VÄHÄVÄKINEN VÄKI VÄHENEE, STRATEGIAN MUKAISESTI, SYDÄMELLÄ, SOVUSSA, SISULLA.

Viidentoista vuoden jälkiviisaudella, sen ajan olen katsellut tarkemmin maaseudun tyhjenemistä, voin kirjoittaa, että aluepolitiikan tappaminen on ollut suurin väestöllinen ohjauskeino. Miten olemme vastanneet maaseudulla valtiovallalle? Savitaipaleella?

Savitaipale on hyvä esimerkki Etelä-Suomessa. Lähellä, mutta kaukana. Ei kuitenkaan tutkimukselle mikään laboratorio. Muuttujia ei ole muuteltu. Rohkeus ja innovatiivisuus ovat puuttuneet. Vaihtoehtoja ei ole voitu tarkastella. Rohkea dynaamisuus on joutunut keskustalaisuuden enemmistövallan kitaan. Tai oikeastaan uudistumista ei ole ollutkaan. Ei Keskustalla, eikä ilman. Verenperinnön keskustalaisuutta en syytä, mutta alkiolaisuuttakaan en löydä. Poliittiselle perinnölle ei ole perintöveroa. Sen me maksamme kaikki.

Meno on ollut kohtalonomaista näivettymistä. Fatalismin aamunkajon pienet säteet peittyvät ja ovat peittyneet tulevaisuuden näkymättömyyteen.

Olkkolan Hovi ( nyt Olkkolan Kartano ). Moni tietää, harva käy. Joku kävisi, ainakin kerran, jos olisi ajoittain auki. Kunta omistaa ja pissii nilkoilleen.

Nyt taas uudelleen, kerran kymmeneen vuoteen, pohditaan tehdäänkö varakkaiden jahdeille järjetön kumikanava Saimaalta Kuolimolle kirkonkylän miljoonasatamaan? Pääsevät sitten satunnaiset veneilijät tuomaan elinvoimaa kuntaan ostamalla kopan savitaipalemerkitsemätöntä olutta ja syömällä lounaan kylän keskustan ainoassa ravintolassa.  Savitaipalelaista synenergiaa?

Ja tehdäänkö savitaipalelainen tuotemerkki savitaipalelaisille tuotteille? Mille tuotteille? Kirpparin villasukille? Luonnonsuojelualueelta kaadetuille puille? Vai viimeisille savitaipalelaisille?

Rainaa:
https://youtu.be/U3dWJo2Jl04

Minä väitän, että moinen 70-luvun ajattelu vie elinvoimaa. Entisistäkin vähistä. Eivät ihmiset ole tyhmiä tässä Etelä-Karjalan kalleimman veroäyrin kunnassa. Näkevät miten seurakuntalaiset hakkaavat keskustaajamaa ympäröivät metsät. Jopa tärkeimmällä virkistys- ja retkeilyalueella, joka on joskus merkitty luonnonsuojelualueeksi. Hakkaavat kunnankin suostumuksella. Näkevät suunnitelmat, edelleen saastuvalla Kuolimolla venemetelin lisäämisestä. Näkevät itse itseään ruokkivan kierteen.

Ei Savitaipale ole parempi kunta kuin naapurikunnatkaan. Etenkin, kun elinvoimaisuuden keskeinen tekijä, luonto on menossa itse altaan. Tosin sitä ei ole edes juhlapuheissa elinvoimatekijäksi ymmärretty. Nuorille potentiaalisille muuttajille puhdas, mahdollisimman alkuperäinen luonto olisi keskeinen vetovoimatekijä. Tätä ei ole ymmärretty.

Ne näkevät jotka kuntaan pääsevät. Julkinen liikenne alkaa olla lopussa. Kunnassa asumiseen tarvitaan auto, tai kaksi. Monelle kallis valokaapeli ei fyysisiä liikenneyhteyksiä korvaa. Työllisten lisäksi sote tulee siirtämään vanhusväestönkin muun suvun myötä kasvukeskuksiin. Kuten pääosan päätöksenteostakin. Siitä kuuluisasta kunnallisesta itsehallinnosta. Maatalouden loppuminen kannattamattomana vie perinteisen agraarikantaväestönkin muualle. Sitten kun metsät on hakattu.

Mutta yhtä kaikki, juuret joitakin varakkaampia kunnassa toistaiseksi pitää. Syrjäisessä, kalliissa kunnassa asuminen vaatii varallisuutta. Mutta juuretkin katoavat kuin puupelloilla, joilla ne revitään irti maastaan ja poltetaan. Ihmiset juurineen pääsevät muuttamaan vielä. Onneksi.

Väki edelleen kunnasta katoaa. Kiihtyvästi. Kunta pyrkii lisäämään elinvoimaa, estämään poismuuttoa ja jopa mahdollisesti lisäämään joidenkin ihmisten muuttoa kuntaan. Tietenkin. Keinot ovat vain hartaita toivomuksia. Toivotaan että kuntaan tulisi yrityksiä ja jotain. On toivottu jo vuosikymmeniä. Toivottu varakkaita veronmaksajia peruskorjaamattomiin, rappeutuviin kunnan vuokra-asuntoihin yli 10 euron per neliö vuokrilla? Kuvitteellisiin isoihin yrityksiin? Omia taloja syrjäiselle maaseudulle ei voi rakentaa. Se olisi monelle taloudellinen itsemurha. Eikä niitä leivän antavia työpaikkojakaan ole syntynyt, jotka sitä omaa kotia edellyttäisivät.

Mitä lähihistoriassa olisi pitänyt tehdä toisin? Ei varsinaisesti mitään, mutta olisi pitänyt tehdä edes jotain. Ottaa vaikkapa kunnalle kunnianhimoinen teema, vaikkapa tyyliin "Etelä-Suomen puhtain kunta", tai jotain muuta isoa ja osoittaa päätöksenteon kautta teema todeksi. Jotkut kunnat ovat niin menestyksellä tehneet. Tai olisi edes tunnustettu tosiasiat ja lähdetty sopeutumaan näivettymiseen. Iso portti uudelleensyntyneen liikenneaseman lähellä kunnan uudestisyntymiseen ei riitä. Ihmiset äänestävät jaloillaan. Kuolimo kiittää!

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/263294-suomi-pakkautuu-etelaan-helsingissa-pian-700-000-asukasta-vakiluku-kasvaa-erityisesti

Savitaipaleen kunnan strategia:
Savitaipaleen Salaisuus
Sydämellä-Sovussa-Sisulla

Tämähän ei ole mikään strategia ja se pääsi jopa valtakunnallisiin päivälehtiin, kalliina kuoleman pusuna höynäytetylle kunnalle Kissconsulting Oy:n antamana.

Oikeaksi strategiaksi olisi sopinut, vaikkapa yksi lause: Savitaipale pyrkii profiloitumaan ympäristöllisesti eturivin edistykselliseksi kunnaksi ja siten jatkamaan olemassaoloaan itsenäisenä, elinvoimaisena kuntana seuraavan vuosisadan ajan.

PAMFLETTI VÄESTÖVUODON SILLASTA

Lakkiaspäivänä ( 30.5.2015 ), jätin menemättä maaseudun elinvoimaisuutta pähkäilevään seminaariin. Henkilökohtaisesta kutsusta huolimatta. Tuskin olisin saanut ymmärtämystä kuin vain itseltäni. Tosin en sitä etsikään.
Perkaan ajatukseni tässä.

TULEVAISUUS

Vai

Maaseudulla on aina tulevaisuus. Hyvä, tai huono, mutta tulevaisuus kuitenkin. Tätä ei voi kiistää ja se on lähtökohta. Ajatus siitä, että "viimeinen lähtijä sammuttaa valot" on hupaisa sisäänrakennetussa epätoivossaan.

Maaseudun tulevaisuuteen vaikuttaa monia tekijöitä. Suurin osa niistä on sellaisia, joihin maaseudun asukas ei itse voi vaikuttaa. Vaikutusmahdollisuuksien määrä ja vaikuttavuus on vähentynyt ja heikentynyt merkittävästi viime sotien jälkeisellä ajalla, huolimatta perustuslakiin kirjatusta vahvasta kunnallisesta itsehallinnosta verotusoikeuksineen. Huolimatta myös vahvasta traditiosta.

Perustuslakia kirjoitettaessa haluttiin taata kuntalaisille lakiin perustuva, vahva oikeus oman seutukuntansa päätöksentekoon, sekä erityisesti selkeyttää verotusoikeuden myöntämisellä tehtäväjakoa valtion ja kuntien välillä. Onkin ollut kohtalokasta, että juuri kuntien velvoitteiden kustannustaso ja määrä on viime vuosikymmeninä noussut merkittävästi. Näin mm. sosiaali- ja terveydenhuoltomenoissa, sekä koulutuksessa. Juuri perustuslakiin onkin viime vaalikauden lopulla törmätty suunnitellun sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen tultua kahdesti torpatuksi perustuslakivaliokunnassa. Suunnitellut lait olisivat olleet vastoin perustuslakia siirretäessä kunnallista päätöksentekoa toisaalle.

Kunnallinen itsehallinto ei enää toimi niin kuin se perustuslakia kirjoitettaessa oli tarkoitettu. Liekö päivityksen puute. Lisäksi valtion rooli suhteessa kuntiin on ollut joiltain osin riittämättömän selkeästi määritelty lain soveltamisessa ja näin valtio on voinut ottaa suuremman roolin. Kahdessa vuosikymmenessä valtion kunnille määräämien velvoitteiden määrä on kasvanut kahdestakymmenestä yli viidensadan.

Valtio ei kuitenkaan 2000-luvulla ole ollut ainoa tekijä joka on vaikuttanut kuntien kehitykseen. Kuntiin vaikuttaa valtion lisäksi globalisaatio ylipäätään, EU-lainsäädäntö, sekä ihmisten itsensä kautta heidän arvonsa,  taloudelliset resurssit, liikkuvuus, palvelujen, koulutuksen ja työmahdollisuuksien keskittyminen, sekä urbanisaation näkeminen välttämättömyytenä tulevaisuuden selviytymisstrategioissa.

ENTÄ NYT?

Maaseudulla ja pienissä kaupungeissa onkin juuri nyt tosiasiallisesti vain kaksi vaihtoehtoa tulevaisuuden suhteen: joko taistelu tulevaisuudesta nykyisen mallin puolesta, tai sitten hyväksytään vääjäämätön nopeutuva muutos mukautuen siihen tiedostetusti, ketterästi ja valmistautuen. Vaihtoehdoilla on merkittävä sisällöllinen ja sitä kautta strateginen, toimintaohjelmallinen erilaisuus.

En lähde purkamaan ensimmäistä vaihtoehtoa. Minusta se tuntuu isommassa aikaikkunassa taistelemiselta tuulimyllyjä vastaan.
Mitä sitten tarkoitan tuolla toisella vaihtoehdolla?

Käsissämme on kiistämättömiä tosiasioita. Tärkeimpänä yleinen elinvoimaisuuden ehtyminen. Väestövuoto kehittyviin keskuksiin jatkuu ja vähentää maaseudun kuntien väestöpohjaa. Tällä tosiasialla on monia seurausilmiöitä. Ainoastaan "sateliittikunnilla", jotka sijaisevat maantieteellisesti lähellä kasvukeskuksia on nähtävissä muuttovoittoa.

Vahvuuksien ja uhkien analysointi on mennyt "toivotaantoivotaan politiikaksi". Mietitään mikä ja mitä meillä on hyvää ja haluttavaa. Liturgia on aina samaa; puhdas luonto, hyvä tonttipolitiikka, kansalaisten fasiliteetit ylipäätään, yhteisöllisyys, turvallinen elinymäristö lapsille jne. Tosiasiat, kuten väestökato ja niihin pohjautuva päätöksenteko pyritään upottamaan toinen toistaan kauniimpiin strategioihin, joilla mahdollisesti uskotaan väestökadon muuttuvan muuttovoitoksi ja synenergiaksi maaseudun hyvinvoinnin koko kontekstissa.

Sisäisen muuton tärkein käynnistäjä on, lähes aina, taloudelliset syyt. Siksi joidenkin elementtien merkittävyyden nostaminen, kuten puhdas luonto, ei nykyisin ole määräävän merkittävä. Eikä notkea ja edullinen tonttitarjonta. Kuka haluaa rakentaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, kun kiinteistöjen arvot ovat pitkään olleet laskussa.  Myöskään poismuutto, tarpeen edessäkään, ei ole mahdollinen olosuhteiden muuttuessa. Kiinteistöä, hyvääkään, on lähes mahdotonta saada kaupaksi "taantuvilla" seutukunnilla.

