TALVIPÄIVÄNSEISAUKSEN AIKAAN. JOULUNA OLEMISESTA.

Enää aurinko ei näennäisesti makaa Maapallon Kauriin kääntöpiirin yllä. Sen valo on lähtenyt vaeltamaan kohti pohjoista. Kohti pohjoisen kesää.

En tunnista itsessäni mitään vuodenaikaan liittyvää masennusta, en edes kaamosmasennusta. Mutta silti ahdistun vuoden pimempänä hetkenä ja jo hyvissä ajoin ennen sitä. Ahdistunko joulusta?

Muutamana viimeisenä jouluna olen yrittänyt tuumia ahdistukseni syitä. Onko niitä edes olemassa? Minusta tuntuu, että minä masennan joulua ja sen jouluihmisiä. Ei joulu minua. Ahdistukseni syyt ovat siis minussa, eivät niinkään vuoden pimeimmässä hetkessä, joulussa.

Joulun yleisin kiputila lienee kivulias ummetus. Se iskee moniin niistäkin, jotka eivät käytä jouluviinoja liikaa. Iltapäivälehden verkkolehti uutisoi tänään, että onneksi vatsaksi kutsuttu suolenpätkä ei jää ilmapalloksi venyttyään liiallisesta jouluruuasta. Eikä suolasta turvonnut pärstä ole koko totuus. Uutinen on todellinen joulun ilosanoma, joka fysiologisessa mielessä sallii mässäilyn. Niin kuin anteeksianto sallii synnin.

Henkinen ummetus sen sijaan vaikuttaa monin tavoin ja pysyvämmin. Se aiheuttaa ajatuslukon pääsyyn joulunajan ulkopuolelle. Sitoo aikaan. Se pyhittää itsekyyttä. Se sulkee järkevien ajatusten silmät kaikesta liiallisesta ja ylenpalttisesta. Se muuttaa monien yksinäisyyden fyysiseksi tuskaksi. Henkiseen ummetukseen eivät laksatiivit auta.

Vuoden pimein hetki, joulu, on ihmisen toimesta pyritty muuttamaan valon ja uudelleensyntymisen ajaksi. Lajille niin tyypillistä selvitymistä. Vuosisatojen saatossa on menty todellisuudesta epätoteen. On menty toiseen äärimmäisyyteen.

Raamatun ajan syntymäpäivät ovat vuosittain planeetan suurin kulutusjuhla, sen tehoriiston hullut päivät, black xmas, nälkäisten ihmisten ja elonkehän unohtaminen. Pimeydestä on tehty hetken loistava valo. Virtuaalisuus onkin vanha juttu.

Nyt huomaan, että olen trendikkäästi uhri joulun narratiivissa. Ahdistun siksi, että olen olemassa jouluna ja ajattelen. Avaankin kirjan toisen eläimen ajatuksia, lopetan oman ajattelun ja sytytän kirkasvalolampun.

LUOMUN PERKELE. TAI SITTEN EI.

Tänään aamulla nauttiessani luomujugurttia luomumyslillä kuorutettuna, luin jutun luomun ekologisuudesta. Tai paremminkin siitä, että perinteisillä viljelymenetelmillä tuotetut tuotteet ovat huomattavasti ekologisempia.

https://www.is.fi/tiede/art-2000005935560.html

Voisin tähän hyvin kirjoittaa, että "nymä olen ihan sekasin". Vaan en ole.

On vain myytti, että kaikilla asioilla, väitteillä, jopa teoilla on "se kuuluisa mitalin toinen puoli". Ei ole. Mutta se aina voidaan löytää. Perustellustikin. Voidaan löytää useitakin puolia. Jopa ääretön määrä. Jopa yli ymmärryksen aina uskontoihin asti. Kausaalisuus, syys-seuraussuhteet ja kausaalisuuden vaikutus ymmärretään mustavalkoisesti. Joko tai. Niin tässäkin.

Jossittelulle ei jää minulla asiassa sijaa. Tyyliin silloin, kun ihmisiä oli 300.000, ei tehomaataloutta tarvittu. Ja kääntäen, nyt kun meitä on 7,7 miljardia, tehomaatalous on ainoa keino pitää ihmispopulaatio hengissä ja kasvamassa kohti tuhoaan. Olisiko tässä takana se kuuluisa evoluutio? Vai K-kaupan Väiski? Vai Luojan väärä valinta työssään?

Nyt kysyt, että mitä tällä haluan sanoa, kun olen avannut suhdettani luomuruokaan. No en halua sanoa oikeastaan yhtään mitään. Viisasta. Tai edes viisastelua. Suhdetta kun ei ole.

Yksilönä olen kuin sinä; käytän molempia. Koska elän tässä ajassa. En muuta voi. Teen vain hiiltä niin pirskatisti. Hela tiden.

Yksilönä voin surra koko lajimme olemassaoloa, sillä olen vielä hetken vain yksi miljardeista. Kunnes kuolen ja maadun. Silloin mielelläni näkisin itseni osana juuri alkaneessa tutkimuksessa, jossa tutkitaan peltomaan hiilensitomiskykyä erilaisissa viljelymenetelmissä. Tuhkani voi pellolle kuin pellolle heittää. Pelto sitokoon hiileni. Saadaan dataa. Että piru vie, sitoo se hiiltä. Bäcklundikin on siellä mullassa. Ja sitten päästään käymään hiilikauppaa. Ostetaan ja myydään. Päästöjä. Vai ajatuspieruja?

Lajina kuljemme kohti kollektiivisen idiotismimme aiheuttamaa loppua. Ja minä olen osa tätä lajia. Luomua yksilönä, "paskaa" lajina. Dilemman nollatutkimusta.

KUN VENÄJÄ KÄÄNTYY SUOMEA VASTAAN

Ensin, osin Kremlin johtama media, osin venäläisen nationalismin elähdyttämä media, kääntää venäläiset ja yleisen mielipiteen suomalaisia vastaan, sitten kääntyy kuin itsestään Venäjä valtiona Suomea vastaan.

Tästä kirjoittaa kolumnissaan ( 10.12. HS ) "Suomesta on tullut myrkkyä - Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan" Venäjää seuraava toimittaja Jarmo Mäkelä.

Vaatimattomana kuriositeettina: itsekin olen asiasta viimeisen 10 vuoden aikana kirjoitellut ja aivan viime aikoinakin täällä blogissa olematta mikään venäjäfani. Tai maksettu trolli. Sellaiseksi kun "Venäjän ymmärtäjät" helposti leimataan.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005926812.html?share=fda237f6be47cd51c42a7be592f407b4

Pidämme lähes yksioikoisesti kielteisiin äänenpainoihin syypäinä venäläisiä. Näemme vain tuhatvuotisen "vainolaishistorian" toistavan syklisen vääjäämättömästi itseään. Tai emme voi uskoa "kaksipyöräisen pahan akselin" syntyyn tilanteessa, jossa raja on käytännössä lähes auki ja miljoonia rajanylityksiä itärajallamme tapahtuu.

Mutta ei se näin mene. Venäjän mediassa käsitellyt "lapsiasiarikkomukset" huostaanottoineen, kaksoiskansalaisten syrjintä, tai yleinen "venäläisrasismi" ovat toiselta kantiltaan vain seuraus valtiojohtomme toimista, geopoliittisesta segretaatiosta, jossa paasikiviläinen tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen on unohdettu liittoutumalla länteen niin voimakkaasti, että se on saanut vääjäämättä poliittisen ja mikä vielä vaarallisempaa, sotilaspoliittisen agression luonteen. Tähän tietenkin on Venäjän reagoitava.

Mitä muutakaan kuin agressiota on amerikkalaisen sotamateriaalin varastoiminen Suomeen, amerikkalaisten hävittäjien lentely pitkin itärajaa, tai amerikkalaisten johtamat sotaharjoitukset maaperällämme? Ylipäätään Venäjän piiritys sen lähialueilla nyt Suomenkin lohkolla.

Suomi on ajanut oikealta ohi Naton liittoutumalla perustuslakiemme vastaisesti käytännössä täysin suoraan degeneroituvaan, sotaisaan Yhdysvaltoihin ja sen sotilaspoliittiseen doktriiniin, maailmanvaltaan, joka seuraavaksi on romahtamassa sisältäpäin. Olen vakuuttunut, että on valittu Suomen rauhantilan ja tasapainoisen kehityksen kannalta väärä valttikortti.

Olen lähes järkyttyneenä kuunnellut poliittisen johtomme, lähinnä J. Sipilän "katastrofihallituksen" ministereiden yhä kovenevia, sotaisia puheenvuoroja, hallituksen, joka maailmantalouden imussa "loi" 170.000 työpaikkaa hetkeksi, mutta johti Suomen avoimeen konfliktiin Venäjän kanssa. Eikä kaksilla rattailla taiteileva "wannabe-suurmiespresidenttikään" ristiriitaisilla ja toisiaan poissulkevilla lausunnoillaan luottamusta herätä. Ei ainakaan Venäjällä.

Tässä linkki Uuden Suomen Puheenvuoron keskusteluun. Yli 60 kommenttia.
http://kuolimonpaimensaaresta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265576-kun-venaja-kaantyy-suomea-vastaan#comments