Veden luonnossa tapahtuvan kiertokulun mekanismin lähtökohdista tarkasteltuna tuhansien järviemme maa vesistöjärjestelmineen on käytännössä yksi suuri valuma-alue.
Karkeasti ottaen, talousmetsissämmekin, puuston lehvästö haihduttaa lähes puolet sadevesistä. Puiden juuristo käyttää neljänneksen ja vain viimeinen neljännes imeytyy maaperään aiheuttamatta tulvailmiötä valumineen. Monimuotoisissa luonnonmetsissä valumat ovat pienimpiä, varsinkin mikäli luonnon monimuotoisuus on suurimmillaan mm. soiden osalta. Soilla eri tyyppeineen onkin, ja erityisesti on ollut, merkittävä vaikutus vesien kiertokulussa.
Valuma-alue Suomi tuottaakin tänään ennätysmäärän vesiä maailman meriin välivarastojen, järviemme kautta.
Suomessa hakkuut ovat nousemassa lähelle teoreettisia vuotuisen kasvun määriä. "Leipää" syövien tutkijoiden mukaan metsien teollista hyväksikäyttöä voidaan lisätä lähemmäksi noin 110 miljoonan kuutiometrin puutilavuutta.
Tuo luku on se, josta vallitsee liikuttava konsensus. Tilavuuteen lasketaan myös teiden varsien energiapaju ja puunkäytöltä nyt suojellut alueet. Tästä kysyttäessä tapahtuu kiemurtelua.
Suomeen suunnitellut ja rakenteilla olevat teolliset puunkäyttöhankkeet lisäävät lyhyellä aikavälillä puunkäyttöä 10 - 20 milj. m3. Pitkällä aikavälillä enemmän. Kasvu on suunniteltu hakattavan Suomesta. Uudet sellutehdashankkeet, mutta erityisesti biopolttoaineisiin liittyvä puunkäyttö vie suurimman osan metsiemme lisääntyvistä hakkuista. Kansallisomaisuutemme liiallinen käyttö on helppoa perustella bio-etuliitteellä.
Seuraukset ovat kohtalokkaat. Metsien käyttö näkyy lisääntyvinä aukkoina etelän nopean kasvun alueilla ja laajoina raiskioina pohjoisen hidaskasvuisilla alueilla. Lisääntyvää tuottoa haetaan myös soiden uusilla kuivausojituksilla, sekä vanhojen ojastojen perkauksilla. Lisäksi maaperän köyhtyminen massiivisten juuristokeräyksien vuoksi vaatii massiivisia, toisen kierroksen, metsänlannoituksia. Näitä jo sunnitellaan, eikä vuotuisen kasvun määrän lisääntymistä jätetä yksinomaan tuhoisan ilmastonmuutoksen varaan.
Metsien lisääntyvän tehokäytön vuoksi Suomen sisävesistöt alkavat olla menetetyt. Ilman tutkimusta sanotaan ilmastomuutoksen vaikuttavan vesien värilukua kasvattavasti, eli humuspitoisuuksien kasvun myötä vesien väri tummuu. Vääjäämättä. On paradoksaalista, että vielä jokunen vuosikymmen sitten sanottiin happamien kaukokulkeutumien kirkastavan järvivesiämme.
Maailmalla, myös pohjoisella pallonpuoliskolla on nähtävissä puhtaita ja kirkkaita vesistösysteemeitä. Myös lauhkeammilla vyöhykkeillä. On tietenkin selvää, että pidentyneet kasvukaudet lisäävät vesikasvustojen määrää ja näin lisäävät eloperäisen massan tilavuutta. Kuitenkin, mikäli huolehditaan vesistöihin virtaavien ravinteiden määrästä, pitämällä ne olemattomina, voidaan biomassan kasvu pitää aisoissa.
Tänään niin ei ole. Kansalaisten valitus kuluu, mutta ei näy. Ikuisuuteen jatkuvalla tutkimuksella osaltaan ostetaan terminaaliaikaa ja metsien ja siihen liittyvien vihreiksi miellettyjen bio-hankkeiden myötä feikataan kansalaisten hyväksyntä.
Suuret järvialtaat puhtaina, sellaisina kuin ne vielä 30-luvulla, eli aivan hetki sitten olivat, on menetetty. Lopullinen isku on käynnissä. Taloudellinen valta itse ja moderni hyvinvointi ihmisten arjessa heidän itsensä taholta on nähty ja koettu lyhytnäköisesti tärkeimmäksi. Ymmärtämättä kohtalokkaita seurauksia.
Lähes alkuperäisen kaltaista, puhdasta järviluontoa, mikromuoveja lukuunottamatta voi vielä pikku paikoin nähdä ja kokea. Tänään taas kerran, menen Heinolan Sonnaselle ja Kuijärvelle hetkeksi istumaan kannon nokkaan. Vitutus on ohi.