Tasokkaita ja laadukkaita terveys- ja hoivapalveluitakin tärkeämmäksi muuttamisen tekijäksi on tosiasiallisesti muodostumassa koulutuspalvelut. Mikäli paikkakunnalla mahdollisesti toimiva lukio lopetetaan, ovat seuraukset merkittävät. Jopa dramaattiset, suorat ja välilliset. On epätodennäköistä, että päätös muutosta etäällä kasvukeskuksesta sijaitsevaan kuntaan syntyisi perheeltä, jolla on peruskouluikäisiä lapsia, mikäli lukio on lopetusuhan alaisena, tai jo lopetettu. Työnsaantimahdollisuudesta huolimatta. Välillinen seuraus on opettajakunnan valuminen pois koululakkautusten myötä. Mikäli saavat omakotitalonsa myytyä. Näin kunta on tässäkin näivettymisen kierteessä.

Kunta ei voi mennä konkurssiin. IMF, Kansainvälinen valuuttarahasto, ei kuntaa voi ohjaukseensa ottaa. Kuten se otti vuonna 2014 Kreikan. Sen voi tehdä valtio. "Ylilyönteihin" ei ole mahdollisuuksia. Vai onko?

On hyväksyttävä reuna-alueiden näennäinen näivettyminen. Näivettyminen ei kuitenkaan välttämättä tarkoita asukkaille vain kielteisiä asioita. Väitteen muuttaminen teoiksi vaati vaativaa ja laajaa yhteiskunnallista tiedostamista, sekä ketteriä kunnissa tehtäviä päätöksiä. Tämä tarkoittaa juuri nyt sitä, että investoidaan rohkeasti mm. infrastruktuuriin ja asukkaiden arkeen allokoiden investoinnit mahdollisimman kestäviin hankkeisiin mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen. Samalla alueen yleinen merkittävyys, sekä alueellinen painoarvo kasvaa.

Investointiohjelman läpivieminen vaatii päättäjiltä tietoa yhteiskunnallisista kehityssuunnista, näkemystä valtion tulevista päätöksistä, sekä ymmärrystä ihmisten käyttäytymisestä suhteessa asuinpaikkakuntaansa. Siis visiota tulevaisuudesta. Itse näen vision puutteen, tai niiden lähtökohtien erilaisuuden, nykyiselle näköalattomuudelle ja rohkeudelle suurimpana uhkana väestökadosta kärsivillä alueilla. Suomeksi sitä sanotaan yksituumaisuuden puutteeksi, joka sikiää yksilöiden oman viitekehyksen asettamisesta päätöksenteon keskiöön, yhteisön sijasta. Maaseudulla tämä tulee esiin erityisen voimakkaasti agraariyhteiskunnan sukupolvien jatkumon kontekstissa.

Alueellinen ja organisatorinen integraatio on tosiasia. Toinen tosiasia on se, että tutkitusti ja toteutuneen valossa, hallinnollisten liitosalueiden reuna-alueet kärsivät ylimenokauden jälkeen investointikadosta, sekä leikkauksista. Perusteluina esitetään palvelujen saatavuuden ja laadukkuuden takaamista, edes keskuskunnissa.

Selvä johtopäätös onkin ymmärrys tärkeydestä mahdollisimman suuren alueen Suomesta pitämiseksi asuttuna, alueellisesta kestävyysvajeesta huolimatta. Vähänkään pitemmälle, useita vuosikymmeniä eteenpäin, on globalisaation maailmassa äärimmäisen vaikeaa ennustaa.

On kuitenkin lähes vääjämätöntä, että maaseudun rooli tulee tulevaisuudessa korostumaan. Sen todistavat mm. kotimaisen biotuotannon tärkeys, sekä ravinnontuotannon merkityksen korostuminen tulevaisuudessa.

Ylimenokaudella yksittäisillä kunnilla on ja tulee olemaan merkittävä vastuu oman seutukuntansa selvitymistaistelussa, huolimatta monien keskeisten palveluelementtien toimintojen lakkaamisesta pääosin väestösiirtymien vuoksi. Tämä on kuntapäättäjien syytä ymmärtää. Ettei taisteltasi niitä tuulimyllyjä vastaan. Minä tuulihattuna sen voin tehdä. Merimiehenä olen oppinut reivaamaan purjeita myrskyn yltyessä ja ottamaan uuden halssin tuulen kääntyessä. Muutoin pursi pysähtyy.