JAKOLINJOJA

Maailmassa on tapahtunut 2000-luvulla niin käsittämätön varallisuuksien kertyminen yhä harvempiin käsiin, että hyvin harva ihminen asian lähellekään ymmärtää, tai osaa asettaa mittakaavaan. Tämä jakolinja on sosiaaliantropologian näkökulmasta erittäin mielenkiintoinen, sillä lähes koko ihmislajin enemmistö kuuluu siihen puoleen, jolla globaalissa kontekstissa ei varallisuutta ole. Hyvin harvat ihmiset omistavat kaksi kolmasosaa kaikesta varallisuudesta. Tarkastelussa pitää muistaa velan merkitys tarkasteltaessa varallisuusarvoja. Voit omistaa Kuusisaaressa villan, jota hallitset ja liisatun yksityisjetin, mutta et omista niitä. Omistus usein miten on toisella puolella planeettaa. Et siis ole varallisuutta kerännyt varakas, onnekas ehkä kuitenkin. 

Varallisuuksien kasaantuminen on ollut Suomessakin voimakasta viime vuosikymmenet ja nyt pandemian ja inflaation aika kiihdyttää kehitystä. Sen sijaan palkkojen eriytyminen on ollut maltillisempaa. Tuloerot ovat kasvaneet, mutta eivät kuitenkaan varallisuuserojen kehittymisen tahtiin. 
 
Osittain edellisessä kappaleessa mainituista syistä Suomi on jakautumassa yhä voimakkaammin terveyspalveluita hyvin saaviin ja huonosti saaviin väestöryhmiin. Kuitenkin suuri osasyy on järjestelmän virhe. Yksityinen sektori hoitaa jo nyt työterveyslainsäädännön myötä työikäisen työssä käyvän väestön perusterveydenhoidon ja julkinen lisäksi erikoissairaanhoidon. Yksityinen puoli hoitaa myös suuren määrän maksukykyisen väestönosan erikoissairaanhoidosta. Yksityisiä palveluita voi ostaa suoraan rahalla, tai erilaisin vakuutusjärjestelyin. Vakuutusmaksut kasvavat nopeasti kuudenkymmenen ikävuoden jälkeen ja vain varakkaimmalla neljänneksellä väestöstä on niihin varaa. Ne ajat ovat takana, jolloin vuorineuvos ja alkoholisoitunut pitkäaikaistyötön toipuivat suurista leikkauksista samassa potilashuoneessa. Räikeimmin eriytyminen tulee esiin kalliissa erikoishoidoissa, joita voi enää saada vain yksityisen puolen sairaaloissa. Näin on laita muun muassa uusimpien ja tehokkaimpien syöpähoitojen suhteen. Julkinen perusterveyden huolto on edelleenkin jäämässä vähävaraisen, työssä käymättömän kansanosan palveluksi. Tosiasia tietenkin aiheuttaa poliittista painetta. 
 
Uusin jakolinja syntyi D. Trumpin vaalitappion jälkeen syntyneen Q Anon-liikkeen synnyttyä, eli lähes kaiken yleisesti hyväksytyn kieltäjät. Tuosta liikkeestä myös sikiää pääosa ilmasto- ja rokotevastaisuudesta. Koko pandemiaahan ei ole heidän mukaansa olemassakaan, rokotukset ylimaallinen salahanke ja 5g-verkot aktivoivat rokotteen mukana saatavan nanosirun. Eikä ilmastonmuutos ole kuin suuri huijaus. En kirjoita enempää yksityiskohdista, jokainen voi kuunnella halutessaan Q Anonista, vaikkapa Yle Areenan radio-ohjelmista. Joka tapauksessa tämä on uusi jakolinja Suomessakin, monien jakojen sisällä. 
 
Uusin jakolinja, joka osittain menee ensimmäisen kappaleen sisään on inflaatio. Katsellessani vanhoja kirjoituksiani ja vlogauksiani huomaan puhuneen inflaation mahdollisuudesta jo kolme vuotta sitten keskuspankkien ryhdyttyä pumppaamaan katteetonta rahaa valtioiden talouksiin. On uskomatonta, että keskustalainen presidenttiehdokas ja Suomen pankin pääjohtaja O. Rehn puhui vielä juuri ennen vuodenvaihdetta inflaatiopiikin olevan hetkellinen, josta tavallisen kansalaisen ei juurikaan tarvitse huolestua ja siihen liittyvä mahdollinen korkojen nousu on jossain horisontissa. 

Yhdysvalloista tuli tänään uusi tammikuun inflaatioluku. Se on 7,5 %. Neljäänkymmeneen vuoteen ei ole nähty yhtä korkeita lukuja. Monet tunnetutkin taloustieteilijät ovat nyt hiljaa ja monet heistä häpeissään, vaikkakin kunniallinen häpeän tunne on maailmasta katoamassa, siinä missä monet lajitkin. Tosin monen eksaktia tutkimusta tekevän mielestä taloustiede ei edes ole mikään tiede. Olen samaa mieltä. 

 Suomessa inflaatio lähennä syventää kahta vanhaa ja tuttua jakolinjaa, nimittäin varakkaan neljänneksen ja muun väestön välistä kuilua, mutta myös kaupunkilaisväestön ja maalaisten välistä kuilua. Jo nyt nähdään energiapainotetulla noin 5 prosentin kokonaisinflaatiolla seurauksia. Maalla asuminen kallistuu suhteessa kaupunkilaisiin huomattavasti enemmän. Seuraukset tulevat kiihdyttämään rakennemuutosta, pakon edessä. Kun ei ole varaa vaikkapa auton ylläpitoon, on hakeuduttava kaupunkeihin. Samalla tulee maataloustuotanto jäämään marginaaliin kasvavien tuotantokustannusten myötä jo nyt pääosin kannattamattomassa olosuhteessa. Kirjoittaessani tästä aiemmin rakennemuutostekstieni myötä, sain lähinnä ivaa osakseni. 
 
Inflaatio ei tule olemaan hetkellinen ja tuskin kesään mennessä pääsemme EKP:n kahden prosentin tavoitetasolle. Siitä pitävät huolet raaka-aineiden saatavuus, sotateollisuuden massiivinen hamstraus ja erityisesti kiinalaisten maailmanlaajuisen kaivosteollisuuden tuotannon virtaaminen Kiinaan. Näin tapahtuu muiden muassa kuparin ja maametallien suhteen. On myös merkkejä uudenlaisen protektionismin syntymisestä. Kiinasta on kuultu puheenvuoroja, että saattaa koittaa päivä, jolloin Kiina joutuu sopeuttamaan tuotantonsa vain kotimarkkinoille. Näin tapahtuessa hyllyt tyhjenisivät muualla maailmassa ja globaali logistiikkarakenne menisi kertaheitolla uusiksi. Ovat paikoin tyhjentyneet jo nytkin. Myös yhä nopeammin kolminapaistuva maailma on erittäin herkkä poliittisille häiriöille ja jopa sodan uhalle. Siinä tapauksessa seuraukset olisivat dramaattisia koko maailman globaalille kauppajärjestelmälle ja sitä myöten jokaiselle ihmiselle. Erityisesti kuumeneva ja jakautuva

amerikkalainen yhteiskunta tulee olemaan ongelma

Koko muulle maailmalle.
 
Suomessa elämme parhaillaan aikaa, jolloin energiainflaatio on menossa hintoihin. Kallistuva energia aiheuttaa hintapaineita tuotannossa ja kuljetuksissa ja ne siirtyvät kuluttajahintoihin. Ensimmäisiä korotuksia on nähtävissä muuallakin. Viimeisenä tulee palvelusektori, mutta vuorenvarmasti tulee. Asumiseen inflaatio vaikuttaa kaikilla, mutta kuten aiemmin tuli ilmi, erityisesti maaseudulla. Tänään kuulin hiipuvasta autokaupasta. Asian kääntöpuoli ovat palkat ja eläkkeet, erityisesti niiden alentuva ostovoima. Kirjoitin täällä tästä ihmettelyni Stora Enson tehtyä viisaasti sopimuksen kauan ennen mitään deadlineä. Työntekijäpuoli teki sopimuksen noin kahden prosentin tasolla kahdeksi vuodeksi ja osan kolmatta hieman pienemmällä prosentilla. Inflaatio jäi huomioimatta. Työnantajapuoli kykenee inflaatiota siirtämään lopputuotteen hintaan, työntekijää ei auta äitimariakaan. Inflaatio onkin mitä mainioin tapa tehdä maasta vuosikymmenessä, inflaation jatkuessa, halvan palkkatason raaka-aineita tuottava maa. Herrat nauraa ja karavaani kulkee.