Lumipyryn lailla tömäytti mieleeni eilen illalla, juuri ennen maaten menoa, niin isoja ajatuksia, että väsäsin niistä nopean pikku klipin. Parasta näissä ennalta suunnittelemattomissa videoissa on se, että olen oppinut, opettelematta, antamaan tajunnan flown vain tulla. Karkeasti ja jäsentelemättömästi. Kunpa vielä ehtisin oppia sanomaan ajatukseni tiiviimmässä paketissa. Kuin joululahja lahjakorttina.
Videolla kerron tunnevaltaisesta ajatuksesta, jossa on mielessäni onnellinen ja surullinen puoli. Fiftysixty.
Klipillä oikeastaan esitän pelkoni ulos. Pelkään, että erityisesti Eurooppa ja koko muukin maailma ovat hallitsemattoman muutoksen kynnyksellä, rahaan perustuvan, rahakeskeisen yhteiskuntamallin romahtaessa massojen menettäessä keskiluokkaisen elämän edellytykset.
.jpg)
Sitten kuitenkin iloitsen suomalaisten kollektiivisen, globaalin kriisitietoisuuden vähäiseen ajatteluun perustuvan elämänmuodon onnellisuudesta ja vääjäämättömien kehityskulkujen vähäisestä ajattelusta. Olemme kansana onnellinen. Niin ainakin kansainvälisistä mittaustuloksista voi lukea. Tiedämme, että huolta tulisi kantaa, mutta se ei kuulu suomalaiseen kansan sieluun ja perinteeseen. Murehdimme mieluummin omaa osaamme kaikkeuden keskellä. Emme puhu uhista, emme julkisesti jossittele, emme oikeastaan yhtään mitään. Hörpimme ABC:llä kallista kahvia kallistuvan nisun kera ja ällistellemme ennenvanhan paremmuutta. Niin minä asiat nyt näen. Kun kerta olen suomalainen ja haluan niin nähdä, tai ehkäpä olla näkemättä. Oikeastaan lopputulemaltaan kyse on samasta asiasta.
Entäpä jos olenkin väärässä? Epäilys herää monesta kansallemme sattuneesta tapahtumasta. Niiden vuoksi. Muutos onkin ajatuksennopea. Ajattelen, vaikka minulle tärkeää poliittista historiaa. Pystymme kansana vaikka mihin. Sellaisiinkin tekoihin, jotka irroittavat meidät yllä kuvaamastani outosuomalaisen kansan stereotypiasta. Niihin luen sisällissodan. Pystyimme siihen kansakuntana. Yllättäen. Vaikka olikin kansan indentiteetin hakuprosessin yksi synteesi. Lopullinen antaa odottaa itseään. Luen myös epäilyttäväksi teesilleni yhdessä yössä kansamme kääntymyksen kekkosenpaasikiven linjalta ei-puolueettomaksi ja ei-liittoutumattomaksi maaksi, joka ei näe tulevaisuutta kaikkien naapureidessa kanssa ja jos näkeekin, näkee sen sotaisana. Ystävä muuttuu viholliseksi. Hetkessä. Vaihtoehdoitta. Tosiasiasta kertoo maksumääräykseltään tuplautunut varustautuminen.
Suomalainen kansa siis pystyy moneen. Voin kuitenkin iloita ja surutella samasta asiasta. Siinä se piilee se ajatuksen vapaus, vaikka sananvapaudet olisikin nostettu uuninpakkolle, tai poltettu itsesensuurin krematoriossa.
Se näyttää jostain kumman syystä blogistilta - kuten monilta muiltakin - unohtuneen, mikä sai suomalaisten pään kääntymään nato-myönteiseksi. Kyllä kyseessä olivat ihan yksinkertaisesti Putinin puheet Venäjän imperiumin etupiiristä ja kielto, ettei Suomi suvereenina maana saisi tehdä haluamiaan turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Mukana oli myös Putinin siipijengin (Lavrov, Peskov, ym) melko selviä vihjailuja sotavoiman sijoittamisesta hyökkäysryhmitykseen Suomen rajan tuntumaan, ja mahdollisesta ydinaseen käytöstä. Tuollaisessa tilanteessako meidän olisi pitänyt tarrautua johonkin yya-liturgiaan maiden välisistä rauhanomaisista suhteista ja uskoa, että eiväthän ne nyt tänne hyökkää! Hyvin varmasti enemmistö suomalaisista olisi mieluimmin pitänyt tilanteen maiden välillä sellaisena, kuin se oli ollut kymmeniä vuosia. Siihen meille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta.
VastaaPoistaEn minä sanonut mitään syitä nopealle kansalliselle kääntymykselle. Se on kaikkien tiedossa. Enemmänkin pohdiskelen sitä, että meistä kansana on moneen.
Poista