisesti lastemme ajankäytön muutokset. Miten sosiaalinen media vaikuttaa henkisen terveytemme lisäksi myös fyysiseen terveyteemme? Liikummeko riittävästi? Miten käy silmillemme? Entä painonhallinta, liikunnan väheneminen ja ylipainon terveysvaikutukset? Kysymyksiä on paljon.

Entä sitten sosiaalisen median vaikuttavuus sen työkaluominaisuuden lisäksi? Palaan tässä alkuun. Uskoni somen vaikuttavuuteen, vaikkapa yhteiskunnallisissa asioissa, kuten ympäristöasioissa, yhden yksittäisen kansalaisen osalta on vähenemässä nopeasti. Se on minulle enää lähes kuriositeetti. Siksi aion käyttää aikaani muuhun. 

Ajattelen tämän päivän some-vaikuttamista ikään kuin tulvana, joka mennessään huuhtelee kaiken pois, erityisesti hedelmällisen kasvualustan. Näin esimerkiksi älykkään ympäristöaiheisen keskustelun aikaansaaminen somessa on lähes mahdotonta. Blokkiutuminen leireihin näkyy tässäkin ja some sen erinomaisesti mahdollistaa ja prosessia edesauttaa.

Kun alussa sanon, että sosiaalinen media on väärä nimitys sosiaaliselle medialle, sellaisena kuin me sen ymmärrämme, tulisi minun tietenkin perustella väitteeni. En siihen kykene. Eikä somessa tarvitsekaan. Tai tarvitsisi, mutta perustelua kohti tulee tuhat muuta yhtä vahvaa perustelua, joilla ei ole dialogin kanssa mitään tekemistä. Se ei johda mihinkään. Eli tuon nimen suhteen kyseessä on niin monitahoinen ja yhteiskuntia nopeasti muuttava ilmiö, että ennemminkin se tulisi paloitella osiin. Sen jätän muille. 

Monissa maissa on sosiaalinen media kontrolloimattomana nähty uhkaksi yhteiskunnalle, ei niinkään ihmisille itselleen. Venäjällä ja erityisesti Kiinassa kuljetaan edelleen älylaite kädessä, mutta siinä pyörii valtion toimesta sunniteltu ja valvottavissa oleva appi. Samaan suuntaan olemme menossa Länsimaissa, mutta valtioitakin voimakkaampien yhtiöiden toimesta. 

Päätös vetäytyä, tarkoittaa ylivoimasta vastustajaa.       A.E. Bäcklund

Olen Instagramissa vielä toistaiseksi.

#kuolevajäkälä














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti