TOIVEIKAS JA TOIVEIKAS... TOIVEIKKAAMPI.

Tätä kirjoittaessani, sunnuntain juuri taivuttua maaliskuun viimeiseksi maanantaiksi, olen koronaviruspandemian suhteen toiveikkaampi. Kuin aamunkajoa iltasateessa odottava. Aamu tulee.

Uskon, ettei Suomessa tule Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kevyimmän  skenarion mukaista viruksen aiheuttamaa 1200 kuolonuhria. Ainakaan tässä ensimmäisessä aallossa. Ehkä sitten jokus tulee tuokin luku saavutettua viruksen jäätyä pyörimään ihmisten maailmaan kausiviruksena.  Tietenkin toivon lähes hartaasti, että olen oikeassa alempien lukujen suhteen.

Yleisen ammattilaiskäsityksen, jotka käsitykset usein minulle ovat, Rahanvallan nokkani edessä heiluttelevia, harhauttavia punaisia vaatteita, olen törkeästi väärässä. Uhri on asiantuntijoiden todennäköisyyksien mukaan tuota 1200:kin isompi.

Isoja uhreja Suomi on antanut ennenkin. Talvisodassa kaatui 250 sotilasta joka päivä. 105 päivän ajan. Huolimatta siitä, että lyijymyrkytykselle vastalääke oli tunnettu. Tieto ei ole irrallinen ajateltaessa Virusta.

Otan omat demonivirukseni henkisenä harjoituksena. Harjoituksena tämän meidän ihmisten maailman tulisi Virus ottaa kaikkialla. Pahempaa, paljon pahempaa on tulossa.

Monistan itseäni sanomalla, että olen jo lukioaikoinani kyseenalaistanut loputtomaan kasvuun perustuvan talousjärjestelmän, jossa vaikkapa kasvuprosentit kuvaavat suoraan työllisyysasteita ja aikaan sidottua taloudellista hyvinvointia. Muistan samalla kyseenalaistaneen isäni, opettajani ja kokoomusnuoret. Mutta viiteryhmäni se oli, ainakin ne kauniit, uriensa alussa olevat nuoret kansalliset neidot, jotka minut siellä iltamissa pitivät.

Talouksien peruutuksia on ollut aina. Monesta syystä. Nyt näköpiirissämme olevat kasvunrajat ja ympäristömme tuhoutuminen tekevät niistä vaikeasti torjuttavia. Ainoa keino on luopua kasvuun perustuvasta talousmallista ja pyrkiä ihmiskuntana sopeutumaan alempiin lukuihin.

Harjoitus on tietenkin mahdoton, sillä sen ensimmäisessä vaiheessa tulisi tapahtumaan varallisuuksien tasaaminen. Se on tehtävissä lainsäädännöllisesti, mutta olisi tehtävä kaikkialla planeetalla. Siksi sekin on mahdoton tehtävä.

Koska adaptoituminen uudenlaiseen talousajatteluun ja sen edellyttämiin toimiin on mahdotonta, pyrimme takaisin nousevien talouksien tielle ja ylikin. Se on lajillemme ominaista.

Koronavirus jää historiaan, uudet kasvomaskit palautetaan varmuusvarastoihin odottamaan sitä oikeaa maailmanloppua. Sitä ennen puut planeetalta parturoidaan, ettei mene maailmanlopussa hukkaan ja niistä tehdään haluttua kauppatavaraa muille maailmanloppuun varautuville.
Kaikki maat eivät varaudu. Ne varautuvat jo nyt vain seuraavaan tuntiinsa.

Vaikkapa Senegali kuvatkoon kaikkia niitä maita, jotka eivät tule käyttämään hengityssuojaimia. Senegali ei maskeja osta. Sillä ei ole varaa. Eikä se tarvitsekaan. Länsi-Afrikkalaisen Senegalin tärkeä luonnonvara, rannikon kala, on pyydetty loppuun. Muiden kuin senegalilaisten toimesta. He tekevät viimeisistä kaloista jauhoa. Sioillemme. Muutamat pyrkivät sieltä köyhyyttä pakoon meillekin. Syömään tutulle kalalle maistuvaa sikaa ja siipikarjaa. Maailma on Senegali.

MASKS 4 ALL

Viruskriisin alusta alkaen olen ollut vakuuttunut muutamista asioista.

1. THL on osin toiminut hitaasti reagoiden ja epäjohdonmukaisesti. Näin muun muassa tammikuussa kertoessaan, ettei Suomella juurikaan ole hätää kiinalaisen viruksen kanssa. Seuraavana päivänä WHO piti kriisikokouksen Sveitsissä.

2. EU ei ole pystynyt osoittamaan eurooppalaista johtajuutta.

3. WHO ei ole riittävästi antanut korkeimman varoitustason ohjeistusta.

4. Tilastot osoittavat kasvomaskien tehokkuuden. Vieläkin ne olisi saatava pakollisiksi liikuttaessa julkisilla paikoilla.

Tästä klippi:
https://youtu.be/BoDwXwZXsDI

5. Pandemia voi luoda globaaliin maailmaan jotain uutta. Uskon niin.

HERKKÄHIPIÄISTÄ

Somen seuraaminen, tavallista laajemminkin, on mukavaa hupia näin vapaaehtoisen karanteenin aikana.
Ja kyllä sitä on tullut tehtyäkin. Erityisesti, kun jäin toistaiseksi pihalle Facebookista.

Joku voisi sanoa, että poliittiset puolueemme ovat olleet lähes liikuttavan yksimielisiä viruksen leviämisen hidastamisen lainsäädännöllisistä toimista. Itse en ole liikuttunut, mutta hyvilläni kylläkin. Yhteistyöllä on mahdollisuus päästä päämääriin nopeimmin. Demokratiassa malli on lähes mahdoton. Ilman syvää kansallista kriisiä.

Yleisimmän ajanlaskun mukaan tänään 26.3. on koronavirusepidemian 89. päivä. Lähes kolme kuukautta on monissa maissa kärsitty viruksen voimasta. Erityisesti infektoitunut Raha ja sen ympärille rakentunut talousjärjestelmä kärsii. Rahan palveluksessa olevat ideologisesti sitoutuneet talousoppineet miettivät nyt veen-muotoisen suhdanteen jyrkkyyttä, eivät syitä järjestelmän haavoittuvuudelle.

Toistaiseksi Suomessa vielä kausi-infuenssan jälkitauteineen aiheuttamat vuotuiset 1000 vainajaa ja oman käden kautta kuolleet 700 vainajaa ovat merkittävempiä lukuja kuin tähän mennessä virukseen kuolleet 5 henkilöä. Mutta jatko on tuntematon. Paitsi itsemurhien osalta. Niiden ennustetaan aiempien talousromahdusten kokemuksen valossa pompahtavat ylös, jopa tuplaantuvan.

Hallitus onkin eilen illalla reagoinut voimakkaasti. Terveydenhoitojärjestelmämme pyritään pitämään toimintakuntoisena pidentämällä viruksen vaikutusaikaa rajoituksin. Huomista alkaen Uusimaa eristetään muusta Suomesta ja alkuviikosta ravintolat suljetaan.

Naapurimaamme Ruotsi on valinnut toisin. Koulut toimivat ja ravintoloita ja monia muitakaan palveluita ei yhteiskunnan toimesta lähdetä sulkemaan. Myöhemmin tulemme ihmisten osalta tietämään ratkaisun oikeellisuuden, talouden osalta jo tiedämme. Se ei tule koukkaamaan yhtä syvälle kuin Suomen talous.

Itselleni mielenkiintoinen ilmiö on fiksunakin pitämieni ihmisten tappisilmäisyys koronasome-keskustelussa. Sitä ei saisi kritiikin, tai edes analyyttisen arvioinnin osalta käydä. Miksi? Sen liikuttavan yksimielisyyden vuoksi?

Keskustelun vaimentajat ja jälkiviisaudella mollaavat sanovat , että ruoditaan sitten, kun epidemia on ohi.

Sitten kun epidemia on ohi, nämä samat ihmiset, aikaisemmasta kommentoinnista heidät tuntien, sanovat, että on jälkiviisautta ronkkia menneitä. Se siitä fiksuudesta.

PÄIVÄ 86

Muiden muassa tämä teksti poistettiin Facebookista ilmeisesti sopimattomana.

Tänään tunnin kuluttua saamme uusia liikkumisrajoituksia koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Jos rajoituksia ei lisätä tänään, niin niitä lisätään sitten huomenna, sillä hallitus on levännyt eilen. Pääministerikin näyttää nauttineen kevätauringosta. Se on hyvä!

Saksassa eilen liittokansleri A. Merkel, joka itsekin on karanteenissa ja johtaa liittovaltiota etänä, antoi hänelle myönnetyin oikeuksin poikkeusasetuksen. Sen mukaan yli kahden henkilön joukkokokoukset ovat kielletyt.

Saksa on Suomelle gripeneitäkin tärkeämpi valtio. Suomi elää Saksasta, niin kuin on elänyt jääkäreistä asti. Ilmaisulla kiinnitän asian aikaan.

Sen mitä tuo kahden valtion kirjoittamaton liittosuhde on tälle pohjoiselle valtiolle tehnyt, on mestari- oppipoikasuhde. Suomi on oppipoika ja varmaankin aivan syystä. Venäjä-suhteessa on tasapainon vuoksi valittu toinen asento; Suomi on mestari. Varmaankin aivan syystä.

Pienen perustelunomaisen ymmärtämisvirkkeen kautta voisin uskoa, että S. Marinin hallitus hetken kuluttua julistaa kaikki yli 3 henkilön kokoontumiset kielletyiksi. Saksan yli ei kävellä. Itse kylläkin olisin itsekkäästi toivonut, että hallitus kieltäisi kaikki kokoontumiset, myös kokoontumiset ihmisten itsensä kanssa. Paitsi ehkä uusien Prismojen avajaisia lukuunottamatta.

Ilmeisesti myös tullaan seuraavan 48 tunnin aikana kertomaan miten Helsinki eristetään muulta Suomelta. Sipooseen asti vedettyä rajaa pystytä ei valvomaan. Siihen ei kunniakompania riitä. Veikkaan Malmi Westend linjaa.

Se, että linnoitetaanko, jää kovasti A. Kaikkosen kontolle. Evakkokysymys jää sitten sisäministerille. Iso kysymys kuulukin, saako isänmaa uuden evakkoaallon yli seitsämänkymppisistä pois Helsingistä.

ENTÄPÄ JOS

Monien jännitteiden ja jakolinjojen maailmassa yksi jakolinja on Suomessakin kärjistymässä maaseudun kuntien näivettyessä. Maaseutu tyhjenee ihmisistä, kaupungit kasvavat. Pakon sanelemaa, vai ei? Pannaanko hanttiin, vai ei?

Maaseutu tyhjenee myös monista muista lajeista. Kimalaiset, mehiläiset ja monet lintulajit ovat katoamassa. Ne eivät ole muuttaneet kaupunkiin. Pakon sanelemaa, vai ei?

Se, että maaseutu tyhjenee Suomessa elämästä on vääjäämätöntä, sanotaan. Sanotaan, että globalismin hengen leijuessa yli maailman, sydänmaat kaikkialla tyhjenevät ja mekään Suomessa emme ole tyhjenemisen imun pyörteen ulkopuolella. Ettemme ole poikkeus.

Maaseudun asuttuna pitäminen rakenteeltaan sellaisena, että se mahdollistaisi nykyisenkaltaisen aikamme elämän kaupunkien ulkopuolella, tulisi niin kalliiksi, että valtioiden budjeteissa ei maaseutujen asuttuna pitämiseen löytyisi lähellekään riittäviä varoja. Näin asia perustellaan. Rahalla. Siitäkin huolimatta, että varoja maailmassa on enemmän kuin milloinkaan.

Raha allokoidaan ja myös toimitetaan muualle, pääosin varallisuuksia kerryttäviin hankkeisiin. Kuten vaikkapa aseteollisuuteen ja tiedon hallintaan. Aseteollisuus on nousemassa maailman ylivoimaisesti tärkeimmäksi teollisuuden tuotantohaaraksi. Suomikin on mukana asiakkaana ja sitä kautta rahoittajana.

Tiedonhallintaan kykenevät, globaalilla kentällä toimivat yritykset ovat lyhyessä ajassa ohittaneet perinteisen yrityksen olemassaolon reunaehdot. Niistä on tullut valtioitakin voimakkaampia toimijoita, eikä korporatiivisen, yritysjohtoisen maailman kehitys ole päättynyt. Itse asiassa kehitys on ensimmäisessä kvarttaalissaan.

Kysymys maaseudun elämän asteesta ja määrästä onkin siis kysymys rahan systeemisestä vaikutuksesta. Kysymys on pohjimmiltaan yhdestä, globaalista, rahaan ja jatkuvaan kasvuun perustuvan maailmantalouden ilmenemästä kasvuperusteisessa rahataloudessa. Puhutaan Rahan vallasta. Ymmärtämättä mitä se tarkoittaa ja mitä se tarkoittaa sydänmailla. Ymmärtämättä, että kaiken olevaisen, materiaalisen, immateriaalisen ja elollisen mittaaminen rahassa tyhjentää maaseudun gigantisiin, helposti hallittaviin ja tuholle alttiisiin keskitysleireihin, kaupunkeihin. Ihmisen evoluution uuteen must-asteeseen.

Globaaliin talousjärjestelmään on sisäänrakennettu ansainta- ja keskittymisen mekaniikka. Varallisuudet keskittyvät, ihmiset keskittyvät.

Niin kauan, kun maa-planeetalla vallitsee rahaan perustuva, keskittävä, elämää ylläpitävä järjestelmä, yksilön kohdalla kehdosta hautaan, terveydestä kuolemaan, kulttuurista avaruusteknologiaan, on seuraukset hyväksyttävä. Aivan ominamme, itse rakennettuina.

Kyseessä on lajimme olemassaolonsa käytännön surullinen narratiivi, toteutuksen valinta. Valinta juuri nyt. Ihminen, lajille ominaisesti, seuraa varallisuuskeskittymien ulkoista illuusiota, kaupunkien näennäistä helpoutta toteuttaa ihmisen elämää, lisääntyä. Viimeisessä vaiheessa maaseutu, takamaat, luovuttavat puunsa, hiekkansa, vetensä ja malmionsa kaupungeille.

Entäpä, entäpä jos antaisimme vääjäämättömänä pitämämme kehityksen tapahtua? Pidikkeettä. Jopa urbanisoitumisen monet vastustajat pitävät kehitystä todellisena, vastustamattomana. Se tapahtuu. Tässä ja nyt. Miksi siis emme pyrkisi hallitsemaan ja edesauttamaan kehitystä? Sen molemmissa päissä. Kaupungeissa ja maaseuduilla. Vähentäisimme lajimme lopun tuskaa.
Vai vähentäisimmekö?

Olen jo kahdeksan vuotta sitten kirjoittanut, oman asuinkuntani suhteen, aktiivisesta sopeutumisesta aleneviin resursseihin sen sijaan, että jatkamme kuin että mitään isompaa ei olisi tapahtumassa. Jatkamme kasvulle perustuvan hyvinvoinnin lisäämisen globaalissa kontekstissa, kuitenkin toimien vähenevän kasvun, alenevien lukujen kunnassa. Tämä on ristiriitainen, kivulias toimintamalli.

Pyrimme rutiininomaisesti toimimaan viime sotiemme jälkeisen ajan keinovalikoimalla, uskomalla ja toivomalla tulevaisuuteen, lähihistorian hyvien toteutumien valossa, ymmärtämättä syvällisemmin mitä on tapahtunut, mutta ennen kaikkea mitä tulee jo lähitulevaisuudessa nopeutuvassa syklissä tapahtumaan.

Jos kiertää markkinavoimien tyhjäksi kuluttamia alueita Ranskassa, Belgiassa, keskellä vaurainta Eurooppaa, tai Yhdysvaltain lohduttomia takamaita, Appalakkien ennen niin vauraissa pikkukaupungeissa, keskilännen tyhjäksi imettyä maatalousaluetta ilman pölyttäjähyönteisiä, Michiganin kyliä, ihmetellen talojen lautavuorattuja ikkunoita, ajellen niiden monttuisia teitä, näkee kirkkaasti Rahaan perustuvan, notkean imutalouden kehitysasteen näillä seuduilla, mutta näkee myös oman lähitulevaisuuden koti-Suomessa.

Siinä tulevaisuudessa puhumme nyt talojen purkupalkkioista, monenlaisesta yhä kasvavasta korjausvelasta, alenevasta syntyvyydestä, köyhien kuntien rutsasta köyhien naapureidensa kanssa, sairastuvuuden lisääntyvistä kustannuksista, kansallisomaisuuden korvaamisesta mikropalkoilla ja pätkätöillä kaupungeissa, tulevaisuuden eläkkeettömistä eläkeläisistä. Ongelmista tuossa narratiivissa emme juurikaan, sen juurisyiltään puhu. Mutta nekin ovat nähtävissä.

Viime viikolla poliisi kertoi toivottomasta tilanteesta huumeiden suhteen, tilastot kertovat kaunistelematta köyhyysrajan alapuolella elävien kansalaisten määrän lisääntymisestä, sosiaalisten ongelmien lisääntymisestä ja sote-menojen vaikeasti hallitsemattomasta kasvusta, jengirikollisuuden vaikutuksesta yhteiskunnissa. Nämä kaikki kuuluvat kuvaan, joka kertoo globaalista tulevaisuudestamme, takamaillakin.

Tämä mitalin toinen puoli on rumempi. Rumempi kuin se, jonka jo nyt uskomme rumaksi. Globaali, universaali organismi toimii näin. Se pyrkii tasapainoon siinä missä muutkin biologiset organismit. Torjumalla tasapainon horjuttajat, ihmiset. Raha tarvitsee ihmisen, maa-planeetta ei. Rahatalous korkeimmassa kaupungistumisen asteessaan on lähellä ihmislajin globaalia nälänhätää ja pan-demioita.

Ehkäpä niin on evoluution käsikirjoituksessa kirjoitettu; ihmisen aika on ohi ja muulle kestävämmälle elämänmuodolle annetaan ihmiseltä mahdollisuus. Emme olleetkaan niin eteviä kuin uskoimme.

Lähden talvimyrskyyn kävelylle.
Näen hapettumista, mätänemistä, biomassan kasvua, korjausvelkojen muuttumista saataviksi. Kuulen sateen ikiaikaisen rummutuksen. Keskitalvella.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/bd288bbc-1521-47bc-b717-1693825ca547

SAVITAIPALEEN KUNNALLA MENEE HYVIN.

Savitaipaleen kunnalla menee hyvin. Menisi erittäin hyvin, ellei vanhusväestö lisääntyisi nopeasti, eikä asukaskato riivaisi. Vuodesta 2005 on tultu alas lähes tuhannella nykyiseen alle 3350 asukkaaseen.

"Kimmon kahveilla", 4.2. kunnanjohtaja tiedotustilaisuudessaan kertoi kunnalla olevan massissa 4milj.€ kumulatiivista hyvää ja viime vuoden tilinpäätöskin jäi 22.000 euroa plussalle. Hätä ei siis ole rahan näköinen. Ei ainakaan kumulatiivisen rahan.

Kunta onkin päättänyt lähteä vastaiskuun ihmiselinvoimaa lisäävillä toimilla. Se lähtee muuttumaan senioriystävälliseksi
positiivisten kärkihankeiden avulla.

Kiintiöpakolaisista muutama sana tilaisuudessa sanottiin. Ei ole tulossa, niin kuin moniin muihin Etelä-Karjalan kuntiin on tullut ja lisää on tulossa.

Avainsana on "seniorikansalaiset".
Kunta saa heille uuden Mehiläisen pyörittämän vanhustenpalvelutalon, ellei Kilpailu- ja kuluttajavirasto laita loppumetreillä kapulaa sopimuksen väliin. Eksote kun jätti palvelusopimukset kilpailuttamatta. Lisäksi kunta aloittaa varakkaille, auton tai kaksi omistaville paluumuuttajille, erityisesti senioreille suunnatun Pöksänlahden vanhan leirikeskuksen markkinoinnin. Toki muillekin kytkettynä valokaapeliliekaan.

Alueelle on tässä vaiheessa kaavoitettu 13 tonttia, joista 11 omarantaista. Niistä avautuu järvimaisema itään. Infra alueelle rakennetaan, mikäli kauppa lähtee lentoon. Takapuoli edellä Pöksänlahteen yritetään asukkaat modernilla työjärjestyksellä saada. Moneen kertaan toistettiin kunnanjohtajan suulla, että katsotaan kuinka käy. Panos-tuotoslaskelmissa sijoitetun pääoman takaisinsaamiseksi on liian monta muuttujaa. Tunteella mennään.

Kunta itse on siis nyt levittänyt siipensä ottaakseen projektin hallintaansa. Alue oli jo kertaalleen esisopimuksin myyty aluerakentajalle, mutta se vetäytyi nähtyään tämän, reilun 2 kilometrin päässä palvelukatoa kärsivästä kuntakeskuksesta sijaitsevan alueen kehittämisen jäävän kannattamattomaksi.

Pöksänlahden rakentaminen liittyy olennaisesti osana kunnan myönteiseen suhtautumiseen seniori-ikäistä, varakasta, tervettä ja rakennuttajan rooliin kykenevää vanhusväestöä kohtaan. Heitä halutaan kuntaan huolimatta Etelä-Karjalan korkeimmasta veroäyristä ( 21,5 ) ja olemattattomista julkisista liikenneyhteyksistä.

Liikennöintiyhteyksiä, onnikkavuorojen sijaan, kunta pyrkii parantamaan rakentamalla modernisti vesiliikenteen infraa rakentamalla satamia pitäjään. Juuri valmistuneen kirkonkylän sataman jälkeen ( siihen upposi 850.000€ ), kunta aloitti uuden sataman rakentamisen Saimaalle, vanhan sataman välittömään läheisyyteen, hakkaamalla omistamastaan niemestä kaikki puut pois. Vesiliikenne nähdään kunnassa mahdollisuutena vastata tulevaisuuden haasteisiin. Muuten satamiin ei panostettaisi.

Hyvin Savitaipaleen kunnalla menee kuntalaistenkin mielestä. Siitä on kiittäminen luottamusmiehiämme ja päteviä virkamiehiämme. Pienellä ympäristöystävällisyysvarauksella. Osoituksena tästä oli "Kimmon kahvit". Kunnan 1600:sta työikäisestä paikalla tiedotustilaisuudessa ei ollut yhtäkään. Sen sijaan eläkeläisiä oli reilu puolenkymmentä kahvilla. Olisko tarvittu muoviämpäreitä? No ei, sillä mitäs hyvästä lähteä vääntämään.

Fakta ja sen sisko:
https://youtu.be/yArAZKiaSog

Kimmon kahvit:
https://youtu.be/L7EcxVqlGI4

TERVEISIÄ ITSELLENI TÄÄLTÄ MISSÄ OLEN.

Olen ollut täällä ennenkin. Tänään epäilemättä viimeisen kerran. Keskitalven aurinko lämmittää ajatuksiani revitystä saaresta. Tämä saari on revitty maailmanlopun kuntoon.

Saari on muutaman sadan kilometrin päässä Afrikan rannikosta. Sen pinta-ala on 1500 km2 ja lähes pyöreä saari on halkaisijaltaan noin 50 kilometriä. Turistityöläisiä on 900.000. Heitä sanotaan asukkaiksi.

Kun Suomen itärajalta tulee ensimmäisen kerran Amerikkaan, ensiksi ihmettelee hyvinvoivia, hyvinsyöneitä amerikkalaisia. Kun tule Gran Canarialle ihmettelee auringon töitä. Saaren tällä nurkalla ei olisi juurikaan mitään ilman aurinkoa. Vai olisiko sittenkin? Olisivatko kalliot ehjät, rinteen ilman keskeneräisiksi jääneitä rakennelmia?

Kuinka kauan saaret pysyvät pinnalla hotelliensa ja jätteidensä alla, feikin olemassaolon alla? Loppuuko vesi ennen lentomatkailua? Suuriin hotellikomplekseihin on käynnissä jatkuva, valtava tankkiautoralli. Saaret ovat kuivumassa. Maatalous kulutti vielä 20 vuotta sitten pääosan vedestä, mutta sai taipua hotellibisnekselle. Nyt hotellibisnes on taipumassa luonnolle.

Miksi enää tänne palaa? Siksi, että suru voittaa auringon lämmön. Siksi  kun näen ihmisen ahneuden muuttuvan järjettömyydeksi. En halua lomanmittaista pahaa mieltä.

Kanarialinnun silmin:
https://youtu.be/pAQsHh1ExNQ