Voi olla, että ymmärrykseni on samalla tasolla kuin ministerillä, joka sanoi näin: "Ymmärrykseni mukaan Unkarin ratifiointi on valmis joulukuun aikana”. Näin totesi ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) marraskuun alussa. Tai että voin sanoa jotain kriittistä koulujärjestelmästämme ja liittää sen, löytäen kausaalisuutta, lisääntyvään jengiväkivaltaan, ilman että tekstini lopussa olisi aukoton lähdeluettelo. Ihan vaan tässä hiljennyn ja ajattelen. Aloitan kansakoulusta, jossa opettaja lukitsi minut ja kaksi toveriani perunakellariin, lähti kokoukseen ja unohti sinne.
Tohtori Aino Saarisen väitöskirja Suomen heikentyneistä oppimistuloksista aiheutti pari vuotta sitten valtavan porun.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009365393.html
Keskeinen tulos Saarisen tutkimuksessa lienee se, ettei koulua aivan fyysisesti, mutta ei myöskään sisällöllisesti ole kehitetty tutkimustietoon perustuen. Kouluissa sohvineen, isoine avotiloineen on melkoinen härdelli päällä. Tapakasvatukseen ei juuri puututa ja oppilas voi luokassa haahuilla levottomasti ulkovaatteet ja lippis päässä, parhaimmillaan merkkivaatteen huppu silmille vedettynä. Eikä omaan, analyyttiseen ajatteluun juuri ole tarvetta, siihen alunperin tähtäävästä opetussuunnitelmasta huolimatta ja opettaja on useinkin vain aikuinen, jolla ei ole auktoriteettia, muodollisesta auktoriteetista puhumattakaan. Älypuhelimet ja täppärit ovat ripustaneet aivot narikkaan, läksyjä ei juuri tule, eikä niitä tehtäisikään ja kirjat ovat historiallinen jäänne. Näillä tänään mennään.
Koulukeskustelu ryöpsähti Suomen huonontuneiden oppimistulosten myötä. Olemme pudonneet keskikastiin, kompukseen Turkin kanssa. Sen sijaan naapurimme Viro, jossa muun muassa suositaan huomattavasti opettajakeskeisempää opetuksen järjestelyä, on noussut kärkitiloille.
Psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen sanoo erojen kasvavan opetusryhmien sisällä. Hänen mukaansa olemme menossa vauhdilla kohti luokkayhteiskuntaa, jonka yhteiskunnallista kehitystä koulu avittaa. Tässä yhteydessä on paljon puhuttu inkluusiosta. Inkluusiossa on kyse tasa-arvoon pohjaavasta kasvatuksesta ja koulutuksesta, jossa mahdollistetaan osallisuus ja johon kaikkia kannustetaan ja ohjataan. Tämän lisäksi syrjimisen käytännöt ovat poissa ja yhdenvertaisuuden periaatetta tutkitaan ja noudatetaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hitaammin kehittyvät, lievästi kehitysvammaiset, adhd-lapset, agressioita omaavat, epäsosiaaliseen käytökseen taipuvaiset, opetuskieltä ymmärtämättömät maahanmuuttajataustaiset lapset ja ihan normihäiriköt mahtuvat samaan opetusryhmään. Ajatus on hieno, mutta mittaustulokset oppimistasojen saavuttamisesta kertovat muusta. Onkin niin, että tietoinen segretaatio oppilaiden ryhmäyttämisessä lienee kuitenkin parempi vaihtoehto kuin segretaatio koulunkäymisen tuloksena.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009333148.html
Kuuntelin tänään ( 14.2. ) A-Studion keskustelua jengiväkivallasta. Ilahdutti suomalaistaustaisen ruotsalaisen tutkijan voimakas kannanotto suoraan ruotsalaista koululaitosta kohtaan. Lyhyesti sanottuna hänen mukaansa sieltä puuttuu kuri ja järjestys. Oppilaat jo koulussa opetetaan siihen, ettei yhteiskunnassakaan sen isommin tarvitse laista ja sääntöpohjaisesta järjestyksestä välittää. Näen asian samoin.
Tästä onkin hyvä palata perunakellariin. Lauri söi hillot, Olli yritti särkeä ovea ja minä tein molempia. Opettajan rouva päästi kotiin, kun oli kuullut metelöinnin. Se oli aikaa, jolloin koululla oli vielä kasvatusvastuuta. Opettajan tullessa luokkaan noustiin seisomaan, vastatessa noustiin seisomaan, eikä pipo päässä syöty syksyllä yhdessä poimituista puolukoista tehtyä vispipuuroa, saati että olisi opettajalle haistateltu. Perunakellariin pönkällä lukitseminen oli tietenkin ylilyönti, mutta en ainakaan minä sen vuoksi ole painajaisia nähnyt, saati terapiaa tarvinnut. Ollista ja Laurista en tiedä.
Oppimistori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti