EPÄVARMUUDET EIVÄT SYÖ MEITÄ. ME SYÖMME NE.

Lumipyryn lailla tömäytti mieleeni eilen illalla, juuri ennen maaten menoa, niin isoja ajatuksia, että väsäsin niistä nopean pikku klipin. Parasta näissä ennalta suunnittelemattomissa videoissa on se, että olen oppinut, opettelematta, antamaan tajunnan flown vain tulla. Karkeasti ja jäsentelemättömästi. Kunpa vielä ehtisin oppia sanomaan ajatukseni tiiviimmässä paketissa. Kuin joululahja lahjakorttina. 

Videolla kerron tunnevaltaisesta ajatuksesta, jossa on mielessäni onnellinen ja surullinen puoli. Fiftysixty.

https://youtu.be/C7qaHg9bruw

Klipillä oikeastaan esitän pelkoni ulos. Pelkään, että erityisesti Eurooppa ja koko muukin maailma ovat hallitsemattoman muutoksen kynnyksellä, rahaan perustuvan, rahakeskeisen yhteiskuntamallin romahtaessa massojen menettäessä keskiluokkaisen elämän edellytykset. 

Sitten kuitenkin iloitsen suomalaisten kollektiivisen, globaalin kriisitietoisuuden vähäiseen ajatteluun perustuvan elämänmuodon onnellisuudesta ja vääjäämättömien kehityskulkujen vähäisestä ajattelusta. Olemme kansana onnellinen. Niin ainakin kansainvälisistä mittaustuloksista voi lukea. Tiedämme, että huolta tulisi kantaa, mutta se ei kuulu suomalaiseen kansan sieluun ja perinteeseen. Murehdimme mieluummin omaa osaamme kaikkeuden keskellä. Emme puhu uhista, emme julkisesti jossittele, emme oikeastaan yhtään mitään. Hörpimme ABC:llä kallista kahvia kallistuvan nisun kera ja ällistellemme ennenvanhan paremmuutta. Niin minä asiat nyt näen. Kun kerta olen suomalainen ja haluan niin nähdä, tai ehkäpä olla näkemättä. Oikeastaan lopputulemaltaan kyse on samasta asiasta.

Entäpä jos olenkin väärässä? Epäilys herää monesta kansallemme sattuneesta tapahtumasta. Niiden vuoksi. Muutos onkin ajatuksennopea. Ajattelen, vaikka minulle tärkeää poliittista historiaa. Pystymme kansana vaikka mihin. Sellaisiinkin tekoihin, jotka irroittavat meidät yllä kuvaamastani outosuomalaisen kansan stereotypiasta. Niihin luen sisällissodan. Pystyimme siihen kansakuntana. Yllättäen. Vaikka olikin kansan indentiteetin hakuprosessin yksi synteesi. Lopullinen antaa odottaa itseään. Luen myös epäilyttäväksi teesilleni yhdessä yössä kansamme kääntymyksen kekkosenpaasikiven linjalta ei-puolueettomaksi ja ei-liittoutumattomaksi maaksi, joka ei näe tulevaisuutta kaikkien naapureidessa kanssa ja jos näkeekin, näkee sen sotaisana. Ystävä muuttuu viholliseksi. Hetkessä. Vaihtoehdoitta. Tosiasiasta kertoo maksumääräykseltään tuplautunut varustautuminen. 

Suomalainen kansa siis pystyy moneen. Voin kuitenkin iloita ja surutella samasta asiasta. Siinä se piilee se ajatuksen vapaus, vaikka sananvapaudet olisikin nostettu uuninpakkolle, tai poltettu itsesensuurin krematoriossa.

VIIDET KAHVIT JA YHDET KONJAKIT

Tiukille veti, nimittäin ennustukseni osuminen oikeaan. Keväällä, huhtikuun alussa vuonna 2019 Sipilän hallituksen kaaduttua, ennustin rohkeasti Keskustan mielipidemittauskannatuksen putoavan alle 10 prosenttiyksikön vuoden 2022 loppuun mennessä. Tänään, 8.12.2022 julkaistussa Ylen puoluekannatusmittauksessa mittaustulos osoittaa Keskustapuolueelle 9 prosenttiyksikön kannatusta äänestysikäisten suomalaisten keskuudessa.

Keskustan alamäki johtuu kahdesta toisiaan ruokkivasta trendistä. Ensimmäinen on pitkän ajan vääjäämätön kehitys. Yhteiskunnallinen rakennemuutos, erityisesti väestön keskittyminen kaupunkeihin, syö perinteistä, betonoitua kannatusta. Kaupunkeihin muuttaneiden keskustalaisten jälkikasvu ei Keskustaa äänestä. Muut puolueet tarjoavat ja toteuttavatkin enemmän. Tätä kehityskulkua Keskustapuolue ei ole kyennyt pysäyttämään, eikä kykenekään. Muut urbaanimmat puolueet pitävät siitä huolen.

Toinen Keskustaa kutistava kehityskulku on viimeisen kymmenen vuoden aikana tehty päivänpolitiikka. Valtakunnan politiikassa näkymä on ollut tempoileva, itseään kumoava ja muita kiristävä. Kuntapolitiikassa sen sijaan on menty juuri päinvastoin. Ei ole tehty mitään. On menty vanhaa Maalaisliiton limppua syöden. Pysähtyneisyyden tilassa.

Valtakunnan politiikassa Keskustan toimintatavassa eivät äänestäjät ymmärrä luotettavuuden heikkoutta. Se, että yhdessä yössä käännytään lähes äärioikeistolaisia, omia tekoja vastaan, joita Sipilän hallituksessa tehtiin ja yritettiin, kuten yritys päätiestön myymiseksi sijoittajille, ei jäänyt huomaamatta. Piste iin päälle oli 12 tunnin aikana tapahtunut hyppäys sosialistileiriin apupuolueeksi, jonka myötä Sipiliän hallituksen teot haukuttiin samantien julkisuudessa pähkähulluiksi. Kansalaisia hauskuutettiin. Ei myöskään unholaan ole jäänyt ukaasi hallitusyhteistyöstä, mikäli pääministeri Rinne ei eroa. Rinne erosi ja samoilla huudeilla meni Keskustan puheenjohtaja Kulmunikin. Keskusta vaikutti toisen puolueen sisäisiin henkilökysymyksiin, mikä oli uutta, mutta ei hyväksyttävää.

Pitkään Suomessa toiminut tutkija on sanonut, että parasta luonnonsuojelutyötä on pyrkiä pienentämään Keskustapuolueen poliittista valtaa. Olen samaa mieltä. Totuus siitä, että Keskusta pettää aina, de facto, tuli taas näkyviin alkuviikosta, kun Keskusta äänesti opposition riveissä, sopimusten vastaisesti, luonnonsuojelulain uudistamiseksi hallituksen esityksen vastaisesti. 

Tämän aamun puolueiden kannatusmittauksessa näkyy, ettei rehti Suomen kansa pidä poliittisesta änkyröinnistä ja sovitun rikkomisesta, mutta erityisesti se ei pidä siitä, että Keskustapuolue arjessaan ei tunnusta ympäristössämme tapahtuvaa muutosta, vaan elää Maalaisliiton aikaa. Niin kauan kun näin on, puolueen terminaalivaihe jatkuu kiihtyvin askelein.

Tänään on kakkukahvien aika. Konjakit myöhemmin.