Neljäs valtakunta.

Ilman historian opintoja suurin osa suomalaisesta aikuisväestöstä tietää mikä oli 1900-luvulla saksalainen Kolmas valtakunta. Vuosien 1933 - 1945 välillä Saksassa vallinnut ajanjakso tunnetaan julmana, totalitaarisena  ja laajentumishaluisena aikana, jolloin korostettiin valkoisen rodun ylivaltaa. Tuolloin tuhottiin yli kuusi miljoonaa juutalaista ja muitakin vähemmistöihin kuuluvia, kuten romaaneja ja homoseksuaaleja. Kolmannen valtakunnan ( Drittes Reich ) poliittinen kehitys dokumentointiin, mutta dokumentoitiin myös ihmisille tehdyt julmuudet. Niistä käytetään yleisesti nimeä holokausti. Mikä on Neljäs valtakunta? Onko se kristillisen etiikan länsimaisen utopian aamun sarastus ja tulevaisuus, vai sekulaarien kansalaisyhteiskuntien osien tuho?  

Kolmannen valtakunnan ajanjaksolla on edelleen vaikutuksensa nykypäivään. Yhä useammilla tahoilla kategorisesti kielletään holokausti. Kieltäminen ei yllätä, sillä kieltäähän eräs eurooppalainen, suomalainen presidenttiehdokas maa-planeetan pyöreydenkin, tai että ilmastonmuutosta ei ole, ei ainakaan ihmisen toimesta kiihdytettynä. Itsestäänselvyyksien kieltäminen on kautta historian toiminut poliittisessa retoriikassa.

Tämän päivän Saksa on tehnyt sodan jälkeisen ajan tiliä historiansa suhteen ja tekee edelleenkin. Maa on kieltänyt natsismin ulkoiset tunnusmerkit ja kriminalisoinut holokaustin kieltämisen. Natsistisen kansallissosialismin stigma näkyy kipuiluna annettaessa sotilaallista tukea Ukrainaan, jossa käytiin toisen maailmansodan kaksi suurinta taistelua. Se näkyy Saksan sodan jälkeisessä liberaalissa maahanmuuttopolitiikassa, mutta myös suhteessa Venäjään, sekä reuna-alueillaan eu-politiikassa.

On kiistatonta, ettei Suomen vuosien 1941 - 1944 aikaisesta sodasta Neuvostoliittoa vastaan voi käyttää sanaa "erillissota". Jatkosodaksi nimetty sota oli Saksan kanssa yhteinen ja pitkälti etukäteen suunniteltu hyökkäyssota yli vanhojen Suomen rajojen. Oulun tasalta Suomi jaettiin pohjoiseen Saksan vastuualueeseen ja muu Suomi jätettiin Suomen asevoimien hallintaan. Jo sodan aikana sotilaspoliittista kehitystä liudennettiin puhumalla julkisuudessa poliittisesti suhteellisen mitäänsanomattomasta "aseveljeyden" käsitteestä. Niinpä Suomikin edelleen, 79 vuoden jälkeen, kipuilee historiansa kanssa. Petteri Orpon hallitus onkin, Saksan mallin mukaan, kieltämässä lailla holokaustin julkisen kieltämisen. Asia tietenkin sivuaa Suomessa parhaillaan käytävää rasismikeskustelua, joka historian valossa on, etenkin eduskunnassa, vain hyvin feikkiä pyrkimystä saavuttaa poliittista toimintavapautta.

Eurooppalainen taloudellinen integraatio ei ole vaikuttamatta eurooppalaiseen poliittiseen kehitykseen. Sotilasjärjestö Nato on tästä yksi ajankohtainen esimerkki. Ei tarvitse olla poliittisen historian tutkija, eikä ylipäätään tutkija, havaitakseen ympäri Eurooppaa vahvistuvan nationalismin, jossa on selkeitä, yhteisiä piirteitä 1920-luvun lopun ja 1930-luvun saksalaisen kansallissosialismin kehityksessä. 

Ruotsissa vuonna 1988 perustettu oikeistonationalistinen SD, toimii hallituksen ulkopuolella, mutta takaa oikeistohallituksen toiminnan pitäen hallituksen talutusnuorassaan. Suomessa maahanmuuttovastainen Perussuomalainen puolue istuu hallituksessa, Puolassa politiikkaa vuodesta 2005 on hallinnut kaksi oikeistolaista puoluetta: Laki ja oikeus, sekä Kansalaisfoorumi. Seuraukset ovat näkyvissä. Muun muassa aborttilainsäädäntöä on tiukennettu, riippumatonta oikeuslaitosta on alistettu hallituksen ohjaukseen, eikä avoimelle rasismille tehdä käytännössä mitään. Saksassa on vahvistumassa äärioikeistolainen puolue AfD, joka peitellyn julkisesti ihailee kansallissosialismia. Viime päivinä on kuitenkin jo puhuttu mahdottomuudesta pitää AfD hallitusvastuun ulkopuolella. Aivan viimeisimmät kannatustiedustelut antavat puolueelle jo noin 25 prosenttiyksikön kannatuksen. Unkaria hallitsee vuonna 1988 perustettu Unkarin kansallisliitto Fidez, johtajansa Victor Orbanin lähes diktatuurimaisin ottein. Italiassa avoimen äärioikeistolainen Giorgia Mellonin hallitus on käynyt suoraan toimintaan maan demokraattisia rakenteita vastaan, muun muassa haluamalla romuttaa EU:n elvytysrahojen valvontamekanismin. Se syyttääkin EU:ta maan sisäisiin asioihin puuttumisesta. Muita merkittävää asemaa saaneita äärioikeistolaisia puolueita löytyy Hollannista, Itävallasta ja Espanjasta, jossa äärioikeistolainen Vox-puolue on nopeasti noussut maan kolmanneksi isoimmaksi puolueeksi.

On tutkimuksen paikka nähdä syitä eurooppalaisen äärioikeiston nousulle, vaikkakin monet syyt ovat syklisiä ja historian valossa ilmeisiä. Miksi näitä puolueita syntyi erityisesti 1980-luvun loppuvuosina? Myös Yhdysvalloissa on oma, osin hyvinkin epärationaalinen, oikeistokonservatiivinen poliittinen kehitys käynnissä. Yhteistä äärioikeistolaisten arvojen nousulle on riittämättömästi säädellyn markkinatalouden aiheuttama taloudellinen eriarvoistuminen, keskiluokan kutistuminen, tulevaisuudettomuus, sekä läntisiin maihin suuntautuva maahanmuutto. Viimeksi mainitussa on huomattava, että juuri äärioikeistolaisia arvoja ajavat haluavat edelleen jatkaa isolaatiopolitiikkaa, eivätkä näe klassisen siirtomaavaltaimperialismin muutosta aikamme neo-imperialismiksi. He eivät myöskään näe ilmastonmuutosta keskeisenä tekijänä globaalille muutokselle ja siirtolaisuudelle, absoluuttisen köyhyyden lisäksi, jos ylipäätään hyväksyvät ilmastonmuutoksen olemassaolon.

Eurooppaan onkin syntymässä uudenlainen, eurooppalaisen integraation ja globalismin ryydittämä Neljäs valtakunta. Onkin merkillepantavaa, että käynnissä on pääpiirteiltään samanlainen poliittinen kehitys kuin 1920-luvun ja 1930-luvun Saksassa. Tuolloin natsismin päämäärähakuisuus oli sidottu parlamentaariseen työhön ja kehitykseen ymmärtäen demokratian heikkous ja alttius "demokraattisille vallankaappauksille". Demokratia nähtiin työvälineenä. Tänään on nähty länsimaisten demokratioiden heikkous. Lainsäädäntövalta mahdollistaa riittävällä kannatuspohjalla demokratian häivyttämisen kulissiksi ja kansalaisyhteiskunnan tietoisen lopettamisen. Tänään omakin yhteiskuntamme on poliittisen metamorfoosin vaiheessa, jossa älykkäinä pitämiämme kansalaisia, historioitsijoita, tutkijoita, vaikuttajia, isiä ja äitejä siirtyy äärioikeistolaisiin liikkeisiin. Kehitys on täysin oppikirjasta, joka on jo kirjoitettu Kolmannen valtakunnan syntyvaiheessa. Nyt vuorossa on eurooppalainen Neljäs valtakunta. Onko kehitys vääjäämätöntä?

EPÄVARMUUDET EIVÄT SYÖ MEITÄ. ME SYÖMME NE.

Lumipyryn lailla tömäytti mieleeni eilen illalla, juuri ennen maaten menoa, niin isoja ajatuksia, että väsäsin niistä nopean pikku klipin. Parasta näissä ennalta suunnittelemattomissa videoissa on se, että olen oppinut, opettelematta, antamaan tajunnan flown vain tulla. Karkeasti ja jäsentelemättömästi. Kunpa vielä ehtisin oppia sanomaan ajatukseni tiiviimmässä paketissa. Kuin joululahja lahjakorttina. 

Videolla kerron tunnevaltaisesta ajatuksesta, jossa on mielessäni onnellinen ja surullinen puoli. Fiftysixty.

https://youtu.be/C7qaHg9bruw

Klipillä oikeastaan esitän pelkoni ulos. Pelkään, että erityisesti Eurooppa ja koko muukin maailma ovat hallitsemattoman muutoksen kynnyksellä, rahaan perustuvan, rahakeskeisen yhteiskuntamallin romahtaessa massojen menettäessä keskiluokkaisen elämän edellytykset. 

Sitten kuitenkin iloitsen suomalaisten kollektiivisen, globaalin kriisitietoisuuden vähäiseen ajatteluun perustuvan elämänmuodon onnellisuudesta ja vääjäämättömien kehityskulkujen vähäisestä ajattelusta. Olemme kansana onnellinen. Niin ainakin kansainvälisistä mittaustuloksista voi lukea. Tiedämme, että huolta tulisi kantaa, mutta se ei kuulu suomalaiseen kansan sieluun ja perinteeseen. Murehdimme mieluummin omaa osaamme kaikkeuden keskellä. Emme puhu uhista, emme julkisesti jossittele, emme oikeastaan yhtään mitään. Hörpimme ABC:llä kallista kahvia kallistuvan nisun kera ja ällistellemme ennenvanhan paremmuutta. Niin minä asiat nyt näen. Kun kerta olen suomalainen ja haluan niin nähdä, tai ehkäpä olla näkemättä. Oikeastaan lopputulemaltaan kyse on samasta asiasta.

Entäpä jos olenkin väärässä? Epäilys herää monesta kansallemme sattuneesta tapahtumasta. Niiden vuoksi. Muutos onkin ajatuksennopea. Ajattelen, vaikka minulle tärkeää poliittista historiaa. Pystymme kansana vaikka mihin. Sellaisiinkin tekoihin, jotka irroittavat meidät yllä kuvaamastani outosuomalaisen kansan stereotypiasta. Niihin luen sisällissodan. Pystyimme siihen kansakuntana. Yllättäen. Vaikka olikin kansan indentiteetin hakuprosessin yksi synteesi. Lopullinen antaa odottaa itseään. Luen myös epäilyttäväksi teesilleni yhdessä yössä kansamme kääntymyksen kekkosenpaasikiven linjalta ei-puolueettomaksi ja ei-liittoutumattomaksi maaksi, joka ei näe tulevaisuutta kaikkien naapureidessa kanssa ja jos näkeekin, näkee sen sotaisana. Ystävä muuttuu viholliseksi. Hetkessä. Vaihtoehdoitta. Tosiasiasta kertoo maksumääräykseltään tuplautunut varustautuminen. 

Suomalainen kansa siis pystyy moneen. Voin kuitenkin iloita ja surutella samasta asiasta. Siinä se piilee se ajatuksen vapaus, vaikka sananvapaudet olisikin nostettu uuninpakkolle, tai poltettu itsesensuurin krematoriossa.