HURME NIEMEN NOKASSA

Minä ymmärrän J. Hurmetta hänen sanoessaan, että ihminen-nimisellä apinalajilla on vielä matkaa kehityksessään ihmiseksi. Minä vain en usko, että ihmisen aika tällä planeetalla riittää siihen. Se nyt on kuitenkin vain pikku nyanssi. Pro bakteerit, koen.

Istuttuani joitakin vuosia sitten J. Hurmeen näytelmäkirjoittamisen kurssilla, valittuna, en ymmärtänyt paljoakaan sanomisistaan. Mieleni ei ollut riittävän avoin.

Näin hänen loputtoman yksinpuhelunsa narsistisena, ylimaallisuuden totaaliselvityksenä. Pässinlihaa. Kaikki oli sitä. Pässinlihaa. Mutta vaikka olikin, niin missään tapauksessa ei ollutkaan. Ei saanut olla. Näin poliittisia, lihallisia värejä, tai ainakin poliittisen näkökulman. Nonselaarasin. Ja J. Hurme minut.

Minusta ei ollut hänen mukaansa dialogin kirjoittajaksi. Minussa istui, hänen mukaansa, pieni runoilija.  Vahva paino sanalla pieni. Vanhassa patruunan talossa oli hyvä aamupala ja eräs toimittaja, kurssilainen oli kaunis. Hänellä oli hoikka nilka. Lopputyön mielikuvasin. 

Koska mieleni eräästä kohdasta on nyt enemmän avoin kuin tuolloin, ymmärrän paremmin J. Hurmeen johtavaa ajatusta. Sivistys, isossa, kaiken läpäisevässä merkityksessään, on yksi tärkein fundamentti matkallamme ihmiseksi. Jatkuva subjektiivisen, oman ymmärryksen lisääminen uuden oppimisen kautta, liittämällä uusi ymmärrys vanhaan ymmärrykseen, oli opetus. Ja kirjoittamisessa dialogi itsensä kanssa, sekä vittumainen, pelottava rehellisyys, armon kilpi. Jatkuva anteeksianto. Itselle.

Vanhassa muistiinpanossa lukee, että se toinen keskustelija itsessä tulisi tuntea. Tästä olen J. Hurmeen kanssa nyt samaa mieltä. Ja siitäkin olen kanssaan samaa mieltä, että olen runoilija. Vaikka en ole edes sitä. Olen "runoilija", itsellekirjoittaja. Kurssin anti olikin pitkäaikaisvaikutus. Ymmärrys ihanasta keskinkertaisuudesta. Poikkeuksellisuuden tilastollisesta mahdottomuudesta. J. Hurmeelle tack!

Annan itselleni vahvan lukusuosituksen: J. Hurmeen Finlandia-kirjallisuuspalkinnon arvoinen teos "Niemi" hankintaan.