Luin sunnuntain ( 16.1. ) Helsingin Sanomat tarkkaan, etuperin ja takaperin. Ennen kuin on riviäkään lukenut, huomaa ainakin pitempiaikainen tilaaja Hesarin painopaperin laadun huonontuneen kipurajalle. Monet lehdet painavat tässä ohi, iltapäivälehdet etunenässä. Vääjäämättä tulee mieleen neuvostoaikainen painotuote. Hesarin paperi alkaa olla samaa sorttia. Täytyi oikein haistella, että onko tuoksukin sama. Ei sentään vielä ollut.
Otan muutaman jutun esiin, ennen aivan loistavaa Katja Marteliuksen kolumnia, "Ihminen ei kuulu Suomen luontoon". Martelius on vapaa toimittaja.
Lähdetään etusivun suunnasta kohti synkempiä aiheita. Ensimmäisenä iskee virus. Pääkirjoituksessa, en tiedä kuka on kirjoittaja, Hesari aivan oikein lyö covid-19 ytimeen. Turnausväsymyksen lisäksi pääkirjoituksen mukaan virus panee päät pyörälle. Sen se tekee. Minä ainakin, joka seuraan keskustelua tarkoin, olen liukunut ulkoraiteelle säännöistä ja suosituksista. Samalla omikron-variantti on hyvää vauhtia arkipäiväistämässä kansalaisten ajatuksia pandemian suhteen. Yhä useampi kokee omikronin normi lentsuksi. Sitä se tietenkään ei ole vaarallisuudessaan erityisesti monisairaille ja vanhuksille. Moni jo myös puhuu halusta terästää rokotuskertoja hankkimalla tietoisesti virustartunnan.
Heti alla on toinen hyvä pääkirjoitus. "Bensiini kelpaa politiikan polttoaineeksi". Otsikko kertoo olennaisen. Erityisesti Perussuomalaiset pitävät tulta yllä bensalla. Se jäisi populismina mariginaaliin, mutta muut puolueet joutuvat tällä kertaa vastaamaan parhaansa mukaan. Kyse kun on verosta. Erityisesti liikennepolttoaineet ovat niin tärkeä elementti monelle äänestäjälle, että muidenkin on reagoitava. Ehkä paras vaste on tullut Vihreiltä; liikennepolttoaineet ovat aivan liian halpoja. Itse olen varma, että mikäli Perussuomalaiset asiasta pääsisivät päättämään, polttoaineiden hinnat eivät verotuksen osalta tulisi laskemaan. Ehkä saattaisivat sen hetkisestä tasosta laskea sentin, tai pari. Uskottavuusprosentin.
Tämän sunnuntain Helsingin Sanomat yllättää monilla laatujutuilla. On käynnistyvästä hoitajakilpailusta, seksuaali- ja lähisuhdeväkivallan tutkimisessa ilmenneistä ongelmista Poliisin osalta ( ei yllättänyt ), on kirjailija Joel Haahtelasta juttua ja koko kulttuuriosio on mielenkiintoinen. No jaa, ehkä Jari Tervon tappisilmäistä kolumnia lukuunottamatta. Viime aikoina hän on päässyt jälleen parrasvaloihin tv-ohjelmasarjan myötä. Kolumnissaan on yhteenvedon tunnustuksellista otetta. On vain valitettavasti niin, että kompetenssi ei riitä oikeisiin tulkintoihin ja kausaalisuuteen ymmärtämiseen. Silti eniten minua kiusaavat Tervon yleistykset. On nimittäin niin, että kylmän sodan suomettumisen aikana pääosa suomen kansasta oli tyytyväinen harjoitettuun ulkopolitiikkaan. Myös juttu Helsingin 20-luvun juutalais- ja tataariyhteisöistä. kiinnosti minua, sillä kadettiaikainen kadettipursimieheni oli tataari, Georgij Alafuzoff, isänmaallinen, rehellinen ja oikeudenmukainen mies, yleten aina kontra-amiraaliksi. Henkilökohtaisesti täytyy tähän nostaa vielä Kemiran vuorineuvos Yrjö Pessin tyttärensä kirjoittama muistokirjoitus. Pessi jää historiaan miehenä, joka bonuksilla palkitsi ensimmäisenä koko yhtiön henkilöstöä ja oli siitä saada potkut. Tunsin lapsuudestani henkilökohtaisesti Yrjö Pessin.
Ulkomaan uutista on välttämätöntä nostaa ylös Gotlannin varustaminen muutamalla komppanialla. Se tuntuu kaikin puolin vitsiltä. Mitä sillä haetaan, sitä en osaa ymmärtää. Uutisen kuvassa lähes orpo panssarivaunu jyrää menemään. Noilla vahvuuksilla ei kuitenkaan ulkovalloille viestitetä yhtään mitään. Harkinnan jälkeen nostan tähän vielä uutisen, jonka mukaan Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin suurmieshaaveet murenevat yksi kerrallaan. Minulle tämä ei ole uutinen, mutta toimituksessa lienee katsottu sen olevan sitä, riittävän monelle, lehteen asti.
Sitten päivän helmeen. Katja Marteliuksen kolumni kolahti minuun enemmän kuin moni muu juttu aikoihin. Koin sen omakohtaiseksi siksikin, että olen jo yli vuosikymmenen kirjoittanut ja puhunutkin ihmisen ja muun luonnon välisestä suhteesta. Viime vuosina ihmislajin aiheuttamien esiin tulleiden tuhojen vuoksi, jotka saattavat koko olemassaolomme vaakalaudalle, olen kysellyt ihmisen oikeuksista muiden lajien yli. Jossain määrin näen tilanteen surullisen negatiivisuuden näkökulmasta, edesmenneen Pentti Linkolan tapaan. Puhuimme tästä viimeisessä kahdesta tapaamisessamme. Olisi onnellista, jos jotain elämää ihmisen jälkeen jäisi. Olin samaa mieltä.
PS. näyttää alusta huonontavan kuvan laatua, tai sitten en osaa. Auki klikkaamalla paranee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti