tiistai 25. joulukuuta 2018

TALVIPÄIVÄNSEISAUKSEN AIKAAN. JOULUNA OLEMISESTA.

Enää aurinko ei näennäisesti makaa Maapallon Kauriin kääntöpiirin yllä. Sen valo on lähtenyt vaeltamaan kohti pohjoista. Kohti pohjoisen kesää.

En tunnista itsessäni mitään vuodenaikaan liittyvää masennusta, en edes kaamosmasennusta. Mutta silti ahdistun vuoden pimempänä hetkenä ja jo hyvissä ajoin ennen sitä. Ahdistunko joulusta?

Muutamana viimeisenä jouluna olen yrittänyt tuumia ahdistukseni syitä. Onko niitä edes olemassa? Minusta tuntuu, että minä masennan joulua ja sen jouluihmisiä. Ei joulu minua. Ahdistukseni syyt ovat siis minussa, eivät niinkään vuoden pimeimmässä hetkessä, joulussa.

Joulun yleisin kiputila lienee kivulias ummetus. Se iskee moniin niistäkin, jotka eivät käytä jouluviinoja liikaa. Iltapäivälehden verkkolehti uutisoi tänään, että onneksi vatsaksi kutsuttu suolenpätkä ei jää ilmapalloksi venyttyään liiallisesta jouluruuasta. Eikä suolasta turvonnut pärstä ole koko totuus. Uutinen on todellinen joulun ilosanoma, joka fysiologisessa mielessä sallii mässäilyn. Niin kuin anteeksianto sallii synnin.

Henkinen ummetus sen sijaan vaikuttaa monin tavoin ja pysyvämmin. Se aiheuttaa ajatuslukon pääsyyn joulunajan ulkopuolelle. Sitoo aikaan. Se pyhittää itsekyyttä. Se sulkee järkevien ajatusten silmät kaikesta liiallisesta ja ylenpalttisesta. Se muuttaa monien yksinäisyyden fyysiseksi tuskaksi. Henkiseen ummetukseen eivät laksatiivit auta.

Vuoden pimein hetki, joulu, on ihmisen toimesta pyritty muuttamaan valon ja uudelleensyntymisen ajaksi. Lajille niin tyypillistä selvitymistä. Vuosisatojen saatossa on menty todellisuudesta epätoteen. On menty toiseen äärimmäisyyteen.

Raamatun ajan syntymäpäivät ovat vuosittain planeetan suurin kulutusjuhla, sen tehoriiston hullut päivät, black xmas, nälkäisten ihmisten ja elonkehän unohtaminen. Pimeydestä on tehty hetken loistava valo. Virtuaalisuus onkin vanha juttu.

Nyt huomaan, että olen trendikkäästi uhri joulun narratiivissa. Ahdistun siksi, että olen olemassa jouluna ja ajattelen. Avaankin kirjan toisen eläimen ajatuksia, lopetan oman ajattelun ja sytytän kirkasvalolampun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti